Tuntui kuin hänet olisi viskattu häpeällisesti syrjään, eikä hänen vuosikymmenten mittaisella työurallaan yhtäkkiä ollut enää mitään merkitystä.
Sarjan päähenkilö on oikeasti päähenkilö, sillä hänestä kerrotaan eniten. 64-vuotias rikosetsivä Hulda Hermannsdóttir elelee yksin, aviomies ja tytär ovat kuolleet. Hulda pitää ulkoilusta eläkkeellä olevan leskimiehen Péturin kanssa. Parisuhde ei oikein kiinnostaisi, mutta yksin vanheneminen pelottaa.
Huldan tilanne on ikävä, sillä hän on jäämässä pian eläkkeelle. Nyt naista kuitenkin ollaan savustamassa työpaikaltaan ennenaikaisesti. Tilalle olisi tulossa nuori mies, sangen lupaava tapaus. Pöytä pitäisi siivota ja huone luovuttaa, mieluummin asap. Hulda ei ole asiasta mielissään. Niinpä pomo sanoo, että Hulda voisi loppupäivät penkoa jotain vanhaa tapausta. Ja Huldahan tietää mitä tutkii. Tapausta, jossa oli hutiloitu.
Nuori turvapaikanhakija oli löytynyt kuolleena. Tapausta pidettiin onnettomuutena tai itsemurhana, mutta Hulda on toista mieltä.
Tehdessään omia tutkimuksiaan Hulda huomaa, että toinenkin henkilö on kadonnut vastaanottokeskuksesta. Missä hän sitten mahtaa olla?
Työskennellessään itsenäisesti Hulda tulee myös sohaisseeksi mehiläispesää ja on näin sotkenut toista tärkeämpää tutkimusta. Pomo on raivoissaan.
Alussa tunnen sympatiaa päähenkilöä Hulda Hermannsdóttiria kohtaan. Pomo kohteleee aika ikävästi kohta eläkkeelle siirtyvää alaistaan, vaikka sanoo pitävänsä tätä menestyksekkäänä rikostutkijana. Hulda on oman tiensä kulkija, mutta tuntuu viis välittävän tietyistä asioista, ei mm. informoi tekemisiään ja näin tehdessään saattaa sabotoida toisten töitä. Ja jos seuraavana päivänä on edessä tärkeitä työasioita, niin ei silloin riekuta yömyöhään viiniä litkimässä.
Mitä pidemmälle lukee sitä enemmän Huldasta alkaa tulla esiin negatiivisia piirteitä. Johtuvatko ne menneisyydestä?
Kaikesta huolimatta tarinassa olisi voinut vähän vähemmän mollata Huldaa. Ihmetyttää myös miten Hulda on päätynyt työyhteisössä noin ikävästi kohdeltavaksi. Ehkä saamme tähänkin selvitystä seuraavissa osissa. Ainakin Hulda on erilainen päähenkilö.
Tarina on kirjoitettu hyvin, mutta kaipasin enemmän islantisuutta. Siis maisemakuvauksia. Vai onko sitä vain niin tottunut siihen, että islantilaiskirjailijat hyödyntävät maansa kauneutta. Kun joku kirjailija ei teekään näin, niin siitä on ihmeissään.
Tekstissä on myös oveluutta, joka saa epäilemään kaikenlaisia asioita. Esimerkiksi: Pétur, Huldan miesystävä, tuntuu olevan kovin täydellinen kaikin puolin, mutta onko sekin vain hämäystä? On tai ei, niin herättää ajatuksia.
Pimeys jakaantuu kolmeen osaan, eli Huldan kolmeen viimeiseen päivään. Lisäksi kirjassa on kolmenlaisia lukuja, joista yksi kertoo päätarinaa ja kaksi muuta ovat sivujuonia, jotka liittyvät läheisesti dekkarin juoneen. Ja loppu, olihan se... sellainen, jota en osannut odottaa.
Trilogia etenee poikkeuksesti ajassa taaksepäin. Pimeydessä Hulda on eläkeikäinen, Saaressa viisikymppinen ja viimeisessä osassa (Mistur - Sumu) nelikymppinen.
Tarina ei ole mukava, mutta pidin sujuvasti etenevästä tekstistä, erilaisesta päähenkilöstä ja yllättävästä lopusta. Aion lukea kaksi seuraavaakin osaa.
Se mikä minua suuresti ilahdutti on dekkarin sivumäärä (238 s.). Taas huomaa, ettei aina tarvitse "satuilla" neljää- tai viittäsataa sivua saadakseen tarinan kerrotuksi. Hyvä Jónasson!
+++++++
Kirjailija, juristi
Ragnar Jónasson, synt. 1976 Reykjavikissa, jossa myös asuu. Kirjoja on käännetty 23 kielelle ja myyty noin kaksi miljoona kappaletta. Jónasson on myös kääntänyt Agatha Christietä islanniksi ja perustanut Reykjavik Noir - kirjallisuusfestivaalin.
********
Ilmestyneet suomennokset:
Hulda Hermannsdóttir -sarja:
Pimeys 2021
Tulossa: Saari, ilm. lokakuussa 2021
Kolmaskin osa, Mistur, on ilmestynyt 2017. Odotamme siis käännöksiä.
Suomentamattomia teoksia:
Dark Iceland -sarja (6 osaa) - Standalone Novels (3 kirjaa)
Teoksen kääntäjä Vilja-Tuulia Huotarinen, synt. 1977, on palkittu kirjailija, jonka tuotantoon kuuluu niin runoja kuin proosaakin. Huotarinen asuu Helsingissä ja Reykjavikissa ja islanti on toinen kotikieli.
Tämä kiinnostaa. Totta myös tuo sivumäärä. Luen parhaillaan Stieg Larssonin kirjaa Miehet jotka vihaavat naisia ja siinä on kyllä sivuja ihan riittämiin! Alku ainakin on melkoisen kuivakka.
VastaaPoistaKannattaa lukea. Etenkin kun lopuksi trilogia kuulema nivoutuu yhteen. En malttaisi odottaa.
PoistaVakiosanani lienee monissa arvosteluissani: tiivistys. On taito kirjoittaa napakkaa tekstiä.
Islanti kiinnostaa kovasti ja silloin myös islantilaiset kirjat. Lukulistalle!
VastaaPoistaTässä on aika vähän Islantia, mutta silti pidin. Eivätkä islantilaiset nimetkään tuottaneet tuskaa.
Poista