Prologista: Minun tarinani alkaa helteisenä elokuun iltana paikassa, jota en ikinä tulisi näkemään.
(Baltimore 3. elokuuta 1939)
Fossin perhe asuu Tennesseen Memphisissä Mississippijoella olevassa asuntoveneessä. Eletään vuotta 1939. Brinyllä ja Queeniellä on viisi lasta: Rill (12), Camellia (10), Lark (6), Fren (4) ja Gabion (2) ja nyt äiti on taas synnyttämässä. Kaikki ei sujukaan hyvin ja isä lähtee viemään äitiä lääkäriin. Lähtiessään isä pyytää vanhinta eli Rilliä huolehtimaan pienistä sisaruksistaan sen aikaa kun vanhemmat ovat poissa. Nyt lapset ovat yksin.
- Missään ei näy yhtään siipiratasalusta, jokilaivaa, hinaajaa eikä proomua. Joki on meidän. Vain meidän.
Naapurilla oli ollut tarkoitus käydä katsomassa löytäisikö jonkun huolehtimaan sisaruksista, mutta jokiväellä oli ollut ongelmia poliisin kanssa ja ihmiset olivat lähteneet livohkaan. Naapuri jättää nuoren Zede-pojan lasten avuksi. Mutta ei kulu kauaakaan kun joku saapuu veneelle. Joku mies.
- Huhuu, te siellä veneessä!
Mies ei ole tullut yksin. Mies, poliisi, sanoo, että on tullut hakemaan lapsia ja väittää vievänsä heidät äidin ja isän luo. Sisarukset panevat hanttiin, mutta miehet saavat heidän mukaansa ja vievät neiti Tannin luokse.
- "Miten ihania löytölapsia, "neiti Tann sanoo. "Viisi kultakutria. Täydellistä."
Oikeasti vain neljä, sillä yksi tytöistä on tumma ja näyttää tavalliselta, kuten neiti Tann toteaa.
- Mutta eiköhän hänellekin ottaja löydy.
Näin Fossin sisarukset päätyvät Tennesseen orpokotiin luullen, että vanhemmat tulevat pian hakemaan. Toisin käy. Neiti Tann kertoo lopulta Rillille, että vanhemmat olivat allekirjoittaneet paperin, jolla luovuttivat lapset orpokodille. Rill on ihmeissään, miksi rakastavat vanhemmat jättäisivät heidät.
Orpokoti osoittautuu järkyttäväksi paikaksi, jossa lapsia kohdellaan huonosti. Poikkeustilanne on silloin jos ja kun lapset ovat menossa myyntiin. Silloin putsataan ja puetaan nätisti. Rillillä on pelko, että sisarukset joutuvat eroon toisistaan, että heidän myytäisiin.
Nykyisyys.
Avery Stafford on kolmekymppinen asianajaja, joka työskentelee syyttäjänvirastossa. Isällä, senaattori Wells Staffordilla on syöpä ja Avery on mennyt hetkeksi auttamaan isäänsä.
Osavaltiota on kohahduttanut vanhustenhoitoskandaali, jossa yritysomisteisia hoivakotiketjuja on syytetty vanhusten kaltoinkohtelusta. Nyt Avery ja isä ovat menossa hoivakotikäynnille, jossa odottaa kaksi kuvausryhmää. Isä kättelee, poseeraa, kiittää hoitajia ja Averykin pistää parastaan.
Sitten eräs asukeista tarttuu tiukasti Averyn ranteesta, katsoo silmiin ja sanoo yhden sanan, erään nimen. Nimen, joka ei sano Averylle mitään.
Senaattori Stafford joukkioineen on jatkanut matkaa kaupungintalolle, jonne Avery saa soiton, että hänen rannekorunsa on löytynyt hoivakodista. Käy ilmi, että eräs hoivakodin asukeista oli ottanut korun. Avery ei halua tehdä asiasta numeroa, vaan pyytää saada tavata vanhuksen kiittääkseen tätä rannerenkaan palauttamisesta.
Huoneessa ei ole ketään ja katsoessaan ympärilleen Avery huomaa yöpöydällä valokuvakehyksen. Kuvassa on henkilöitä, joista yksi kummasti muistuttaa mummia. Vanhus tulee huoneeseensa ja alkaa puhua mystisiä asioita. Vanhus sanoo tunteneensa mummin, epäilee että ovat käyneet samassa bridgekerhossa. Avery lupaa kysyä asiaa mummiltaan, mutta epäilee ettei tämä enää muista.
Averyn Judy-mummilla oli todettu dementia ja hänet oli siirretty tasokkaaseen hoivakotiin. Asia, jonka soisi pysyvän salaisuutena.
- Jos isän poliittiset vastustajat saisivat tietää mummista, he syyttäisivät isää joko rikkaiden etuoikeuksien hyödyntämisestä tai sydämettömyydestä ja äitinsä panemisesta laitokseen.
Avery lähtee käymään mummin hoivakodissa, sillä toisen hoivakodin vanhuksen puheet ja etenkin valokuva jäivät vaivaamaan. Toivottavasti mummilla olisi hyvä päivä. Muistaisi.
- Tapasin eilen yhden naisen. Hän sanoi tuntevansa sinut. (...) Kun hän (mummi) toistaa nimen, tiedän heti että hän tunnistaa sen.
Kun Avery näyttää valokuvan puhelimestaan, alkaa mummi itkeä ja vaatii, että ettei kukaan koskaan saisi tietää... Tietää mitä? Nyt Avery vasta kiinnostuukin. Olisiko isoisä aikoinaan sotkeutunut johokin poliittiseen skandaaliin? Vai mummi?
- Enää en voi jättää tätä asiaa selvittämättä. Minun on pakko saada tietää minkä jäljille olen päässyt. Minun täytyy kaivaa tietoa muutakin kautta ja tiedän mistä aloittaa.
Kirjan tarina vaikuttaa epätodelliselta, mutta vain vaikuttaa: eihän lapsia noin voi käsitellä ja härskisti myydä ja varastaa.
- Lehtimainos: Haluatko todellisen, elävän joululahjan? Söpöissä kuvissa lapsia ja vauvoja.
Epätodellisuus on totta, sillä kirjassa on faktaa ja fiktiota sekaisin ja mikä kamalinta, juuri ne tarinan surullisimmat luvut perustuvat tositapahtumiin. Fossin perhe on fiktiota, mutta Rillin ja hänen sisarustensa kokemukset ovat samoja kuin varastetuilla lapsilla vuosikymmenien aikana. Adoptiojärjestön ja orpokodin johtaja Georgia Tann (1891 - 1950) kidnappasi ja myi köyhien perheiden lapsia varakkaille perheille ympäri maata. Tann sai häärätä vuosikymmeniä (1920 - 1950) ilman minkäänlaista valvontaa ja toiminnalla oli tukijoita korkeissa viroissa. Georgia Tann ehti kuolla ennen kuin joutui vastaamaan teoistaan. Kirjan jälkisanoissa kerrotaan Tannista enemmän. Ja tietysti Wikipediassa.
Pidin tästä kirjasta surullisesta ja koskettavasta aiheesta huolimatta. Wingate kirjoittaa "asiallisesti". Luvut, joissa Rill kertoo sisarusten lapsuudesta ja luvut, joissa Avery selvittää sukunsa salaisuuksia nivoutuvat hyvin yhteen. Teksti on paikoitellen jopa niin jännää, että melkein tuntuu kuin lukisi dekkaria. Tarinan ja tekstin sujuvuudesta huomaa että Wingate on jo kokenut kirjailija.
Jos olisin lukenut kirjan viime vuoden puolella, niin olisi päätynyt top-listalleni.
Plussaa annan myös kauniista ja koskettavasta kannesta, jota ei ole onneksi Suomessa muutettu. Esimerkiksi Ruotsissa ilmestyneen kirjan kansi ei ole minusta yhtä hyvä. Alkuperäinen kansi sai melkein silmäni kostumaan, sillä kuva on kuin omasta kotialbumistani: kaksi vaaleahiuksista tyttöä, joista toisella paksu letti ja toisella ihanat korkkiruuvikiharat. Ruskea nalle on vaan kansikuvassa "väärällä" tytöllä, sillä albumissani nalle olisi ollut vanhemman tytön kädessä. Aika liikuttavaa.
Naisen menneisyyden ei tarvitse määrittää hänen tulevaisuuttaan. Nainen voi vaihtaa tanssilajia milloin vain haluaa. Hän voi itse valita musiikkinsa. Ja kun hän kuulee oman sävelmänsä, hänen pitää lakata puhumasta.
+++++++
Kirjailija, ent. toimittaja
Lisa Wintage, synt. 1965, asuu Pohjois-Teksasissa. Kirjailijan teoksia on julkaistu yli 40 kielellä.
*********
Suomennetut teokset:
Ennen kuin olimme sinun 2020
Lisäksi: Wingate on kirjoittanut kolmisenkymmentä suomentamatonta romaania.
Ihana kirja. Kurjaa, että tuommoista on tapahtunut.
VastaaPoistaNiin oli. Käsittämätöntä, että Tann sai jatkaa toimintaansa kolmekymmentä vuotta.
Poista