Kaisa Viitala: Klaanin tulevaisuus, 3/4


Talven aamuaurinko iski vaakasuoraan ikkunasta räikeänä kuin salama. Agnes siristi silmiään kirjoituspöydän ääressä. Oli tietysti mukava, kun vuoden pimein aika alkoi olla ohi, mutta lumisten vuorenhuippujen lomitse säkenöivä valo oli jotenkin liian voimakasta hänelle juuri nyt.
(Ote 1. luvun alusta.)

Naistenviikon viimeinen eli 11. kirja on historiallista proosaa.

Kaisa Viitala: Klaanin tulevaisuus, 464 s. - ilm. 2026 - 3/4 Nummien kutsu - kansi: Timo Numminen - Karisto

Sisältökuvaus kustantajan sivuilta:
"Uusi vuosi ei ala Agnesille ja Gilleshielin linnan väelle suotuisissa merkeissä. Fingalin kauppasuhteiden romahdettua rahat on laskettava tarkkaan, ja Lontoon hallitus kiristää otettaan Ylämaasta. Kahnauksilta ei vältytä edes kapinallisten klaanien päälliköiden salaisessa kokouksessa. Fingalin hermot ovat kireällä, ja lisäksi hän suhtautuu oudon välinpitämättömästi vastasyntyneeseen sisarenpoikaansa. Kun vanhat valheet pulpahtavat pintaan, uhattuna on koko klaanin tulevaisuus."
-----
Pidän tästä historiallisesta viihdesarjasta, mutta tätä romaania olisi jämäköittänyt pieni tiivistys, sillä joitakin samoja asioita,etenkin alussa, pyöritellään hieman liikaa. 
Klaanin tulevaisuus on kaikkineen on kuitenkin kiinnostava romaani, mutta omaan makuuni ovat vielä enemmän kaksi edellistä osaa. Niistä etenkin ykkösosa, jossa minua viehätti se, kun vasta pohjustetaan tapahtumia ja esitellään henkilöitä. 

Hahmot ovat mukavan erilaisia, ja Viitala on onnistunut hienosti luodessaan liikuntarajoitteisen päähenkilön. Agnesin esikuvana on ollut kirjailija itse. Hän  halusi kirjoittaa siitä millaista on elää rampana (Viitalan käyttämä sana) terveiden maailmassa. Viitala sanoo kuvaavansa omaa elämäänsä, liikkumistaan ja ihmisten suhtautumista Agnesin silmin. On ikävää ajatella, että Agnesin saamat kommentit vammastaan ovat todellisia, mutta 2000-luvulta. (Kyllä ihmiset ovat törppöjä ja loukaavia!)  
Romaaneiden myötä on ollut mukava seurata aran Agnesin kehittymistä vastuuta kantavaksi linnanemännäksi. 
Suosikkini on kuitenkin suorapuheinen palvelustyttö Millie, joka ei aina tiedä paikkaansa. 

Seikkailujen lisäksi eräänä tärkeänä teemana sarjassa on ollut lapsettomuus ja etenkin vammaisen oikeus vanhemmuuteen. 
Taustatyötä on tehty runsaasti, sillä niin todentuntuista 1700-luvun elämän kuvailu on. Tuntuu ihan kuin Viitala olisi päässyt tekemään aikamatkan Ylämaan nummille.
Miljöökuvauksista extraplussaa ja tietysti lopusta.

Nummien kutsu -sarja on tähän mennessä ollut jo kovin suosittu, Klaanin tulevaisuus oli ilmestyttyään seitsemän viikkoa Suomalaisen Kirjakaupan valtakunnallisella top 20 -listalla.
Ensimmäiset osat ovat voittaneet Storytel Awards - äänikirjapalkinnon kategoriassa Romantiikka ja feelgood.

Romaanista löytyy myös e- ja äänikirjat. Lukija Elina Keinonen, kesto: 15t 12 min.

Aisla sujautti lehvien sekaan kimpun kanervia, joiden pient kellokukat olivat niin vaaleita, että kävivät melkein valkoisista. Valkoinen kanerva toi onnea ja varjelusta...

++++

Kirjailija, viestintäsuunnittelija ja historioitsija
Kaisa Viitala, synt. 1974 Lapualla, asuu Seinäjoella.
Kirjailija on kirjoittanut myös nimellä Kaisa Ikola.

Kuvasin kirjailijan Tampereen Kirjafestareilla syksyllä 2025.

***
Ilmestyneet teokset:
Nummien kutsu -sarja:
Klaanin vieraana 2024 -  Klaanin suojeluksessa 2025 - Klaanin tytär 2025 Storytel Original, (2026 muut palvelut ja painettuna 2027.) - Klaanin tulevaisuus 2026

Klaanin suojeluksessa, 2. osa + bonuskirja Klaanin tytär
(+ vielä Kathleen McGurl; Vallankumouksen kuiskeet)

Tulossa: Neljäs osa, Klaanin toivo, ilmestyy keväällä  2027.
Ja seuraava bonustarina, Klaanin lähetti, julkaistaan Storytel Originalissa lokakuussa 2026 ja viimeinen bonuskirja ilmestyy syksyllä 2027. Tämän jälkeen kaikki kolme bonustarinaa julkaistaan painetettuna kertomuskokoelmana.
Vuonna 2028 alkaa uusi trilogia Pohjanmeri, jota erityisesti odotan. Se ilmestyy vuosina 2028-2030.

Ilmestyneitä kirjoja ja sarjoja on niin runsaasti, etten listaa niitä tänne. Halutessanne voitte käydä katsomassa kirjailijan kotisivuilta: Kirjailija Kaisa Ikola /Kaisa Viitala
-----


Kirjasomessa vietetään perinteistä naistenviikkoa 18.7. - 24.7.2026, jolloin naiset ovat tavalla tai toisella esillä viikon kirjoissa. Lisää naistenviikkohaasteesta ja osallistujalistan saat vetäjän, eli Niinan blogista:  Kirjakissa (Yöpöydän kirjat -blogi)

Tänään nimipäiviään viettävät Kiia, Kirsi, Kirsti, Krista, Kristiina, Tiina ja Tinja. Lämpimät onnittelut!


pe 24.7.2026 Kaisa Viitala: Klaanin tulevaisuus, osa 3/4

Toivottavasti naistenviikon kirjoista löytyy mielestä luettavaa. Tällä kertaa mukana on vain yksi dekkari. Huomenna Jaakko heittää kylmän kiven.

Mukavaa loppukesää kaikille lukijoille!

Kommentit