Seteli leijui hiljaisessa, autiossa metsässä. Aamuauringon herättämä tuuli tanssitti sitä pitkin kuivaa pakkashankea. Liina seurasi tyhjästä ilmestynyttä rahaa kuin se olisi ollut muukalainen toisesta maailmasta.
Arttu Tuominen: Alec, 365 s. - ilm. 2025 - osa 1/3 Kide -sarjaan - kansi: Mika Tuominen - Otava
Dekkarin alussa on lukijoille sanat, joissa Tuominen kertoo kirjan tekemisen taustoista.
Siitä miten tarinan aihe oli muhinut mielessä vuosia, kunnes tuli aika purkaa ajatukset ja hahmot kirjaksi.
Tarina sijoittuu 1990-luvun alkupuolelle, jolloin taantuma iski Suomeen. Tällöin monet menettivät kotinsa, työnsä, perheensä, yrityksensä ja jopa henkensä. Taantuma synnytti mm. huumekauppaa ja rikollisuutta, mutta myös sisua ja selvitymistä. Kirja kertoo tuosta ajasta.
Helsinki 2027: Parkkihallin katolta on löytynyt ruumis, jota on tullut tutkimaan rikosylikonstaapeli Tommi Kivi. Kollegat miettivät miksi mies on tullut töihin sairaslomallaan. Kivi suree lastaan.
Salla 1992: 14-vuotias Liina Aho on metsässä hiihtämässä ja valokuvaamassa luontoa.
- Joku ampui sarjatuliaseella töyrään takana. Liinan otsa rypistyi. Hän lähti laskeutumaan rinnettä varoen kaatumasta. Rannassa häntä vastaan leijaili lisää hiiltyneitä seteleitä kuin olisi äkisti alkanut pyryttää lunta.
Liina on tyhmänrohkea ja hiihtää hiljaa paikalle katsomaan mitä on tapahtunut. Näky on yllättävä ja pöyristettyävä. Siitä huolimatta Liina ottaa kameransa ja alkaa piilostaan napsia kuvia peläten, että ääni kuuluisi.
Samilla on erikoinen, äärimmäisen älykäs ja pikkuvanha tytär. Äiti haluaisi Liinan menevän lukioon ja sitten yliopistoon. Avioituvan ja saavan pari lasta - kovin perinteistä siis. Liinalla on kuitenkin mielessän toisenlainen tulevaisuus. Jo nyt Liina on opiskellut itsekseen lukion oppimäärän ja uhoaa voivansa jo nyt kirjoittaa ylioppilaskirjoituksissa liudan älliä. Lisäksi Liina yllättää vanhempansa lukemalla myös kosmologiaa englanniksi tai ruotsiksi. Isän ostamat Tiina-kirjat tuskin enää kiinnostavat älykästä tyttöä.
Liina kuljeksii metsässä mielellään myös Alecin kanssa, eivätkä vanhemmat pidä siitäkään. Vanha mies ja nuori tyttö.
Vanha erakko Alec on asunut vaunussaan kahdeksan vuotta, mutta mitä mies teki ennen kuin tuli Lappiin? Nyt Alec on metsällä ja jahtaa suurta metsäjänistä. ...
Juuri avioitunut pariskunta on ajamassa Sallan keskustaan kun jotain tapahtuu.
Sami Aho kollegoineen rientää samalle paikalle, jonne Liina oli hiihtänyt melun houkuttamana. Sami oli syntynyt Lapissa ja tunsi kaikki puut ja pensaat, sillä oli tarponut metsiä lapsesta asti. Onnettomuuspaikalta Sami, Hanna ja Jouko lähtevät seuraamaan kelkkojen jälkiä. Samaan paikkaan päätyy myös Alec - kairan kulkuri.
Poliisit eivät pärjää omin voimin, vaan apuun rientää KRP, jonka tutkintaa johtaa rikostarkastaja Johan Niemi. Mies on pukeutunut aivan liian heppoisesti Lapin pakkasiin - Sami huomaa - vain vuoriton parkatakki ja maihinnousukengät. Apuun tulee myös Venäjän puolelta majuri Jevgeni Tarasova. Auktoriteettia huokuva olemus ja mies, jolle ei ryppyilty eikä sanottu vastaan.
Epäilyksiä on monenlaisia. Neuvostoliiton hajottua rajan yli on alkanut virrata yhä enemmän kaikenlaista moskaa: laittomia savukkeita, alkoholia, aseita, maksullisia naisia ja lopuksi entistä kovempia huumeita. Raja tuntuu vuotavan kuin seula.
Mistä mahtaa olla kyse?
----
Alku etenee (turhan) viivyttelevästi, ikään kuin pohjustaen tulevia tapahtumia. Puolivälin jälkeen alkaa sellainen sanojen ja tapahtumien tulitus, että heikompaa hirvittää. Tarinassa on poikkeuksellisen paljon enemmän ruumiita kuin aikaisemmissa Tuomisen dekkareissa, sekä myös murhien kuvailuja. Minulle olisi vähempikin riittänyt ja rakennetta olisin halunnut hieman muuttaa, jotta alkupuolella olisi enenmän jännitystä.
Tarina etenee pääosin 1990-luvun Lapissa, mutta Helsingin (2027) tapahtumat ehkä ovat yhteydessä vanhoihin rikoksiin. Laman kuvaus on vahvasti mukana. Miten ihmiset yrittävät pärjätä kun pankit haraavat vastaan.
Yhteenveto: Kuka parkkihallista löytynyt henkilö on? Mihin nuori pariskunta Lapissa törmää? Millaiseen tilanteeseen Liina oli osunut? Mitä tytön rikospaikalla salaa ottamat kuvat paljastaisivat? Kuka on Alec? Ja viimeisenä: kuka on nainen?
Tuominen on taitava hahmojen luoja. Nykyisyyden Tommi Kivi suree poikaansa, mutta tekee silti työtä. Alec on pitkään suuri kysymysmerkki. On selvää, että miehet taidot ja tiedot viittavat johonkin, mutta millaiseen menneisyyteen? 1990-luvun poliisi Sami on, verrattuna moniin muihin, oikeudenmukainen ja rehellinen. Lama on iskenyt myös Samin ja hänen vaimonsa Raisan omistamaan Vanha Bensis-kahvilaan. Samin työkaveri Hanna miehensä kanssa kamppailee myös raha-asioidensa ja liiketoimiensa kanssa.
Höysteena on Lapin kaunista luontoa sekä tietoa eläimistä, joiden parissa Alec ja Liina viihtyvät.
- Edes koirista, eläimestä, jonka ihminen oli kesyttänyt tuhansia vuosia sitten, löytynyt juuri mitään tietoa. Tutkimusten mukaan koirat viestivät haukahtelemalla, murisemalla, näyttämällä hampiataan, hännän asennolla tai karvojen nostamisella. Mutta Liina oli havainnut, että niiden kommunikointi oli paljon monimutkaisempaa.
Kirjassa on myös vahvaa ystävyyttä ja lojaalisuutta, mutta riittävätkö ne tässä laman lannistamassa Suomessa?
Olen nyt lukenut kaikki Tuomisen kirjat ja nostan hattua sille kuinka dekkaristi onkin osannut tehdä kirjoista niin erilaisia. Labyrintti -sarja ja Delta -sarja olivat erilaisia keskenään ja nyt Alec aloittaa taas uudenlaista tarinaa.
Odotan mielenkiinnolla mihin Kide -sarja vielä meidät johdattaa. Teos ilmestyy yhtäaikaa e- ja äänikirjan kanssa 14.8.2025. Lukijana Ville Tiihonen. Kesto: 11t 32 min.
P.S. Pieni yksityiskohta. Kuuntelin juuri Christian Rönnbackan dekkarin nimeltään "Hydra" ja nyt Alecissakin mainitaan *Hydra: Samalla oli käynyt kuitenkin selväksi, että heitä vastassa oli Hydran kaltainen olento, joka kasvatti kaksi päätä yhden tilalle.
Hydra (mytologia) oli kreikkalaisessa ja roomalaisessa mytologiassa hirvittävä olento, jolla oli käärmeen vartalo ja yhdeksän päätä. Sen pystyi tappamaan vain polttamalla tai katkaisemalla sen kaikki päät nopeasti, sillä se sai uusia päitä nopeasti menetettyjen tilalle.
(Lähde Wikipedia.)
Vesi löysi pienimmätkin kolot ja tihkui sammalista, imeytyi maahan, höyrystyi ja satoi tuntureiden rinteteille. Halutessaan se pystyi porautumaan kovankin kiven läpi - ja jäätyessään se halkaisi kalliota, koversi tunneleita, louhi kanjoneita. Välillä se oli tyyni, mutta raivoistuessaan se pyyhkäisi tieltään kaupunkeja.
++++++++
Kirjailija ja ympäristötarkastaja
Arttu Tuominen, synt.1981, asuu Porissa ja on koulutukseltaan ympäristöteknologian insinööri. Harrastaa veneilyä, kalastusta ja kirjallisuutta.
*********
Ilmestyneet teokset:
Labyrinttisarja:
Muistilabyrintti 2015 - Murtumispiste 2016 - Silmitön 2017 - Leipuri 2018
Linkki: Leipuri, 4. osa
(Valitettavasti muita linkkejä ei ole,koska olen lukenut ne ennen blogin aloittamista).
Delta-sarja:
Verivelka 2019 (Vuoden Johtolankapalkinnon voittaja 2020) - Hyvitys 2020 - Vaiettu 2021 - Häväistyt 2022 - Vapahtaja 2023
Muuta:
Kaksi enkeliä (Avun jatkokertomus v. 2020 + äänikirjana)
Alec 2025
.....
Kustantajalle kiitos ennakkokappaleesta!
Kommentit
Lähetä kommentti