Tampereen Kirjafestareita vietettiin viidennen kerran 29.11. - 30.11.2025.
Yhdellä lipulla pääsi myös Levyfestareille ja Antikvaarisille Kirjafestareille.
Mukana oli satoja esiintyjiä, ajankohtaisia aiheita, eikä lapsiakaan unohdettu.
Yritin etsiä kävijämääriä, mutta tätä kirjoittaessani lukuja ei ole julkistettu.
Ensimmäisiä esiintyjiä jo odotellaan.
Messuijen hovikuvaajalla oli tuloaulassa oma nimetty tuoli.
Jenna Kostet
Iloiset Haukiputaalta kotoisin olevat kirjailijat Marja Aarnipuro ja haastattelija Päivi Alasalmi.
Sininen ruusu, 1. osa (Docendo)
Haastattelijana Petra Maisonen.
(Koska äänikirja, niin samassa postauksessa on myös pari muutakin kirjaa: Nilla Kjellsdotter: Ei sinun lapsesi ja Jussi Simola: Valitut valheet)
Tämä mies tuskin kaipaa esittelyä.
Hallavainen -sarja on alunperin Storytel Original-tuotantoa, joten olen kuunnellut sarjasta jo 6 osaa. Aviador on julkaissut paperiversioita tähän mennessä neljän osan verran.
Kaksi Mattia ja Petra Maisonen.
Matti Remes: Viimeinen näytös (Tammi) ja Matti Laine: Isänsä tytär, 1. osa (Bazar)
Matti Remes
Matti Laine
Dekkaripäivän lopettivat Kati Routa (pseud) eli Katariina Romppainen ja Antti Vihinen, jotka haastattelivat toisiaan.
Kati Routa ja Antti Vihinen
Antti Vihinen: Valkoinen susi, 3. osa (Into) (+ Bonuksena Christian Rönnbacka: Hydra)
Käytävillä tapasin myös paljon tuttuja kirjailiijoita, mutta valitettavasti kuvia ei ole kuin allaolevista kolmesta:
Outi Hongisto ja hänen viimeisin dekkarinsa: Järjestely, osa 3/3
Uuden Halmeenkivi -sarjan 1. osa "Hylätyt lapset" ilmestyy tammikuussa 2026.
Uuden Halmeenkivi -sarjan 1. osa "Hylätyt lapset" ilmestyy tammikuussa 2026.
Pekka Hyyti, jonka uusin kirja "Huhtikuun kymmenen päivää" (Myllylahti) odottaa jo pinossa. Edellinen osa on Jos kostaa haluat, 6. osa
Kaisa Viitala, jonka Nummien kutsu -sarjan aloitusosan olen lukenut viimeksi: Klaanin vieraana, 1. osa (Karisto)
Toinen osa: "Klaanin suojeluksessa" odottaa noutoa kirjastosta. Kolmas osa "Klaanin tulevaisuus" ilmestyy keväällä 2026, mutta sitä ennen ilmestyy 10.12.2025 Storytel Originalin äänikirja (ja e-kirja) "Klaanin tytär ".
Sunnuntai 30.11. 2025
Sunnuntaipäivän aloitti mies, jonka kasvot eivät ole tutut, mutta ääni kylläkin. Tämä selvisi, kun Reidar Wasenius antoi ääninäytteitä. Miestä voi kuulla mm. VR:n kuulutusäänenä junissa sekä puhelimessa, kun henkilö on varattu ja kuulet: Tavoittelemanne henkilö puhuu toista puhelua. Ole ystävällinen ja odota sulkematta puhelinta.
Wasenius toimi Duetto 1 -salin juontajana.
Wasenius toimi Duetto 1 -salin juontajana.
Juha Hurme: Suomen nuijituin nainen - Anni Polvan elämä ja teokset (Teos).
Olen kuunnellut kirjan, mutta sen arvio on vielä luonnoskansiossani.
Katja Kallio: Taskupainos - Anna-Leena Härkösen elämästä (Otava). Haastattelija Siskotuulikki Toijonen.
Anna-Leena Härkönen
Päätuomarina eli voittajan valitsijana toimi Iida Turpeinen, jonka teos "Elolliset" oli v. 2023 ehdolla palkinnon saajaksi. Tuolloin palkinnon voitti Katja Raunion teos "Viime ajat".
Ehdokkaat haastattelussa. Elli Salo (Keräilijät, Otava) ei ollut paikalla.
Maija Kajanto: Pyykkipäivä, 1. osa (WSOY) (Koska kuuntelin, niin bonuskirjakin on: Johanna Vuoksenmaan Suurenmoinen matka.)
Riina Tanskanen: Tympeät tytöt / Luokkakipuja (Into / sarjakuvateos)
Kukitus tehty.
(Pahoittelen vihreää nuolta, joka ei ole minun tekemäni, vaan se osoittaa exitin)
Riina Tanskanen piti koskettavan kiitospuheen, joka sai monen kuulijan pyyhkimään silmäkulmiaan. Puhe käsitteli mm. sitä miltä nuorista tuntuu nykypäivän päättäjien kurimuksessa. Tanskanen on myös huolissaan nuorten tulevaisuudesta.
Paljon onnea Riina Tanskanen! Mahtavaa, että sarjakuvateos voitti!
Tiedoksi, jos kiinnostaa: "Tympeät tytöt - Luokkakipuja" on näyttely Työväenmuseo Werstaalla Tampereella 11.1.2026 asti.
En ole vielä nähnyt, mutta ehdottomasti aion käydä.
Sanna Marin: Toivo on tekoja (Gummerus)
Kuuntelin hetken parvella kun Ilmari Nurminen haastatteli Sanna Marinia.
Tämän parempaa kuvaa en parvelta saanut.
Festariviikonloppuni päätti Pirkko Määttälä, jota haastatteli Ulla Ruusumaa.
Pirkko Määttälä: Marie, 1. osa
(Bonuksina: Ulla Rask: Blanka, Itämeren tytär ja Marika Tudeer: Pilven varjot vaeltavat)
Kiitos mielenkiintoisista kirjailijahaastatteluista!
- Valitettavasti oli taas päällekkäisyyksiä, joten valintoja piti tehdä, mutta näinhän se on joka tapahtumassa.
Kiitos juontajille, että esittelivät myös haastattelijat!
Kiitos kaikista mukavista tapaamisista!
Kiitos kaikille kirjailijoille, jotka ehtivät asettua kuvattaviksi!
Kiitos kaikista mukavista tapaamisista!
Kiitos kaikille kirjailijoille, jotka ehtivät asettua kuvattaviksi!
- Ja entisen käytännön mukaisesti, osan varsinaisista kirjailijakuvista säästän blogiini, julkaistavaksi kirja-arvosteluiden yhteydessä.
Onko isot vesikannut pakko sijoittaa esiintyjien eteen, jossa ne blokkaavat kirjailijoita? Etenkin jos katsoja istuu edessä alhaalla. Kannut voisivat olla sivupöydällä (kuten jossakin olikin) ja nostaa vesilasit lähipöydälle.
Maetro-salia tuli ikävä, siellä ei ollut mitään tapahtumia. Ennen dekkarilauantai pidettiin Maestossa, mutta nyt Duetto 1:ssä. Maestron nouseva katsomo on hyvä ja esiintyjjen taustalla oleva Sorsapuiston maisema on upea.












































































Kommentit
Lähetä kommentti