Satu Rämö: Tinna, 5. osa - #dekkariviikko 2026, 5. päivä

 

Satu Rämö: Tinna, 406 s. - 5. Hildur - ilm. 2025 - kansi: Ville Laihonen - WSOY
 
Sisältökuvaus kustantajan sivuilta:
"Raha ja rakkaus voivat ajaa ihmisiä kammottaviin tekoihin.
- Islannin maaseudulla lähdetään syksyisin vuorille keräämään lampaita. Syrjäisestä laaksosta löytyy kuitenkin jotain muuta: korppien nokkima ruumis. Rikostutkija Hildur Rúnarsdóttirista tuntuu, ettei kyse ole onnettomuudesta. Korviin soimaan jäänyt ääni saa hänet tutkimaan asiaa tarkemmin. Tinna-tädin huomio yhdestä yksityiskohdasta vahvistaa epäilyt, että Hildur on kohdannut saman tekijän aikaisemminkin. Jäljet johtavat Reykjavíkiin – ja lopulta aikaan, jolloin asioita ei koskaan kunnolla selvitetty.
- Menneisyys ei jätä myöskään Tinnaa rauhaan. Hänen on saatava viimein vastaus perheen hajottaneeseen salaisuuteen."

Tinna on kirjan nimen mukaisesti pääosassa. Tinna on Hildurin täti, joka otti lapsen luokseen kun vanhemmat kuolivat auto-onnettomuudessa. Tinna on edelleeen Hildurille rakas ja he tapaavat usein. Tinna ei ole aina ollut sokea. Kirjassa kerrotaan miten hän menetti näkönsä ja kuinka hän nykyään pärjää esimerkiksi kotiaskareissaan. 

Menneisyys on mukana tässäkin osassa, kun Tinna lähtee tutkimaaan vanhoja asioita. Olisi tärkeätä saada selville miksi Hulda-sisar katosi Färsaarille, josta ei enää palannut takaisin Islantiin. Tutkimuksissa tuntuu etteivät Tinnan haastattelemat ihmiset jostain syystä halua puhua vanhoista ajoista. Ja onhan Tinnan menneisyys myös Hildurin menneisyyttä.

Tietysti Hildurkin on mukana, onhan hän poliisi, joka joutuu taas tutkimaan uutta murhaa. Sen parissa muistuu mieleen myös eräs samantyylinen tapaus parikymmenen vuoden takaa. Mahtaako näille löytyä mitään yhteistä linkkiä?

Hildurilla on perintönä kulkeva näkemisen kyky, joka tällä kertaa ilmenee outoina ääninä, jotka jäävät päähän tinnituksen omaisesti.

Jakobilla on tässä osassa pienempi rooli. 

Olen viihtynyt sarjan parissa. Kirjat on kirjoitettu hyvin ja Islanti miljöönä tulee mainiosti esille. Mukana on myös aina joitain kiinnostavia Islannille tyyypillisiä asioita; tapoja, taruja yms. Nyt kerrotaan syksyisistä lammastalkoista, joihin Hildurkin osallistuu.
Sekä ulos hylätyistä lapsista. Tarinoissa ulos hylätyt vauvat palaavat kummittelemaan eläville ihmisille. Syitä hylkäämisiin oli moninaisia: lapsen tai äidin sairaus, insesti, raiskaus, avioliiton ulkopuolinen salasuhde jne.
- Islantilaisessa kansanperinteessä uloskannetusta vauvasta tuli korppia muistuttava aave. Korpin värityksesssä toistui usein sen viltin väri, joka oli kiedottu ulos hylätyn vauvan ympärille. 

Sarja on perusdekkareita, sillä jännittävyyttä ja koukuttavuutta ei oikeastaan ole, mutta siihen ei ehkä ole pyrittykään. Nyt jännitysmomenttina on toistuvat kirjeet "Viestintuojalta". Kuka niitä kirjottaa, miksi on kirjoitusvirheitä ja keille niitä  lähetetään?
- Lämpimät onnittelut merkkipäivänäsi.
Tiedän mitä jätit roskalaatikkoon. Häpeä.
Ytsävällisin terveisin
Viestintuoja
(Lainaus 1. luvun alusta.)

Yhtä asiaa jäin miettimään ja se liittyy Tinnaan. Tinna on kotona ja kuulee jotakin. Minusta ei selvinnyt mitä kuuli. Korjatkaa, jos olen väärässä ja kertokaa jos tiedätte (vaikkapa Dekkariryhmän Salaisissa jutuissa - niin ei paljasteta mitään.) Kiitos!

Turhaan kirjailija jännitti ensimmäisen osan kohdalla miten islantilaiset ottaisivat kirjan vastaan, sillä vastaanotto oli hyvä ja on edelleen. Rämö on tällä hetkellä yksi menestyneimmistä kirjailijoistamme, jonka kirjojen käännösoikeudet on myyty 26 kielialueelle ja kansainvälisesti myynti on yli 1,2 miljoonaa!

Tinnaa myytiin Helsingin Kirjamessuilla 40 000 kpl, joka on ihan huikea määrä. Suosiosta kertoi myös Rämön signeerauspaikan pitkät jonot.

Tätä kirjoittaessa olen myös nähnyt televisiosta Hildur-sarjan, jolle on tulossa jatkoa jossain vaiheessa. Tosin pääkäsikirjoittajat vaihtuvat. 

Luonnollisesti myös seuraava osa on luettava. Mutta kuka on Disa? Se selviää lukemalla edellisiä osia.

Dekkarista löytyy myös e- ja äänikirjaversiot. Kesto 11t 58min, lukijana Sanna Majuri.

++++++
Kirjailija, bloggaaja ja designkaupan pitäjä
Satu Rämö, synt. 1980. Asuu pienellä paikkakunnalla Reykjavikin ulkopuolella.

Kirjailijalla oli niin kiire kirjojen signeerauksessa, etten hennonnut pyytää erikseen kuvattavaksi. Rämöllä oli Helsingin Kirjamessuilla 2025 aina jono kun kävelin ohi.

********
Ilmestyneet teokset:
Vuoden mutsi 2012 - Vuoden mutsi 2 (molemmat yhdessä Katjan Lahden kanssa) 2014 - Islantilainen voittaa aina 2017 - Unelmahommissa (yhdessä Hanne Valtarin kanssa) 2017 - Tripsteri Islanti-matkaopas 2017 - Islantilainen kodinonni 2018 - Unelmaduunarin tilipäivä (yhdessä Hanne Valtarin kanssa) 2020 - Talo maailman reunalla (yhdessä Björgvin Hilmarssonin kanssa) 2021 - Siggan ja Satun islantilaiset villapaidat (yhdessä neulesuunnittelija Sigríður Sif ”Sigga” Gylfadóttirin kanssa) - 2022

Hildur-sarja:
Hildur 2022 - Rósa & Björk 2023 - Jakob 2023 - Rakel  2024 - Tinna
2025 
Tulossa: Disa - ilm. lokakuussa 2026

Linkit: Hildur, 1. osa
(Bonuksena Päivi Alasalmen Alamailman kuningatar, 1. osa Hallavainen -sarjaan. Suosittelen.)
Rosa & Björk, 2. osa
Jakob, 3. osa
Rakel. 4. osa
.....

Tämänvuotista Dekkariviikko kirjablogeissa -tempausta vietetään 8.6.2026 - 14.6.2026. Tuona aikana ainakin 14 kirjablogia (ja ehkä kirjagrammaajiakin) osallistuu julkaisemalla dekkareita omissa blogeissaan ja /tai somessa - kuka enemmän, kuka vähemmän. 
Minun olisi tarkoitus julkaista joka päivä kirja (tai kaksi). Tuulevin lukublogi 'sta voi käydä katsomassa osallistuvat blogit. 

Jännittävää viikkoa!

Dekkariviikon linkkini kerään aina alimmaksi:
pe: 12.6.2026 Satu Rämö: Tinna, 5. osa
la 13.6.2026...

Kommentit