Jari Järvelä: Aino A. - fiktiivinen elämäkerta - kauno

 


Kukkia minun haudalleni? Olette varmaan erehtyneet paikasta. Minä olen vain se pullukka nainen, joka oli Suuren Arkkitehti Alvar Aallon ensimmäinen vaimo ja häikäistyi tämän jatkuvasta säteilystä niin, että sai syövän ja kuoli.
(Sitaatti teoksen alusta)

Jari Järvelä: Aino A. - 395 s. - ilm. 2021 - biofiktio - kansi: Markko Taina - Tammi *******kirjaston kirja

Jari Järvelä tarttuu nykyään mielenkiintoisiin aiheisiin, eli unohdettuihin suomalaisiin naistaiteilijoihin. Klik kertoo lyhytkasvuisesta valokuvaajasta, Iriksestä, joka kävi kuvaamassa historiallisia tapahtumia, mutta miespuoliset kollegat omivat kuvia ja vastaanottivat kiitokset. Linkki Klikiin alla.

Rautatieläinen Juho Mandelinilla ja Johanna-vaimolla oli kolmetoista lasta, ja Aino oli yksi kahdeksasta tyttärestä. Aino aloitti arkkitehtiopinnot vuonna 1913. Valmistuttuaan Aino kävi yhdessä kahden muun naisarkkitehdin, Ellin ja Alli-Sallin kanssa opintomatkalla Euroopassa, pääkohteena Italia.

Aino valmistui arkkitehdiksi aikana, jolloin naispuolisia arkkitehtejä ei vielä arvostettu, vaan heitä pidettiin lähinnä koristeornamenttien tekijöinä. Arkkitehdin ammatti oli miehinen ala, joten miehet saivat isot suunnittelutyöt, vaikka suunnitelmat olivat usein epäkäytännöllisiä.
Aino oli lomillaan ollut myös puuseppänä ja muurarina. 

Aino oli lähtenyt Jyväskylään saadessaan työpaikan Wahlroosin arkkitehtitoimistosta. Jyväskylässä Aino törmäsi Alvar Aaltoon, joka oli sitä mieltä, että: 
- herra Wahlroos ei osaa suunnitella kuin latoja. Ja nekin ovat valmiiksi vinoja. Tietysti, jos haluatte vinon ladon, niin Wahlroos on täsmälleen oikea osoite.

Alvar oli opiskellut Polyteknillisessä kolmea vuotta Ainoa alempana.
- Ja liukunut hajareisin pitkin porraskaiteita. Ja kehunut, että tarvitsee opiskeluvuosinaan vain kolme mustaa sukkaa. Yksi aina kerrallaan pesussa ja kaksi jalassa.

Aino ja Alvar alkavat liikkua yhdessä. Aino saa tietää, että Jyväskylään suunnitellaan työväentaloa ja oli ehtinyt miettiä miltä työväentalon pitäisi näyttää. Aino ja Alvar alkavat piirtää yhdessä. Jo silloin pariskunta oli erimieltä monesta seikasta, doorilaisista pylväistä ja niiden korkeudesta, pyöreäseinäisestä lämpiöstä, parvekkeesta.
- Onneksi Alvar ei sentään vaadi pyramidia rakennuksen päälle. Tai obeliskia. Vain yhden parvekkeen. Lapselle pitää antaa vähän periksi, niin se tulee tyytyväiseksi.
Katsoin netistä, niin työväentalon sanotaan olleen Alvar Aallon läpimurtotyö!

Tämän suunnittelun myötä Aino kirjaa *) Käpyvihkoonsa muutamia kohtia.
- Jos menemme yhteen, on tehtävä sopimus. Meillä on oltava piika, joka tekee ruuat. Minä en tee.
Meillä on oltava hoitaja, joka hoitaa lapset. Minä en hoida. Minä teen arkkitehdin työtä. Minä en ole orja, en kotona enkä toimistossa.

Aino siirtyy Arvarin toimistoon töihin ja puoli vuotta myöhemmin avioituvat. Jo häämatkalla Aino ihmettelee miehensä rahankäyttöä ja tuhlaamista, joka jatkuu läpi koko avioliiton. Aino yrittää pitää kukkaronnyöreistä kiinni ja Alvar tuhlaa sen minkä ehtii. Lainoja. Vippejä. Vekseleitä. Taksikyytejä. Edustusmenoja. Ulosottomiehiä. Aino hoitaa toimiston raha-asioita, mutta vaikka kuinka säästää, niin rahasäkki on pohjaton. Appiukko ei ole moksiskaan poikansa rahankäytöstä. Ei ihme, sillä myös isä ja pikkuveli olivat samanlaisia vekselien sarjahakijoita. 

 Ainoa mihin Alvar ei tuhlaa on oma pukeutuminen. Ainoa hävettää. Liian pieni takki, liian isot kengät, housuissa polvipussit. Jopa ruotsalainen arkkitehti pyytää Ainoa opettamaan miehelle pukeutumista, sillä eihän kukaan asiakkaista ottaisi tosissaan kulkurin näköistä miestä.

Häämatkalla Aino oli ilmoittanut ettei halua lapsia, mutta toisin kävi. Pian syntyi Johanna Flora Maria Annuziata eli Hanni ja muutamaa vuotta myöhemmin Johan Henrik Hamilkar Alvar.

**)Wivi Lönn oli aukaissut naisarkkitehtien tietä ja perustanut jopa oman toimiston, joka oli todella harvinaista tuohon aikaan. Aallotkin perustivat toimiston ja kiistelivät sen nimestä. Aino ehdotti Arkkitehtitoimisto Aaltoa ja Arkkitehtitoimisto Aino ja Arvar Aaltoa. Arvarille kumpikaan nimistä ei sopinut ja mies suostui lopulta nimeen Arkkitehtitoimisto Alvar ja Aino Aalto. Miten kävi? Toimiston nimeksi tuli Arkkitehtitoimisto Alvar Aalto. 

Läpi elämänsä Aino suhtautui Alvariin omalla ironisella tavallaan:
- Alvar osasi kyllä puhua. Hiilen timantiksi. Paskan kullaksi. (...) Minusta ei puhuta. Minua ei ole. (...) Muiden silmissä olin pelkkä varjo. Haalea varjo, mutta pullukka. Alvar olisi halunnut siromman varjon. 

Aallot perustivat yhdessä Nils-Gustav Hahlin ja Maire Gullichenin kanssa Artekin vuonna 1935, jossa Aino toimi paitsi suunnittelijana myös toimitusjohtajana. Sodan aikana oli ongelmia, sillä oli pula tekstiileistä, jouhista, nahasta, nauloista, ruuveista, saranoista, lakoista, maaleista ja koneiden varaosista. Kuten tiedämme Artek selvisi sodasta ja elää ja voi nykyään hyvin. 21.1.2021 voitti Saksan kaikkien aikojen ensimmäisen kestävän kehityksen muotoilupalkinnon. Aino olisi ollut ylpeä. 

Alvar oli koko elämänsä naistenmies, joka kaiken lisäksi pokasi naisia perheen lähipiiristä. Eräs oli toinen naisista, jonka kanssa Aino oli ollut opintomatkalla. Eniten Ainoa kuitenkin loukkasi suhde Maire Gullichenin kanssa. Järvelä sanoo perustaneensa näkemyksensä suhteesta Göran Schildtin Aaltoa käsittelevään kirjoitukseen. Schildt oli nähnyt Alvarin ja Mairen kirjeenvaihtoa.

Kirjasta saa käsityksen, ettei Alvar ollut aina mikään mukava mies: villi ja hunsvotti jo opiskeluaikoinaan, holtiton rahankäyttäjä, vaimonsa ulkonäön ja töiden mollaaja, valehtija ja ties mitä muuta. Alvarin käytös oli välillä kuin uhmaikäisen lapsen. Mitä muutakaan voi sanoa aikuisesta miehestä, joka kiukuttelee ja paiskoo muka huonoja tuoleja seinään. Ihmettelin miksi fiksu ja taiteellinen Aino oli alunperin huolinut Alvarin puolisokseen, jos mies todella on ollut kuvatunlainen. Täydensivätkö he toisiaan: boheemi ja seurallinen Alvar ja tasapainoinen, tarkka työstään ja rahasta oleva Aino. Jotain hyvääkin idearikkaassa Alvarissa on täytynyt Ainon mielestä olla. 

Tunsiko Alvar sisimmässään, että Aino oli parempi arkkitehti? Aika jännä kuitenkin, että myös Alvarin toinen puoliso oli arkkitehti (Elissa Aalto 1952 ->). Elissa oli töissä Alvarin toimistossa. Ehkä Elissasta ei ollut haastajaksi tai ehkä Alvar ei ollut pitänyt Ainoakaan kilpailijanaan, kenpä tietää.

Kirja on fiktiota, vaikka monet tarinat pohjautuvat tositapahtumiin. Kirjassa mainittu *) Käpy-päiväkirja on myös keksitty. Järvelä oli kerännyt Aalto-aineistoa 1980-luvun puolivälistä asti, mutta lopullisen sysäyksen kirjantekoon antoi vuoden 2020 kesämatka Inariin. Järvelän pariskunta ruokaili Aanaar-ravintolassa, jonka katossa roikkui upea Kultakello-niminen valaisin. Suunnittelijoiksi sanottiin molemmat Aallot, mutta työ oli kuitenkin pantu Alvarin nimiin. Järvelät tuumivat, että Kultakello on Ainon käsialaa. Järvelä päätti tutustua Ainoon.

Aino oli suunnitellut Artekiin satoja malleja:
- huonekaluja, lamppuja, keittiötavaroita, maljakoita, mattoja, tekstiilejä, kaikenlaisia mahdollisia kodin ja julkisten tilojen esineitä. Alvarin suunnittelemia Artek-tavaroita oli vain muutama. Silti käytännössä kaikki menivät Alvarin nimiin.

Yksi kuuluisimmista Aallon töistä lienee Aalto-maljakko, joka löytyy useasta suomalaisesta kodista. Ainakin tämä työ yhdistetään Alvariin, kun taas kirjakuvassa oleva maljakko on nimeltään Aino-maljakko. Aalto-maljakon malli on kirjan mukaan saanut inspiraationsa Alvarin äidin pyykkinarulla liehuneista alushousuista. Ei voi mitään, mutta tästä lähtien muistan Alvarin äidin alushousut aina kun Aalto-maljakkoni on käytössä.

Alvar Aallon nimissä on paljon töitä, joista tunnetuimpia on myös Finlandia -talo, jonka päällysmateriaaliksi valittu marmori ei sopinut Suomen ilmastoon. Lisäksi akustiikkaa on sanottu huonoksi. Jos Aino olisi elänyt vielä tuolloin, niin olisiko talosta tullut toisenlainen? Sitäkään emme koskaan saa tietää.

Mikä oli loppujen lopuksi totuus Aalloista? Aino ja Alvar tekivät yhteistyötä, mutta omiko Alvar paljonkin nimiinsä tai "pihistikö" kokonaan? Järvelän kirja ainakin pudottaa Alvarin jalustalta. 
Ote kirjan alusta:
- Kaikki minkä minä suunnittelin, oli yhden nukutun yön jälkeen hänen suunnittelemaansa. Se oli yhteistyötä. He elivät elämänsä loppuun asti. Minä olin alakerrassa, hän oli yläkerrassa. (...) Olen hänen inspiraationsa. Olen hänen muusansa. Ihan niin se ei kyllä mennyt.

Kirjasta kyllä huomaa, että taustatyö on tehty. Eikä ihme jos kerran Järvelä on kerännyt aineistoa 1980-luvulta asti. Kirjailijan teksti on helppolukuista ja fiktiota ja historiaa on mukavasti yhdistetty. 
Minulle tarina olisi toiminut paremmin hieman lyhyempänä versiona. Olisin myös halunnut tietää tarkemmin esim. miten Aallot pärjäsivät rahallisesti arjessa, jos kerran Alvar pisti menemään rahaa  kahmalokaupalla. Tarina on Aino A:sta, joten hänen ajatuksensa ovat pääosassa. Kukaan ei asetu vastakkaiselle kannalle. Onko tarinassa kärjistetty liikaa? 

Tarinana on ok, mutta kirja jätti hieman omituisen jälkimaun. Alvar olisi varmasti ollut kirjasta kauhuissaan. Vai olisiko? Hänkö on tuollainen! Vähän kyllä jäi häiritsemään kovin yksipuolinen katsantokanta, mutta onhan tarinassa varmaan ollut totuudenseimentäkin. 

Hienoa kuitenkin, että Jari Järvelä nostaa esiin suomalaisia varjoihin jääneitä historian naishahmoja. Voisiko seuraavana olla sellainen nainen, joka ei ole jäänyt miesten jalkoihin, vaan on päässyt eteenpäin ihan vain omana itsenään, olemalla nainen?  

Turun kirjamessuilla Jari Järvelän haastattelu oli eräs parhaimmista, eikä ainoastaan Järvelän "voimistelun takia". Järvelää haastatteli kirjailija Anna Kortelainen, jonka sanallinen ilmaisu on vertaansa vailla. (Kokemusta on.) Kaksi sanavalmista kirjailijaa lavalla, voisiko parempaa toivoa.

Ylläolevat kuvat liittyvät Alvar Aallon Tankki-tuoleihin:
- On muuten terveelle ihmiselle harvinaisen epämukava tuoli istua, se Paimio-tuoli. Alvarilla oli pahoja selkäkipuja aina kun hän oli lojunut siinä tovin. Lopulta hän ei voinut enää mennä istumaan koko tuoliin, kun ei päässyt sieltä yksin ylös.
Tankki-tuolit on alunperin suunniteltu tuberkuloosiparantolaan, eikä niistä ollut tarkoituskaan päästä ylös. 


Tankki-tuolin kuva on netistä erään huonekalukaupan katalogista. Hintaa tällä tuolilla on n. 4780€.
Alkuperäiset, pyökkiset, saattavat olla huutokaupoissa 20.000 - 30.000 €

Aino Maria Aalto, os. Marsio (ent. Mandelin)  1894 - 1949 

Minä olen Aino. Minä olen tuli, vesi, ja maa ja ilma. Ja niiden kaikkien kultainen leikkaus.

++++++++
Kirjailija, ent. opettaja
Jari Järvelä, synt. 1966 Helsingissä, asuu Kotkassa.

Kuvasin Jari Järvelän Turun kirjamessuilla syksyllä 2021.

************
Ilmestyneitä teoksia:
Romaanit:
66 luuta 1998 - Lentäjän poika 1999 - Veden paino 2001 - Pieni taivas 2004 - Kansallismaisema 2006 - Romeo ja Julia 2007 - Mistä on mustat tytöt tehty 2009 - Zombie 2010 - Parempi maailma 2012 - Särkyvää 2014 - Kosken kahta puolta 2018 - Klik 2020 - Ole oman elämäsi sensei - Mustan vyön tie hyvään elämään (elämäntaitokirja) 2021 - Aino A. 2021

Jännitysromaanit:
Tyttö ja pommi 2014 - Tyttö ja rotta 2015 - Tyttö ja seinä 2016 - Se ken tulee viimeiseksi 2017

Lisäksi Järvelällä on lukuisa määrä muutakin: novellikokoelmia, näytelmiä, kuunnelmia ja kaksi oopperalibrettoa. Jos nämä kiinnostavat, niin netistä löytyy.

Linkki pariin edelliseen romaaniin: 


Linkki Pirkko Soinisen **) Wivin Lönnistä kertovaan teokseen;

Kirjasta tuli mieleen myös Marie Benedictin kirjoittama kirja, joka kertoo Mileva Einsteinista, Albert Einsteinin vaimosta. Siinäkin nainen on miesvaltaisella alalla. Mileva oli jo 7-vuotiaana tutkinut Newtonin teoriaa. Milevan haaveena oli ollut opiskelu fysiikan professoriksi. Onpa jopa väläytelty, että Milevalla olisi osuutta Einsteinin suhteellisuusteorian keksimisessä. 


Kommentit