Jenny istui penkille valkoisena kukkivan omenapuun alle. Hyrry hyppäsi syliin, kehräsi ja puski. Hän ruopi sitä leuan alta ja kissa kallisti tyytyväisenä päätään. Sitten se huomasi jotain puiden varjossa, loikkasi alas ja katosi pionipuskaan.
Eletään 1800-luvun loppua Turussa ja pääosassa on nuori papinleski nimeltä Jenny Malmström. Mies oli kuollut kolme vuotta aiemmin koleraan ja ikävä kyllä esikoinen syntyi kuolleena.
Miehensä kuoleman jälkeen Jenny muutti Liedosta rovasti-isänsä Waldemar Stenroosin luo Kaarinan pappilaan. Jenny kuuluu viisi vuotta aiemmin perustettuun Rouvainyhdistykseen, jossa toimii noin kymmenen vaikutusvaltaista säätyläisnaista. Yhdistys keräsi varoja järjestämällä erilaisia tapahtumia ja juhlia. Naiset uskoivat, että sivistys oli ainoa keino vapautua köyhyydestä.
Ajat ovat sellaiset, että sanotaan maailman olevan miesten ja heillä on valta päättää naisten asioista ja palkoista. Jenny on toista mieltä ja on onnellinen, että isä oli antanut opiskella ja maksanut koulutuksen. Jenny haluaa tehdä kaikkensa, jotta naiset joskus voisivat opiskella yliopistoissa ja olla tasavertaisia miesten kanssa.
Jenny osallistuu myös Sivistyskerhoon, jossa halukkaat maksoivat pienen vuosimaksun, jonka avulla kutsuttiin mielenkiintoisia luennoitsijoita.
Nuorella rouvalla riittää tekemistä. Sivistyskerhon ja Rouvainyhdistyksen lisäksi Jenny käy tapaamassa köyhiä vieden heille ruokatarvikkeita. Lisäksi Jenny pitää lapsille pyhäkoulua sekä auttaa pappilan taloustöissä. Ja myöhemmin, isän kuoltua, tulee uusi tärkeä tehtävä - adoptioäitiys. Miten Jenny tähän päätyy ja miten selviää uudesta roolistaan? Se selviää tarinasta.
Jennyllä on ympärillään yllättävän paljon nuorukaisia, mutta kukaan ei oikein sytytä, paitsi yksi, joka tietyistä syistä aiheuttaa myös ärtymystä. Hän on puuvillatehtaan perijä Fredrik Barker, ylimielinen, mutta luvattoman komea. Mutta komeus ei taida riittää.
Sivistyskerhon luennolla Jenny tapaa maisteri Vanhasen, joka ajaa työväenaatetta. Mies tuntuu olevan kovin kiinnostunut Jennyn seurasta. Koroistenniemen kaivauksien töitä puolestaan johtaa erittäin mukava herra Aaltonen, jonka seura on viihdyttävää. Lisäksi eräs pappikin on kosinut.
Tässä onkin jo mahdollisia kosijoita riittämiin. Kelpuuttaako Jenny heistä ketään, vai tuleeko kuvioihin vielä uusia kosijoita? Ymmärrän, että kauniin lesken ympärillä pyörii miehiä, mutta mietin oliko heitä kuitenkin liikaa?
Täytyy myöntää, että olin hieman skeptinen kun luin, että teos on historiallista romantiikkaa, sillä liian imelät tarinat eivät enää nuoruusvuosien jälkeen ole sytyttäneet. Antellin kirja oli kuitenkin positiivinen yllätys.
Kirjailija on tehnyt taustatyönsä ja tietää mistä kirjoittaa. Oli kiinnostavaa lukea historiallisesta Turusta sekä tuon ajan naisten tasa-arvopyrkimyksistä. Saatoin kuvitella itseni kulkemassa Aurajoen vartta hameenhelmat maata viistäen.
Tämä on myös kirja, joka sai minut googlaamaan: mm. Akseli Gallen-Kallelan Öljymaalauksen Akka ja kissa 1885 ja Viktor Westerholmin Syysmaiseman.
Sinkku, väskynäsoppa, karottiloora, räätikäsloora ja sallattii. Hauskoja sanoja, joista muut tiesin, mutta väskynäsoppa oli vieras = luumusoppa. Sinkku on tietysti kinkku, karotti porkkana ja räätikäs lanttu.
Kertomus etenee helpostiluettavana ja kiinnostavana. Jennyn hahmosta on helppo pitää, mutta olisiko voinut olla hieman rosoa. Nyt tuntui olevan niin täydellinen "tyyppi".
Tarinassa on romantiikkaa ja tragiikkaakin ja lajille tyypillistä ennalta-arvattavuutta, mutta minä viihdyin oikein hyvin Jennyn parissa ja aion kyllä lukea sarjan muutkin osat, joita on kaiketi ilmestymässä ainakin kaksi kappaletta.
Oli tullut hämärää. Täysikuu vilahteli tammien lomasta. Hienoinen usva leijui kasvien yllä. Satakieli lauloi jossakin puun latvassa ja kuusama tuoksui.
P.S. Romaanissa on myös tietoisesti tehtyjä historiallisia virheitä. Miksi? Siksi, että tarina vaati niitä. Esimerkiksi tutkimusmatkailija Georg Wallin eli jo aikaisemmin, mutta kirjailija halusi hänet kirjaan ja 1800-luvun Turkuun. (Georg August Wallin eli 1811 - 1852)
(Lähde: Suomen kirjastoseura)
+++++++
Kirjailija, kirjastonhoitaja
Ann-Christin Antell, 47. Asuu Turussa. Gummeruksen sivuilla kirjailija kertoo että oli nähnyt päähenkilöistä unta yli kymmenen vuotta sitten eikä saanut näiltä enää rauhaa.
Rakkain harrastus on jalkapallo, jota Antell on pelannut jo parikymmentä vuotta.
********
Ilmestyneet teokset: Puuvillatehtaan varjossa, 1. osa 2021 - 2. osa Puuvillatehtaan perijä 2022
Tuli luettua tämä kesällä ja tykkäsin kyllä. Ihan totta tuo, että Jennyssä ei paljon rosoa ole. Pidin itse tuon adoptiokuvion liikaa täydellisyyttä miinuksena.
VastaaPoistaEhkä saamme sitä rosoa ja epätäydellisyyttä seuraavassa osassa.
PoistaMinustakin teos oli kiva, joten uskoisin lukevani myös jatkokirjan. Romantiikka on aina positiivista, jos se ei ole liian imelää.
VastaaPoistaJep, ei enää huvuta lukea liian imelää.
VastaaPoista