Anders Roslund: Levon hetki nyt lyö, 10. osa - dekkari

 

Minä taisin nukahtaa. Ensin katsoin pilveä, jonka sisällä me oltiin mutta ei kuitenkaan oltu. Sitten yhtäkkiä olin unessa. Ja kun heräsin, kaikki oli sinistä. Taivas.

Anders Roslund: Levon hetki nyt lyö, 405 s. - 10. osa (2. itsenäinen teos Kolme sekuntia -trilogiaan) - suom. ilm. 2021 - Sovsågott 2020 - suomennos: Annamari Typpö - WSOY *******kirjaston kirja

Rikoskomisario Ewert Grens käy edelleen vaimonsa haudalla. Erään kerran tuntematon nainen istuu "Ewertin" penkillä. Nainen kertoo tarinansa, joka jää sykkimään miehen mieleen niin voimakkaasti, että on mentävä arkistoon etsimään tapauskansio. Sen onkin visainen tehtävä, sillä Grens ei tiedä naisen nimeä. Syöttämällä hakukenttään eri aiheita komisario löytää hakemansa ja huomaa, että asianmukainen tutkinta ei ollut tuottanut minkäänlaista vastausta, eikä ainoatakaan johtolankaa.

Toinen tapaus. Aikoinaan kauppareissulla oli kadonnut nelivuotias tyttö, jota ei koskaan löytynyt. Vanhemmat ovat hakeneet tytön kuolleeksi julistamista. Grens haluaisi kuitenkin sitä ennen penkoa keissiä uudelleen. Siinä on nimittäin yhtymäkohtia Grensin hautausmaalla kohtaaman naisen kertomaan tapaukseen. Tytön vanhemmat eivät kuitenkaan anna lisäaikaa, vaan haluavat saada keissin päätökseen ja haudata lapsensa, vaikka arkku olisikin tyhjä. 

Grens olisi innokas selvittelemään molempia tapauksia, mutta pomo ja vanhemmat ovat vastaan. Kun esimies ei muuta keksi, niin lopulta Grens  passitetaan lomalle. Mitäpä se auttaa, sillä Ewert jatkaa tutkimuksia omalla ajallaan ja hiipii öisin töihin. Kollega Gunnar Werner auttaa parhaansa mukaan. 

Sitten eteen putkahtaa valokuva, jossa on samanlainen sininen perhospinni, jollainen toisella tytöllä oli hiuksissa kadotessaan. Ewert Grens vakuuttuu, ettei uhraa turhaan lomaansa tapauksen käsittelyyn. 

Asioita selvitellesään Grensin tiet vievät myös Kööpenhaminaan data-analyytikko Birten luo. Nainen purkaa Grensin tuomaa materiaalia ja etsii TOR-verkosta piilotettuja viestejä ja henkilöitä. 

Ewert oli viimeksi luvannut entiselle soluttautujalle Piet Hoffmannille ja hänen perheelleen ettei enää ikinä pyydä apua. Toisin käy, kun Grens tajuaa, että Piet on ainoa ihminen, joka pystyisi auttamaan. Hoffmann on vertaansa vailla. Manipuloija, joka oli oppinut, että kaksi valetta on yhtä kuin parempi totuus. Piet oli toiminut monissa maissa ja soluttaunut kaikenlaisiin ryhmiin huumekartelleista asekauppiaisiin. Nyt Pietistä tuntuu ettei hän osaa enää yhtään mitään eikä kykene tähän tehtävään.
Miten Grens saa Pietin suostumaan? Ja mihin kaikkeen toimeksianto miehen viekään?

Mitä ovat nämä Grensin ja Pietin tutkimat rikokset, jotka eivät vaatineet mitään selitystä, sillä niitä ei voinut selittää. Senkaltaiset rikokset eivät muistuttaneet muita rikoksia - väkivalta oli suunnattu sisään - eikä ulospäin.  Siksi myös tehtävä (...) oli luonteeltaan täysin erilainen kuin kaikki Piet Hoffmannin aiemmat toimeksiannot. 

Kirjan päähenkilö, Kronobergin poliisin rikoskomisario Ewert Grens on 64,5 -vuotias, ei pidä kesästä, ja kuuntelee mielellään Siw Malmkvista. Tosin tässä osassa miehelle ei jää aikaa eikä mahdollisuuttakaan makoilla työhuoneen sohvalla Siwiä kuuntelemassa. Grens oli alkanut neljänkymmenvuoden työputken jälkeen miettiä eläkkeelle jäämistä, mutta mitä sitten tekisi mies, joka ei edes vietä lomia. 
Grensillä on uusi työtoveri Elisa Cuesta, mutta tällä kertaa Elisa jää lähes vain maininnaksi. 

Olihan taas tarina, huh. Teksti on vahvaa ja kirjassa on paljon tapahtumia, jotka etenevät nopeaan tahtiin. Tarinassa on myös lyhyitä lukuja, joiden kertojan voi päätellä lukujen sisällöistä.

 Yleensä en kaipaa Roslundin dekkareihin tiivistystä, mutta nyt olisin hieman sitä tehnyt. Joka tapauksessa jännitys pysyy yllä hamaan loppuun asti. En paljasta sisällöstä enempää, mutta pieni varoituksen sana: pienet lapset ovat vahvasti tarinassa mukana. En siis suosittele kirjaa herkille lukijoille. 

Dekkarin voi lukea itsenäisenä teoksena, mutta jos haluaa perehtyä Ewertin ja Pietin menneisyyksiin, niin kannattaa lukea sarja järjestyksessä. 
Suosittelen myös sarjan osia, jotka Roslund on kirjoittanut yhdessä Börge Hellströmin kanssa.

Kiitoksissaan Roslund kertoo kirjan synnystä ja siitä miten taas päätti tehdä töitä Grensin ja Hoffmanin kanssa - minä tunnen heidät ja he tuntevat toisensa. Moni asia tarinassa on totta. Kirjailija on vain yhdistänyt asioita ja henkilöitä sekä vaihtanut tapahtumapaikkoja. 
Poliisit, tullivirkailijat ja vapaaehtoisjärjestöt kirjailija nimeää todellisiksi sankareiksi. Ne ihmiset, jotka jaksavat joka päivä käsitellä ja kohdata järkyttäviä rikoksia. 

Tänne ulottuivat vain aavan meren katseet.

++++++++
Kirjailija, journalisti  ja ent. Ruotsin televison uutispäällikkö
Anders Roslund, synt. 1961 Jönköping /Ruotsi. Roslund tuli tunnetuksi teoksistaan, joita kirjoitti yhdessä Börge Hellströmin kanssa (1957 - 2017).
Roslundiin on kohdistunut valeteloituksia ja mies on asunut pitkään hotelleissa ja valeosoitteissa. Kirjailijan kanssa on usein joutunut asumaan aseistettu henkivartija.

Kuudennen yhteisen kirjan (Kaksi soturia) jälkeen Roslund ja Hellström päättivät purkaa yhteistyönsä, koska tunsivat menevänsä eri suuntiin. Kirjailijat kuitenkin palasivat vielä yhteen kirjoittamaan Kolme minuuttia. Tämän jälkeen miehet jatkoivat taas erikseen ja näin ollen Roslund on kirjoittanut Kolme tuntia yksin. Tämä päätös syntyi ennen kuin kirjailija ja entinen nuoriso- ja päihdetyöntekijä Börge Hellström sairastui ja kuoli.
(Lähde: Kolme tuntia-kirja / Roslundin loppusanat)

*********
Suomennetut Roslundin & Hellströmin teokset:
Ewert Grens-sarja:

Peto 2004 - Lokero 21  2007 - Edward Finniganin hyvitys 2008 - Tyttö katujen alta 2010 - Kolme sekuntia 2011 - Kaksi soturia 2013 - Kolme minuuttia 2016 - Kolme tuntia 2018 (ilman Hellströmiä--> )  - Sä kasvoit neito kaunoinen 2020 - Levon hetki nyt lyö 2021

Peto on voittanut Pohjoismaiden parhaalle dekkarille annettavan Lasiavain-palkinnon vuonna 2005

Tulossa: Mistä tunnet sä ystävän (11. osa Evert Grens -sarjaa) - ilm. heinäkuu 2022

Linkki viidenteen osaan: Sä kasvoit neito kaunoinen

Linkki neljänteen osaan: Kolme tuntia

Kommentit

  1. Pitää panna tämä muistiin. Koko sarjaa en välttämättä jaksa lukea (keskeneräisiä dekkarisarjoja on niin paljon), mutta tähän voisi tarttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieti vielä koko sarjaa, sillä Grensillä ja etenkin Hoffmannilla on kiintoisa menneisyys.

      Poista
  2. Ostin vasta tämän. Koko sarja takana, enkä mitään jättäisi lukematta..

    VastaaPoista

Lähetä kommentti