leipääkin tehdään, jos jaksetaan
Kauli ja käännä ja työnnä paistumaan
Pian uunista jo hyvä tuoksu kohoaa.
Arttu Tuominen: Leipuri, 351 s. - ilmestynyt 2018 - 4. osa Labyrintti-sarjaan /
Myllylahti **** kirjaston kirja
Arttu Tuominen, synt. 1981
- asuu Porissa,
kirjailija, ympäristöteknologian insinööri
Kirjassa seurataan kahta rikostapahtumavyyhtiä, toinen on vuodelta 2002 ja toinen 2015. Tapahtumilla on yhteisiä nimittäjiä, mutta mitä muuta kuin lastenloru?
Vaikka kyse on jo sarjan viimeisestä osasta, niin en avaa tässä paljoakaan henkilöhahmoja enkä tarinoita - en Leipurista enkä edellisistä osista. Näin uudetkin lukijat voivat hypätä sarjan kyytiin.
Janne Rautakorpi oli toiminut aiempien rikoksien tutkinnanjohtajana ja siksi mies haluttiin tiimiin uudessa tutkinnassakin. Jannella on rankka menneisyys, josta kerrottiin jo ensimmäisessä osassa. Menneisyys, jossa on menettänyt rakkaitaan ja on itse loukkaantunut vakavasti. Paitsi kroppaa, niin myös aivoja on operoitu. Miehellä on myös lapsesta asti ollut eräs ominaisuus, jota on hyödyntänyt poliisintyössään, nimittäin muistilabyrintti aivoissa.
Toinen sarjan päähenkilöistä on Liisa Sarasoja, entinen huippu-urheilija, joka tunnetaan joka paikassa missä kulkeekin. Liisan kauneus, trimmattu vartalo ja saavutetut urheilumenestykset aiheuttavat joskus ikäviä tilanteita mm. miespoliisitovereiden suunnalta.
Mitä sitten onkaan tapahtunut Leipurin kahdessa rikosjutussa? Toisessa tapauksessa ainakin selviää, että tekijällä on tiedossaan asioita, joita ei voi tietää kuin poliisi. Miten se on mahdollisista? Onko asialla vuotaja? Onko tekijä poliisi? Onko tekijöitä useampia?
Kuka on se henkilö, joka suunnittelee pikkupaskan vahingoittamista ja kuka on pikkupaska?
-...Se mitätön pikkupaska...Miten voisi satuttaa mahdollisimman pahasti tuota pikkupaskaa?...Suunnittelu oli aina rauhoittanut häntä. Mutta vaikka hän oli kuinka piirrellyt viivoja mielessään, olivat hänen ajatuksensa eksyneet tuohon pikkupaskaan...
Entäs kuka on se tyyppi, joka kuvittelee olevansa liukas kuin saippua?
- Se on hänen lahjansa. Liukkaus. Jotkut osasivat piirtää, jotkut juosta, jotkut olivat hyviä matematiikassa - hän oli hyvä luiskahtamaan pienimmästäkin raosta. ..Hän suunnitteli aina kaiken huolella ja varmisti, että oli olemassa pakoreitti. Jos halusi olla yhtä liukas kuin hän, ei voinut jättää mitään sattuman varaan. Hän oli kuin saippuoitu ankerias. Mahdoton pidellä.
Paljon kysymyksiä, joihin tarinassa saadaan vastaukset.
Jos olen viime aikoina hehkuttanut kotimaisen kaunokirjallisuuden puolella muutamia teoksia, niin nyt on dekkarin vuoro. Olen pitänyt koko Labyrintti-sarjasta, mutta Leipuri oli kyllä mielestäni paras! Tuominen on sarjallaan peitonnut jokusia lajitovereitaan. Tarina on jännittävä ja hyvin koostettu. Loppupuolella tosin kaipasin muutamien juonenpätkien tarkempaa käsittelyä, eli jäin miettimään muutamia juttuja. Tosin ne ovat ehkä tahallisia ratkaisuja. Toisaalta taas eräs ensimmäisestä osasta tuttu juttu päätettiin mallikkaasti. (Sitä vähän odottelinkin.) Pähkäilyni kuulostavat ehkä arvoituksellisilta, mutta spoilaamatta en voi tarkemmin kertoa. Lisäksi arvasin muutaman jutun, muttei se haitannut, jännitettävää riitti silti.
Myllylahti **** kirjaston kirja
Arttu Tuominen, synt. 1981
- asuu Porissa,
kirjailija, ympäristöteknologian insinööri
Kirjassa seurataan kahta rikostapahtumavyyhtiä, toinen on vuodelta 2002 ja toinen 2015. Tapahtumilla on yhteisiä nimittäjiä, mutta mitä muuta kuin lastenloru?
Vaikka kyse on jo sarjan viimeisestä osasta, niin en avaa tässä paljoakaan henkilöhahmoja enkä tarinoita - en Leipurista enkä edellisistä osista. Näin uudetkin lukijat voivat hypätä sarjan kyytiin.
Janne Rautakorpi oli toiminut aiempien rikoksien tutkinnanjohtajana ja siksi mies haluttiin tiimiin uudessa tutkinnassakin. Jannella on rankka menneisyys, josta kerrottiin jo ensimmäisessä osassa. Menneisyys, jossa on menettänyt rakkaitaan ja on itse loukkaantunut vakavasti. Paitsi kroppaa, niin myös aivoja on operoitu. Miehellä on myös lapsesta asti ollut eräs ominaisuus, jota on hyödyntänyt poliisintyössään, nimittäin muistilabyrintti aivoissa.
Toinen sarjan päähenkilöistä on Liisa Sarasoja, entinen huippu-urheilija, joka tunnetaan joka paikassa missä kulkeekin. Liisan kauneus, trimmattu vartalo ja saavutetut urheilumenestykset aiheuttavat joskus ikäviä tilanteita mm. miespoliisitovereiden suunnalta.
Mitä sitten onkaan tapahtunut Leipurin kahdessa rikosjutussa? Toisessa tapauksessa ainakin selviää, että tekijällä on tiedossaan asioita, joita ei voi tietää kuin poliisi. Miten se on mahdollisista? Onko asialla vuotaja? Onko tekijä poliisi? Onko tekijöitä useampia?
Kuka on se henkilö, joka suunnittelee pikkupaskan vahingoittamista ja kuka on pikkupaska?
-...Se mitätön pikkupaska...Miten voisi satuttaa mahdollisimman pahasti tuota pikkupaskaa?...Suunnittelu oli aina rauhoittanut häntä. Mutta vaikka hän oli kuinka piirrellyt viivoja mielessään, olivat hänen ajatuksensa eksyneet tuohon pikkupaskaan...
Entäs kuka on se tyyppi, joka kuvittelee olevansa liukas kuin saippua?
- Se on hänen lahjansa. Liukkaus. Jotkut osasivat piirtää, jotkut juosta, jotkut olivat hyviä matematiikassa - hän oli hyvä luiskahtamaan pienimmästäkin raosta. ..Hän suunnitteli aina kaiken huolella ja varmisti, että oli olemassa pakoreitti. Jos halusi olla yhtä liukas kuin hän, ei voinut jättää mitään sattuman varaan. Hän oli kuin saippuoitu ankerias. Mahdoton pidellä.
Paljon kysymyksiä, joihin tarinassa saadaan vastaukset.
Jos olen viime aikoina hehkuttanut kotimaisen kaunokirjallisuuden puolella muutamia teoksia, niin nyt on dekkarin vuoro. Olen pitänyt koko Labyrintti-sarjasta, mutta Leipuri oli kyllä mielestäni paras! Tuominen on sarjallaan peitonnut jokusia lajitovereitaan. Tarina on jännittävä ja hyvin koostettu. Loppupuolella tosin kaipasin muutamien juonenpätkien tarkempaa käsittelyä, eli jäin miettimään muutamia juttuja. Tosin ne ovat ehkä tahallisia ratkaisuja. Toisaalta taas eräs ensimmäisestä osasta tuttu juttu päätettiin mallikkaasti. (Sitä vähän odottelinkin.) Pähkäilyni kuulostavat ehkä arvoituksellisilta, mutta spoilaamatta en voi tarkemmin kertoa. Lisäksi arvasin muutaman jutun, muttei se haitannut, jännitettävää riitti silti.
Pidän päähenkilö Janne Rautakorvesta, joka on vähän erilainen hahmo muistilabyrinttineen päivineen. Jannessa on rosoa niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Myös Liisa Sarasoja, entinen huippu-urheilija, nykyinen poliisi, on hyvä hahmo. Menneisyys ja nykyisyyden "ongelmat" - huhhuh.
Suosittelen lukemaan koko sarjan, järjestyksessä.
Ikävä, että sarja loppuu, mutta luotan siihen, että jotain yhtä vangitsevaa on tulevaisuudessa odotettavissa.
Kirja pääsee kotimaisten lukemieni dekkareiden TOP-listalle, mutta takaa on kyllä tulossa haastajia...nimiä sanomatta...
"This is the end. Beautiful friend. This is the end. My only friend, the end."
(The Doors: The End)
++++++++++
Pari sanaa kirjailijasta:
Arttu Tuominen harrastaa veneilyä, kalastusta ja kirjallisuutta. Ollessaan 7-vuotias Arttu ilmoitti vanhemmilleen, että hänestä tulee kirjailija. Samoihin aikoihin aloitti ensimmäistä "romaaniaan", johon piirsi hienot kannet. Tarinassa oli mukana inkkareita ja länkkäreitä. Tämä ensitekele ei valitettavasti koskaan valmistunut tai Tuominen ei ainakaan muista.
Esikoisromaania mies aloitti 2012 ja sen jälkeen kirjoittaminen on ollut jokapäiväistä. Kirjailija sanoo olevansa järjestelmällinen kirjoittaja, joka haluaa hyödyntää vapaat kirjoitushetkensä tehokkaasti. Tuominen on valikoiva lukija, joka lukee paitsi dekkareita niin myös kaikenlaista perusproosaa.
(Lähde: Myllylahden kirjailijasivu 2018)
***********
Ilmestyneet teokset:
Labyrinttisarja:
Muistilabyrintti 2015 - Murtumispiste 2016 - Silmitön 2017 - Leipuri 2018
Kommentit
Lähetä kommentti