Helena Immonen: Operaatio Napakettu, 3. osa

 

Räjähdys valaisi mustan taivaan värjäten sen oranssinpunaiseksi. Liekit ahmivat konttia nälkäisinä, ja yksittäiset patruunat paukahtelivat kontin sisällä kiihtyvällä tahdilla.

Helena Immonen: Operaatio Napakettu, 460 s. - 3. osa - ilm. 2023 - kansi: Jussi Jääskeläinen - CrimeTime

Tämäkin dekkaristi kirjoittaa myös lastenkirjoja, joten kurkkaa alimpana oleva lista jos nämä kirjat kiinnostavat. 

Operatio Napaketussa mennään sellaista vauhtia eteenpäin, että on sula mahdottomuus kertoa paljoakaan kirjan tapahtumista. Jotain kuitenkin.

Ylikersantti Joni Koivu on juuri tullut viikon mittaisista harjoituksista Yhdysvaltojen erikoisjoukkojen Navy Sealien kanssa. Joni on väsynyt ja odottaa että pääsisi lepäämään. Vastassa on kuitenkin vihainen ja väsynyt Meri-vaimo. Kolmevuotias Neea on ollut kuumeinen ja Meri on joutunut valvomaan öitään. Kaiken lisäksi Jonilla on edessään parin viikon erikoisjoukkojen talviselviytymisharjoitus Lapissa, joten taas mies on jättämässä kodin. Perhekriisi taitaa olla odotettavissa.

Vallaton Viisikko on Venäjän masinoima joukko, jonka tehtävänä oli murtautua Suomen Kanta.fi-järjestelmään. Everstiluutnantti Mikael Koivu saa tehtäväkseen matkustaa Turkkiin keskustelemaan eräästä luovutussopimuksesta. Liittyykö matka  myös tietoturvallisuuteen ja Vallattomaan Viisikkoon?

Mikaelin vaimo Riina Koivu työskentelee Supossa arktisen alueen geopoliittisena asiantuntijana. Norja on kutsunut Pohjoismaiden edustajia käymään Huippuvuorilla ja Suomen ulkoministeriön delegaatiossa on yksi paikka vapaana. Sitä tarjotaan Riinalle, joka ottaa tarjouksen vastaan. 

Koivun perheessä on monta valtion turvallisuusviranomaisissa työskentelevää henkilöä, joten saa olla tarkkana mitä puhuu, keiden kanssa on tekemisissä ja keitä hyväksyy ystävikseen. Meri toimii ulkomaisten opiskelijoiden tuutorina ja nyt eräs opiskelija epäilyttää turvallisuusväkeä. Saattaahan olla, että henkilö on vain tavallinen opiskelija. Asiaa pitää tutkia.

- He olivat puurajan yläpuolella, joten suuria puita täällä ei juuri ollut. Kaldoaivin erämaa sijaitsi aivan päälaen Lapissa ja jatkui osittain myös Norjan puolelle.
Täällä Joni ja hänen kaverinsa Antti Kajander hiihtävät, kunnes tulee taas aika yöpyä. Aamuyöstä Joni havahtuu huonoon asentoon ja kuulee samalla ääniä. Ovatko ne eläinten vai ihmisten?
- Yön läpi kuului pakkaslumen narskuntaa. Joku tai jokin ulkona liikkui, se oli varmaa. Joni pidätti hengitystä ja kuunteli.

Sitten alkaa sotilaallinen selkkaus, jossa on mukana Suomen lisäksi ainakin Venäjä ja Norja ja ehkä joku muukin maa haluaa hyötyä sotatilanteesta ja kaaoksesta. 
Epäonnekseen Riina sattuu olemaan samaan aikaan Huippuvuorilla ja näkee siellä ... jotain huolestuttavaa. 

Mikael on palannut Turkin työmatkaltaan. Nyt sotilastiedustelua työllistää Venäjän pohjoisessa tekemät iskut. Mikael on erittäin huolissaan vaimostaan. Eikä auta tieto, että vaimo on sotilas,sillä Riina ei ole nyt lähtenyt Lappiin sotilaana vaan geopoliittisena asiantuntijana. Miten Riina pärjää pohjoisessa ja joutuuko vahingossa/tahallaan osallistumaan johonkin selkkaukseen? Se(kin) selviää lukemalla.

Mukana tarinassa on myös todella etevä kyberasiantuntija Hilla Hurmas, jonka apua nytkin tarvitaan. Hilla saa avukseen nuoren, mutta taidokkaan ja kielitaitoisen varusmiehen, Jooa Lumiaron. Arvattavissa on, että pari onnistuu löytämään yhtä sun toista.
----
Näistä ja paljon muistakin aineksista koostuu (taas) todella mielenkiintoinen tarina, joka etenee niin nopeasti ettei mukana tahdo pysyä. En olisi kyennyt kuuntelemaan tätä osaa, vaan olisin hupsahtanut kärryiltä aika pian. Onneksi valitsin lukemisen.

Tapahtumia on paljon ja niitä kerrotaan monien ihmisten kanteilta ja useilla tasoilla. Siispä myös Jonin, Riinan ja Mikaelin tehtävät ovat tarinassa erilaisia ja kulkevat omia polkujaan. Monipuolisten ja vaihtelevien juonien yhteensovittaminen on varmaan ollut kirjailijalle haasteellista. Pojot onnistumisesta!
 
Minuun vaikutti ehkä eniten tarinan tunnepuoli ja pystyin elätymään hyvin jännittäviin tilanteisiin. Millaista on jäädä loukkuun, millaista on pelätä perheenjäsenten puolesta ja kuinka haastavaa on työskennellä korkeammalla tasolla, kuten Pääesikunnassa. Ja presidenttikin on saatu kirjaan mukaan.
Pidän siitä etteivät Ketut ole vain sotakirjoja, vaan mukana on yksityiselämää, joka tasoittaa ja lieventää tarinaa ja antaa lukijalle aikaa vetää henkeä. 

 Armeijaa käymättömänä taisteluita ja sotatermistöä on liikaa ne olivat minulle täyttä herpeaa.
- Tämä on 7,62 x 54 kaliiperinen Mosin Nagant M44 Carbine -kivääri.

Onko 460 s. liian paljon? Ehkä olisi ollut varaa hieman tiivistää.

Loppu on...hm, hm ...loppu! Luulin alunperin, että sarjaan tulisi vain kolme osaa, mutta käsittääkseni Ketut jatkuvat. 

Ilmestyneet kolme osaa ovat sarjaa, mutta nippa nappa ne voi lukea myös itsenäisinä teoksina, jollei välttämättä halua tietää päähenkilöiden aiempia vaiheita. Suosittelen kuitenkin lukemaan järjestyksessä.
Minun suosikkini on sarjan toinen osa, jonka rakenne on selkeämpi kuin kahdessa muussa teoksessa. Lisäksi Aavikkoketussa on vähemmän yksityiskohtaisia sotakuvauksia. 

Helena Immonen tietää mistä ja miten kirjoittaa. Läksyt on siis tehty, siitä on osoituksena jälkisanoissa mainitut lukuisat asiantuntijat.
Lisäksi kirjailija on taas osunut yllättävän hyvin ajan hermoon. Esimerkiksi se, että Helsingin Sanomista saatiin lukea (7.10.2023), että Venäjä on tekemässä tai jo tehnyt ydinkokeita Novaja Zemljan saarilla Pohjoisella jäämerellä. Samassa artikkelissa Presidentti Niinistö sanoo:" Näyttää ikävä kyllä, että (sotilaallista) painopistettä on siirtymässä arktisille aluille.
Ajankohtaista on myös Aamulehden (6.10.2023) otsikon takana:" Palvelunestohyökkäys Suomen Pankkiin ja Verohallintoon." - Iskujen takana on ilmoittanut olevansa Venäjä-mielinen ryhmä...
Mistä kristillapallosta Immonen on taas nämäkin ajankohtaiset aiheet katsonut. 

Plussaa annan sarjan kansien yhtenäisyydestä.

Hän vihaa länttä, koska hänen mielestään länsi on syypää Venäjän suurvalta-aseman romahtamiseen. Ainoa oikea Venäjä on mahtava tsaarinajan Venäjä, jonka loisto on palautettava hinnalla millä hyvänsä.

+++++++
Kirjailija ja turvallisuuspolitiikkaan perehtynyt journalismin ja viestinnän ammattilainen, sissiradisti ja reserviupseeri
Helena Immonen, synt. 1986. Kirjailija kirjoittaa myös lastenkirjoja, josta iso plussa!

Kuvasin Helena Immosen Helsingin Kirjamessuilla 29.10.2022

*******
Ilmestyneet teokset:
Operaatio Punainen kettu 2020 - Operaatio Aavikkokettu 2022 -  Operaatio Napakettu 2023

Operaatio Punainen kettu on saanut Suomen dekkariseura ry:n Vuoden 2021 esikoisdekkari-palkinnon.

Linkit: Operaatio Punainen kettu
(Bonuksena Jaana Lehtiön Mitä mieleen jää 8. osa)


Ilmestyneet lastenkirjat (+7 - +9):
Näkymätön Milanna 2021 - Näkemätön Milanna ja kielletty kirja 2022 - Näkymätön Milanna ja sisimanteri 2023 
Jakov Korina ja synkiön salaisuus 2022  - Jakov Korina ja kultainen naamio 2023  

Kommentit

Lähetä kommentti