Arttu Tuominen: Lavastaja, 6. osa

 

Kutsu minua Harriksi. Se ei ole oikea nimeni, mutta se on yhtä hyvä nimi kuin mikä tahansa muukin. Tulet kuulemaan ääneni pitkin tarinaa, ja lupaan, että ennen kuin esirippu laskeutuu, tunnemme toisemme.
(Dekkarin 1. luvun alku.)

Arttu Tuominen: Lavastaja, 320 s. - ilm. 2024 - 6. osa Delta -sarjaan - kansi: Mika Tuominen - WSOY

Tunnemme heidät kaikki: Jari Paloviita, Linda Toivonen, Henrik "Härkä" Oksman ja Susanna Manner. 
Porin rikospoliisiyksikön tutkijat  ovat tietysti nähneet vaikka minkälaisia rikoksia, mutta nyt on poikkeuksellinen tapaus. Kyseessä on nimittäin erikoinen perhesurma, jota varten murhaaja on nähnyt muutakin vaivaa kuin vain kylmäverisesti tappanut kokonaisen perheen, koiraa unohtamatta. Poliisit saavat harmaita hiuksia, sillä ei ole motiiveja, ei johtolankoja eikä tietoa montako surmaaja on ollut asialla.

Eikä aikaakaan kun edessä on uusi rikos. Nyt poliisit ovat entistä enemmän ymmällään.
Oksman on tarkka tutkija, sillä hän muistaa kaiken näkemänsä. Senpä vuoksi mies tekee tietoisen virkavirheen ja tuo kotiinsa tapauspapereita (niin muuten moni muukin tekee)  - yleensä pomon hiljaisella suostumuksella.
Paperit ovat sellaisia, jotka joku muu on jo tutkinut. Ja kas, Oksman löytää kun löytääkin papereista tiedon, jota ei ymmärrä. Asiaa on ihan pakko tutkia lisää.

Sitten verkko alkaa kiristyä, eikä kukaan ole enää turvassa.

Arttu Tuominen on  kuulunut suosikkikirjailijoihini ensimmäisestä teoksestaan lähtien, eli melkein kymmenen vuotta. Tuominen kirjoittaa niin kuin dekkaria pitääkin kirjoittaa, eli tarina on aina erilainen ja mainiosti punottu. Jännitystä ja koukuttavuutta unohtamatta.

Delta-sarja etenee poikkeuksellisesti niin, että aina yksi hahmoista on pääosassa. Lavastajassa, joka päättää sarjan, kootaan kaikki yhteen, eli kaikki hahmot ovat pääosassa ja siihen roisto eli lavastaja on koko ajan pyrkinytkin.

Jossain haastattelussa Tuominen kertoo, että tarkka lukija älyää syyllisen. Tunnustan, en hiffannut. Jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt. Kerrassaan pirullista juonen kuljettelua, joka osoittaa, että koko sarja oli alusta alkaen mietitty tarkkaan.

Ensimmäisen osan kohdalla olin hieman ymmälläni, sillä en ymmärtänyt miksi niin paljon asioita henkilöhahmoista jäi auki. Asiahan selvisi heti toisessa osassa, jossa ilmeni, että kukin päähenkilöistä saa oman kirjansa. 

Onko Lavastaja sarjan paras? En ole ihan varma, sillä edelliset ovat niin tajunnanräjäyttäviä. Onhan päätösosakin ravisteleva ja jännittävä, mutta erilailla. Epäuskottavuutta on tässäkin osassa, mutten antanut sen häiritä. Se mitä jäin miettimään oli tarinan loppu. Sellaista en odottanut. Olisin tehnyt toisenlaisen lopun.

Plussaa annan myös siitä, että sarjassa on käsitelty monipuolisesti erilaisia teemoja, kuten esimerkiksi terroria, seksuaalivähemmistöjen ongeilmia, rasismia ja median vastuuta. Joistakin osista paistaa myös runsas taustatyö, esimerkkiksi Vaiettu ja sen sotateemat.

Kiitos kannen yksityiskohdasta, joka yhdistää sarjan teokset.

Delta-sarja on myyty seitsemään maahan ja dekkareista suunnitellaan myös tv-sarjaa. Ihan mahtavaa!!

Seuraavan dekkarin ilmestyessä ollaankin jännän äärellä, sillä voiko vielä panna paremmaksi? Minulla on luotto Tuomiseen ja uskon, että kirjailijan korvien välissä muhii jo seuraavat mielenkiintoiset tarinat.

Sillä eikö lopulta lavastaja ole suuri illusionisti? Kuinka yhdessä hetkessä kaikki muuttuu aivan toiseksi. Esirippu putoaa, ja kun se hetkeä myöhemmin nostetaan, on venetsialainen palatsi vaihtunut susien ulvomaksi kuusimetsäksi. Toimistohuone vilkkaaksi kaduksi, puisto hämäräksi tuvaksi. 

++++++++
Kirjailija ja ympäristötarkastaja
Arttu Tuominen, synt.1981, asuu Porissa ja on koulutukseltaan ympäristöteknologian insinööri. Harrastaa veneilyä, kalastusta ja kirjallisuutta. 



Kuva napattu Helsingin Kirjamessuilla 2023 ja sen vuoksi Tuomisella on käsissään viime vuoden dekkari.

*********
Ilmestyneet teokset:
Labyrintti-sarja:
Muistilabyrintti 2015 - Murtumispiste 2016 - Silmitön 2017 - Leipuri 2018
(Valitettavasti muita linkkejä ei ole,koska olen lukenut ne ennen blogin aloittamista).

Delta-sarja:
Verivelka 2019 (Vuoden Johtolankapalkinnon voittaja 2020)  - Hyvitys 2020 - Vaiettu 2021 - Häväistyt 2022 - Vapahtaja 2023 - Lavastaja 2024 (sarjan viimeinen osa)

Muuta:
Kaksi enkeliä (Avun jatkokertomus v. 2020 + äänikirjana) 

Linkki 1. osaan: Verivelka

Linkki 2. osaan: Hyvitys

Linkki 3. osaan: Vaiettu

Linkki 4. osaan  + Kaksi enkeliä (jatkokertomus): Häväistyt, 4. osa + Kaksi enkeliä

Linkki 5. osaan: Vapahtaja
.......
Kustantajalle kiitos kirjasta!

Kommentit