Muistojaan ei voi valita. Ei sitä, millaisena ne tulevat. Ei sitä, mitkä niistä jäävät ja mitkä lähtevät. Minulla on paljon muistoja. Jääneitä ja lähteneitä. Yksi jääneistä liittyy lepakoihin.
Lasitarha aloittaa uuden sarjan, jonka päähenkilöitä ovat rikostutkijat Elmo Vauramo ja Matilda Metso.
Elmo oli nuorena haaveillut rocktähteydestä, sillä nuorukaisesta tuntui ettei osannut muuta kuin soittaa kitaraa. Kitara ja pitkät hiukset olivat tuoneet ja vieneet naisia, mutta mainetta ja kunniaa ei ollut tullut Playback-nimisessä bändissä. Elmo tajuaa, ettei leipä irtoa soitolla ja lähtee poliisikouluun ja valmistuttuaan Helsingin rikostutkintayksikköön. Sitten Elmo näkee poliisin intranetissä viran entisessä kotikaupungissaan Jyväskylässä ja päätyy pienemmälle poliisiasemalle kuusihenkiseen rikostutkintayksikköön, joka heti tuntuu kotoisalta.
Elmon uusi työpari Matilda Metso ei paljoa puhu eikä pukahda, mutta se sopii Elmolle hyvin. Yleensä Matilda ei osallistu keskusteluihin, vaan näpyttää muistiinpanojaan, jotka sitten antaa muille luettaviksi. Matildan entinen työpari oli pyytänyt siirtoa muualle, sillä ei kestänyt tämän tapaa kommunikoida. Elmo kuitenkin tuumaa, että naisen täytyy olla tosi hyvä työssään, eikä ajatteleva ihminen työparina olisi yhtään hullumpi.
Selma Lahtinen, mukavantuntuinen pomo, on plussaa. Naisesta tulee mieleen Elmon oma äiti, huolehtivainen kanaemotyyppi, joka muistaa kysyä miten kotiutuminen on sujunut ja onko asunto mukava ja jopa huolehtii siitä onko Elmo syönyt. Tällainen pehmeä johtamistapa sopii hyvin Elmolle.
Meillä on katoamistapaus, Lahtinen aloitti. Neljävuotias Lenni-poika on kadonnut leikkipuistosta sillä välin kun äiti hyssytteli vauvaa vaunuissa. Ainoa löytynyt jälki on pojan toinen kenkä. Aikaisin aamulla ei ole ollut liikennettä, eikä kukaan ole nähnyt tai kuullut mitään.
Juttua tutkitaan, mutta se ei tunnu etenevän. Samaan aikaan Elmon mielessä pyörii vastaavanlainen menneisyyden tapaus, joka ei päättynyt hyvin.
Toisaalla Lilja, kuusikymppinen entinen musiikinopettaja, avaa päivän lehden, jossa kerrotaan Lennin katoamisesta. Lilja lukee jutun ja muistot nousevat pintaan. Muisto on kaksikymmentäseitsemän vuotta, yhdeksän kuukautta ja viisi päivää vanha. Silloin Liljan Henri-poika oli kadonnut. Jos, siis jos poika on elossa hän täyttää pian kolmekymmentäviisi vuotta. Henriä oli etsitty aikansa, mutta turhaan. Nyt Lilja päättää saada selville, mitä Henrille on tapahtumut.
Valitettavasti aviomiehestä ei ole apua, sillä tämä on vaipunut omaan maailmaansa. Leo oli ensin vähitellen etääntynyt Liljasta ja lopullisesti kun tämä menetti kuulonsa. Leo ei osannut oikeita viittomia ja lopetti viittomisen lopulta kokonaan.
Lilja pyytää selvitystöihin avukseen hyvän ystävättärensä Vivianin, joka voisi toimia samalla viittomakielen tulkkina.
Voisiko Henri löytyä vielä näin monen vuoden jälkeen? Lilja ei ole koskaan menettänyt toivoaan.
Miten käy? Löytyykö Henri? Entä Lenni? Kuka muistelee ja näkee unia?
Lasitarhan kertomusta pilkkovat erään henkilön ajatukset ja unet. Jokainen näistä luvuista alkaa *) Raamatun jakeella:
- Elämäsi valo kohoaa kirkkaampana kuin sydänpäivä, sen pimeyskin on kuin sarastava aamu.
JOB. 11:17
Hän muistelee isäänsä, joka mielellään luki ääneen Maapallon eläinkuvastoa. Vaikka teksti tuntui henkilöstä välillä tylsältä niin suurimman vaikutuksen teki eräs otus:
- Se roikkuu puunoksasta pää alaspäin, ja se on kietonut siiipensä ympärilleen kuin mustan viitan. Se näyttää pieneltä paholaiselta, mutta en usko, että se on paha.
Jos olisin lukenut Lasitarhan tietämättä kirjailijaa, niin olisinpa yllättynyt siitä että dekkari on lähtöisin Malmstedtin kynästä, niin on tyyli erilaista verrattuna trilogiaan. Mutta, se ei ole ollenkaan huono asia, ei todellakaan. Päinvastoin. Lasitarhaa lukiessa on enemmän tilaa hengittää. Erilaiset tyylit osoittavat kuinka monipuolinen kirjailija on. Teksti ja tarina ovat yksinkertaisempia, mutta niissä on enemmän syvyyttä. Ja menneisyys on lähihistoriaa. Teos on lähinnä psykologinen dekkari.
Kaikista Malmstedtin kirjoista välittyy rakkaus luontoon.
- ... kietoutui sumuna ympärillemme ja ohjasi harhaan, nousi ukkospilvenä yllemme ja pimensi mielemme. Vesillä se keinutti venettämme, talvella otti hallan muodon ja peitti meidän kylmään. Se oli vaitelias, sysäsi meidät pimeään ja haihtui paikalta.
Neulomista harrastavana mieltäni lämmitti Matildan neuloma norjalaisvillapaita, jonka Matilda antaa ... enpäs kerrokaan kenelle.
Pidän molemmista uusista päähenkilöistä, Elmosta ja Matildasta. Heillä on oma menneisyytensä, joka alkaa pikkuhiljaa avautua ja Malmstedt kertoi haastattelussani, että saamme tietää lisää seuraavissa osissa. Hahmoissa on kuitenkin jotain samaa, sillä molemmat ovat omalla tavallaan yksinäisiä susia, vaikkakin Elmo on nyt rohkaistunut treffiasioissa.
Henkilökuvaukset antavat inhimillisyyttä ja hengähdystaukoja raskaaseen teemaan, jota käsitellään maltillisesti. Oman lapsen katoaminen on jokaisen vanhemman painajainen. Aihe oli pyörinyt pitkään kirjailijan mielessä ja saanut alkunsa Raisa Räsäsen tapauksesta.
16-vuotias Raisa katosi Tampereen keskustassa vuonna 1999. Vuosia jatkuneista etsinnöistä huolimatta katoamistapaus ei ole selvinnyt. Poliisi ei ole vieläkään luovuttanut, vaan viimeksi jälkiä on etsitty Hervantajärvestä alkukesällä 2021.
Erotuksena Lasitarhaan trilogiassa on historiallisia jaksoja, jotka on ovelasti ympätty tarinaan. En aina ensin tajunnut niiden yhteyttä muuhun tarinaan, kunnes... Malmstedt onkin haka punomaan juonet niin että lukija saattaa olla ensin hieman pimennossa, kunnes tulee se ahaa - nyt ymmärrän.
Olin niin viehättynyt trilogian menneisyysjaksoista (esim. Pimeä jää: 1800-luvun loppu Alaskassa ja Venäjällä. Enkelimetsä: Marinmaa 1600-luvulla) sekä tarinoiden nopeammasta temposta joten pidin edellisistä kirjoista ihan hippasen enemmän. Mutta ihan vähän vain. Ja, ehkä olisin hieman nopeuttanut Lasitarhan alkua. En tosin ollut huolissani, sillä arvasin, että kohta alkaa tapahtua.
Pidän yksinkertaisesta ja kauniista kannesta, joka on Tuomo Parikan! Mutta miksi kannessa ei ole lepakkoa? kysyin. Lepakkokansikuvasta oli kuulema keskusteltu, mutta päädyttiin tähän nykyiseen. Ja jos oikein tarkasti tutkii, niin onhan linnussa osa lepakkoakin. Ovelaa! Tunnustan etten huomannut.
Pientä miinusta annan tavuviivojen puuttumisesta.
Suomen dekkarikuningattaren Lasitarha on loistava dekkari, jälleen kerran. Tätä ei voi missata, joten lukekaa ihmiset, lukekaa!
"Äiti katso noita lasihelmiä! Kun katsoo tarkkaan, niistä heijastuu koko maailma!" Toden totta. Kaste helmeilee pisaroina lehden päällä ja heijastaa värejä. "Ja miten paljon niitä on! Pieniä lasihelmiä joka paikassa! Äiti, se on lasitarha."
++++++++
Kirjailija, kieltenopettaja
Tuire Malmstedt, synt. 1974. Asuu Pieksämäellä.
Lasitarhan julkkareita vietettiin Varkauden Dekkarit Festivaaleilla 7.8.2021 ja minulla oli ilo ja kunnia saada haastatella kirjailijaa.
(Kuva: Olavi Rytkönen)
Samikset. Joku kysyi onko vaatetus sovittu. Ei oltu sovittu, enkä edes ollut ajatellut kirjan kannen värejä. Kirjailija oli!
*********
Ilmestyneet teokset:
Isa Karos -sarja:
Pimeä jää 2018 - Mykkä taivas 2019 - Enkelimetsä 2020 -
Vauramo & Metso -sarja:
Lasitarha 2021
Jatkoa sarjaan tulossa syksyllä 2022 ja kolmannestakin osasta on jo ajatuksia. Kirjailija lupaili sarjaan mahdollisesti 4-5 osaa. Loistavaa!
Edit. Kirjan nimi on Lumihauta
Linkki 1. osaan: Pimeä jää
Linkki 2. osaan: Mykkä taivas
Linkki 3. osaan: Enkelimetsä
Kommentit
Lähetä kommentti