Hän ryömi, kunnes ei jaksanut enää. Hän sulki silmänsä ja kuiskasi vaimonsa nimen.
(Ote prologin lopusta.)
Syksy 2024: Mitä vaaditaan siiihen, että voi muuttaa maailmaa? Tai vähintään uudistaa maailmanjärjestyksen, kuten Kiinan kommunistipuolue halusi tehdä.
Tätä Zheng Qian oli pohtinut pikkupojasta lähtien ja nyt aikuisena tietää tähän vastauksen. Mies haluaa jäädä keksinnöllään Kiinan historiankirjoihin.
- Siihen vaadittiin vallankumouksellinen idea sekä riittävästi röyhkeyttä toteuttaa se. Juuri nämä asiat Zhengillä vihdoin oli. Hänellä oli mahdollisuus onnistua ja mullistaa maailmanjärjestys.
Suomi: Antto Havu oli erään ikävän ja traumatisoivan tapauksen vuoksi jättänyt kadettikoulun kesken ja etenkin eversti-äiti oli ollut pettynyt. Nyt mies työskentelee vartijana yksityisessä Pinewood Security -turvafirmassa, joka tekee läheistä yhteistyötä Yhdysvaltojen asevoimien kanssa.
Antto ei ole ollut kauaa turvafirmassa töissä kun jo alkaa miettiä onko siellä kaikki ok. Mies päättää ryhtyä selvittämään asiaa.
Äiti oli antanut kerran Antolle vaarin päiväkirjan. Vaari oli ollut kaltoinkohdeletu huutolaispoika, joka oli ryhtynyt pitämään päiväkirjaa jo lapsena. Antto on järkyttynyt lukemastaan, sillä hän ei ole tiennyt huutolaisuudesta mitään, vaikka onkin viettänyt lapsuutensa kesät vaarin luona.
- Vaari ei ollut koskaan puhunut lapsuudestaan mitään Antolle. Oliko vaari kuitenkin tehnyt rauhan menneisyytensä kanssa? Vai olivatko lapsuuden traumat olleet ikuisena haavana sisimmässä?
Sandra Fox oli työskennellyt joskus ulkomaan tiedustelussa, mutta oli sitten mokannut työssään ja muuttanut Suomeen. Mieli tekisi palata vielä Iso-Britannian tiedustelupalvelun pariin.
Sandra ja Antto ovat olleet hetken läheisissä väleissä, mutta sitten tiet olivat eronneet. Sandra on naimissa. Yllättävä salamurha ajaa kuitenkin Sandran ja Anton taas yhteen ja he alkavat tutkia tapausta sekä myös Anton työnantajaa Pinewood Securityä, josta Antolla oli ollut outoja aatoksia.
Tässä vaiheessa pari ei saata kuvitellakaan kuinka vaarallisiin tilanteisiin tutkinta heidät lopulta johtaa.
Lappiin on tulossa presidenttitason henkilöitä sopimaan tärkeistä asioista. Anttokin joutuu Rovaniemelle töihin. Turvatoimet paikkakunnalla on tehokkaat, mutta ovatko sittenkään riittävät? Ja mitä sitten kun Antto saa tietää mitä olisi tulossa? Uskotaanko häntä?
.....
Oikein hyvä sarjan aloitus. Kiva, että tässä teemat ovat nyt erilaisia kuin Kettu -sarjassa.
Oikein hyvä sarjan aloitus. Kiva, että tässä teemat ovat nyt erilaisia kuin Kettu -sarjassa.
Aiheina ovat esimerkiksi huutolaisuus, vakoilu, tekoälyn käyttö ja salaisten aseiden suunnittelu.
Immonen osoittaa jälleen kerran ammattitaitonsa kirjoittamalla nykyiseen ja tulevaankin sodankäyntiin liittyvistä asioista. Jotkut tarinan keksinnöistä saa kylmät väreet hiipimään selkäpiitä pitkin. Tällaistako tulevaisuudessa on odotettavissa, huh huh. Pelkkä ajatuskin kaikenlaisista lennokeista, tekoälyn ja kognitiivisen sodankäynnin käytöstä sotateollisuudessa hirvittää.
Jälkisanoissaan Immonen sanoo mm. "Tässä kirjassa kuvaan sotilaallisia suorituskykyjä, jotka eivät vielä ole todellisia, mutta hyvinkin pian voivat olla. (...) Tämän kirjan painooon mennessä kuvailemallani tavalla toimivaa parviälyä ei tiettävästi ole käytössä, mutta en lainkaan epäile, etteikö pian päästä siihen pisteeseen."
Henkilöhahmona Antto Havu on mielekiintoinen eikä vain siksi, että äiti on eversti. Miehellä on yksi kiinnostava taito, jota varmaan tullaan käyttämään seuraavissakin kirjoissa. Miehellä on harvinainen eideettinen muisti, jollainen on vai 2 %:lla ihmisistä.
(Eideettinen muisti eroaa valokuvamuistista siinä, että se kykenee palauttamaan mieleen hetkellisesti ja tarkasti esim. yksityiskohtaisia tekstejä, kuvia tai esineitä, jotka on jo poistettu näkökentästä.)
Hauska nähdä millaiseksi henkilöksi Havu sarjan edetessä kehittyy.
Kirjan aiheen Helena Immonen oli löytänyt tutustuessaan Kiinan psykologista sodankäyntiä käsittelevään englanninkieliseen tutkimusmateriaaliin, josta löytyi yksi kiinnostava yksityiskohta.
Huutolaisuus-aihe puolestaan löytyi Immosen lähisuvusta, sillä mummu oli huutolaislapsi, jota kohdeltiin kasvattiperheessä julmasti.
Hyvä dekkari, josta en missään vaiheessa toivonut tiivistystä. Suosittelen.
Kirjasta on myös e- ja äänikirjat, lukija: Aku Laitinen, kesto: 13 t 14 min.
+++++++
Kirjailija ja turvallisuuspolitiikkaan perehtynyt journalismin ja viestinnän ammattilainen, sissiradisti ja reserviupseeri
Helena Immonen, synt. 1986. Kirjailija kirjoittaa myös lastenkirjoja, josta iso plussa!

Kuvasin Helena Immosen Helsingin Kirjamessuilla syksyllä 2023, siksi kuvassa Napakettu.
*******
Ilmestyneet teokset:
Operaatio Punainen kettu 2020 - Operaatio Aavikkokettu 2022 - Operaatio Napakettu 2023 - Operaatio Tulikettu 2024
Havu -sarja:
Horros 2025
Operaatio Punainen kettu on saanut Suomen dekkariseura ry:n Vuoden 2021 esikoisdekkari-palkinnon.
Linkit: Operaatio Punainen kettu
(Bonuksena Jaana Lehtiön Mitä mieleen jää 8. osa)
Operaatio Aavikkokettu, 2. osa
Ilmestyneet lastenkirjat (+7 - +9):
Näkymätön Milanna -sarja:
Näkymätön Milanna 2021 - Näkemätön Milanna ja kielletty kirja 2022 - Näkymätön Milanna ja sisimanteri 2023
Näkymätön Milanna -sarja:
Näkymätön Milanna 2021 - Näkemätön Milanna ja kielletty kirja 2022 - Näkymätön Milanna ja sisimanteri 2023
Maagisten maailmojen mysteerit -sarja:
Jakov Korina ja synkiön salaisuus 2022 - Jakov Korina ja kultainen naamio 2023 -
Jakov Koorina ja äänetön uhka 2024
Purppurausvan animaagit -sarja:
Karakalin voima 2024 - Kokelaiden koitos 2024

Kommentit
Lähetä kommentti