Kelpaako kyyti? Tyttö seisoo paikallaan toinen jalka ojassa. Syksy liekehtii koivuissa ja eloisat lehdet kieppuvat hänen sääriensä ja auton ruosteisten helmojen ympärillä.
On Björngården, kukkulan laella tönöttävä talonrötiskö, joka sijaitsee keskellä ei mitään, suon ja metsän laidalla, Ödesmarkissa.
On Björlundin perhe, joka asuu Björngårdenissa. Perheeseen kuuluu kolme sukupolvea. Kahdeksankymppinen Vidar-isä on ruumiiltaan sitkeä kuin pihka, pää toimii. Vidar arvosti vähäpuheisuutta ja kovaa työtä. Vidar on myös saita kun mikä. Ajaa vanhalla koslalla, joka olisi kuulunut enemmin romuttamolle kuin maantielle. Uuteen olisi kyllä varaa, mutta kun ei niin ei. Moottorisahakin pitäisi ostaa.
- Moottorisaha oli turhuutta, jos hän (Liv) halusi uuden, hän saisi ostaa sen itse. Mies, joka ei suonut itselleen edes juustonviipaletta, ei raaskisi ostaa moottorisahaakaan.
Liv-tytär oli asunut isänsä kanssa syntymästään lähten, sillä äiti oli kuollut hieman Livin syntymän jälkeen. Liv oli aina halunnut pois, mutta isä ei päästä. Vidar oli sanonut menevänsä järveen jos tytär lähtisi. Liv oli aikoinaan ollut kaunis, mutta kauneus on ajan mittaan lakastunut ja hiukset ohentuneet.
Liv on töissä paikallisella huoltamolla.
On juoruja, aina ollut.
- Niin kauan kuin hän saattoi muistaa, oli puhuttu orjan asemassa elävästä Liv Björlundista ja hänen saituri-isästään.
Simon on Livin teini-ikäinen poika. Poika, jolla ei taida olla kavereita ja jos olisi niin olisivatko niitä huonomman laatuisia, ryyppääviä ja tappelevia. Kylällä on aina juoruttu, että Simon olisi Vidarin poika, mutta mistäs sen tietää. Juorut ovat juoruja.
On kassakaappi, jossa huhutaan olevan valtava määrä käteistä rahaa. Tunnusluku on vain yhdellä henkilöllä, omistajalla. Kaapin sisältö hiertää monia kyläläisiä, jotka haluaisivat tietää mitä kaapissa on ja etenkin miten sisältöön pääsisi käsiksi.
On 1990-luku ja on yksi tyttö vain, joka liftaa kenen vain autoon tarkoituksenaan päästä pois. Se ei kuitenkaan onnistu koskaan, sillä isä on aina odottamassa jossakin ja vie tytön kotiin.
On erilaiset veljekset, joista toinen on toisen vietävissä koska ei ole tarmoa pistää hanttiin. Gabriel oli lapsesta alkaen sysännyt syyn tekemisistään tai tekemättä jättämisistään Liamille. Liam kulkee koiran lailla Gabrielin hihnassa. Nykyään Liamilla olisi hyvä syy pyristellä veljen vaikutusvallasta pois ja alkaa elää rehellistä ja normaalia elämää.
Ja on muita kylän asukkaita. Kaikki yhtä outoja.
Eräänä päivänä etelästä oli saapunut mies, joka oli asettunut asumaan Johanssonin lesken taloon, Vidarin luvalla. Mies on saapunut kahta kättä heiluttaen ja tyytynyt talon tarjoamiin tavaroihin. Miksi heppu oli päätynyt erämaahan? Kurkistaako menneisyydestä jotain outoa tai rikollista? Onko kaveri erakko vai jotain paossa? Mies on sahalla töissä ja miehellä on salasuhde, jonka paljastuminen saisi helvetin valloilleen.
Elämä Ödesmarkin pienessä kurjassa kylässä kulkee latuaan ja jokainen yrittää pärjätä miten kykenee.
Sitten tapahtuu murha, ja syyllinen voisi olla kuka vain, sillä koko kylä on inhonnut ja vihannut uhria.
Lukijalle aletaan heittää koukkuja, syyllisehdokkaita. Jackson pyörittää tarinaa, osoittaa sormella yhtä sun toista. Mihin uskoa. Kirjailija antaa löysää hihnaa ja taas nykäisee takaisin. Oivallista, ovelaa.
Erämaa on kovin tummasävyinen dekkari, jossa on enemmän muita aineksia kuin dekkaria. Se on tarina ihmisten ja perheiden välisistä suhteista. Se on kertomus veljeydestä, isä-tytär- ja äiti-poika -suhteista. Millaista on elää yhteisössä, jossa katsotaan kieroon? Millaista on kadehtia vaikkei edes tarkalleen tiedä mitä kadehtisi?
Väkevät ja pimeät henkilöhahmot ovat tarinan vahvuutta. Voiko yhdessä paikassa olla noin paljon nyrjähtäneitä ihmisiä? Ahdistavaa ja pelottavaa, mikseivät ihmiset lähde pois ja aloita uutta elämää. Kuinka kyläläiset ovatkin niin sidoksissa toisiinsa. Kukin tavallaan, rakkaudesta, heikkoudesta, pelosta, rahasta.
Kirjailijan teksti on eläväistä, olematta silti liikaa dekkarille.
- Koivut ovat pieniä ja käppyräisiä ja tuuli riipii niiden lehtiä. Auto on vähällä hyytyä, se ähkii ja rahisee ja huokuu palaneen käryä.
Synkeästä sävystään huolimatta pidin teoksesta, samoin kuin pidin Hopeatiestäkin.
Nähtäväksi jää onko tämä kirjailijan valitsema tie: tummasävyiset dekkarit, joissa on vahvat henkilöhahmot.
Oli hauras hetki yön ja aamun välillä, kun unia ja todellisuutta verhosi sama hohde, niin että niitä oli vaikea erottaa toisistaan.
+++++++
Kirjailija
Stina Jackson, synt. 1983, kotoisin Ruotsin Skellefteåsta. Kirjailija on asunut USA:n Denverissä vuodesta 2006 lähtien.
Hopeatie on palkittu ilmestymisvuonnaan Ruotsin parhaana romaanina ja se on saanut myös Lasiavain-palkinnon. Erämaa on ehdolla Årets bok 2020 -palkinnon saajaksi.
*******
Ilmestyneet teokset:
Hopeatie 2019 - Erämaa 2020
Tulossa: The Last Snow ilmestyy helmikuussa 2021, mutta milloin saamme suomennoksen? Josko jo syksyllä?
Linkki edelliseen teokseen (bonuksena Ina Westmanin Henkien saari)
Huikeita sitaatteja olet löytänyt. Erämaa erottuu massasta, se on erilainen eli samaa mieltä kanssasi♥
VastaaPoistaKiitos. Odottelen jo seuraavaa. Toivottavasti saamme syksyllä.
VastaaPoistaTämä oli oivallisen ovela rikoskirja. Rikollinen oli helppo oivaltaa, mutta se ei haitannut. Synkkää realismia. Viihdyin kovasti tämän tarinan parissa.
VastaaPoistaMinusta on taito osata kirjoittaa noin tumma tarina.
Poista