Kirjabloggaajien joulukalenteri, 22. luukku

 

Joulu lähenee...

Kirjabloggaajien eilinen luukku aukesi Hemulin kirjahylly :ssä ja huomenna saamme kurkistaa mitä löytyy Matkalla Mikä-Mika-Maahan -blogista. Joulukalenterin aloitusluukku on Yöpöydän kirjat - blogissa, jossa on myös lista kaikista luukkuista linkkeineen. Kalenterin logot ovat Yöpöydän kirjat -blogin Niinan tekemiä.

Nyt on vuorossa 22. luukku, josta löytyy kaikenalaista kiinnostavaa:

Hän tunsi vaaran kylmänä puistuksena lämpimässä ruumiissaan. Veri kohisi ranteissa. Sydäntä pakotti. 

Leena Lehtolainen, Liza Marklund, Henning Mankell ja muita kertojia: Joulutarinoita, 229 s. - ilm. 2003 - suomennos: Katriina Savolainen ja Juha Peura (suom. islannista tarinan Ystävyksistä viimeinen) - Helmi Kustannus 2003

Kirjassa on viisitoista tarinaa, jotka tuntuvat nykymaailmassa hieman vanhanaikaisilta, tapahtumaköyhiltä ja paikoin jopa tylsiltä (anteeksi). Olen lukenut paljon dekkareita elämäni aikana, mutta silti teoksen monesta kirjailijasta en ollut kuullutkaan, tai sitten olen jo unohtanut, koska en ole viime vuosina törmännyt heidän tuotantoonsa. Esimerkiksi tanskalaiset Benn Q. Holm ja Iselin C. Hermann ja ruotsalainen Willy Josefsson, jonka rikosromaanit ovat Wikipedian mukaan menestyneet Ruotsisssa, Saksassa, Hollannisa, Itävallassa ja Sveitsissä.
Onneksi mukana oli pari tuttuakin kirjailijaa.

Ennemmin tai myöhemmin tulee väistämättä se hetki, kun ei enää kestä. Minäkin haluan elämän, kehvelin kehveli!

Leena Lehtolainen, Håkan Nesser, Åke Edwardson ja muita kertojia: Joulutarinoita ja kylmiä väreitä, 194 s. - suom. ilm.  2006 - suomentajat: Juha Peura, Veera Kaski, Katriina Savolainen ja Martti Puukko -kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen - Helmi Kustannus

Tämän kirjan yksitoista joulutarinaa olivat paljon parempia kuin ylläolevan teoksen. Nyt mukana on tunnetumpia dekkaristeja ja jännitystasoa on roimasti nostettu. Tarinat ovat jouluisempia ja useassa niissä on joku juju. Yksi suosikeistani on Viktor Arnas Ingólfssonin Joulukuusen ryöstö, joka loppuu kerrassaan hauskasti.


Hän tiesi, mitä hänen piti seuraavaksi tehdä. Hän tarttui aseeseen ja nosti sen. Hyvä nosto on onnistuneen haulikkolaukauksen perusta. Sitä hän oli harjoitellut ampumaradalla monien viikojen ajan.

Huippudekkaristien: Toiset 24 yötä jouluun, 368 s. - ilm 2023 -kansi: Timo Numminen - Tammi - Storytelin äänikirja - kesto: 9 t 4 min. - lukija: Jukka Pitkänen - Tammi

Äänikirjan sisältö kustantajan sivuilta:
"Toiset 24 yötä jouluun jatkaa siitä, mihin ensimmäinen kokoelma jäi eli yksiin kansiin on jälleen kerätty suomalaisen rikoskirjallisuuden huippujen mestarilliset joulukertomukset. Hersyvän jännittäviä tarinoita on yhtä paljon kuin joulukalenterissa luukkuja."

Olipa mukana hyviä tarinoita. Kiva myös, että novellit olivat erityylisiä. Eipä aloittaessa tiennyt mitä olisi tulossa. Tarinat olivat parempia kuin viime vuonna, oikeita dekkarijoulujännäreitä. 
Kuuntelin kiltisti yhden päivässä (paitsi tätä luukkua varten neljä viimeistä putkeen).

Kirjailijalista (ei ole ilmestynisjärjestys): Laura Andersson, Tapani Bagge, Virpi Hämeen-Anttila, Helena Immonen, Anne Ilves, Seppo Jokinen, Marko Kilpi, JP Koskinen, Saija Kuusela, Silja-Elisa Laitonen, Leena Lehtolainen, Eeva Louko, Tuire Malmstedt, Anu Patrakka, Tiina Raevaara, Matti Remes, Markku Ropponen, Satu Rämö, Miina Supinen, Anniina Tarasova, Terhi Tarkiainen, Arttu Tuominen, Vera Vala ja Heikki Valkama.
Jos joku yo. kirjailijoista on tuntematon, niin kirjassa on 25 luukkua, joista viimeisessä kerrotaan lyhyesti kaikista kirjoittajista.

Muutamia mieleenjääneitä tarinoita: Satu Rämön 3. luukku yllätti, Marko Kilven luukku 13 jäi mieleen jännittävänä. Luukku 14 puolestaan on hauska, yllättävä ja koskettava, kirjoittajana Heikki Valkama ja vielä yksi eli Markku Ropposen luukku 22 on hersyvän hauskaa kielellistä ilottelua.

Tällaisia dekkarinovelleja voisi ilmestyä muulloinkin kuin jouluna.

Lukija: hyvä, kuten aina. 

P.S. Onneksi erään novellin Pirita on kirjoitettu yhdellä t-kirjaimella, ettei ala hirvittää.


Sitten hieman toisenlainen kalenteri:

Nainen heräsi aamuyöllä avoimesta ikkunasta kuuluviin vaikeroiviin ääniin. Äänet tunkeutuivat makuuhuoneeseen vaimeina kuuman kesäillan halki.

Ville Mäkipelto: Kierot mielet: Maailman oudoimmat sarjamurhaajat, 24 osaa - 288 s. - Storytelin äänikirjat - kestot n. 30 min per osa - lukija Tuukka Haapaniemi 
- Otava

Sisältötiedot kustanatajan sivuilta:
"Hätkähdyttäviä tositarinoita outojen sarjamurhaajien maailmasta.

Mikä sai italialaisen perheenäidin valmistamaan uhreistaan saippuaa? Miten arvostettu brittilääkäri onnistui surmaamaan yli 200 potilastaan jäämättä kiinni?

Kirja kertoo kahdeksasta maailman oudoimpiin kuuluvasta sarjamurhaajasta, heidän uhreistaan ja siitä, miten ammattilaiset tutkivat ja tulkitsivat tapauksia. Karmivat mutta samalla kiehtovat tarinat valottavat ihmismielen synkkiä sokkeloita vastustamattoman mukaansatempaavasti.

Psykologi ja suosittu tietotubettaja Ville Mäkipelto pohtii tutkitun tiedon valossa, miksi joidenkin mieli vääntyy kieroon äärimmäisellä tavalla ja miten tätä kehitystä voitaisiin ennaltaehkäistä."

Olipa todellakin omituisia sarjamurhaajia. Heillä lienee taustalla älykkyyttä, mutta myös paljonkin hoitamattomia mielenterveysongelmia ja miten kukaan voi keksiä niin hurjia tappotapoja.
Sarjamurhaajia on kahdeksan,  joten jotkut kertomukset on jaettu osiin, esim. kolmeen luukkuun, jotta saadaan 24 luukkua Höh!

Toisen luukut olivat kiinnostavampia kuin toiset, mutta yhtä kaikki sisältö on karmaisevaa ja ihmisen pahuus käsittämätöntä. Luukuissa on hyvää se, että mukana on myös tietoa, ja syiden pohdiskelua. Miksi ihminen toimii näin ja miten sitä voitaisiin ennakoida. Lisäksi, vaikka aihe on hyytävä, niin tarinoissa ei vellota inhottavissa yksityiskohdissa. 
Kolme viimeistä osaa jää vielä kuuntelematta, koska luukku nyt aukesi oman kalenterini luukkuni numero 22. Osia ei voi kuunnella etukäteeen. 

Tämä ei ole jouluun sopiva hyvänmielen kalenteri, mutta senhän saattaa jo nimestä päätellä.

++++++
Kirjailija, tubettaja, psykologi ja teologian tohtori
Ville Mäkipelto, synt. 1988
Wikipediassa sanotaan näin:"Mäkipelto 
tuottaa YouTube-kanavalleen tietovideoita, jossa hän käsittelee ihmismieltä ja maailmankaikkeutta erilaisisita näkökulmista. Videoiden teemat liittyvät mm.psykologiaan, uskontoihin, historiaan, salaliittoteorioihin ja erilaisiin kulttuureihin."

******
Ilmestyneet teokset:
Sensuroitu - Raamatun muutosten vaiettu historia 2023 (Yhdessä Paavo Huotarin kanssa.)
Kierot mielet 1-24: Maailman oudoimmat sarjamurhaajat 2023 (pehmeäkantinen kirja on ilmestynyt marraskuussa 2023)

Lukija hyvä. Haapaniemellä on matala ääni, joka sopii hyvin juuri tällaisiin synkkiin teoksiin. Tosin muutamat jenkkinimet katosivat "jonnekin" lukijan liian hienon ääntämisen vuoksi.

Marko Hautala on kirjoittanut viisi jouluista kauhutarinaa, joista ohessa vuosien 2022 ja 2023 kertomukset:

"Meillä on ehdotus, josta on mahdollista kieltäytyä", mies sanoi sytytettyään sekä Niilon että oman tupakkansa. "Olet ehkä kuullut kirkkoväestä", piispa sanoi ja puhalsi savupilven heidän välilleen.

Marko Hautala: Kirkkoväki - jouluinen kauhutarina, 4. osa  - ilm. 2022 -  Storytelin äänikirja - kesto: 47 min. - lukija: Anssi Rantamäki - Haamu

Äänikirjan sisältö kustantajan sivuilta: 

"Aaton jumalanpalvelus on hoidettu, ja pappi Niilo Varjo luulee pääsevänsä rauhalliseen joulunviettoon. Sakastin oveen kuitenkin koputetaan. Sisään astuu hiippakunnan piispa, jolla on erikoinen työtarjous. Vainajien joulukirkko kaipaa uutta vetäjää.
Niilo on vakuuttunut, että kyseessä on piilokameravedätys ja päättää lähteä leikkiin mukaan. Kun syrjäisen maalaiskirkon siluetti nousee vasten synkkää taivasta, ei kameroiden valoja näy missään.
- Vainajat haluavat joulumessunsa. Eivätkä ne tuoksu pipareilta.
- Kirkkoväki on sarjassaan neljäs Marko Hautalan jouluisista kauhunovelleista. Synkällä huumorilla sävytetty, aikuislukijoille suunnattu tarina kuljettaa lukijan kansanperinteestä tunnetun legendan äärelle."

Onneksi en ole menossa joulukirkkoon. Saattaisin törmätä outoon porukkaan.
Ihan ok kauhukertomus.

Lukija ok.

++++++
Kirjailija
Marko Hautala, synt. 1973 Kauhavalla, asuu Vaasassa.

*******
Ilmestyneet teokset:
Kirottu maa 2002/2019  - Itsevalaisevat 2008 - Käärinliinat 2009 - Torajyvät 2011 - Unikoira 2012 - Kuokkamummo 2014 - Kuiskaava tyttö 2016 - Leväluhta 2018 -  Isä  Malakain silmät 2017 (äänikirja) -  Kaikki mitä tahdot 2019 (äänikirja) - Pimeän arkkitehti 2020 - Musta kieli 2023 (jatkoa Kuokkamummon tarinaan)
Lastenkirjoja:
Lauri Luu ja riivattu lukukoira - 2021 - Lauri Luu ja kirjaston muumio 2022 

Lisäksi muutamia novelleja, kuten esim. kokoelma: Kuolleiden valssi 2022 sekä  jouluiset kauhukertomukset, joita on tähän mennessä ilmestynyt viisi: 1. Setä Alfredin evankeliumi 2019 - Vihreät kuulat 2020 - Tilauspukki 2021 - Kirkkoväki 2022 ja  Pohjanmaan tonttuverilöyly 2023

Linkki: Pimeän arkkitehti
(Bonuksena Elly  Griffithsin Siniviittainen nainen)

Ja alla Hautalan tämän vuoden jouluinen kauhutarina:

Ehkä pitäisi kääntyä kannoilla, rynnätä takaisin yöhön ja soittaa taksi juostessa. Mutta eihän niin voinut tehdä. 

Marko Hautala: Pohjanmaan tonttuverilöyly, Jouluinen kauhutaria, 5. osa - ilm. 2023 - ääni- ja e-kirjana - Storytelin äänikirja - kesto 42 min. - lukija: Anssi Rantamäki - Haamu


Äänikirjan sisältö kustantajan sivuilta:
"Dina on tavannut Tinderissä hurmaavan Vikin. Lyhyen ja intensiivisen seurustelun päätteeksi pari kihlautuu Dubain paahtavan auringon alla. Mies on kuin unelmien täyttymys: menestynyt, maanläheinen ja sopivasti juureva, mutta silti seurapiirityyppi ja maailmankansalainen. Lumituiskuisessa Suomessa odottaa vielä yksi etappi, joulunvietto Vikin perheen sukutilalla Etelä-Pohjanmaalla.
- Kun porstuan ovi sulkeutuu matkalaisten takana, Dina huomaa hypänneensä kuin toiseen aikaan ja maailmaan. Perheen äiti on vahvatahtoinen matriarkka, jonka terävä katse arvioi Dinaa päästä varpaisiin. Myös Vikistä paljastuu uusia puolia. Mutta Dina päättää suorittaa sukujoulun kunnialla läpi. Kaikkihan ovat vähän omanlaisiaan perheen parissa. Ja onhan vanhoissa traditioissa oma viehätyksensä, kuten joulupuuron viemisessä luhtiaitan tontulle.
- Pohjanmaan tonttuverilöyly on sarjassaan viides Marko Hautalan jouluisista kauhunovelleista. Synkällä huumorilla sävytetty, aikuisille suunnattu tarina osoittaa, että joskus tonttuja kannattaa pelätä jopa enemmän kuin joulupukkia."

Olipas taas tarina tämäkin, joskin paikoin hieman sekava. Ehkä lukiessa olisi pelottanut enemmän. Joka tapauksessa pidin tästä kauhusta enemmän kuin viime vuotisesta Kirkkoväestä.

Lukija muuten ok, mutta eläytymistä olisi voinut vähentää.


🎄♥️🎄♥️🎄♥️🎄

Lopetetaan luukku 22  lempeämpiin teoksiin: historiaan, rakkauteen ja lämminhenkisyyteen:

Päivän valoisin hetki oli ohi ja aurinko oli palannut metsän taakse lyhyeltä ujolta näyttäytymiseltään. Taivaalla saaattoi jo erottaa himmeitä tähtiä.

Kirsi Pehkonen: Talven taikaa Jylhäsalmella, 123 s.  -kansi: Petri Jauhiainen - Storytelin äänikirja - kesto: 2 t 57 min. - lukija: Elina Keinonen - Karisto

Äänikirja sisältöteksti kustantajan sivuilta:
"Rakastetun Jylhäsalmi-sarjan joulutarina.
Pakkasmittarin lukema on valunut alle nollan ja pehmeät lumikinokset peittäneet Jylhäsalmen. Kiireinen uranainen Eerika on tullut Lontoosta vierailulle lapsuudenkotiinsa, ja ilahtunut äiti värvää hänet oitis valmistelemaan myyjäisiä. Mutta vain Eerika tietää, että hänen matkansa taustalla on muitakin syitä kuin Jylhäsalmen satumaisen lumoavien talvimaisemien ihailu.

Suositun maalaisromanttisen sarjan talvisessa osassa on kaunista luontoa ja aitoja ihmisiä, huumoria, kutkuttavia käänteitä ja jouluista romantiikkaa."

Oikein viehättävä tarina, joskin Eerika tuntui vieraalta hahmolta. Olen lukenut vain yhden Jylhäsalmen ja siinä on päähenkilön nimi Riina. Tässä tarinassa selvisi kyllä kuka Eerika on.
Viihdyin hyvin Jylhäsalmella, mutta joulumyyjäisiä ja niiden kuvailuja on mielestäni hieman liikaa tarinan kestoon nähden.

Lukija hyvä. 

+++++++
Kirjailija ja luokanopettaja
Kirsi Pehkonen, synt. 1965 Kajaanissa, asuu Kuopiossa. Harrastaa mm. lukemista, liikkumista ja kasvimaan kitkemistä.

********
Ilmestyneet teokset:
Jylhäsalmi -sarja:
Sydämenasioita Jylhäsalmella 2017 - Jylhäsalmella salamoi 2018 - Juuret Jylhäsalmella 2019 - Jylhäsalmen sydänkesä 2020 - Riihikuivaa satoa Jylhäsalmella 2021 - Uutta elämää, Jylhäsalmi 2022 - Unikoita ja unelmia Jylhäsalmella 2023 - Talven taikaa Jylhäsalmella 2023

Linkki ainoaan Jylhäsalmeen, jonka olen toistaiseksi lukenut: 
(Bonuksena Juha Rautaheimon Hermo)

Siru Valpas -sarja:
Etsivä löytää 2023

Muita mm:
Mahalasku 2010 - Lahja - 24 joulutarinaa 2015 - Karhuvaaran uhri (rikosromaani) 2015 - Käsikirjoituksesta kirjaksi. Miten kirjailijat muokkaavat tekstiään 2018 - Käydään pöytän! Ystäväkirja ruokahetkiin 2020 - Kotiapulainen 2021 (dekkari)
Linkki: Kotiapulainen
(Bonuksena Ilona Tuomisen Ja jollen sinua saa)

Lisäksi nuorille:
Jääkiekkosarja: Aloituskiekko 2011 - Punaviiva 2012 - Vieraskentillä 2013 - Ketjukaverit 2014 - Voittolaukaus 2015

Hyvä Uni 2005

24 joulutarinaa 2022
Linkki 24 joulutarinaa
(Bonuksina: 24 yötä jouluun - Huippudekkaristien jännitystarinoita - joulukalenteri ja Kaarina: Griffiths: Murha tunturissa - joulukalenteri)


Viimeinkin hän oli saanut viestin mieheltään, joka oli palvellut jo toista vuotta ulkovesillä. Wilhelm lupasi kirjeessään, että jos Luoja soisi, hän ehtisi jouluksi kotiin. Parempaa ilosanomaa Loviisa ei olisi voinut saada.

Ann Christin Antell: Loviisan joulu - ilm. 2023 -  Storytelin äänikirja -kesto: 2 t 33 min. ja e-kirja: 60 s. -  lukija: Sanna Majuri - Gummerus

Äänikirjan sisältötieto Suomalaisen sivuilta:
"Hurmaava joulutarina valottaa Puuvillatehdas-menestyssarjasta tutun Loviisa-tädin varhaisempia vaiheita. Idyllisessä Naantalissa valmistaudutaan joulunviettoon vuonna 1865. Merikapteenin rouva Loviisan kanssa pakkasaamuun heräävät ranskaa puhuva papukaija Bonaparte ja vanha laivakissa Helmeri. Väriä talouteen tuo myös taloudenhoitaja, kärkäs ikäneito nimeltä Kustaava. Joulutunnelman lisäksi luvassa on sangen erikoisia tuliaisia." 

Ai että, pidin tästä hellyttävästä, hieman surullisesta, mutta myös hauskasta joulutarinasta. Olisin mielelläni kuunnellut Loviisan tarinoita lisääkin.
Hyvänmielen kirja.

Loviisan joulu julkaistaan ääni- ja sähkökirjana.

Kirjailijalta on kysytty miksei näitä lyhyitä kirjoja (Joulu Örndahlin ruukissa ja Loviisan joulu) ole painettu. Vastaus on, ettei ole taloudellista painaa näin ohuita kirjoja. Mutta, ilouutinen on se, että Antellilta ilmestyy ensi jouluna kolmas lyhyt teos, joka kertoo Paulasta. Sitten nämä kolme kirjaa kootaan yhdeksi teokseksi. 

Lukija hyvä.

++++++
Kirjailija, kirjastonhoitaja, arkeologi
Ann-Christin Antell, asuu Turussa.

Kirjailija Tampereen Kirjafestareilla joulukuussa 2023.

******
Ilmestyneet teokset:
Puuvillatehtaan varjossa 2021 - Puuvillatehtaan perijä 2022 - Puuvillatehtaan kilpailija 2023
Joulu Örndahlin ruukissa  2022 (on äänikirjaksi kirjoitettu joulutarina Martan nuoruusvuosista) - 
Loviisan joulu 2023 (ääni - ja e-kirjat). Vuosi on 1865 ja tarina sijoitttuu Loviisan nuoruusvuosiin.
Tulossa: Kolmas lyhyt joulutarina, jonka pääosassa on Paula - ilm. syksyllä 2024

Linkki: Puuvillatehtaan varjossa, 1. osa

Linkki: Puuvillatehtaan perijä, osa 2/3

Linkki: Puuvillatehtaan kilpailija, osa 3
(Bonuksena: 
Anna-Leena Härkönen: Huomenna hän ei tule)

Linkki: Joulu Örndahlin ruukissa
(Bonuksena.
Virpi Hämeen-Anttila: Varastettu joulukranssi ja muita novelleja)

Ote kirjan lopusta, jossa on hokema, jolla kaupunginpalvelija on kutsunut kaupunkilaisia koolle Naantalissa jo vuosisatoja:
"Porvarit, karvarit kokkon, kokkon, tätä kattu, tätä kattu, tän, tän tän!"

Jos jouluna on aikaa, niin avatkaapa muidenkin bloggaajien luukkuja, joista löytyy mm. uutuuskirjoja, historiaa, lastenkirjoja, tv-sarjoja, kauniita valokuvia ja paljon, paljon muuta. Muistutus: ylhäällä on se linkki, jota kautta pääsee avaamaan kaikki luukut.

Hyvää ja rauhallista joulua!

Kommentit

  1. Olipa hieno kattaus jouluun liittyviä kirjoja. Hyvää joulua ja lukuiloa 🎄 t. Mai / Kirjasähkökäyrä

    VastaaPoista
  2. En kestä, sarjamurhaajajoulukalenteri! :D Samaan aikaan kammottava ja loistava idea. Olen sitä mieltä, että jouluun mahtuu kyllä muutakin kuin sitä perinteistä tingeltangel-hömppää, kiva että esittelit monenlaista. Leppoisaa joulunaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö, aika hurja kalenteri. Niin, kyllähän jouluun mahtuu kaikenlaista. Mukavaa joulua sinullekin!🎄🎶♥️

      Poista
  3. Melkoisen vaivan olet nähnyt luukkuun, kiitos!
    Olen joskus katsonut muutaman Mäkipellon videon, en tiennytkään että hän on noin pitkälle kouluttautunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sisältö levisi aiottua suuremmaksi, mutta lienee hyvä näin päin.

      Poista
  4. Sarjamurhaajajoulukalenteri kuulostaa hyytävältä! Kirjajoulukalenteri on kiva idea, olen muutamana jouluna niitä "availlut" eli lukenut. Hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjajoulukalenteria on myös kiva tehdä.
      Hyvää joulua sinullekin. 🎄

      Poista
  5. Olipa ihanan runsas ja yltäkylläinen luukku 😊. Minun pitäisi muistaa ensi jouluna kokeilla näitä kirjallisia joulukalentereita... nyt ne ovat jääneet tyystin väliin. Mukavaa joulunaikaa sinulle ❤️.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Rauhallista joulua sinullekin! ♥️🎅🎄☃️Kannattaa kokeilla, ovat kivoja ja näköjään aiheetkin vaihtelevat🫨

      Poista

Lähetä kommentti