Colson Whitehead: Maanalainen rautatie - kauno - historia

 

"Vapaa musta mies kävelee eri tavalla kuin orja", hän sanoi. "Valkoiset näkevät eron yhdellä silmäyksellä vaikka eivät tajua sitä itsekään. Kävelytyyli on erilainen, puhetapa on erilainen, ryhti on erilainen. Se on luissa."

Colson Whitehead: Maanalainen rautatie, 341 s. - suom. ilm. 2021 - The Underground Railroad 2016 - suomennos: Markku Päkkilä - kannen suunnittelu: Oliver Munday - kirjan taustakuvat: ilmaiskuvat netistä - Otava ******** arvostelukappale

Kirja kertoo maanalaisesta rautatiestä eli salaisesta verkostosta, jonka avulla orjat pakenivat Etelävaltioista kohti orjuuden lopettaneita maita. Tarinassa on oikea maanalainen rautatie, mutta todellisuudessa rautatie tarkoitti vain avustavaa verkostoa. Alhaalla P.S.-osiossa kerrotaan enemmän oikeasta maanalaisesta rautatiestä.

Ensin oli Ajarry, joka oli ryöstetty kotoaan Afrikassa. Ajarry oli matkannut omistajalta toiselle kunnes päätyi Georgiaan Randallin plantaasille, jossa eli kuolemaansa asti. Ostohinta oli ollut 290 dollaria.

Sitten oli Avarryn tytär Mabel, joka oli kadonnut noin vain ja jättänyt tyttärensä maailman oikkujen armoille. Lopuksi oli Mabelin tytär Cora. 

Randallilla oli kaksi plantaasia ja niillä yhteensä sataseitsemänkymmentäviisi orjaa. Randallilla ei ollut tapana myydä pikkulapsia. Toisaalta pikkuiset eivät eläneetkään kovin vanhoiksi . Yli kymmenvuotiaaksi eli vain Coran äiti Mabel. 

Kymmenvuotiaana Cora häädetään plantaasin vaivaistaloon Hobiin, jossa rohkeasta tytöstä tulee pian talon pahamaineisin asukki. Cora oli nähnyt kaikenlaista ikävää: kuinka miehiä hirtettiin puihin, miten yhdeksänhaarainen ruoska repi naisen rikki luita myöten. Miten jalkoja ja käsiä katkottiin estämään varastamista. Ja miten lapsia piestiin, eikä kukaan uskaltanut tehdä mitään. Mutta Corapa teki, yritti puolustaa toista orjaa, jonka seurauksena Cora hakattiin huonoon kuntoon. 

Caeser oli suunnitellut karkaamista ja pyytänyt Coraa mukaansa. Tyttö ei uskaltaisi millään lähteä, sillä kiinnisaaduille orjille käy tosi huonosti. Ainoa koskaan plantaasilta pakoon päässyt on Mabel. Cora näkee kuinka julmasti karkuria kohdallaan kun karannut Anthony saadaan kiinni. Kolmantena kidutuspäivänä pelto-orjat kutsuttiin talolle ja muiden orjien oli keskeytettävä työnsä ja saavuttava katsomaan mitä Anthonylle lopulta tehdään. Ja ympärillä kutsuvieraat pitivät pitojaan rommia juoden. Tämä oli viimeinen pisara ja Cora suostuu lähtemään Caesarin kanssa pakomatkalle.

Caesarilla oli aikoinaan ollut onnea. Nuorukainen oli syntynyt Virgianiassa pienen iäkkään leskirouvan pikkutilalla. Caesar huolehti isänsä apuna viljelyksistä ja tallista ja äiti vastasi taloudenpidosta. Rouva oli luvannut orjilleen vapauden kuolemansa jälkeeen ja oli sen takia valmistellut heitä vähitellen vapaaseen elämään. Rouva ei valitettavasti ollut tehnyt testamenttia, ja niinpä kuoleman jälkeen perhe myydään ja hajasijoitetaan. Näin Caesar päätyi Randallin plantaasille.

Cora ja Caesar alkavat suunnitella pakoaan. Nuoret lähtevät yön pimeydessä ja laskevat ettei heitä etsittäisi vielä kuuteen tuntiin. Yllättäen Coran ystävä Lovey putkahtaa paikalle ja haluaa mukaan. 

Matkan alussa nuoret törmäävät villisianmetsästäjiin ja edessä on kamppailu vapaudesta. Samassa hötäkässä Lovey katoaa. Cora ja Caesar pääsevät kuitenkin jatkamaan pakoaan, mutta he saavat peräänsä Arnold Ridgewayn. Mies tunnettiin hyvin myös orjien joukossa, ja orjaäideillä oli tapana varoitella lapsiaan. Jolleivät nämä olisi kiltisti, niin Ridgeway tulisi ja veisi.

Arnold alkoi kulkea patrulleissa neljätoistavuotiaana. 

- Partiointi ei ollut vaikeaa. He pysäyttivät jokaisen kohtaamansa neekerin ja vaativat kulkulupaa. Myös vapaaksi tiedetyt neekerit pysäytettiin, toisaalta huvin vuoksi ja toisaalta muistutuksena voimista, jotka olivat järjestäytyneet niin vapaita kuin valkoisten omistamia afrikkalaisia vastaan.

Kahdeksantoistavuotiaana Ridgewaystä tuli itsellinen orjienmetsästäjä, joka alkoi pian saada mainetta taidoistaan toimittaa omaisuus (orja) omistajalle. Yksi epäonnistuminen miehellä oli tilillään, Mabelia ei koskaan löytynyt. Niinpä orjanmetsästäjä on mielissään saadessaan toimeksiannon, jossa Cora, Mabelin tytär, pitäisi etsiä ja tuoda takaisin. Ridgeway päättää, että etsisi myös maanalaisen rautatien ja tuhoaisi sen. 

Cora ja Caesar ovat onnekkaita, pääsevät karkuun ja päätyvät Etelä-Carolinaan. Siellä Caesar saa töitä tehtaan kokoamislinjalta ja Cora on ensin apuna eräässä perheessä, hoitaa lapsia, siivoaa ja laittaa ruokaa. 

Mutta sitten häntä pyydetään "parempiin" töihin. Luonnonihmeiden museoon on rakennettu kolme vitriiniä, joissa Cora ja kaksi muuta värillistä tyttöä esittävät orjia yleisön töllistellessä lasin takaa. 

Nuoret tapaavat harvakseltaan ja pohtivat pitäisikö jatkaa matkaa. Muutamia junia on jo tullut ja mennyt. Taitaisi olla viisaista kerätä ensin rahaa. 

Ikävä kyllä tulee aika jolloin  Arnold Ridgeway saapuu paikkakunnalle kyselemään Corasta ja Caesarista. Caesar ei pääse lähtemään, mutta Cora jatkaa pakoaan ja päätyy Pohjois-Carolinaan, joka ei ole suopea paikka värillisille. 

Cora ei ole unohtanut äitiään, ja on tälle vihainen ja katkera. Miksi äiti oli hylännyt tyttärensä, miksei ollut ottanut mukaansa. Joskus Cora suunnittelee, että jos joskus löytäisi äitinsä, niin iskisi tämän tajuttomaksi. 

Indianassa on paikka värillisille, niin vapaille kuin karanneillekin. Tilan omistavat John Valentine, mies, joka on niin vaalea, että häntä luullaan valkoiseksi, sekä hänen värinen vaimonsa Gloria.

- Valentine ei enää laskenut montako perhettä hänen maillaan asui. Enemmän kuin sata henkilöä kuitenkin, lapsiakin oli viisikymmentä.

Mutta kauanko tilaa ympäröivä valkoinen väki haluaa pitää mustien farmia naapurustossaan? 

Kuten arvata saattaa Ridgeway nappaa lopulta Coran ja paluu pahamaiselle Randallin tilalle alkaa. 

En paljasta tarinasta enempää. Miten Coran käy? Selviääkö Mabel-äidin kohtalo ikinä? Miksei Caesar pääse lähtemään Coran mukana? 

Whiteheadin tarina on rujo ja raju. Kirjailija on hieman muuttanut historiaa tekemällä maanalaisesta rautatiestä oikean, vaikka historian mukaan kyseessä oli verkosto. Verkostossa toimi paitsi entisiä orjia myös valkoisia ihmisiä, joiden mielestä orjuus pitäisi lakkauttaa ihmisarvoa alentavana. Tarinan rautatie vaikuttaa kovin todentuntuiselta ja uskottavalta. Karkulaisten ja orjien kohtelut ja olojen kuvaukset ovat karua luettavaa, mutta totta. 

Franklin D. Roosevelt oli myöntänyt liittovaltion rahoituksen kirjailijaprojektille, joka keräsi 1930-luvulla entisten orjien elämäntarinoita. Lisäksi kirjailijalla on ollut muutakin lähdeaineistoa. 

Hyvin kirjoitettu tarina häpeällisestä aiheesta. Kannattaa lukea!

Kaipasin karttaa, josta olisi näkynyt tapahtumapaikat. Tein itse: 

Vapaus muuttui kun sitä katseli tarkemmin, niin kuin metsän puut näyttävät loputtomilta kun seisoo niiden keskellä, kun taas avoimelta niityltä katsottuna metsän rajat erottuvat. Vapaus ei liittynyt kahleisiin tai käytettävissä olevaan tilaan. 

P.S. Underground Railroad (Maanalainen rautatie) oli Yhdysvalloissa salaisten kulkuyhteyksien ja turvatalojen muodostama verkosto, jonka avulla afroamerikkalaisia orjia pakeni orjuudesta vapauteen 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun keskivaiheilla Yhdysvaltain eteläosista orjuuden lakkauttaneisiin Pohjoisvaltoihin tai ulkomaille, eli nykyisen Kanadan alueelle. Turvataloja ja niiden välisiä yhteyksiä ylläpitivät orjuutta vastustaneet vapautetut orjat sekä abolitionistit. =

Orjuuden lakkauttamista ja kansainvälisen orjakaupan kieltämistä tavoitteenaan pitänyt poliittinen abolitionistinen liike, johon kuului sekä mustia että valkoisia. 

(Lähde:Wikipedia)

++++++++

Kirjailija, kriitikko, esseisti

Colson Whitehead, synt. 1969 ja varttui Manhattanilla. Asuu New Yorkissa. Useasti palkittu kirjailija on kirjoittanut kymmenen teosta, ja Pulitzer-palkittu kahdesti: Nickelin pojat ja Maanalainen rautatie.

********

Ilmestyneet suomennokset:

Balladi John Henrystä 2002 - Nickelin pojat 2020   - Maanalainen rautatie 2021

Linkki edelliseen teokseen: Nickelin pojat

Näiden lisäksi kirjaiijalta on ilmestynyt kuusi suomentamatonta teosta. Seitsemäs ilmestyy syyskuussa 2021: Harlem Shuffle, joka kertoo nimensä mukaisesti elämästä Harlemista 1960-luvun alussa. 

Toivon, että tämäkin suomennetaan!

Edit: suomennettu 2022

Linkki samantyyppiseen teokseen, jossa myös kerrotaan orjista, heidän paoistaan sekä maanalaisesta rautatiestä. Suosittelen lukemaan myös tämän kirjan, jos aihe kiinnostaa: Vesitanssija