Schulman: Yöt vailla sarastusta 3. & Horst + Enger: Polttomerkki, 4.

 

Ingrid Woltin yhden naisen etsivätoimisto alkaa etsiä kadonnutta. 
Eräs vanki on karannut ja poliisi tarvitsee Blixin apua.

Herman tuijotti pimeään näkemättä enää mitään. Kaikki oli hämärtynyt ja kadonnut: seinät, betonilattia, itse aikakin. Hän ei enää tiennyt, oliko nyt ilta, yö vai aamu, eikä sitäkään, kuinka kauan hän oli ollut vankina.
(Esinäytöksen alku.)

Ninni Schulman: Yöt vailla sarastusta, 393 s - ilm. 2026 - 3. Ingrid Wolt - Nätter utan grynning - suomennos: Jonja Rajala - kansi: Maria Sundberg - Storytelin äänikirja - lukija: Sanna Majuri - kesto: 11t 6min - Tammi
 
Sisältökuvaus kustantajan sivuilta: 

"Kun postinkantaja Herman Ångström ei ilmesty sovittuun paikkaan sovittuun aikaan, kukaan muu kuin hänen vanha isänsä ei tunnu huolestuvan. Niinpä asiaa tutkimaan päätyy Ingrid Woltin yhden naisen etsivätoimisto. Pian selviääkin, että Hermanin elämä on yllättävän mutkikasta. Moni myös näyttää valehtelevan suhteestaan häneen. Ingridillä tosin olisi aivan tarpeeksi selviteltävää myös oman elämänsä kiemuroissa: väkivaltainen ex-mies Kjell on vihdoin lukkojen takana, mutta ei välttämättä kovin pitkään. Loppuuko Ingridiltä aika, ennen kuin muutkin näkevät totuuden?" 

Pidin tästäkin dekkarista. Schulmanin tarinoissa on sitä jotakin, joka vetää puoleensa. Sarjassa on jännittävyyttä ja koukuttavuutta. Tarina alkaa viedä mukanaan heti ensisivuilta lähtien. 
Pidän myös päähenkilö-Ingridistä, jolla on ollut ja edelleen elämässään kaikenlaista.
Kirjassa ei ole liikaa henkilöitä eikä tapahtumia ja silti tarinaa vetää. Näistä syistä sarjaa on helppo kuunnella. Tahdon lisää, kiitos!

Olen lukenut koko Schulmanin tuotannon ja kirjailija on eräs niistä, joista voin sanoa, että olen pitänyt kaikista kirjoista. 

Suosittelen lukemaan tämän(kin) sarjan järjetyksessä, sillä päähenkilön elämä on oleellisessa asemassa.

Ja kun vielä Sanna Majuri lukee, niin avot

+++
Kirjailija, toimittaja:
Koko nimi on aika mahtava: Karin Jessica Christina Ninni Olofsdotter Schulman ja ent. Schulman-Jansson, synt. 1972  Värmlandissa ja asuu Tukholmassa. Hansson-kirjasarjaa on myyty Ruotsissa jo puoli miljoonaa kappaletta. Sarjan tarinat sijoittuvat Värmlandiin, jossa Ninni on varttunut ja jossa edelleen viettää kesiään.
Pieni epäoleellinen yksityiskohta: Ninni on ollut naimisissa Niklas Schulmanin kanssa. Niklas puolestaan on Calle ja Alex Schulmanin veli.

Kuvasin Ninni Schulmanin Dekkarifestivaaleilla syyskuussa 2019.

*********
Suomennetut teokset:
Hagfors- eli Magdalena Hansson -sarja:
Tyttö lumisateessa 2017 -  Poika joka ei itke 2018 - Vastaa jos kuulet 2019  - Älä kerro kenellekään 2020 - Tervetuloa kotiin - 2021 -Kun kellot seisahtuvat 2021 - Juhlimaan tulkaa 2023 (sarja loppui)

Luin joskus jostain, että sarjasta tulisi viisiosainen, mutta jatkuikin vielä kahden osan verran.

Muut:
Tyttölapsi nro 291 2022
Linkki: Tyttölapsi nro 291
(Bonuksena Mikko Kekäläisen äänikirja Petra Olli - painija)

Linkkejä Magdalena Hansson -sarjaan: 
(Ensimmäisen osan olen lukenut ennen blogiaikaa)

 Poika joka ei itke, 2. osa

Vastaa jos kuulet, 3. osa
(Bonuksena Belinda Bauerin Kauniit kuoleessaan.)

Älä kerro kenellekään, 4. osa
(Bonuksena Elly Griffithsin Aavekentät)

Tervetuloa kotiin, 5. osa
(Bonuksena  Anna Janssonin Kuolon kosketus)

 Kun kellot seisahtuvat, 6.osa & Juhlimaan tulkaa, 7. osa 

Ingrid Wolt -sarja;
Viimeiset leikit 2024 - Rakas Lena 2025 - Yö ilman sarastusta 2026

Linkit:
Viimeiset leikit, 1. osa
(Bonuksena Kristina Ohlsson: Sairaat sielut, kauhua)

Rakas Lena, 2. osa
(Bonuksina: 
Jørn Lier Horst & Thomas Enger: Savuverho, Freida McFadden: Kotiapulaisen salaisuus ja Kristina Ohsson: Pelastusrengas)


Tässä oli X:n odottama tilaisuus. Nyt hän voisi tehdä sen. Viha oli kuplinut pinnan alla jo pitkään. Heidän palattuaan Norjasta äänet hänen päänsä sisällä olivat vähitellen alkaneet huutaa yhä vain voimakkaammin. Nyt ne karjuivat.
(Ote prologin alkupuolelta.)

Jørn Lier Horst & Thomas Enger: Polttomerkki: 380 s. - 4. Blix ja Ramm - suom. ilm. 2026 - Arr -  suomenos: Jaana Palanterä - kansi Tiia Javanainen - Storyytelin äänikirja - kesto: 11t 06min. - lukija: Pertti Huuskonen - Otava

Sisältökuvaus kustantajan sivuilta:
"Rikostutkija Alexander Blix istuu murhatuomiotaan korkean turvallisuustason vankilassa. Muut vangit hyödyntävät jokaisen tilaisuuden haastaa ja nöyryyttää entistä poliisia.

Vankilan ulkopuolella Blixin kollegat jahtaavat pelättyä tappajaa, joka on paennut saksalaisesta vankilasta ja kulkee rajojen yli kohti pohjoista. Ainoa yhteys karkurin ja Norjan välillä on eräs vanki Blixin osastolta, ja poliisi tarvitsee apua vankilan sisältä – Blixiltä.

Toimittaja Emma Ramm on kuitenkin ainoa luotettava liittolainen, kun Blix yhdistää lankoja menneisyyden ja nykyhetken, vankilan ja ulkomaailman välillä."

------
Minusta tämäkin kirja on mainio, lievästi hitaasta alusta huolimatta. Paitsi, että prologi heti lupaa hyvää ja jännittävää tarinaa. Tällä  kertaa rikostutkija Alexander Blixin asema on erilainen ja odotin, että mitä ihmettä vankilassa tapahtuisi. Keksisikö joku keinon, jolla Blix saataisiin vankilasta vapauteen vai jääkö Blix telkien taakse? 

Jännitys lisääntyy ja on pakko kuunnella nopeasti loppuun asti, jotta selviää mitä on tapahtunut ja mitä on tekeillä.

Kirjailijat ovat Norjan parhaimmistoa, joten ei ole ihme, että jälkikin on hyvää. Viidettä osaa odotellen.

++++
Kirjailija, entinen rikostutkija
Jørn Lier Horst, synt. 1970 Porsgrunnissa, Norjassa. Asuu Stavernissa.
Wisting-sarjan oikeudet on myyty yli 20 maahan.

***
Ilmestyneitä teoksia:
William Wisting -sarja: suomennosjärjestys ja (alapuolella) alkuperäinen ilmestymisjärjestys:
Suljettu talveksi 2015  - Ajokoirat 2016 - Luolamies 2017 - Tulikoe 2018 - Hylkiöt 2019 - Koodi 2020 - Korpimaja 2021 - Avaintodistaja 2022 - Kadonnut Felicia 2022 - Pimeä laskeituu 2022 - Hiljainen meri 2023 - Yksi ja ainoa 2023 - Pahan otteessa 2023 - Yömies 2024 - Tapaus 1569 2024 - Lumen peittämä 2025 - Petturi 2026

Kirjailijalta löytyy myös lastendekkareita. Kannattaa googlettaa, jos kiinnostaa.

Korpimaja, osa 13/7. suom.
(Bonuksena: Carin Gerhardsen: Tuhkimotytöt)

Linkkejä edellisiin osiin, kuudes suomennos 2020 (12. osa Koodi

Suomennettu 2018 (osa 10) Tulikoe

Suomennettu 2019 (osa 6)Hylkiöt

Sarjan osat (suluissa suomennokset ja niiden ilmestymisvuodet)
1. Nøkkelvitnet 2004 (Avaintodistaja 2022)
2. Felicia forsvant 2005 (Kadonnut Felicia 2022)
3. Når havet stilner 2006  (Hiljainen meri 2023)
4. Den eneste ene 2007 (Yksi ja ainoa 2023)
5. Natmannen 2009 (Yömies 3/2024)
6. Bunnfall 2010  (Hylkiöt 2019)
7. Vinterstengt  2011  (Suljettu talveksi 2015)  
8. Jakthundene 2012  (Ajokoirat 2016 + pehmeäkantinen 6/2024)   
9. Hulemannen 2013  (Luolamies 2017)
10. Blindgang 2015  (Tulikoe 2018) 
11. Når der mørkner 2016 (Pimeä laskeutuu 2022)
12. Katharina-kodet 2017  (Koodi 2020)
13. Det innerste  rommet  2018 (Korpimaja 2021)
14. Illvilje 2019 (Pahan otteessa 2023)
15. Sak 1569 2020 (Tapaus 1569 2024)
16. Grenseløs 2021 (Lumen peittämä 7/2025)
17. Forræderen 2022 (Petturi 2026)
18. Tørt land 2024 (Kuiva maa 2026)

Blix & Ramm -sarja (Yhdessä Thomas Engerin kanssa.)
Lähtölaskenta 2024 - Savuverho 2025 - Kalteva pinta 2025 - Polttomerkki 2026

Tulossa: Uhri - ilm. lokakuussa 2026

(Bonuksena: Elin Hilderbrand: Täydellinen pari)

Savuverho, 2. osa
(Bonuksina: Ninni Schulman: Rakas Lena, Freida McFadden: Kotiapulaisen salaisuus ja Kristina Ohsson: Pelastusrengas)

(Bonuksena: Lena Sundström & Jens Mikkelsen: Turvapaikka)

+++++
Kirjailija, toimittaja, säveltäjä
Thomas Enger, synt. 1973 Norjassa

*****
Ilmestyneet teokset:
Henning Juul -sarja:
Valekuollut 2010 - Aavekipu 2011

Blix & Ramm -sarja:
Lähtölaskenta 2024 - Savuverho 2025 - Kalteva pinta  2025 - Polttomerkki 2026

Tulossa: Uhri - ilm. lokakuussa 2026
-----
Äänikirjasovelluksen maksan itse.

Kommentit