Kirjavuoteni 2021 - top-listat - tunnelmat- kirjatapahtumat - tilasto - kirjakoosteet

 


"Ei ole kirjaa uskollisempaa ystävää." (Ernest Hemingway)

Katsaus vuoteen 2021

Vuosi 2020 oli erilainen koronan takia ja vuoden alussa olikin jännittävää miettiä millainen vuodesta 2021 tulisi. Kuten tiedämme korona ei ole hävinnyt, vaan vaikeuttaa edelleen elämäämme. Mitään ei voi ennakoida ja suunnitellut tapahtumat saattavat lennosta muuttua. 
Edellisenä vuonna kirjastot olivat kokonaan kiinnikin. Tätä kirjoittaessani Pirkanmaan kirjastojen ovet ovat auki, mutta vain lyhyttä kirjastokäyntiä varten. 

Viime syksynä ilmestyi niin monia hyviä teoksia, että luen niitä edelleenkin. Pistinkin lainat jäihin, jotta ehdin lukea kirjoja pinoistani. Julkaisen syksyn 2021 kirjoja ainakin alkuvuoden aikana. 
Tiedän, että pinoissani on hyviä opuksia, joista jotkut olisivat saattaneet päätyä top-listoilleni, mutta ei voi mitään. Ehkäpä löytävät tiensä tämän vuoden koosteeseen. Aika näyttää.

"Viiden suosikkikirjan valinta on samaa kuin pitäisi valita viisi ruumiinosaa, joita ilman ei voisi elää." (Neil Gaiman)

Listojen tekeminen on aina yhtä jännittävän kamalaa, sillä niin monet asiat vaikuttavat siihen mistä kirjasta tulee mieluinen. Nostan myös mielelläni hyviä esikoisia. Valitsen luettavat kirjani pääsääntöisesti puolta vuotta ennen ilmestymistä kustantajien katalogeista ja yritän ummistaa silmäni arvosteluilta ennen omaa mielipidettäni. Ja vaikka näkisinkin hehkutusta tai haukkuja, niin ne eivät vaikuta valintoihini. 
Valitessani luettavaa en mieti kirjailijan sukupuolta enkä kansalaisuutta ja tietyiltä kirjailijoilta luen aina uusimman. Esikoiset kiinnostavat jos tarina tuntuu mielenkiintoiselta. Haluan viihtyä kirjan parissa, nauttia hyvästä tarinasta ja kauniiista kielestä. Liiallisesta ja usein tarpeettomasta kiroilusta en pidä. 

Dekkareissa arvostan yllämainittujen asioiden lisäksi koukuttavuutta, yllätyksiä, harhautuksia, selkeitä juonikuljetuksia sekä rikoksien ja yksityiselämän kuvailujen tasapainoa.

Top-listoja miettiessäni kaikkein helpoimmat valinnat olivat käännösproosassa, jossa on ilmestynyt laadukkaita ja mielenkiintoisia teoksia. Viime vuoden kotimainen proosa oli myös hyvää. Valitettavasti monta hyvää romaania jäi kymppilistan ulkopuolelle, sillä 10 on 10. 

Vaikeinta oli päättää kotimaisista rikoskirjoista, sillä parin vuoden aikana Suomessa on ilmestynyt käsittämätön määrä uusia dekkaristeja. Kilpailu lukijoista on kovaa ja nähtäväksi jää kuka pysyy pinnalla ja kuka ei. 

Ja nyt vihdoin top-listoihin. En kerro kirjojen tekijätietoja enkä sisältöjä, vaan halukkaat voivat klikata arvosteluun. Alla neljä listaa, plus kolme bonusta. Teokset ovat summittaisessa järjestyksessä, eivät siis paremmuuden mukaan, joskin jokaisessa ryhmässä nousi muutama kirja ylitse muiden (en paljasta mitkä). Ole hyvä, 43 teosta!

Kotimainen proosa (10 teosta) - muut v. 2021, paitsi Joenpelto v. 1991. Historiaa, esikoisia ...
- Hanna Hauru: Viimeinen vuosi
- Eeva Joenpelto: Avoin, hellä ja katumaton
- Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan varjossa
- JP Koskinen: Haukansilmä
- Maritta Hirvonen: Komediantit
- Matti Rönkä: Surutalo
- Petra Rautiainen: Tuhkaan piirretty maa    (Tuplapostaus, jossa bonuksena toinenkin hyvä teos: Marko Annalan Kuutio)
- Liisa Louhela: Kaikkeus on meidän
- Jenna Kostet: Margaretan synti
- Minttu Hapuli: Emil   (Tämän olisi voinut sijoittaa myös dekkareihin, mutta mysteeriromaanina laitoin proosaan.)

Käännösproosa (10 teosta) Kaikki ilmestyneet 2021.
- Lisa Wingate: Ennen kuin olimme sinun
- Adeline Dieudonné: Oikeaa elämää  (Tuplapostaus, joossa bonuksena toinen hyvä kirja: Han Kangin Valkoinen kirja)
- Elif Shafak: 10 minuuttia 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa
- Alex Schulman: Eloonjääneet
- Leila Slimani: Toisten maa 1/3
- Colson Whitehead: Maanalainen rautatie
- Viktoria Hislop: Ne joita emme unohda
- Maria Broberg: Veden varjot
Christy Lefter: Aleppon mehiläistarhuri
- Fernanda Melchor: Hurrikaanien aika

Kotimaiset dekkarit (10 teosta) Kaikki ilmestyneet v. 2021, suurin osa sarjojen osia.
- Timo Kyllönen: Quadro  (Tuplapostaus, jossa kirjailijan esikoinen, jonka luin edellisenä vuonna: Aava)
- Arttu Tuominen: Vaiettu, 3.
- Tuire Malmstedt: Lasitarha, 1.
- Max Seeck: Kauna, 3.
- Tommi Laiho: Uhanalaiset, 1.
- Elina Backman: Kun jäljet katoavat, 2.
- Mikko Kalajoki: Velkakirja (tuplapostaus, jossa myös Laihon Sielun palomies)
- Tuomas Lius: Sudenkorennon kesä
- R & R eli Sari Rainio ja Juha Rautaheimo: Vainajat eivät vaikene, 1.
- Antti Vihinen: Punainen prinsessa, 1. 

Käännösdekkarit  (10 teostaKaikki ilmestyneet v. 2021 ja myös suurin osa sarjaa - tai niiden alkuja.
- Stina Jackson: Erämaa
- Pascal Engman: Rottakuningas, 2.
- Peter Mohlin & Peter Nyström: Viimeinen elämä, 1.
- Jan-Erik Fjell: Onnenonkija, 5.
- Carin Gerhardson: Piparkakkutalo, 1.
- Maria Grund: Kuolemansynti   (Samassa postauksessa Tycen Kaikki valheesi.)
- Ragnar Jónasson: Pimeys 1.
- Harlan Coben: Jäljittäjä (Samassa Bakkeidin Nuku lapsi armaani.)
- Johanna Mo: Yölaulaja, 1. (Samassa Nesserin Koston jumalatar.)
- Anders Roslund: Levon hetki nyt lyö, 5.

Bonuksena kolme novellikokoelmaa, joihin tykästyin:
- Jeffrey Archer: Totta vai tarua
- Stephen King: Mitä enemmän verta (mietoa kauhua, dystopiaa ja fantasiaa)
- Sergio Augusto Sánchez: Sade piiskaa asfalttia  

Kokonaisuutena oli kelpo kirjavuosi. Kuten jo sanoin, oli niin hyvä etten ehtinyt lukea kaikkia haluamiani viime vuoden puolella ja nyt kevään 2022 kirjat alkavat puskea kohta päälle. 

Olen jo pitkään nurissut dekkarisarjoista. Jatkan mutinaa: onko "kaikkien" pakko kirjoittaa sarjoja? Kaipaan edelleen enemmän itsenäisiä teoksia, mutta nähtävästi kustantajat haluavat sarjoja. 

Uusien kirjailijoiden määrä on viime vuosina lisääntynyt, hyvä niin. Kiitettävää on myös saada luettavaa hieman erikoisimmistakin maista.

"Kirja on kuin kantaisi puutarhaa taskussaan." (Kiinalainen sananlasku)

Tapahtumat: 

Tänä vuonna ainoiksi kirjatapahtumikseni jäivät kirjamessut. Helsinki Lit olisi keväällä kiinnostanut, mutta se siirrettiin marraskuulle Keskustakirjasto Oodiin. Syksyn kirjatapahtumasuman takia Helsinki Lit jäi siis käymättä.
Samoin kävi Jyväskylän kirjamessuille 20. - 21.11.2021 sekä Kouvolan Dekkaripäiville 13. - 14.8.2021. 

Kuva vuodelta 2020. Taustalla Warkauden Klubi.

Kuinka kiva oli sittenkin päästä Varkauteen. Edellisenä vuonna oli aika isot nelipäiväiset festarit, jolloin mukana oli kovia nimiä aina Tarja Halosesta Helena Rantaan (kuvassa oik. edessä) ja Max Seeckistä Marko Kilpeen. Voit lukea lisää täältä: Varkauden Dekkarit Festivaalit 2020

Tapahtuman järjestäjä ja tuottaja Jaakko Ikonen oli suunnitellut isoa tapahtumaan myös vuodeksi 2021, mutta tosin kävi. Valitettavasti tapahtumapaikka, 1800-luvulta peräisin ollut kaunis ja tunnelmallinen puukartano Warkauden Klubi paloi maan tasalle 27.2.2021. Henkilövahingoilta säästyttiin. Palon epäiltiin lähteneen keittiöstä. 

Ikonen ei ikävyyksistä huolimatta lannistunut, vaan järjesti kuudennet, mutta pienemmät kaksipäiväiset festarit 6. - 7.8.2021. Mukana oli hieman tuntemattomampia, mutta myös tunnettuja dekkaristeja, kuten Tuire Malmstedt ja Tapani Bagge. Kuvakoosteen linkki kuvan alla.

Varkauden Festivaalit järjestettiin Varkauden kotiseutukeskus Tyyskänhovin sivurakennuksessa. Kuva linkissä.

Varkaudet Dekkarit Festivaalit 2021

"Maailman mahtavin armeija on kokoonpantu kirjaimista." (Helli Kaikkonen)

.........................................

Yksi vuoden odotetuimmista tapahtumistani on ollut Dekkarifestivaali Helsingissä. Aina hyviä esiintyjiä sekä Suomesta että ulkomailta. Tunnelma on ollut huipussaan ja on ollut mukava tavata tuttuja ja tuntemattomia. 
Olen ollut alusta alkaen mukana, ensin Casinolla, sitten Pörssitalossa ja lopuksi Paasitornissa. Tapahtuma järjestettiin nyt toisen kerran verkossa (30.9.2021). Istuin kuin tatti telkkarin edessä ja katselin kaikki haastattelut ja nappailin valokuvia telkkarista. Sillä enhän voinut jättää valokuvakoostetta tekemättä. Alla linkki minikuvakoosteeseen:

Dekkarifestivaali verkossa 2021

Pidä aina hyvä kirja mukanasi, niin sinulla on maailma taskussasi." (Joan Walsh Anglund)

..................  

Vuonna 2020 Turun kirjamessut jäivät pitämättä ja nyt oli mukava suunnistaa pitkästä aikaa messuille 1. - 3.10.2021. Olin mukana kaikkina kolmena päivänä ja viihdyin oikein hyvin. Aluksi näytti, että ihmiset pelkäisivät koronaa, mutta myöhemmin porukkaa alkoi tulla - sopivasti.

Alla linkki kuvalliseen messumatkaani:

Turun kirjamessut 2021

"Myös huonot kirjat ovat kirjoja ja sen vuoksi pyhiä." (Gűnter Grass)

.......................................................

Seuraavat messuni olivat Helsingissä 28. - 31.10.2021. Tapahtuma oli nelipäiväinen, mutta olin paikalla vain torstaiaamusta lauantai-iltaan. Helsingissä oli väkeä 52.000 eli lähes puolet vähemmän kun edellisen kerran eli vuonna 2019 (92.000). Alla linkki kuvakoosteeseen:

Helsingin kirjamessut 2021

"Elämä ja kirjat raottavat minulle nykäisy nykäisyltä huumaavien salaisuuksien ovea." (Pablo Neruda)

...............    

Tampere-talo vuonna 2020 kirjaviikon aikaan.

Vuoden viimeiset messut olivat Tampereella. Viime vuonna oli jo tarkoitus järjestää viikon kestävä messu- festaritapahtuma, mutta se kuivui pienemmaksi kirjaviikoksi. Olin silloinkin Tampere-talossa kuuntelemassa useita kirjailijoita. Väkeä oli aika vähän, mutta silloinhan ne parhaat pidot ovat. 

Linkki v. 2020 tapahtumaan: Tampereen kirjaviikko 2020

4. - 5.12.2021 oli Tampereen Kirjamessut - Kirjafestarit ja olin joka päivä mukana. Kolmet isot messut runsaan kahden kuukauden sisällä on aikamoinen puristus niiltä, jotka työnsä puolesta joutuvat tai harrastuksensa takia haluavat käydä kaikilla messuilla. Veikkaan, että systeemi tällaisenaan karsii kävijöitä. Jos Tampereen messut olisivat olleet kevätpuolella, jolloin ilmestyy myös paljon uutuuksia, niin uskon, että ihmiset olisivat olleet paljon vireämpiä. Omaa jaksamistani ja fiilistäni helpotti, että oltiin kotikaupungissani. 

Kuvallinen kooste alla:

Tampereen Kirjamessut 2021

Oli mahtavaa päästä kaikille messuille ja onneksi ne kaikki ehdittiin pitää ennen kuin omikron iski ja sulki taas paikkoja. Kirjasyksyni oli loppukesästä alkaen vireä ja monipuolinen. Millainen tulee olemaan vuosi 2022, sitä ei kukaan osaa ennustaa.

"There is no such thing as too many books. There is only not enough shelves."

Hieman tilastoa tähän loppuun. Luen pääosin proosaa ja dekkareita ja muita genrejä, kuten esim. fantasiaa, dystopiaa ja scifiä satunnaisesti. Pidän kirjapäiväkirjaa, johon kirjaan itseäni varten kaikenlaisia nippelitietoja. Ohessa muutamia lukuja:

188 luettua kirjaa, joista
2 kpl äänikirjoja, joista
105 dekkaria tai vastaavaa rikoskirjaa
83 proosaa tai muuta genreä
70  miesoletettua kirjailijaa
105 naisoletettua kirjailijaa
13  paria (m+m/ n+n/ n+m)
76 kotimaista teosta
112 käännöskirjaa
24 esikoisteosta, joissa mukana muutama proosakirjailijan esikoisdekkari
35 keskeytettyä tai ajan puutteen takia lukematta kirjastoon palautettuja
159 julkaistua blogipostausta
176 kirja-arvostelua, joista osassa kaksi kirjaa per postaus
+ 2 kirjakalenteria (huhtikuussa 30 teosta ja joulukuussa 24)
4 kirjamessut -festarit  
1 verkkotapahtuma
0 euroa kirjastosakkoa
0 kirjatosta noutamatonta teosta

Tilaston yhteenveto: Dekkareita luin hieman enemmän kuin muuta kirjallisuutta ja näin oli myös 2020. Samoin naiskirjailijoita. Käännöskirjallisuutta luin yhden enemmän kuin edellisenä vuonna. Esikoisia enemmän kuin v. 2020.
Mitä tästä pitäisi sanoa? No ainakin se, että olen melko tasainen lukija vuodesta toiseen - kaiken suhteen.

Kuten tilastosta näkee, arvostelu löytyy jo lähes kaikista luetuista 188 kirjasta. Kymmenkunta puuttuu, mutta ne tulevat alkuvuoden aikana.

"Kirjat ovat paljon enemmän kuin harrastus, ne ovat seurustelua ihmiskunnan kanssa. (Voitto Viro)

Mikä muuttuu vuonna 2022? Vai muuttuuko mikään?

Ei muutu:
Näillä näkymin jatkan uutuuksien lukemista ja niistä postaamista, joskin väliin tulee varmaan vanhempiakin teoksia. Myös molemmat kirjakalenterit ajattelin toteuttaa (huhtikuussa ja joulukuussa). Sunnuntain dekkaripaikka jää.

Jatkan myös päivityksiä blogin facebook-sivuilla: Kirjarouvan elämää - facebook 
ja instagramissa nimellä #pirittaolen sekä twitterissä @kirjarouvan

Muuttuu:
Olen suunnitellut muuttavani hieman bloggaus- postauskäytäntöjäni, mutta miten? Se on vielä hieman hakusessa.

Kevätpuolella edessäni saattaa olla kaksikin silmäleikkausta, jotka haittaavat/hidastavat lukemista ja kirjoittamista (lue: + postaamista). Tarkoitus olisikin lukea ja kirjoittaa varastoon. Mutta aika näyttää, miten tämän asian kanssa käy.
....................
Joka tapauksessa mahtavia kirjoja taas tulossa tänä keväänä ja toivottavasti syksylläkin!

Kiitos kaikille blogini seuraajille! Mukavaa tammikuuta ja alkavaa vuotta!

"Kirjat ovat ikuisia liittolaisiasi. Laita ne pois, ja ne odottavat sinua ikuisesti - lue niitä, ja ne antavat sinulle rakkauttaan." (John Green)

Aakkostettuina Vuoden 2021 luetut kirjat

Linkki: Kirjavuoteni 2020


Kommentit

  1. Eipä sattunut samoja teoksia top kymppiin, en ole lukenut näistä mitään. Mutta saapahan nyt hyviä vinkkejä! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti