Max Manner: Kuollut kuin kivi, 1/3

 


1985. Sinä yönä kenenkään ei ollut määrä kuolla.
(Ote prologin alusta.)

Max Manner: Kuollut kuin kivi, 394 s. - ilm. 2026 - osa 1/3 Murhaloru -trilogiaan - kansi: Mika Tuominen - Bazar

Tällä kertaa sisältökuvaus kustantajan sivuilta:
"Max Mannerin rikosromaani Kuollut kuin kivi aloittaa pirullisen juonittelevan Murhaloru-trilogian, jossa murhaajalla on puistattava tapa jättää jälkeensä ruumiin lisäksi myös makaaberi loru.

Roosa Viima on lukkiutunut kotinsa yläkerran kylpyhuoneeseen. Alakerta kuhisee julkistamisjuhlan vieraita, mutta Roosa on väsynyt esittämään menestyskirjailijaa. Kirjoitusjumi vaivaa, kaikki ideat – omat ja varastetut – on käytetty, mikään ei tunnu miltään. Teini-ikäisen tyttären vaativa koputus havahduttaa Roosan. Ei auta muu kuin punata huulensa ja jatkaa näyttelemistä.

Muutaman tunnin päästä kustannusalan väki, kirjailijan fanit ja menestyksen liepeillä siipeilevät ovat saaneet riittävästi toisistaan. Juhlista kotiutuva rikoskomisario Risto Vasama joutuu kuitenkin tekemään yllättävän paluun kirjailijaystävänsä luokse. Roosa on tolaltaan, koska hänen kylpyhuoneeseensa on illan aikana ilmestynyt outo kivenmurikka ja huulipunalla peiliin kirjoitettu karmiva loru.

Max Manner tunnetaan tihenevän jännityksen mestarina. Kuollut kuin kivi aloittaa herkullisen juonittelevaan kustannusmaailmaan sijoittuvan Murhaloru-trilogian, jossa kukaan ei tiedä, kuinka monta säettä kuolemanlorusta on murhaajalta vielä kirjoittamatta."


Mitä, mitä mitä!! Olin ilahtunut kun kuulin, että Manner kirjoittaa tällä kertaa jotain uutta. Tuloksena olisi myös jotain erilaista. Todellakin, sellaista on tullut ja sen takia olen hämmentynyt. Olen lukenut /kuunnellut yhtä äänikirjaa (Succubus) lukuunottamatta koko Mannerin laajan tuotannon
Olen myös ollut vuosikausia Mannerin dekkareiden ystävä, mutta tämä kirja ei nappaa. 

Kustannusala aiheena on alati kiinnostava ja siellä varmaan tapahtuukin kaikenlaista. Lisäksi plagiointiteema sattuu olemaan ajankohtainen juuri nyt, sillä eräs suomalainen kirjailija jäi äskettäin kiinni plagioinnista. Asia, jota en vain voi ymmärtää.

Alku lähtee lupaavasti, mutta sitten... Harmi ettei tarinassa ole jännitystä eikä koukuttavuutta. Entä missä on se Mannerin niin usein käyttämä loppupuolen yllätys, joka vetää maton alta? Nyt loppu on rakennettu seuraavaa osaa silmällä pitäen. (Tai niin ainakin minä tulkitsen).
Kerronta etenee hitaanpuoleisesti ja sisältää liian pitkiä yksityiskohtaisia kuvailuja. Myös kapulakielisyyttä löytyy, mm. toimesta -sanan käyttöä.

Kirja ei ole yhtään sellainen millaisia Mannerin dekkarit yleensä ovat. Toki ymmärrän jos kirjailijat joskus haluavat kokeilla uutta ja niin pitääkin tehdä. Jos olisin lukenut dekkarin tietämättä kirjoittajaa, niin en olisi ikinä arvannut tekijäksi Manneria.
Mietin myös onko kustannustoimittaja vaihtunut.

Nimettyjä henkilöitä on niin paljon, että heikkoa tekee. Kestää aikansa ennen kuin muistan kuka kukin on.
Lisäksi melkein kaikki henkilöhahmot ovat enemmän tai vähemmän tympeitä tyyppejä - ilkeitä, kaunaisia ja vihaisia. Poikkeuksena rikoskomisario Risto Vasama. Päähenkilöstä, Roosa Viimasta, on tehty kiukutteleva, epäkohtelias julkkiskirjailija. Se olisi voinut olla hauskaa, jos hän olisi ollut ainoa ikävä tyyppi.

Dekkaristikollegoista mainitseminen on selvästi yleistynyt, mutta nyt Manner ei viittaa kollegaan vaan omaan kirjaansa, jonka nimeä on hieman muutettu. Myös äänikirjan lukija mainitaan, joskaan hänestäkään ei käytetä omaa nimeä. Toki Tomi Itäisenkin (Tommi Läntinen) huomasin. Nämäkään eivät naurata.

Mietin, onko Manner vaihtamassa tyyliä koukuttavista ja jännittävistä dekkareista kohti leppoisimpia perusdekkareita vai onko tämä vain testi? Toivottavasti on, sillä tämäntyylisiä dekkareita on maailma pullollaan.
Tarina ei sovellu myöskään psykologiseksi trilleriksi. Piinaavaksi parodiaksi kirjaa on mainostettu. Sen tavoitteena olisi nauraa ja/tai ivailla. No, ehkä Roosan toimintaa ja kustannusalan kuvailua voisi kutsua ennemminkin ivailuksi, sillä minua ei ainakaan naurattanut.
Mikä tämän kokeilun tarkoitus on? Miksi muuttaa hyväksi havaittua konseptia?

Kirjailija kertoo Instagramissa, että  dekkari jakaa mielipiteitä. Ja "Kirjallisuus herättää yhä vahvoja tunteita, joten tehtävä on suoritettu."

Kirjan pituus on onneksi passeli.

Vaikkei tämä osa ei napannutkaan, niin ehkä luen seuraavan osan, koska tarina jää kesken. Joskin toivon, että Manner palaa tuttuun tyyliinsä, jonka niin hyvin taitaa. Mutta hei, makuasioitahan nämä.

Kirjasta on myös e- ja äänikirjaversiot. Lukijana Krista Putkonen-Örn, kesto: 11t 38 min.

Pikku-Maija murhasi,
laski veret isästä.
Minne Maija katosi, 
vaaniiko hän äitiä?

+++++++
Kirjailija
Max Manner, syntynyt 1965 Turussa, jossa nykyään asuu. Manner on asunut vuosia myös Luxemburgissa, jossa toiminut myös matkanjärjestäjänä ja oppaana suomalaisryhmille.
Manner syyskuussa 2025 Tampereella Roosalupin dekkaritilaisuudessa.

****
Ilmestyneet teokset:
Komisario Anna Mäen tutkimuksia:
Revanssi 2007 - Demi-Sec 2008 

Annika Malm -trilogia:
K18  2009 - 72 h 2010 - 13. huone 2011

Vapauttaja-sarja, Stein Storesen:
Vapauttaja 2012 - Räsynukke 2013 - Bandiitti 2014 - Jääkyynel 2015 - Osiris 2016

Harri Hirvikallio-sarja
Loiset 2017 - Matador 2019 - Kipuraja 2020 - Aavesärky 2021 - Turvasana 2022 - Hermopeli  2023 - Harha - 2024 

Linkit neljään Hirvikallioon:

Turvasana, 5. osa

Aavesärky, 4. osa
(Bonuksena Jarkko Sipilän Kahdesti tapettu - viim. osa)



Murhaloru -trilogia:
Kuollut kuin kivi 2026 - 

Tulossa: Viiltävä kuin paperi - ilm. elokuu 2026
Terävä kuin sakset - ilm. kevät 2027

Proosat
Mayra 2017 (ihmissuhderomaani)  - Kadotettujen kahvila 2018 
Linkki: Kadotettujen kahvila   

Muuta:
Suomen ensimmäinen interaktiivinen verkkodekkari Revontulet vuonna 2008. Tämä kirjailijan tuunaama (lue: editoima) dekkari ilmestyi myös jatkosarjana facebookissa  (Revontulet Re-Mix -ryhmässä) syksyllä 2017. 
Suomen ensimmäinen Twitteriin 2015 sovitettu rikosnovelli Rysälä & Esola
kokoelmasta Brysselin Esso 2012

Storytel Originalin dekkareita: (Mukana Stein Storesen, Anna Mäki ja Annika Malm)
Metsänpeikko 2020 - Succubus 2020 
Linkki: Metsänpeikko
(Bonuksena 
Kale Puonti: Joni)

Vaxholm-sarja:
Idyllin hinta 2024 - Musta liitto  2025 - Punainen lohikäärme 2025

Vaxholm -sarjasta piti alun perin tulla trilogia, mutta kuulijoiden ja kustantajan toiveiden takia lisää tulee vielä kolme osaa, jotka ilmestyvät 2027, 2028 ja 2029. 

Linkit: 
Idyllin hinta
(Bonuksena Pekka Hiltusen Susipiste - päätösosa)

Musta liitto, 2. osa
Bonuksina: 
Antti Tuomainen: Tappokeli ja Christian Rönnbacka: Rafael)

(Bonuksina Aamos Honka: Viides artikla ja Heikki Valkama: Keisarin varjo)

Kommentit