Se oli pyörillä varustettu roskasäiliö, ainakin 120 senttiä korkea ja kuutisenkymmentä leveä. Leila itse oli 170 senttiä pitkä - ja vielä 20 senttiä päälle jaloissa yhä olevien purppuraväristen nilkkaremmisten piikkikorkokenkien ansiosta.
Istanbulilainen Tequila Leila makaa kuolleena roskalaatikossa. Ennen kuin Leilan tietoisuus lopullisesti haihtuu hän muistelee kymmenen minuutin ja kolmenkymmenenkahdeksan sekunnin ajan elämäänsä.
- Mielessään hän kävi yhä uudelleen läpi elämänsä viimeisiä hetkiä miettien, missä kohtaa asiat olivat menneet vikaan - turhaa työtä, sillä aikaa ei voinut purkaa kuin lankakerää.
Leila odottaa, että hänet löydettäisiin ja tunnistettaisiin. Viranomaiset ilmoittaisivat hänen perheelleen, joka asuu Vanin kaupungissa puolentoistatuhannen kilometrin päässä Istanbulista. Mutta vanhemmat tuskin tulisivat noutamaan tytärtään, sillä he olivat kieltäneet hänet jo aikaa sitten. Poliisien olisi käännyttävä hänen ystäviensä puoleen, niiden viiden.
Teos jakaantuu kolmeen osaan: Mieli, Ruumis ja Sielu.
Ensimmäisessä osassa, joka on kaikkein pisin, ja jonka ensimmäisen luvun nimi on Minuutti, Leila palaa syntymänsä hetkille, jolloin hän oli saanut elämänsä liekin äidiltään Binnazilta. Haroun-baban ensimmäinen vaimo ei ollut saanut lapsia, joten suku oli löytänyt tuskin kuusitoistavuotiaan Binnazin. Ja nyt, kolmen vuoden jälkeen, lapsi on tulossa, Leyla Afife Kamile. Syntymässä oli vain yksi mutta. Lapsi on väärää sukupuolta.
- Haroun halusi pojan enemmän kuin mitään muuta maailmassa.
Mieli-osa purkautuu auki Leilan minuuteista ja sekunneista, syntymästä kuolemaan - murhaan.
Leilan lapsuus ja nuoruus ei ole helppoa. Senpä vuoksi Leila lähtee seitsemäntoistavuotiaana Vanista Istanbuliin. Matkarahat antaa yksi viidestä eli Sabotaasi Sinan, joka varastaa rahat äidiltään. Päästyään Istanbuliin huijaripariskunta myy tytön bordelliin ja siitä alkaa toisenlainen elämä.
Tässä osassa saamme tutustua myös Leilan "perheeseen" eli "niihin viiteen". Yksi viidestä oli Leilan lapsuudenystävä Sabotaasi Sinan. Sinanin isä oli kuollut ja äiti työskenteli apteekissa. Leila ja Sinan luulivat etteivät enää näkisi toisiaan, mutta toisin käy.
Yksi viidestä oli myös Nalan, jonka nimi oli ennen Osman. Pojan koulukiusaaminen oli alkanut, kun luokkatoverit huomasivat, että varpaankynnet oli maalattu.
- Osman on nynny neiti.
Kun Osman palaa armeijasta alkaa äiti etsiä pojalleen vaimoa. Hääpäivän iltana Osman hyppää Istanbuliin menevään junaan ja sanoo hyvästit menneisyydelle. Osmanista on tullut Nalan ja myöhemmin Nostalgia Nalan. Niin tämä 190-senttinen, suuriluinen ja leveäharteinen transnainen päätyy Istanbuliin.
Jaamelah syntyi Somaliassa muslimi-isälle ja kristitylle äidille. Äidin kuoleman jälkeen Jaamelah kiinnostui tämän uskonnosta ja liittyi seurakuntaan. Isä raivostui ja sisarukset olivat pahoillaan eikä kukaan antanut hänelle anteeeksi.
Sitten Jaamelah kuuli tuttavaltaan eurooppalaisista, jotka etsivät terveitä ja ahkeria naisia viedäkseen nämä Istanbuliin tekemään vähäpätöisiä töitä. Jaamelah lähtee ja joutuu huijatuksi, hänkin. Jaamelah, yksi viidestä.
Yksi viidestä: Zaynab syntyi syrjäisessä vuoristokylässä Pohjois-Libanonissa. Eräänä päivänä valokuvaaja pyytää saada ottaa valokuvia tästä lyhykasvuisesta tytöstä. Myöhemmin Zaynab sai ennustajan oppia ja pärjääminen oli turvattu. Zaynab päättää kuitenkin lähteä Turkkiin, Istanbuliin. Työnsaanti siellä ei ole helppoa, mutta vihdoin Zaynab122 sai töitä kampaamo Haarahiuksesta ja sen jälkeen bordellista, jossa pesi ja imuroi lattioita ja vessoja ja avusti prostituoituja näiden tarpeissa.
Näin Zaynab122 tuli Leilan elämään.
Humeyra oli syntynyt Madridissa. Tyttö oli kuullut kuullut tarinoita luostareista ja etenkin nunnat kiehtoivat. Humeyra oli päättänyt olla avioitumatta, mutta toisin kävi. Viisitoistavuotias tyttö otetaan pois koulusta ja kihlataan miehelle, jonka kanssa isällä oli ollut liiketoimia. Elämä väkivaltaisen miehen kanssa sai Humeyran karkaamaan Istanbuliin. Yksi viidestä, Hollywood Humeyra, osasi ulkoa Mesopotamian kauneimmat balladit.
Oman roolinsa tarinassa saa myös D/Ali, maahanmuuttajien poika, jonka vanhemmat ovat kotoisin pienestä kylästä Egeanmeren rannalta. Perheellä oli ollut koti monissa maissa. D/Ali päätyy aikainaan opiskelemaan Istanbulin yliopistoon, jossa ystävystyy vasemmistoryhmän kanssa. D/Ali ilmestyi Leilan ovelle heinäkuussa vuonna 1968 juostuaan poliisia karkuun.
Maailma ei ole enää samanlainen sille, joka on rakastunut, sille, joka oli rakkauden keskipisteessä; siitä eteenpäin maailma voi vain pyöriä nopeammin.
Kirjan toinen osa: Ruumis
Leilan tietoisuus on lopulta haihtunut ja nainen on päätynyt ruumishuoneelle. Oikeuslääkäri tuumii:
- Hänet (Leila) haudattaisiin samalla tavoin kuin kaikki ei-toivotut henkilöt - hiljaa ja vikkelästi. (...) Hänestä tulisi vain uusi numero Yksinäisten hautausmaalle, taas yksi säälittävä sielu, jonka elämä heijastelisi jokaisen anatolialisen tarinan aloitusta: Olipa kerran, ja kerran ei ollutkaan...
Viisikko on tavannut toisensa sairaalan edustalla, jossa ystävällinen sairaala-apulainen kertoo, että Leila on viety Yksinäisten hautausmaalle paikalle numero 7053. Ei ollut reilua, että Leila oli hylätty juuri tuolle hautausmaalle, koska eihän Leila ollut yksinäinen. Hänellä oli elinikäisiä, uskollisia ja rakastavia ystäviä. Niinpä Nostalgia Nalan päättää, että Leilan on saatava upeat hautajaiset, hinnalla millä hyvänsä. Sitä paitsi Leila oli joskus sanonut että haluaa kuoltuaan päätyä veden syleilyyn.
Toinen osa kertoo edelleen näistä viidestä, mutta myös heidän öisestä vierailustaan Yksinäisten hautausmaalla.
Ällös otaksu, että elosi heilimöi ja kuolo minut on korjannut. Mikään ei ole sitä, miltä näyttää tässä unohdetussa maassa. Y.V.
Osa kolme: Sielu
Kuollut Leila saa vihdoin rauhan.
- Kauheus ja kauneus - kaikki oli läsnä hänen ympärillään runsain mitoin. Kaikki paitsi kipu. Täällä alhaalla ei ollut lainkaan kipua. (...) Lopultakin vapaana.
Olipas hieno teos, jonka tarina on surullisen kaunis. Kaikki henkilöhahmot ovat erilaisia ja heillä on omat puutteensa ja ongelmansa. He elävät yhteiskunnan laitamilla ja yrittävät pärjätä kukin tavallaan.
Heillä on kuitenkin yksi yhteinen ja suuri rikkaus ja se on keskinäinen ystävyys. Erotuksena veriperheestä, joka muodostuu sukulaisista, he ovat ystävistä koostuva vesiperhe: Tequila Leila ja hänen ystävänsä Sabotaasi Sinan, Nostalgia Nalan, Jaamelah, Zaynab122 ja Hollywood Humeyra. Ja kun Leila kuolee, niin vesiperhe ei hylkää häntä, vaan haluaa saattaa ystäväänsä loppuun asti.
Teoksen ensimmäinen osa, Mieli, on kirjan runko ja mitaltaan pisin eli yli puolet kirjan sivumäärästä. Pidin tästä eniten. Lähihistoria (alk. 1960-luvulta) oli mielenkiintoista ja tarina vei mukanaan.
Toinen osa: Ruumis puolestaan oli, hm, ainakin erilainen. En oikein pääsyt tämän osan makuun.
Yksitoistasivuinen viimeinen osa, Sielu, vetää tarinan yhteen. Leila on mennyt, mutta ystävät jäävät:
He olivat haavoittuvaisempia omillaan; yhdessä he olivat vahvempia.
Vaikka teos on tarina ystävyydestä, niin pääsemme myös 1960-luvun vasemmistolaisten mielenosoitukseen sekä tutustumaan lähihistoriaan Turkissa, Somaliassa ja Vietnamissa.
Tapahtumat sijoittuvat pääosin Istanbuliin, jonka kuvailut värittävät tarinaa, niin kauniissa kuin vähemmän kauniissakin.
-- Kaukaisuudessa kattojen ja kupolien tuolla puolen oli meri, joka kimmelsi kuin lasi...
On ikivanha Istanbul ja moderni Istanbul eli keisarillinen Istanbul vastaan rahvaan Istanbul. Valveutunut Istanbul vastaan poroporvarillinen Istanbul. Korostuneen maskuliininen Istanbul vastaan feminiininen Istanbul ja niin edelleen.
- Kaikki nämä Istanbulit elivät ja hengittivät sisäkkäin kuin yhtäkkiä henkiin heränneet maatuskanuket.
Kirjailijan loppusanoissa kerrotaan, että monet asiat kirjassa ovat totta. Yksinäisten hautausmaa ja bordellikatu ovat todellisia. Myös mainitut historialliset tapahtumat, kuten My Lain verilöyly Vietnamissa vuonna 1968 ja verilöyly Istanbulissa vapunpäivänä vuonna 1977.
Viisi ystävystä on fiktiota, mutta inspiraationa on ollut oikeita ihmisiä - syntyperäisiä, uusia tulokkaita ja ulkomaalaisia, jotka kirjailija on tavannut Istanbulissa.
Tekstissä on turkkilaisia sanoja, joita ei ole suomennettu, mutta kirjassa on sanasto. Lopussa on Yksinäisten hautausmaasta valokuva, joista näkee, että hautuumaa on kuin perunapeltoa. Sillä ei ole lainkaan hautakiviä, on vain laudanpätkiä, joiden päässä on haudan numero.
Linkki samantyyliseen kirjaan, jossa murhattu prostituoitu käy läpi elämäänsä. (Bonuksena Max Porterin Lanny. Molemmista lyhyehkösti)
Suru on pääskynen. Yhtenä päivänä sitä herää ja luulee, että se on mennyt, mutta se on vain muuttanut johonkin toiseen paikkaan sulkiaan lämmittelemään. Ennemmin tai myöhemmin se palaa ja lennähtää takaisin sydämeen.
++++++++
Kirjailija
Elif Shafak, synt. 1971 Strasbourgissa, Ranskassa. Shafak vietti nuoruutensa Espanjassa, mutta muutti myöhemmällä iällään Turkkiin. Asuu myös Englannissa. Kirjailija kirjoittaa sekä turkiksi että englanniksi ja on julkaissut 18 kirjaa, joista 11 romaaneja. Teoksia on käännetty 54 kielelle.
********
Suomennetut teokset:
Rakkauden aikakirja 2011 - Kirottu Istanbul 2012 - Kunnia 2013 - Valkoinen elefantti 2016 - Eevan kolme tytärtä 2018 - 10 minuuttia 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa 2021
Hieno kirja. Turkkilaisen naisen asema patriarkkaalisessa maassa nousi selkeästi esille.
VastaaPoistaKiva, että sinäkin pidit.
PoistaTämä oli kokonaisuudessaan hieno ja mielenkiintoinen. Toinen osa ei oikein puhutellut minuakaan.
VastaaPoistaSe oli jotenkin irrallinen, mutta onneksi tuli vielä kolmaskin osa, vaikka lyhyt olikin.
PoistaSain tämän juuri luettua. Hieno kirja, mutta tiivistämistä olisin kaivannut vähän. Ihan koko aikaa ei mielenkiinto kantanut.
VastaaPoistaSiitä kakkososasta olisi voinut kyllä vähän tiivistää. Muuten on kyllä hyvä opus.
Poista