Arttu Tuominen: Vapahtaja, 5. osa

 

Harri tunsi kohoavansa ilmaan. Kaikki oli liikkeessä. Aika ja ilma ja puut ja tuli - ja hän kiisi valtavaa vauhtia paikassa, joka ei sijainnut missään mitattavassa pisteessä.

Arttu Tuominen: Vapahtaja, 368 s.- ilm. 2023 - 5. osa Delta -sarjaan - kansi: Mika Tuominen - WSOY

Rikostutkija Jari Paloviita on varhain aamulla hälytetty metsän reunaan. Siellä, ojanpenkereellä, makasi hiiltynyt ruumis. Paloviita on löytänyt lähistöltä laavun, joten ruumis saattaisi olla jonkun kodittoman. Sormesta onnistutaan saamaan jälki ja epäily osoittautuu todeksi. Mutta miksi ihmeessä joku olisi polttanut kodittoman?

- Länsi-Porissa ja keskustassa oli liikkunut pari vuoden ajan vajaa kymmenen nuoren miehen joukko, jonka tiedettiin aiheuttavan monenmoista häiriötä ja ilkivaltaa. Ilkka "Ile" Rajalan jengin tiedettiin ahdistelevan säännöllisti kodittomia.

Eikö pahoinpitely enää riittänyt? Pitikö siirtyä syrjäytyneiden polttamiseen? Vai onko asialla joku muu?

Sitten tapahtuu toinenkin polttomurha ja poliisit ovat ymmällään. Lisäksi kaduilla ja metiköissä on alkanut taivaltaa henkilö, jota sanotaan Vapahtajaksi. Hän kulkee tarjoamassa ikuista elämää ja päihteistä irti pääsemistä. Kuka on tämä mystinen henkilö? 

Tutkintojen ollessa käynnissä poliisin rikosyksikön päälliköllä Susanna Mannerilla on omat ongelmansa. Mannerin pojasta on nimittäin tullut narkomaani ja rikollinen.
Manner ei ollut vielä päättänyt, halusiko pojan ennemmin kiven sisään vai vapaaksi. Joskus linnareissu katkaisi syöksykierteen, mutta valitettavan usein se potkaisi lisää vauhtia. Toisaalta vankilassa Aleksin päihderiippuvuus voisi parantua.

Aleksi liikkuu nykyään vaarallisissa piireissä, joista äiti ei tiedä vielä mitään. Nuorukaiselle oli juuri näytetty miten käy jos vasikoi. Kinkkinen paikka poliisin pojalle.
Eipä ole helppoa Mannerillekaan, joka joutuu miettimään, kumpi on tärkeämpää, oma poika vai työ, josta on antanut eettisen valan. 
.....
Olipahan taas stoori, tosin ihan lopun tapahtumia olisin snadisti lyhentänyt. 
Kaikki Tuomisen dekkarit ovat parasta A-luokkaa! Käsittämätön dekkaristi tämä Arttu Tuominen kyllä on, sillä hän kirjoittaa kirjasta kirjaan hyviä ja jännittäviä tarinoita, jotka on pakko ahmia heti. Delta -sarjassa on kivasti keksitty kirjoittaa tarina aina eri päähenkilöstä. 

Manner on siis tämän kirjan päähenkilö, mutta ei muitakaan poliiseja ole unohdettu. Saamme tietää mitä kuuluu Lindalle, Oksmannille ja Paloviidalle. Mukana on myös uusi henkilö, psykologi Satu Harjunpää, joka auttaa murhaosastoa. 

Pientä huumoriakin on saatu mukaan, mm.kertomalla, että Paloviita aikoo kirjoittaa uskottavan dekkarin. Sellaisen, jossa faktat olisivat kerrankin oikein. Jari tuumii, että se olisi hyvä ajatus, koska Suomessa ei ole ketään dekkareista kirjoittavaa poliisia. Päähenkilö voisi olla eronnut ja alkoholisoitunut ja taipuvainen melankoliaan :)

Viimeksi arvelin, että seuravassa osassa, eli tässä, pääosassa olisi ryhmän pomo Susanna Manner. Osuin oikeaan. Kuka mahtaa olla viimeisessä osassa? On käsitelty Jari Paloviita, Henrik Oksman, Linda Toivonen ja nyt Susanna Manner. Jäljellä ei ole kuin Pasi Jaakola ja uusi hahmo Satu Harjunpää. Vai onko tulossa yhteenvetodekkari? Jään mielenkiinnolla odottamaan...

Extraplussia annan: kansista, jotka ovat yksinkertaisia ja liittyvät hyvin yhteen. Pituuksista - on maltettu pysyä kohtuuksissa, eikä ole ahnehdittu lisäsivuja ylimääräisillä jorinoilla. 
Ja kiitos vielä kirjojen lyhyille ja napakoille nimille

Ja hei, lukekaa myös Labyrintti -sarja (järjestyksessä)! Sen myötä itse ihastuin Tuomisen kirjoihin.

Pimeä metsä viuhui hänen ympärillään. Usva muodosti puiden väliin viileitä taskuja. Hän puski sumun ja risukoiden läpi. Sitten hän oli taas tulvaniityllä. 

++++++++
Kirjailija ja ympäristötarkastaja
Arttu Tuominen, synt.1981, asuu Porissa ja on koulutukseltaan ympäristöteknologian insinööri. Harrastaa veneilyä, kalastusta ja kirjallisuutta. 


Dekkarifestivaalini 2022 kuvasatoa.

*********
Ilmestyneet teokset:
Labyrinttisarja:
Muistilabyrintti 2015 - Murtumispiste 2016 - Silmitön 2017 - Leipuri 2018

Linkki: Leipuri, 4. osa
(Valitettavasti muita linkkejä ei ole,koska olen lukenut ne ennen blogin aloittamista).
Delta-sarja:
Verivelka 2019 (Vuoden Johtolankapalkinnon voittaja 2020)  - Hyvitys 2020 - Vaiettu 2021 - Häväistyt 2022 - Vapahtaja 2023
Sarjaan on tulossa vielä yksi osa ja sitten jotain muuta.

Muuta:
Kaksi enkeliä (Avun jatkokertomus v. 2020 + äänikirjana) 

Linkki 1. osaan: Verivelka

Linkki 2. osaan: Hyvitys

Linkki 3. osaan: Vaiettu

Linkki 4. osaan  + Kaksi enkeliä (jatkokertomus): Häväistyt, 4. osa + Kaksi enkeliä

Kommentit