Elina Backman: Kun jäljet katoavat, 2. osa - dekkari

 

 

Hän seisoo metsänrajassa ja kuulee yllään korkealla raakkuvat varikset. Hän nostaa katseensa, taivas kaartuu yllä kuin kupoli. Puut hankaavat toisiaan vasten, ja niiden narinaa säestää hänen oma kiihtynyt hengityksensä.

Elina Backman: Kun jäljet katoavat, 428 s. - 2. osa Leino & Havas -sarjaan - ilm. 2021 - kansi: Elisa Konttinen - Otava ******** kirjaston kirja

Kun jäljet katoavat on tarinaltaan itsenäinen dekkari, mutta jatkuu siitä mihin ensimmäinen osa loppui. Osat voi mielestäni lukea erillisinäkin, jollei ole kiinnostunut päähenkilöiden yksityiselämän tapahtumista.

Helsingin Lammassaaresta löytyy nuoren ruumis ja jonkin ajan kuluttua eräs opiskelija katoaa. Käy ilmi, että nuoret olivat yhdessä kolmannen henkilön kanssa tehneet opinnäytetyönään dokumenttia, jonka pääosassa on erakkomainen entinen dokumenttiohjaaja Roy Kuusisto. Mies, jota sanotaan myös elämäntapaintiaaniksi, asuu Asio-säätiön suuressa punaisessa puutalossa. Kuusisto tutkii ja on kiinnostunut muinaisista uskomuksista ja ihmisen suhteesta luontoon.  

Liittyykö dokumentin teko jotenkin tapauksiin? Onko dokumentissa jotain salaista? Ja onko kolmas dokumentin tekijä vaarassa? 

KRP:n rikoskomisario Jan Leino, Saki ja Heidi Nurmi sekä Jone, eli uusi pomo, Johanna Nieminen, tutkivat rikoksia, jotka eivät tietenkään jää näiden nuorten tapauksiin, vaan ovat alkua paljon muulle, jossa myös menneisyys alkaa nostaa päätään. 

Saana Havas on entinen klikkijournalisti, joka potkut saatuaan oli viettänyt kesän Hartolassa tätinsä Inkerin luona. Saana oli koko kesän tutkinut vuosikymmenien takaista murhamysteeriä. Nyt on koittanut paluu arkeen ja Helsingin kotiin ja pitäisi alkaa koostaa tapauksesta tarkkaan käsikirjoitettua podcastia. Samalla olisi etsittävä töitä, sillä rahapula alkaa vaivata pahasti. 

Saana saa töitä ja kuulee, että työtoverin veli on kadonnut. Niinpä Saana perustaa true crime-podcastin auttaakseen kadonneen etsinnöissä. Janista olisi apua materiaalin hankinnassa, mutta eihän poliisi voi luovuttaa tietoja. 

Dekkarissa on aika paljon eri teemoja, mutta Backmanilla on langat käsissään. Erityisen hyvää minusta oli Lammassaari-kuvaukset. Lammasaari ja lähellä sijaitseva Pornaistenniemen lintutorni ovat kirjailijalle tuttuja seutuja. Esimakua Backmanin erinomaisiin paikkakuvauksiin saimme edellisssä kirjassa, jossa Hartolaa kuvailtiin niin kiinnostavasti, että teki heti mieli lähteä tutustumaan paikkakuntaan. 
Muutenkin luontokuvaukset ovat hyviä:
- Puut ovat viisaita, lehtien putoaminen on hyvin tietoista toimintaa. Se ei ole tuuli, joka lehdet pudottaa, vaan puu itse. Kun lehdet putoavat, puusta haihtuu vähemmän vettä. Lehtivihreä pääsee luikkimaan talven ajaksi suojaan puunrunkoon. Se piiloutuu rungon sisään...

Toisena kirjailijan vahvuutena ovat henkilökuvaukset. Vaikka hahmoja oli aika paljon en kertaakaan jäänyt pohtimaan kuka kukin on. Ison henkilöhahmokaartin hallinta ei ole helppoa, mutta Backman sen osaa.
Ensimmäisessä osassa Saanan ja Janin välillä kipinöi ja nyt ollaan hieman edistytty. Molemmat kuitenkin haluavat pitää kiinni yksityisyydestään, joten riittääkö lämpöä tulevaisuudessa riittävästi. 
Entä Heidi Nurmi, joka on hieman eksyksissä oman rakkauselämänsä kanssa. 

Tarina etenee henkilöluvuin ja kertojiina ovat mm. Jan, Saana ja Heidi. Väleissä on myös "Istuntolukuja", joissa terapeutti Kaj Johansson kertoo nuoren ujon tytön käynneistä. Asiakas, neiti N. on kovin vaitonainen, puhuu vain unettomuudestaan. Kaj tajuaa kuitenkin, että taustalla on jotain muuta, jotain, josta tyttö pitäisi saada avautumaan. Alku se oli sekin kun tyttö kertoo tapailevansa miestä, joka on äidin mielestä liian vaarallinen.
Kaj Johansson auttaa myös poliiseja. Mies profiloi:
- Meidän etsimämme tekijä, en tiedä. Hän on helvetin taitava ja sen takia ääremmäisen vaarallinen. Hän hillitsee itsensä hyvin. 

Kolmantena elementtinä tarinassa ovat takaumat, joissa kerrotaan dokumentin kuvauksista.

Loppua kohden kerronnan vauhti kiihtyy ja kertomuksen juonenpätkät yhdistyvät ja asiat selviävät. 

Kummasta Backmanin dekkarista pidin enemmän? Hm, vaikea sanoa, koska molemmissa on vahvuutensa. Kun kuningas kuolee-kirjan aiheesta pidin kuitenkin hippasen enemmän. Muuten kirjoja ei voi oikein verrata. Molemmissa on hienoa kuvailua, ja tarkkaa juonenkuljetusta. Tässä osassa taisi olla hieman vähemmän yksityiselämän kuvauksia - vai oliko.

Ainoan miinuksen annan perusinhokeistani: alkaa tutkimaan -muodoista sekä kapulakielisistä käsin- ja toimesta- sanojen käytöistä. Ne kun vielä olisi hiottu pois, niin avot.

P.S. Myönnän, että googletin Lammassaaren, jossa en valitettavasti ole koskaan käynyt. Nyt kyllä mielenkiinto heräsi. Lammassaari on suojeltu saari Helsingin Viikissä. Saari on mökkialuetta, eikä siellä ole lampaita (nimestään huolimatta). Lampaat ja pässit asustavat läheisessä Kuusiluodossa toukokuusta syys- lokakuuhun asti. 
Lammassaareen johtavat uudet, leveät pitkospuut, jotka keväisin ja syksyisin saattavat olla veden alla. 
(Lähde: Pienten Helsinki: Lammassaari ja Kuusiluoto)

Jos vahingoitat sutta, et voi kävellä ilman, että tiedostat susien olemassaolon. Hyökkää kohti sutta, ja sinut raadellaan elävältä. Sudet eivät koskaan unohda.

++++++++
Kirjailija, media-alan luova johtaja
Elina Backman, synt. 1985, asuu Helsingissä. 

********
Ilmestyneet teokset:
Kun kuningas kuolee 2020 - Kun jäljet katoavat 2021

Tulossa: 3. osa Ennen kuin tulee pimeää - ilm. syyskuussa  2022 

Esikoisteos voitti Elisa Kirjan Vuoden tulokas 2020-palkinnon ja Storytellin Vuoden äänikirja -palkinnon Jännitys ja dekkarit -kategoriassa. Teoksen käännösoikeudet on myyty jo 12 maahan.

Linkki edelliseen osaan: Kun kuningas kuolee