Kesän & syksyn uutuusdekkareita 2025 - päiv. 5.5.2025

 

Kesän ja syksyn 2025 rikoskirjallisuutta.

Päivitetty 5.5.2025.
Lukemistani, kuuntelemistani ja arvioimistani kirjoista noin puolet on rikoskirjallisuutta ja toinen puoli proosaa. Tervetuloa seuraamaan Kirjarouvan elämää -blogiani tai blogin facebookia tai Instaa (#pirittaolen), joissa julkaisen arvioita viikottain ja sunnuntaisella dekkaripaikalla on dekkari tai kaksi lyhyemmin tai pidemmin arvosteltuna. Paljon kirjavinkkejä joka kuukausi. Ilahdun myös kommenteista.

Tämän listan kirjat ilmestyvät 1.6.2025 - 31.12.2025.  Kesän dekkareita on ollut jo edellisessä postauksessa (linkki alla). Gummerus ja Into puolestaan julkaisevat tässä vaiheessa vain kesän dekkarinsa, joten lisään syksyn tuotannon myöhemmin. Kesä- elokuun ilmestymiskuukaudet on tekstissä vahvistettu ja muutama jo toukokuussa ilmestyvä on kirjoitettu punaisella värillä. Tässä listassa olevia toukokuun teoksia en ole lisännyt aiempaan listaan.
Suurimpien kustantamoiden kirjailijat on jaoteltu kotimaisiin ja ulkomaisiin. Muut ovat vain aakkosjärjestyksessä.

Päivitän listaa vielä sitä mukaan kun huomaan uusia kirjoja tulevan (Gummerus/Into syksy) tai joku vinkkaa minulle. Lisäksi odottelen vielä muutamien pienempien kustamoiden luetteloita. Pikkukustantamoiden kirjoista ja omakustanteista saa mielellään vinkata, sillä ne saattavat joskus lipsahtaa ohi. Toivoisin vinkeissä olevan: kirjailijan ja kirjan nimi, kustantaja ja ilmestymiskuukausi.
Ja edelleenkin silmäongelmat vaivaavat (ja oikoluku vilisiee silmissä), joten jos huomaat puuttuvia kirjoja tai kirjoitusvirheitä, niin olisitko ystävällinen ja kertoisit, jotta voin korjata. Kiitos!

Listalla on rikoskirjallisuutta (nyt n. 190 teosta) laajalla skaalalla: perinteiset dekkarit, psykologiset trillerit, true crime, vakoilu, cozy crime, rikosaiheiset tietokirjat, mysteeriteokset, esikoiset, sarjojen aloitukset ja osat. Löytyy myös yksi pelikirja ja muutamia fantasiateoksia.

Ilmestymiskuukaudet olen poiminut kustantajien luetteloista. Julkaisuajankohdat saattavat muuttua, joko aikaistua tai siirtyä. En päivitä muuttuvia ilmestymisaikoja. Lisätietoja kirjoista, tarkemmista ilmestymisajoista ja teosten sisällöistä saat mm. kirjastojen ja kustantajien sivuilta tai katalogeista (siniset linkit alla). 

Allaolevien kustantajien kirjoja on nyt listassa. Huomaa, että jotkut katalogit sisältävät usean kustantajan teoksia. Jollakin on omat luettelonsa, vaikka kuuluvat isompaan kustantamoon, esim. WSOY:n alla ovat Tammi, Johnny Kniga, Kosmos, Bazar, Docendo, CrimeTime sekä Minerva ja Otavalla Like, Karisto, Atena ja Nemo.

Tällä hetkellä mukana olevat kustantajat linkkeeineen. (Siltala ja Saga Edmont syksy-katalogit eivtät vielä ilmestyneet)

Art House  - Aula  - Avain  Aviador   -  Bazar -  Docendo (sis. CrimeTime) -  Gummerus  - Into -  Johnny Kniga - Kustantamo S&S -  Momentum - Myllylahti -  Otava - Publiva - Reuna - Saga Edmont - Siltala - SKS - Storytel Original (ei luetteloa) - Tammi  - WSOY

Ole hyvä, tässä lista:

Art House:
- Lovecraft, H.P: Lovecraftin parhaat (6 kauhutarinaa) - toukokuu
- Moore, Garreth & Ayre, Laura Jayne: Murhakerho ratkaisee, kuolema kylässsä.  - yksi rikos ratkottava, yli 70 pähkinää purtavaksi (peliteos) - kesäkuu

Aula: (lis. 5.5.2025)
kotimaiset:
- Haakana, Kari: Kirvemies (dekkari/vakoilu, 1970-luku, 1. osa) - syyskuu
- Malmstedt, Tuire: Lintusielu (dekkari, 5. /päätösosa Metso & Vauramo -sarjaan) -elokuu

käännökset:
- Alsterdal, Tove: Salakäytävä (dekkari) - toukokuu
- Racanjo, J.J. : Valloittamaton linnoitus (4. Varkaiden akatemia) - heinäkuu
- Dusse, Karsten: Sisäinen lapseni tahtoo tappaa (dekkari, 2. Murhat ja Mindfulness) - elokuu
- Messina, Lynne: Pahaenteinen palatsi (dekkari, 6. Beatrice Hyde-Clare) - syyskuu
- S. Samuel: Sieluton S. Miten minusta tuli tappaja (muistelmat, e- ja äänikirjat) - heinäkuu
- Österdahl, Martin: Rapujuhlat (dekkari) - heinäkuu

Avain: (lis. 29.4.2025)
- Keränen, Milla: Kuunkiroajat (its. jatko-osa Kaarneen varjolle) - syyskuu
- Leisko, Satu: Pahanpunoja (fantasia) - syyskuu
- Marttinen, Tittamari: Kauniin miehen kuolema (dekkari, 2. Espressomysteerit) - syyskuu

Aviador:
- Keskitalo, Esa: Emi (esikoisdekkari) - kesäkuu
- Paulow, Ari: Keltainen vaara (dekkari, 14. Jesse Hackman) toukokuu
- Reye, Dolores: Multasuu (kasvutarina, rikos, fantasia, ilm. aiemmin v. 2019) - kesäkuu

Bazar:
kotimaiset:
- Huhtala, Anna: Kuohuttava kuolemanrangaistus (tieto) - lokakuu
- Ilmén Immu & Rönnbacka Christian: JABI (jännäri) - marraskuu
- Ilmén Immu & toim. Ahjopalo, Janne: Nousut, laskut ja sudenkuopat (muistelmat) - lokakuu
- Keskitalo, Joona: Järvi, joka murtui (itsen. trilleri, 4. Takamailla) - marraskuu
- Kiiskilä, Mikko: Vanginvartija (muistelmat + tieto) - syyskuu
- Rönnbacka, Christian: Armoton, (dekkari, 12. Hautalehto) - lokakuu

käännösteokset:
- Bradley, Alan: Hiljaa keinuu hirttoköysi (dekkari, 11. Flavia de Luce) - syyskuu
- Flood, Helene: Puoliso (psyk. trilleri) - syyskuu
- Greenwood, Kirsty: Kunnes kuolema meidät erottaa (fantasia) - marraskuu
- Hepworth, Sally: Hyvä sisko (psyk. trilleri) - marraskuu
- Hilderbrandt, Elin: Viiden tähden viikonloppu (cozy crime/viihde) - heinäkuu
- Hilderbrandt, Elin: Joutsenlaulu (cozy crime/viihde) - joulukuu
- Mohlin, Peter & Nyströn, Peter: Oikea käsi (dekkari, 4. John Adderley) - heinäkuu
- Prose, Nita: Mistelimysteeri (joulumysteeri, vain e- ja äänikirjana) - joulukuu
- Shearer, L.T. : Kissa, joka jäljitti kaappaajan (dekkari, 4. Conrad-kissan tutkimuksia) - marraskuu

Docendo + CrimeTime:
kotimaiset:
- Aalto, Marja: Kirjeitä murhakartanosta (cozy crime, 1. Aku Lagerlund) - heinäkuu
- Aarnipuro, Marja: Sininen ruusu (dekkari, 1. Four Roses) - syyskuu
- Ansamaa, Alex: Pelintekijä (trilleri) - syyskuu
- Bagge, Tapani: Lyijynharmaa taivas (hist. dekkari, 10. Värisarja/Mujunen) - lokakuu
- Eloranta, Eeva: Yhdeksän karaatin unelmat (cozy crime/viihde) - syyskuu
- Haahti, Taina: Aktivisti (dekkari, 4. Mara Nuutinen) - syyskuu
- Holmavuo, Heidi & Nikkilä, Nanni: Murhan jäljet (tositapaus) - lokakuu
- Hujanen, Erkki & Junkkala, Kari: Suuri suomalainen tapaus (vakoilu) - lokakuu
- Häkämies, Kari: Venäläinen sopimus (dekkari) - syyskuu
- Immonen, Helena: Horros (dekkari, 1. Havu) - elokuu
- Koskinen, JP: Marraskuun murhaavat myrskyt (11. Murhan vuosi) - syyskuu
- Lehtonen, Tuija: Myrkky vesilasissa (dekkari, 7. Erja Repo) - elokuu
- Lappalainen, Tarja: Myrkkymurhat (tieto, true crime) - syyskuu
- Lius, Tuomas: Rikottu rintama (dekkari, 7. Etsivätoimisto Haka) - lokakuu
- Mesa, Max & Mäkinen, Rami: Mandem - Uuden ajan rikollisjengit Suomessa (tieto, true crime) - syyskuu
- Palviainen, Jukka-Pekka: Viimeinen rukous (dekkari, 2. Teemu Taikkonen) - lokakuu
- Pesonen, Hannu: Ammattina vakooja - sankareita, pettureita ja salajuonia (vakoilu/tieto) - lokakuu
- Steen, Helena: Aviomiehen salaisuus ( hist. cozy crime/viihde, 1. Ilona Berg ja englantilaiset murhat)) - lokakuu
- Tamminen, J.K. Valkoinen kotka - sotarikollinen Milan Lukić (tieto) - marraskuu
- Tranberg, "Nacci" Janne & Mäkinen, Rami: Pahan arkkitehdit - Tosikertomus Helgingin alamaailmasta (true crime) - lokakuu
- Wahlsten, Ari: Kuoleman pitkät jäljet (dekkari, 8. Kit Karisma) - heinäkuu

Käännösteokset:
- Gullberg, Hélène: Suojatti  (dekkari, 1. Majja Skog) - elokuu
- James, Peter: Kuolleen miehen kasvot (dekkari, 20. Roy Grace) -  syyskuu
- Mitchell, Caroline: Keskiyön vierailijat (dekkari, 1. Slangton) - marraskuu (cozy crime) - elokuu
- Ryan Tom: Aarteenetsijöiden klubi (cozy crime) - elokuu
- Sigurđardóttir, Lilja: Loukku (trilleri, 1/3. Reykjavik Noir) - lokakuu
- Sigurdsson, Skúli: Mies varjoista (dekkari, 2. Jäämaa) - elokuu
- Skotte, Ulrik: Sateenvarjomurhaaja - Kylmän sodan tappajan jäljillä (tieto, vakoilu) - lokakuu
- Weaver, Tim: Salaisuuksiin hukkunut (dekkari, 7. David Raker) - lokakuu


Gummerus: Kustantajalla on tässä vain kesän dekkareita
kotimaiset:
- Kjellsdotter, Nilla: Ei sinun lapsesi (dekkari, Murhia Pohjanmaalla) - toukokuu
- Laiho, Samuli: Pelon piiri (dekkari, 2. Katja Mark) - kesäkuu
- Ojala, Anu: Tarkka-ampuja (dekkari, trillerisarjan 4. itsenäinen osa) elokuu

käännösteokset:
- Abrahamson, Emmy & Jedvik, Hanna: Taiteilijan kuolema (feelgood-dekkari)  - kesäkuu
- Connely. Michael: Piinaava odotus (dekkari, Bosch & Ballard) - elokuu
- Covach, Carla: Hauraat luut (dekkari, Gina Harte) - heinäkuu
- Chapman, Julia:Myrskyn arvoitus (dekkari, 4. Viherlaakson etsivät) - kesäkuu
- Karber, G.T. : Murha, osa 2 - 100 mysteeriä nojatuolietsiville - ilm. huhtikuu
- Preston, Douglas & Child, Lincoln: Kuoleman säkeet (Pendergast) - toukokuu 
- Robert, Nora: Noiduttu peili (romanttista jännitystä) - toukokuu
- Rudberg, Denise: Dancing Queen (dekkari 1. osa Queen -trilogiaan) - heinäkuu
- Score, Lucy: Riley Thorn ja murha naapurissa (dekkari) - maaliskuu 
- Stava, Sophie: Kaikki nuo valheeet (esikoisdekkari) - elokuu


Into:  (Innolla myös vain kesän teoksia.)
- Bakkeid, Heine: Kuoleman lautturi (dekkari, 5. Thorkild Aske ) kesäkuu 
- Elf, Tatiana: Huijari (esikoistrilleri, 1. Rebekka Nurmi) - toukokuu
- Huhtala, Sirkkaliisa: Pimeä puoli, 6 naismurhaajan tarinat (ääni: Into/Supla) - kesäkuu
- Isomäki, Risto: Krakkenin saari (dekkari, "jatkoa" Con rit - romaaniin ja kytkeytyy 
myös Lauri Nurmi -sarjaan) - toukokuu
- Jokinen , Pauli: Bodomjärven mysteeri (true crime) kesääkuu
- Juntunen, Laura & Juden, Tii: Koti kadulla (true crime) - kesäkuu
- Moström, Jonas & Dahl, Arne: Arkkitehti (dekkari, 1. True Fiction) - elokuu
- Routa, Kati: Kuollut karkuteillä (dekkari, 1. Kalman kaira) - kesäkuu

Kustantamo S&S:
- Börjlind, Cilla ja Rolf: Varjo lankeaa (dekkari, 9. Tom Stilton & Olivia Rönning) - lokakuu
- Leino, Piia: Hämärän laulu (dystopiatrilleri) - syyskuu
- Ramstedt, Janne ja Johnny: Viides käsky (dekkari, 2. Hanna Becker) - marraskuu
- Strömberg, Sara: Vyöry (dekkari, 2. Vera Bergström) - kesäkuu

Momentum:
- Ruohola, Essi: Hämä-hämähäkki (psyk. esikoistrilleri) - heinäkuu
-
Vuori, Anna: Mentori (psyk. trilleri) - kesäkuu

Myllylahti:
- Hakkarainen, Milka: Jos multaa kaivannet (cozy crime, 3. Jan Peranto) - lokakuu
- Hongisto, Outi: Järjestely (dekkari, 3. Hans & Venla tutkii) - syyskuu
- Hyyti, Pekka: Huhtikuun kymmenen päivää (hist. dekkari) - syyskuu
- Lehtiö, Jaana: Aamu iltaa julmempi (cozy crime, 12. Muhonen) - elokuu
- Metropoliitta Panteleimon: Kaikki alkoi Viipurista (cozy crime, 2. Jussi Ranta) - elokuu
- Piekkari, Eija: Hyytävä kyyti (dekkari, 18. Kristiina Elo) - lokakuu
- Somppi, Tero: Valhallan portti (dekkari) - elokuu

Otava: (Otavan luettelossa ei ole osanumeroita. Siksi ne puuttuvat listastakin.)
kotimaiset:
- Backman, Elina: Kuka pimeässä kulkee (dekkari, Havas & Leino) - kesäkuu
- Griffiths, Kaarina: Tuulisolmut (dekkari, Cornwall -mysteeri) - toukokuu
- Mustaluoto, Seppo: Kultaa rajan takaa (toimintajännäri, Janne Norrman) - syyskuu
- Helander, Piia: Helios (esikoisdekkari) - kesäkuu
- Hämeen-Anttila, Virpi: Kadonnut perintö (hist. dekkari, Karl Axel Björk) - kesäkuu
- Mäki, Reijo: Tyynysotamies (dekkari, Vares) - toukokuu
- Reini, Antti: Kaunis mahdottomuus (prosaa dekkarimaustein) - syyskuu
- Salonen, Jari: Rikkihappo (dekkari, Zetterman) - kesäkuu
- Sandberg, Timo: Surmasatama (hist. dekkari, Otso Kekki) - toukokuu
- Soininvaara, Taavi: Musta legenda (dekkari, Ratamo) - heinäkuu
- Tuokko Kaisu: Valhe (dekkari, Eevi Manner) - toukokuu
- Tuokkko, Kaisu: Pimeät hetket (dekkari, Eevi Mannerin nuoruus) - joulukuu
- Tuomainen, Antti: Hyvällä tai sahalla (dekkari) syyskuu
- Tuominen, Arttu: Alec (dekkarisarjan aloitus) - elokuu
- Åke, Susanna: Eläjä (hist. proosaa dekkarimaustein) - syyskuu

käännökset:
-
Bengtsdotter, Lina: Korppi (dekkari. 1. Sakka Pienn) - elokuu
- Bjørk, Samuel: Pommittaja (dekkari, Mia & Much) - syyskuu 
- Carter, Chris: Vastaa miten hyvin tunnet läheisesi (dekkari, Robert Hunter) - lokakuu
- Cedervall, Marianne: Äänetön on aamunkoi (dekkari, Mullvaldsin murhat) - syyskuu
- Child, Lee & Andrew Lee: Pakotie (dekkari, 31. Jack Reaher) -lokakuu
- Clark, Lucy: Yksi heistä  (psyk. lomatrilleri ) - kesäkuu
- Cleeves, Ann: Kiven varjo (dekkari, Shetlanti / Perez) - syyskuu
- Cordani, Andreina: Murha jouluostoksilla (dekkari) - lokakuu
- Edwarrsson, Mattias: Viimeinen piilo (dekkari, 1. Rikospaikka Söderslätt) - toukokuu
- Engberg, Katrine: Valkeat yöt (dekkari, 2. Liv Jensen) - toukokuu
- Galbraith, Robert: Merkitty mies (dekkari) - lokakuu 
- Gerritsen, Tess: Kesävieraat (dekkari 2. Martinklubi) - elokuu
- Horst, Jørn Lier: Lumen peittämä (Wisting) - heinäkuu
- Horst, Jørn Lier & Thomas Enger: Kalteva pinta (3.  Blix & Ramm) - syyskuu
- Jackson, Holly: Rachel Pricen paluu (trilleri) - lokakuu
((Poimin allaolevan kirjan ennakkotiedoista, mutta kirjaa ei ole luettelossa, joten julkaisu ilm. siirtyy:
Jungstedt, Mari: Kun tähdet sammuvat (dekkari, Gotlanti))
- Lapena, Shari: Katseilta piilossa (trilleri)- marraskuu
- Läckberg, Camilla: Itkijänainen (dekkari, Fjällbacka) - lokakuu
- McFadden, Freida: Opettaja (trilleri) - heinäkuu
- McFadden, Freida: Poikaystävä (trilleri) syyskuu
- McFadden, Freida: Älä valehtele (trilleri) - marraskuu
- McCall Smith, Alexander: Kauniista ja kaukaisesta maasta ( feel good - dekkari) - kesäkuu
- Mo, Johanna: Niittoheinä (dekkari, Hanna Ducker) - kesäkuu
- Pearse, Sarah: Villi luonto (trilleri) - toukokuu
- Rekulak, Jason: Teddy (kauhutrilleri) - syyskuu
- Slaughter, Kari: Siksi valehtelimme (dekkari, Trent & Linton) - toukokuu
- Sveistrup, Søren: Kuurupiilo (dekkari) - syyskuu
- Tremayne S.K.: Hylynryöstäjän tytär (psyk. trilleri) - elokuu
- Weaver, Bryne: Teurastaja & Mustarastas (romanssitrilleri) - elokuu
- Weaver, Bryne: Nahkuri & Kiuru (dekkari) - marraskuu

Publiva:
- Douglas, Clare: Väärä sisar (trilleri) - lokakuu

Reuna:
- Hanhisuvanto, Kari: Uhraus (psyk. trilleri) - elokuu
- Malin, Risto: Torpedoryhmä Kymijoki (hist. dekkari, 4. Vilmalotta Henriksson) - ilm. heinäkuu

Saga Egmont: (lis. 29.4.2025)
- Gabriel Korpi: Matkalla ei minnekään (dekkari, Valo Kurki 5?) - toukokuu
- Ihrén, Anna: Murha rapujuhlien aikaan (dekkari, 1. Saaristolaispoliisi) - elokuu
- Rafaelsen, Ellinor: Valheen vanki (dekkari, Huippuvuorten yöt 9) - elokuu
- Risto Juhani: Paatuneet (dekkari, 4. Komisario Pesonen) - toukokuu
- Risto Juhani: Salatuimpaan saakka (dekkari, 5. Komisario Pesonen) - kesäkuu

Siltala: (luettelo ei ilmestynyt, mutta poimin kirjan somesta)
- R&R: Vainajat vailla armoa (dekkari, 3. Mortui non silent) - elokuu
(R&R = Juha Rautaheeimo & Sari Rainio)

SKS:
- Tolppi, Reijo: Ota rahat ja juokse - puhallusten, bluffien ja ohareiden historiaa (tieto) - syyskuu

Storytel  Original (ei ole ollut aiemmin mukana luetteloissa, sillä heiltä ei ilmesty luetteloa. Voin kuitenkin lisätä tänne kirjoja, jotka sattuvat silmiin. Storytel Original siksi, että se on minun käyttämäni äänikirjapalveluni.
- Alasalmi, Päivi: Aavelaiva (dekkari, 6. Hallavainen) - heinäkuu

Tammi: (lis. 29.4.2025)
kotimaiset:
-
Hautala, Marko: Samaelin kirja (jännäri) - syyskuu
- Kuusela, Saija: Syylliset (dekkari) - syyskuu
- Lehtolainen, Leena: Lumileopardin sydän (dekkari, 6. Hilja Ilvekero) - elokuu
- Ropponen, Markku: Kuhala ja kaunankantajat (dekkari, 23. osa) - joulukuu
- Seeck, Max: Petetty (dekkari, 2. Milo) -syyskuu
- Tarkiainen, Terhi: Pidä mut (vampyyritarina) - heinäkuu
- Tuominen, Pirjo: Mies metsätieltä (hist. dekkari, ilm. alkup. v. 2000) - heinäkuu
- Valkama, Heikki: Keisarin varjo (dekkari, 6. Riku Mäki) - marraskuu

käännökset:
-Attwood, Shaun; Alamaailman naiset (true crime) - heinäkuu
- Dicker, Joël: Villipeto (psykol. trilleri) - elokuu
- Fawcett, Heather: Emily Wilden haltiatiedon opas (fantasia) - syyskuu
- Fields, Helen: Täydellinen kuolema (dekkari, Rikoskomisario Callanach-sarjaa) - syyskuu
- Griffiths, Elly: Herttaässä (dekkari, 3. Brightonin mysteerit) - syyskuu 
- Hallett, Janice: Vetoomus - Yksi murha, viisitoista epäiltyä. Totuus löytyy rivien välistä (mysteerien ratkontaa) - syyskuu
- Hjulström, Carin: Kun luminen on maa (dekkari, 4. Taimitarhat) - marraskuu
- Jónasson, Ragnar: Sysipimeä (dekkari, 5. Ari Thor) - marraskuu
- Kusner, Rachel: Mars Room ("jännäri" ) - lokakuu
- Moore Liz: Metsien jumala (trilleri) - syyskuu
- Rolfsdotter, Ulrika: Näkin kutsu (dekkari, 3. Annie Ljung) - lokakuu
- Schulman, Ninni: Rakas Lena (dekkari, 2. Ingrid Wolt) - heinäkuu
- Winspear, Jacqueline: Maisie Dobbs ja valkoisten höyhenten tapaus (hist. dekkari, 2. Maisie Dobbs) - elokuu


WSOY:
kotimaiset:
- Kaskinen, Teemu: Yö ja usva ("jännäri") - lokakuu
- Kilpi, Marko: Undertaker - Kuoleman tanssi (dekkari, Undertaker) - lokakuu
- Penttilä, Pekka: Pahassa paikassa- Elämäni poliisina (muistelmat) - marraskuu
- Remes, Ilkka: Punarutto (trilleri, Kaarlo Norha) - syyskuu
- Rämö, Satu: Tinna (dekkari, 5. Hildur) - lokakuu

käännökset:
- Brown, Dan: Salaisuuksien salaisuus (dekkari, 6. Robert Langton) - syyskuu
- Dave, Laura: Yö jona katosit  (mysteeriteos) - heinäkuu
- Engman, Pascal: Menestyksen hinta (dekkari, 6. Vanessa Frank) - kesäkuu
- Engman, Pascal & Selåter, Johannes: Häpeän tie (dekkari, 2. Varjomaailma) - elokuu
- Follett, Ken: Päivien piiri (mysteeriteos) - lokakuu
- Grisham, John: Caminon tuulet (2. osa) - lokakuu
- Hart, Callie: Elohopea (fantasia, osa 1/3) - kesäkuu
- Moriaty, Liane: Täällä vain hetken (trilleri) - elokuu
- Ohlsson, Kristina: Pelastusrengas (dekkari 4. Strindberg) - heinäkuu
- Roslund, Anders: Pako (dekkari, 8. Hoffman & Grens) - syyskuu
- Sarenbrant, Sofie: Seuraaja (dekkari, 12. Emma Sköld) - lokakuu
- Skybäck, Frida: Rautakukka (dekkari, 2. Fredrika Strom) - heinäkuu
- Smith, Wilbur & Harper, Tom: Nemesis (seikkailu, Courtneyn suku)  -lokakuu
- Smirnoff, Karin: Ilveksen kynnet (dekkari, 8. Millennium) - elokuu
- Sten, Viveca: Armahtaja (dekkari, 5. Åren murhat) - syyskuu
- Sapkowski, Andrzej: Korppien tienhaara (fantasia, 9. The Witcher - Noituri -) - lokakuu

Huom! Nähdäkseen varaustilanteen, kannattaa seurata omaa kirjastoa, sillä teosten lisääminen järjestelmiin vaihtelee.
Paljon löytyy jo ainakin PIKIstä, joten nyt viimeistään ota kynä käteen ja tsekkaa mitä sinun kirjastostasi  löytyy. Ei ole kiva huomata, että edellä on satoja teoksia.

Kesällä ja tulevana syksynä ilmestyy taas kiinnostavia kirjoja, joten pulaa luettavasta ei tule. Mukavaa kesää ja syksyä kirjojen parissa ja muistakaa, että päivitän listaa. Etenkin kun odottelen vielä muutaman kustantamon luetteloa. Laitan otsikkoon aina uuden päivityspäivämäärän.


Linkki alkuvuoden uutuusdekkareihin, josta löytyy myös linkki syksyn 2024 kirjoihin jne.
Kevään 2025 uutuusdekkarit

Kommentit

Lähetä kommentti