Turun kirjamessut 2021 Kirjarouvan silmin - kuvakooste - kirjatapahtumat


Turun kirjamessut 1. - 3.10.2021

Historiaa: Suomen ensimmäiset kirjamessut järjestettiin Turun konserttitalolla vuonna 1971. Tasavallan presidentti ja rouva Kekkonen toimivat tapahtuman suojelijoina. Messuilla oli näytteilleasettajina 13 kustannusliikettä, seitsemän kirjakauppaa, kirjasto ja Lounais-Suomen kirjailijat ry. Messuihin tutustui 5500 kävijää. (Lähde: Wikipedia)

Upeaa, että Turun kirjamessut toteutuivat! Kyllä olikin jo ikävä kaikenlaisia kirjatapahtumia, niin isoja kuin pieniäkin. Viihdyin messuilla kaikki kolme päivää ja ohessa muutamia kuvia messumatkaltani.
Seassa myös linkkejä kirjoihin, jotka liittyvät esiintyneisiin kirjailijoihin. 

Muistutus: Tulethan tapahtumaan vain täysin terveenä. Ykkösprioriteettina oli kaikkien messuille osallistuvien turvallisuus. Kaikilla messutyöntekijöillä oli maskipakko.

Sitten kynä käteen ja merkkaamaan mielenkiintoisia esiintyjiä. Oikeasti olin jo kotona tutkinut ohjelmaa netistä, mutta paperiversio on niin paljon kätevämpi. On helpompi hahmottaa.

Perjantai 1.10.2021
Oma messumatkani alkoi kukonlaulun aikaan, sillä tulin julkisilla kulkuneuvoilla (3 kpl + taksi). Halusin ehtiä kirjabloggaajien aamiaistilaisuuteen. 

Bloggaajien aamiaistilaisuuden avasi ohjelmajohtaja Jenni Haukio. Haukio kertoi mm. arvostavansa  kirjabloggaajia ja heidän tekemäänsä työtä kirjallisuuden hyväksi. Lämmin kiitos!💗

Viestintäpäällikkö Kia Itänen käytti oman puheenvuoronsa.

Bloggaajille kävivät puhumassa myös Jenna Kostet (Margaretan synti, Aula & Co) ja Rauno Lahtinen (Murhia ja hirmutekoja Turussa, Sammakko).
Margaretan synnin olen lukenut, mutten vielä ole ehtinyt kirjoittaa arviota. Kirja kertoo Margaretasta, joka odottaessaan mestausta alkaa kertoa elämästään. Tapahtumat sijoittuvat 1600-luvun Turkuun. 
Myös Rauno Lahtisen teos vaikuttaa mielenkiintoiselta. Kirjassa on 61 tositarinaa Turussa tapahtuneista rikoksista 1900-luvulla.

Kirsi Ranin ja Jenni Haukio. Kirsillä kädessään uusi kirjansa Lukupiiri, Otava. 

Ja olihan siellä aulassa tuttuja kasvoja, vaikkeivät olleetkaan paikalla. Tuire Malmstedt ja kirjailijan  loistava neljäs dekkari, johon linkki tässä:  Lasitarha (Aula & Co). Kirja aloittaa uuden sarjan, jonka pääosissa ovat poliisit Elmo Vauramo ja Matilda Metso. Tapahtumat sijoittuvat Jyväskylään.
Sekä Tove Alsterdalin Juurakko (Aula & Co). En malttaisi odottaa, että saan tämän jo ilmestyneen dekkarin käsiini. 

Valinnanvaraa ja -vaikeutta oli, sillä esiintymislavoja oli kahdeksan ja niillä ohjelmaa lähes tauotta.
Tällä kertaa yritin valikoida mukaan sellaisia kirjailijoita, joita en ole aiemmin käynyt kuuntelemassa. Niinpä esim. dekkaristit jäivät vähemmälle koska Dekkarifestivaalien verkkolähetyksessä pääsin kuulemaan aika montaa kirjailijaa.

Vaikka perjantain alkoi väkimäärällisesti aika rauhallisesti, niin jo ensimmäisiin tapahtumiin oli tullut ihan kohtuullisesti ihmisiä.

Hanna Brotherus: Ainoa kotini, WSOY - moderaattorina toimi Anna-Riikka Carlson (profiilissa).

Hanna Brotherus ja Anna-Riikka Carlson

Laura Malmivaara kertoo kuinka hyvin hänen teoksensa Vaiti (Otava) on otettu vastaan. Kirja kiinnostaa ja on kirjastovarauksissani.

Juha Hietanen haastattelee.


Saara Turunen: Järjettömiä asioita, Tammi

Haamu Kustannus Oy on pieni kustantamo, jota kiehtovat aavetarinat, oudot jutut ja kauhu. 

Mangapokkareita neljällä eurolla.

Juha Hietanen haastattelee dekkaristi Antti Tuomaista. Puhetta oli uudesta Hirvikaava -kirjasta sekä myös Jäniskertoimesta, josta ollaan tekemässä tv-elokuvaa. Tuomainen kertoi myös, että Jäniskerroin ilmestyy Englannissa muutaman viikon kuluttua ja sitä varten mies oli signeerannut tuhat Jäniskerrointa. Mahtoi olla ranne hellänä. Vakuutusmatemaatikko Henri Koskisesta kertovaan sarjaan on tulossa kolmaskin osa. 
Hirvikaavaa en ole vielä lukenut, mutta se odottaa jo pinossa. 
Linkki toiseen osaan: Jäniskerroin


Emmi Jääskön johdolla keskustellaan  aiheesta: Onko äänikirjojen kuuntelu lukemista? 
Mukana Storytelin Aleksi Pöyry, kirjailija Roope Lipasti ja Lukukeskuksen Ilmi Villacis.
Aihe oli itselleni kovin mielenkiintoinen, sillä kuuntelen tosi vähän äänikirjoja.

Jari Isometsä - (Soili Pohjalainen: Isomettän poika, WSOY)

Kuten aina messuilta löytyy myös vanhoja kirjoja. Tänä vuonna antikvariaatteja oli todella vähän.
Lisäksi oli tietysti lasten- ja nuortenkirjoja. Vanhoja LP-levyjäkin löytyi. Aina on mukana myös ei-kirjallisia tuotteita, kuten kuvassa olevia tyynyliinoja. Näin myös vaatemyyntiä, kauneustuotteita, kasseja, pussukoita jne.

Myös aika monta teatteriosastoa sattui silmiini.
 
Aihe: Jännityksen keskellä.
Matti Järvisen (keskellä) paneelissa keskustelivat (vas.) Matti Remes (Norjalainen tyttöystävä, Tammi) - Ruben Waara-sarjan 11. osa)  Kari Levola (Jatulintarha, Robustos - Raistola-sarjan 3. osa), Kari Häkämies (Pormestari-painajainen, Crime Time) ja Virpi Hämeen-Anttila (Juhannusyön painajainen, Otava - 8. osa Karl Axel Björkin tutkimuksia -sarjaan)

Leena Korsumäki Suomen Dekkariseuran osastolla.

Lauantai 2.10.2021:

Suomentajat Alice Miller ja Jaakko Kankaanpää kertomassa miten klassikoita käännetään nykylukijalle ja mitä ne kertovat meistä. Samalla suomentajat puhuivat Kansojen varallisuudesta ja Daniel Derondasta.
Klassikkoteokset: 
- Adam Smith: Kansojen varallisuus (WSOY) on skotlantilaisen moraalifilosofi Smithin pääteos, alkup. ilm. 1776. Ensimmäinen suomennos ilm. 2015 ja käsitti vain osan alkuteoksesta (suom. Toivo T. Kaila) Uuden, koko teoksen suomensi v. 2015 Jaakko Kankaanpää.
- Psykologisen romaanin uranuurtajanaisen George Eliotin (oik. Marian Evans) suurromaani: Daniel Deronda (WSOY), ilm. 1876 - suom. ilm. 2019 - suomennos Alice Martin.

Päätoimittaja Ville Vaarne Suomen kirjastoseuran osastolla esittelee Kirjastolehteä (kuva alla)

Täytyypä käydä kysymässä tuleeko omaan lähikirjastooni tätä lehteä. Käykää muutkin omassa kirjastossanne tiedustelemassa asiaa.

Päivi Kuntze lavalla keskustelemassa Leena Virtasen ja Pirkko Soinisen kanssa kahdesta erilaisesta kirjasta, jotka kertovat arkkitehti Wivi Lönnistä. 

Pirkko Soininen: Valosta rakentuvat huoneet (Bazar) 

Leena Virtanen & Kristiina Markkanen: Wivi ja Hanna - Arkkitehdin ja kauppaneuvoksen yhteiset vuodet (Atena)

Lapsille oli oma alue, jossa järjestettiin lapsellista ohjelmaa. 

Kurkkasin lastenalueelle, jossa oli silloin kirjailija Roope Lipasti kertomassa kirjastaan Lätkälauri ja ja pelikielto (WSOY). Kirja on tarkoitettu alakouluikäisille ja lätkästä kiinnostuneille. 

Juha Hietanen haastattelee tällä kertaa kirjailija Anna-Leena Härköstä.

Anna-Leena Härkönen ja Rikospaikka ja olis niin kiva (Otava) - kirjoituskokoelma.

Matti Rönkää haastattelee Eeva Herrainsilta.

Matti Rönkä kertoi kirjastaan Surutalo (Gummerus). Romaani isien ja poikien vammoista, jotka periytyvät. 

Keskustelun aihe: Äänikirja - kirjallisuuden tulevaisuus? Äänikirjojen suosio kasvaa, mutta kaikki kirjat eivät käänny äänikirjaformaattiin. Vaikuttaako äänikirjan suosio työn alla oleviin teksteihin? Karo Hämäläinen haastattelee Anu Kaajaa ja Jari Järvelää.

Anu Kaaja ja Jari Järvelä

Esikoisdekkaristipaneelissa Tommi Laiho: Uhanalaiset (Myllylahti). Esikoinen on saamassa jatkoa.
Linkki: Uhanalaiset

Esikoisdekkaripaneelia vetää Niina With seurassaan Tommi Laiho, Saija Kuusela ja Mikko Kalajoki.

Saija Kuusela: Katse (Tammi). Lukematta vielä, mutta kirja jo odottamassa.

Mikko Kalajoki ei ole kirjailijana uusi, mutta dekkaristina kyllä. Kirjan nimi on Velkakirja (Otava)
Kannattaa lukea tämä riemukas dekkari. Linkki: Velkakirja

Lauantai oli ehdottomasti messujen vilkkain päivä.

Pienkustantamoita edustivat mm. (suomentaja, kustantaja) Anne Kilpi Kustantamo Huipusta. Huippu on perustettu 2018 ja julkaisee saksan kielestä suomennettua laatukirjallisuutta palkituilta kirjailijoilta. 
Olen muuten lukenut kahta vaille koko Huipun tuotannon. Ohessa linkki viimeksi lukemaani dekkariin: Verikuu  Mainittakoon, että Huippu julkaisee myös proosaa. 

Punainen Silakka on vuonna 2019 perustettu moderniin japanilaiseen rikoskirjallisuuteen erikoistunut kustantamo. Kustantamolta on toistaiseksi ilmestynyt kaksi Keigo Higashinon dekkaria, mutta lisää on tulossa. Tällä kertaa itsenäinen teos, kertoi kustantaja Rami Ahonen.
Molemmat Higashinon teokset olen lukenut, ohessa linkki jälkimmäiseen: Myrkyllinen liitto

Mari Koppinen, Anna Puu: Minä olen Anna Puu (WSOY). Elämäkerta, jossa Annan valitsemat 16 kappaletta toimivat ikkunoina hänen tarinaansa.

Anna Puustjärvi

Valitettavasti Denise Rudbergin esiintymnen oli peruttu, tilalla tubettajia:

Suosikkitubettajat lukemaan innostajina. Elina ja Sofia ovat lahtelaiset tubettajasiskokset, joiden kanavalla on yli 130 000 tilaajaa. Joona Leppälällä puolestaan YouTubessa yli 233 000 tilaajaa. 

Elina Marttinen 13- v.

Sofia Marttinen 10 v. 

Elina, Sofia ja Aura Marttinen: Rohkeasti sinä (Tammi) Aura Marttinen on tyttöjen äiti.
Joona Leppälä: ZoneVD Kiehtovan tiedon jäljillä (Tammi)

Joona Leppälä eli ZoneVD (synt. 1993) on Ylivieskasta kotoisin oleva ja Jyväskylässä asuva tubettaja. Joona tunnetaan hauskoista ja uniikeista videoistaan. Leppälä aloitti videoiden tekemisen vuonna 2008 ilmaveivausvideoilla ja vloggaamisen vuonna 2013.

Kaija Kettu: Ismo Alanko (Johnny Kniga) 

Vuoroaan odottamassa Ismo Alanko, Kaija Kettu ja kustantaja Jaakko Pietiläinen.

Ismo Alanko ja Kaija Kettu.

Aina iloinen Tammen kustannusjohtaja Outi Mäkinen.
Vinkki: Mäkisen 13-vuotias Hertta-tytär pitää varhaisnuorille tarkoitettua instatiliä nimellä: Lukuhirmu Hertta. Hertalla on myös Youtube-kanava. Jos perheessä on varhaisnuorisoa, niin kannattaa seutata Hertan kirjavinkkejä. 

Scifi ja fantasia elävät Turussa.

Pöydän takana Lilli Arvolahti ja Heli Ervasti.


Koska Turun kirjamessujen eräänä teemana oli musiikki, niin kävin lauantain lopuksi kuuntelemassa runoutta ja jazzia. Kontrabasso ja neljä naisääntä. Hieno esitys menestysyhtye Signeltä: Josefiina Vannesluoma, Kaisa Mäensivu, Riikka Keränen ja Fanni Lehto.


Kohtaamisia:

Heikki Valkama
Linkki Riku Mäki -sarjan 4. osaan (Tammi): Yakuzan kosto

Heidi Köngäs, jonka teoksiin olen ihastunut. Linkki viimeksi lukemaani romaaniin (Otava): Mirjami

Anja Snellman, jonka teoksista olen lähes kaikki lukenut.

Samuli Edelmannia en ollut kuuntelemassa, mutta tosi moni oli. 
Johannes Lahtela: Samuli - Pimeydestä valoon (Otava), muistelmat


Ruoka- ja viinimessuilla saattoi seurata ruuan valmistusta, syödä huikopalaa, juoda kuohuvaa tai saksalaisia viinejä. Myynnissä oli myös hunajaa, salaattikastikkeita, leipää, yrttejä yms.

Ja tietysti myös ruokakirjoja.


Sunnuntai 3.10.2021:

Lauantaiaamuna pistäydyin hetkeksi kuuntelemaan Christal Snowta, joka kertoi kirjasarjastaan Penni Pähkinäsydän. Ensimmäinen osa: Christal Snow & Kati Vuorento: Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku ilmestyi syksyllä 2020 (Tammi). Lokakuussa 2021 ilmestyy sarjan toinen osa: Penni Pähkinäsydän ja mörkökuumeen kirous. Kirjat on tarkoitettu 7+ -ikäisille.

Tammen lastenkirjakustantaja Saara Tiuraniemi haastattelee Christal Snowta.

Mitä ihmettä tällä lavalla tapahtui ennen haastattelua? Ainakin Anna Kortelaisella  ja Jari Järvelällä oli hauskaa. 

"Voimistelu" selvisi myöhemmin, kun saimme uusinnan näistä liikkeistä, jotka liittyivät kirjan erääseen istuimeen.

Anna Kortelainen haastattelee Jari Järvelää tämän juuri ilmestyneestä kirjasta Aino A.

Elämäkertaromaani Aino A (Tammi) kertoo arkkitehtipuolisonsa varjoon jääneestä Aino Aallosta.

Kahta näin sanavalmista kirjailijaa oli ilo kuunnella. 

Ihan kuin minua katsottaisiin...
Sammakon Kirjakauppa ja Kahvihuone sijaitsee Turussa. Kävelin perjantaina ko. kaupan ohi, mutten ehtinyt pistäytyä. Ehkä seuraavalla Turku-käynnillä. Sammakon kirjakaupalla oli myös oma messuosastonsa.

Tällainen mainoskortti lykättiin käteen. Ensi kesänä (kesäkuussa ja elokuussa) Koroisilla on runotaidetta: Endymion, Rakkauden ja tuskan tiellä. 

Kuka on onnistunut saamaan näin paljon kuulijoita?

Ei kuka, vaan ketkä? Suomentaja Kersti Juvaa haastattelee toinen suomentaja eli Alice Martin. Aiheena: Kuinka Taru sormusten herrasta kääntyi suomeksi. Juva sai teoksen käännettäväkseen vain 23-vuotiaana aloittelijana. Mm. örkki-sana on Juvan keksimä. Juva vasemmalla.

Messuilla oli erilaisia osastoja. Paikalla myös Lintulan luostari ja ...

Valamon luostari.

Normaalisti käyn kuuntelemassa myös joitakin ruotsalaisia esityksiä, mutten tällä kertaa. Sen sijaan pistäytyin ruotsalaisella osastolla vastaamassa kahteen kysymykseen: 1. Mitä olen lukenut viimeksi? 2. Mitä mieltä olen äänikirjoista?  Kiitokseksi vastaamisesta sain valita itselleni kirjan. Valitettavasti valinnanvara oli kovin pieni eikä toivomaani dekkaria enää ollut. Vähän summanmutikassa otin Sara Razain kirjan Djavulen är en lögnare.

Kirjan takakansi.


Kohtaamisia:
Heli Laaksonen & Aleksandr Čaks: Poimit sydämeni kirjahyllystä  (runovuoropuhelu), Kynälä

Tuija Lehtinen

Juha Hietanen haastattelee Esa Siréniä tämän kirjasta Kairan soturit (Gummerus)

Esa Sirén on kirjoittanut sotaromaaneja vuodesta 2005. Myytyjä kirjoja on yli 200 000.

JP Koskinen ja Juha Hietanen, jolla oli messu-urakkana viitisentoista haastattelua. Aika monta niistä kuulin.

Juha Hietasen luotsaama haastattelu käynnissä.

JP Koskinen kertoi mielenkiintoisia asioita. Koskisen suvusta on mm. lähdetty aikoinaan Amerikoihin.

Haukansilmän Yrjö on Tulisiivessä esiintyneen Kaarlon isoisä  Näin kirjoissa on hypätty yhden sukupolven yli. Koskinen paljasti, että hänellä olisi mielessään myös tämä tarina, mutta ettei ole aikeissa kirjoittaa siitä. Olen vahvasti sitä mieltä, että kyllä kannattaisi! Enkä ollut mielipiteeni kanssa yksin.
Linkki: Haukansilmä

Eloisa Ella Kanninen kertoi elämästä Italiassa. Haastattelijana Johanna Harkkila.

Ella Kanninen: Minun Italiani (Tammi)

Heidi Köngäs

Heidi Lindvall haastattelee. Siivet kantapäissä -kirjassa (Otava) on todellisuuspohja. Kirjan päähenkilö on Marja Rankkala. Marja oli näyttelijä, dramaturgi ja suomentaja, joka päätyi Radiokuunnelmien ohjaajaksi. Päähenkilöllä oli värikäs elämä. 
Marja Rankkala 1918 - 2002.



Vielä olisi yksi esitys edessä, nimittäin dekkaripaneeli, jonka aiheena: Hallittu kaari vai päättymätön tekijä. Seppo Mustaluoto mikityksessä. Marko Kilpi jo valmiina.

Miksi kirjailijat kirjoittavat sarjaa? Oma päätös? Vai kustantajan? 
Marko Kilpi, Christian Rönnbacka, Patricia G. Bertényi ja Seppo Mustaluoto.

Marko Kilpi Undertaker-sarja ja hautuasurakoitsija Kivi  (Crime Time). Viides osa ilmestyy ihan pian.
Linkki 4. osaan: Kuoleman kosketus
Christian Rönnbacka Antti Hautalehto -sarjassa ilmestynyt 9 osaa - (Crime Time )(Kahta viimeisintä osaa en ole lukenut.) 
Patricia G. Bertényi: Mysteerejä taidemaailmasta, ilmestynyt kolme osaa (Tammi). (Ensimmäisen osan olen lukenut.)
Seppo Mustaluoto: Janne Norrman -sarja, 4. osaa (Gummerus) (En valitettavasti ole lukenut yhtään Mustaluodon dekkaria.)

Moderaattorina toimi Kirsi Hietanen.

Marko Kilpi, Christian RönnbackaPatricia G. Bertényi ja Seppo Mustaluoto.

Mielenkiintoinen keskustelu, sillä pohdin usein miksi on aina kirjoitettava sarjaa. 

Poislähtiessäni nappaisin vielä mukaani Paula Nivukosken Lukupäiväkirjan, joita oli messuvieraille ilmaiseksi jaossa.

Lukupäiväkirja sopii hyvin joko nuorelle tai aloittelevalle päiväkirjan pitäjälle. Katsotaan kenelle kirja jossain vaiheessa päätyy.

Tietysti messuilla oli lakumyyjäkin ja ostin perinteiset 5 kpl lakuja matkaevääksi.

Vuosi 2020 jäi koronan takia väliin. 29. kerran järjestettävien Turun messujen pääteemana oli musiikki. Messujen poikkitaiteellisena pääteemana oli musiikki ja auditiivinen kulttuuri; äänielementit ja -maailmat ympäristössämme sekä niiden vaikutukset elämään ja kulttuuriin.
Messuilla vieraili kolmen päivän aikana yli 11 500 kävijää. Ohjelmassa oli lähes 300 yksittäistä ohjelmanumeroa ja 600 yksittäistä esiintyjää.  
(Lähde: Turun kirjamessut)

Messujen anti oli tänäkin vuonna hyvä. Paljon näin ja kuulin. Valitettavasti päällekkäisyyksiä oli jonkun verran, joten muutama tosi mielenkiintoinen keskustelu jäi kuulematta. Valinnat olivat vaikeita ja etenkin musiikkiesityksiä olisi ollut kiva kuunnella enemmän. 

Kiitoksia Turun kirjamessuille messupassista, joka mahdollisti kolme hienoa päivää täynnä kirjoja, mielenkiintoisia esityksiä ja kirjailijatapaamisia. Lisäksi oli mukavaa kohdata kirjabloggaajia ja kirjagrammaajia. Mari M. - vihdoin tapasimme livenä😊
Erikoiskiitokset saa bloggaajakollega Minna. Kiitos kyydeistä.🙏

Seuraavat isot kirjatapahtumani ovat: Helsingin kirjamessut 28.10. - 31.10.2021 sekä
Tampereen kirjamessut - Kirjafestarit la 4.12. - su 5.12.2021 Tampere-talossa

Seuraavat Turun Kirjamessut ovat 30.9 - 2.10. 2022, jolloin pääteemana ovat kuvataiteet. 

Mukavaa syksyä kaikille!

P.S. Jos vielä kiinnostaa kurkistaa miltä Turun Kirjamessuilla näytti edellisellä kerralla, niin ohessa linkki:

Kommentit