Schepp: Yhdeksän elämää & Weaver: Poispyyhkäisty, 3. osa - lyhyehkösti - dekkari


Kuudennessa osassa Jana Berzelius on mukana tutkimassa mm. mystisiä jengitappoja. 
Etsivä David Raker puolestaan pohtii missä on henkilö, joka meni metroon, muttei koskaan astunut siitä pois.  

Hän kumartui lähimmän pensaan taakse ja pelkäsi kuollakseen, että X huomaisi hänet. Tämä ei kuitenkaan katsonut ympärilleen, ei kertaakaan, käveli vain hitaasti pois.

Emelie Schepp: Yhdeksän elämää, 383 s. 6. osa Jana Berzelius - sarjaan - suom. ilm. 2021 - Nio liv 2020 - suomennos: Mari Ala-Tauriala -  kannen suunnittelu: Lisa Krebs - HarperCollins *********kirjaston kirja

Jaakko kulta loppui jännään paikkaan ja tämä Yhdeksän elämää jatkaa siitä. 

Tässä taas sarja, jonka osat pitää ehdottomasti lukea järjestyksessä, sillä päähenkilö Janan elämä on kerrassaan erikoista. Ja jos hyppää keskelle sarjaa voi ihmetellä yhtä sun toista asiaa.
Osa-arviossa ei myöskään voi hirveästi avata tarinaa paljastamatta liikaa.

YouTubeen ilmestyy väkivaltainen video. Poliisit yrittävät pienen ajan sisällä selvittää missä pätkä on kuvattu voidakseen ehkä pelastaa videolla esiintyvän henkilön. Heti tarinan alkussa käy ilmi etteivät poliisit ehdi ajoissa. 

Paikkakunnalla häärää Komado-niminen jengi, jonka jäseniä on tapettu lyhyen ajan sisällä. Kuka/ketkä kulkevat teilaamassa jengiläisiä? Onko kyseessä jengisota vai jotain ihan muuta? 

Tapausta tutkivat mm. syyttäjä Jana Berzelius, etsivä Mia Bolander sekä uusi vahvistus Patrik Wiking, joka on tullut vanhempainvapaalla olevan Henrik Levinin tilalle. Pitkä ja leveäharteinen Wiking näyttää aivan viikingiltä kirkkaansinisine silmineen, vaaleine hiuksineen ja tuuheine partoineen. 

Mia on viihtynyt aiemmin baaritiskeillä, mutta nyt Mia on löytänyt henkilön, jota kohtaan on tunteita.
Entä Henrik, malttaako pysyä vapaallaan vai kiinnostavatko tapaukset liikaa? Henrikillä on omat vahvat epäilynsä jengisurmien tekijästä/tekijöistä, ja mies haluaisi lisätietoja. Netistä vaan ei tahdo löytyä oikein mitään eikä nyt lomalla saa kirjautua tietojärjestelmiin ettei saisi syytettä tietomurroista.

Entä Jana Berzelius? Sarjaa lukeneet tietävät, että nainen on omanlaisensa ja häärää lain molemmilla puolilla. Monia lukijoita Jana ärsyttää, mutta tämä onkin kirjailijan tarkoitus. "Hahmoista on tahallaan tehty sellaisia, joista ei oikein tiedä rakastaako heitä vai vihaako." 
Minusta Jana on mielenkiintoinen persoona, joka tekee mitä haluaa, toki peläten kiinnijoutumista. Jännityksellä odotan, milloin Jana jää kiinni.

Kirjoissa on mukana myös Danilo Peña, joka liittyy hyvin läheisesti Janaan ja etenkin hänen menneisyyteensä. Nyt Danilolla on uusi tilanne päälle, niin sanotusti. 

Olen pitänyt Berzelius-sarjasta osittain juuri omalaatuisen päähenkilön takia. Kirjailija vie rohkeasti Janan elämää niin äärirajoille että on hilkulla ettei mene överiksi. Tai meneehän se. Fiktio on kuitenkin fiktiota, joten antaa mennä. Tarinat on kirjoitettu hyvin ja tässäkin osassa on muutamia täpäriä ja jänniä kohtia. 
Sitä vain aina mietin, että kun Janalla on kropassaan eräs merkki, niin miksei hankkiudu siitä eroon? Mutta juu, kenties sillä on oma merkityksensä Janalle/tarinalle. 

Jälleen kerran osa loppui cliffhangeriin, joten seuraava osaa odotellessa. 

+++++++++
Rikoskirjailija, ent. mainosalan projektijohtaja:
Emelie Schepp, synt. 1979 Motalassa, jossa myös asuu. Schepp on valittu Vuoden Dekkaristiksi kolmena vuonna peräkkäin (2016, 2017 ja 2018).  Scheppin kirjoja on käännetty 30 kielelle ja myyty yhteensä yli kaksi miljoonaa kappaletta. 
Jana Berzelius-sarjasta on tekeillä tv-sovitus. Toivottavasti tulee myös Suomen televisioon!

**********
Ilmestyneet teokset:
Jana Berzelius-sarja
Ikuisesti merkitty 2017  -   Valkoiset jäljet 2017 -  Hidas kuolema 2018  -  Kadonnut poika 2019 - Jaakko kulta 2020 - Yhdeksän elämää 2021

Jaakko kulta on voittanut Ruotsin Adlibris-palkinnon 2019 sekä valittu Vuoden dekkariksi ja Vuoden parhaaksi äänikirjaksi jännityskirjojen kategoriassa 2020. 

Tulossa: Karhu nukkuu - ilm. kesäkuussa 2022

Linkki viidenteen osaan: Jaakko kulta
(Bonuksena Rudbergin Salainen koodi) 


Haluan, että etsit minun mieheni. (...) Hän nousi puoli vuotta sitten metrojunaan Gloucester Roadin asemalla. Mutta ei poistunut siitä missään. 

Tim Weaver: Poispyyhkäisty, 455 s. - 3. osa David Raker -sarjaan - ilm. 2021 - Vanished 2012 - suomennos: Maikki Soro - kansi: Taittopalvelu Yliveto Oy - Minerva Kustannus Oy ******** kirjston kirja

Päähenkilö David Raker on erään menetyksen kautta on päätynyt lehtitoimittajasta freelanceriksi ja siitä etsiväksi.

David Rakeria lähestyy kolmekymppinen nainen, joka oli äsken ravintolassa vilkuillut Davidia. 
- Anteeksi kauheasti, että häiritsen tällä tavalla. (...) Minä olen Julia Wren. (...) Haluan, että etsit minun mieheni.

Julia mies Sam Wren on astunut metroon, muttei koskaan siitä pois. Mies on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Miten se on mahdollista? David ei voi käsittää, vaikka on katsonut valvontakameroiden tallenteet moneen kertaan.

Viisi kuukautta aiemmin: 
Rikostutkija Colm Healy on erotettu määräajaksi epäasiallisen käytöksen takia. Healy ei ihan erottamista niele. Nyt mies on taas työpaikallaan, mutta paluusta ei tule helppoa. Rikospoliisiosasto oli jakaantunut kahtia. Osa työtovereista ymmärsi, mitä hän oli tehnyt, miksi oli tehnyt valintansa ja rikkonut lakeja. Toiset pitivät Healya edesvastuuttomana. Miehenä, johon ei enää koskaan voisi luottaa. Ainoa, joka antaa mahdollisuuden Healylle on rikoskomisario Melanie Craw.  

Ryhmä tutkii outoja tapauksia, joissa henkilö on kadonnut ja paikalle on jäänyt vain kasa hiuksia. 

Nykyisyys: David käy Samin työpaikalla, jonka omistaa kadonneen ystävä Roy McGregor. Mies kertoo, että Sam on hyvä työntekijä, pidetty. Mukava mies, joka viihtyi vaimonsa kanssa, etenkin viime aikoina. Julia Wren oli kuitenkin kertonut ihan muuta: Sam oli muuttunut etäiseksi ja pingottuneeksi ja tuli kotiin illalla myöhään. Entä kuka on Ursula? 

David on sitä mieltä, etteivät asiat nyt ole ihan mallillaan. Samilla täytyy olla salaisuuksia ja niitä Raker nyt alkaa selvittää aavistamatta mihin vielä joutuu. Lisäksi Davidia vaivaa koko ajan minne Sam on voinut haihtua metrosta kenenkään näkemättä.

Löytyykö Sam? Mitä salaisuuksia tulee ilmi? Mitä selviää Colm Healyn & kumppaiden tutkimista löytyneiden hiusten tapauksista. 

Luettuani ensimmäisen David Raker-osan olin aikeissa hylätä sarjan, mutta yleensä annan toisen mahdollisuuden uudelle kirjailijalle tai sarjalle. En pitänyt Uhrin tarinasta, joka oli kliseinen ja jossa ei ollut mitään uutta ja kerrontakin oli sekavaa. Ajattelin kuitenkin, että koska sarja oli Britanniassa noussut bestselleriksi, niin eihän se voi olla hirveän huono. Luin siis seuraavan osan (Kadonneet jäljet) ja ilokseni huomasin, että Weaver oli parantanut - kaikin puolin.

Poispyyhkäistyn tarina on ok, ja se on kirjoitettu hyvin. Kirjassa vaihtelevat Rakerin ja Healyn tutkimukset. Ja koska miehet ovat ennestään tuttuja, he kohtaavat myös tässä tarinassa. Ja sitten se loppu: hm. Kävikö tarinassa niin kuin annettiin ymmärtää, vai oliko taidokas hämäys? Kumpaan lopputulokseen päädyin, sitäpä en paljasta, mutta veikkaan, että aika moni lukija saattaa päätyä samaan. 

Seuraavaksi odottelemaan neljättä osaa/suomennosta: Never Coming Back. Mielenkiinnolla odotan tätä Devoniin ja Las Vegasiin sijoittuvaa dekkaria. 

+++++++++++
Kirjailija:
Tim Weaver, synt. 1977 Bathissa Englannissa. Asuu Somersetissa. Kirjailija on entinen toimittaja, joka kirjoittamisen ohella tuottaa ja juontaa Missing-podcastia, jossa asiantuntijat keskustelevat katoamistapauksista ja niiden tutkinnasta.
(Lähde: Uhri-kirja)

*************
Ilmestyneet suomennokset:
David Raker-sarja:
1. osa Uhri - 2019  (alkup. ilm. 2010) -
2. osa  Kadonneet jäljet 2020  (alkup. ilm. 2011)-
3. osa: Poispyyhkäisty 2021 (alkup. ilm. 2012)

Näiden suomennettujen osien jälkeen Weaver on kirjoittanut 8 uutta dekkaria eli joka vuosi on ilmestynyt uusi osa. Edit, 12. osa ilm. 5/2023

Linkki ensimmäiseen osaan: Uhri, 1. osa
(Bonuksena Ruth Waren Rouva Westaway on kuollut)

Linkki edelliseen teokseen: Kadonneet jäljet, 2. osa
(Bonuksena ensin Mads Peder Nordbon Kuolinnaamio)

Kommentit