Alla dekkariviikkoni 7. ja 8. kirja.
(Ted Bundy 21.6.1980)
"Mies, joka teki murhaamisesta ammatin.
- Vuonna 1989 Theodore Robert Bundy – ystävällinen, avulias, komea ja lahjakas mies – antoi viimeisen haastattelunsa. Hän ei katunut tekojaan mutta myönsi, että hänellä oli hyveidensä lisäksi yksi pieni vika. Hänen oli pakko tappaa naisia.
- Ted Bundy oli amerikkalaisen unelman ilmentymä. Älykäs oikeustieteen opiskelija auttoi aina ystäviään ja halusi osallistua politiikkaan parantaakseen maailmaa. Hänen unelmansa oli päästä Washingtonin osavaltion kuvernööriksi, mutta lopulta hän alkoi toteuttaa toista, pimeämpää unelmaansa. Hänestä tuli maailman tunnetuin sarjamurhaaja, joka piti Yhdysvaltoja kauhun vallassa viiden vuoden ajan.
- 1970-luku oli Yhdysvalloissa sarjamurhaajien kultainen vuosikymmen ja Bundy heidän kruunaamaton kuninkaansa. Hän murhasi arvioiden mukaan ainakin 30 naista, mutta tarkka luku tuskin selviää koskaan. Hän teki murhaamisesta itselleen ammatin, jossa kiinnijäämisen riski oli minimoitu. Osaa hänen uhreistaan ei ole löydetty vieläkään.
- Bundyn tarina tarjoaa mahdollisuuden seurata sarjamurhaajan elämää niin hyvässä kuin pahassa. Kuka oli Ted Bundy, ja kuinka hän onnistui huijaamaan läheisiään vuosikausia? Millainen oli mies, jota paholainenkin pelkäisi?"
Juha-Pekka eli JP Koskinen, synt. 1968 Kemijärvellä, asuu Hämeenlinnassa ja kuuluu reaalifantastikot -kirjailijaryhmään.
Koskisesta on mukavaa kirjoittaa eri kirjallisuuslajeihin ja sanookin ettei ole yhden tempun poni ja siksi persoona on jakautunut. Omien sanojensa mukaan hänellä on kolme alter egoa: nuorisokirjailija, dekkaristi ja syvämietteinen kaunokirjailija.
Ilmestyneitä teoksia:
Kirjailijalta on ilmestynyt lukuisia teoksia (n. 60 kpl): dekkareita, novellikokoelmia, antologioita, lasten- ja nuortenkirjoja, ja tietokirjoja. Lisäksi on näytelmäkässäreitä ja artikkeleita sekä pakinoita eri lehdissä. Alla muutama teos:
Murhan vuosi-sarja:
Tammikuun pimeä syli 2016 - Helmikuun kylmä kosketus 2016 - Maaliskuun mustat varjot 2017 - Huhtikuun hiipivä rakkaus 2018 - Toukokuun tuonen kukat 2019 - Kesäkuun kalmantanssi 2020 - Heinäkuun hurmeiset niityt - 2021 - Elokuun viimeinen ehtoollinen 2022 - Syyskuun surmanloukku 2023 - Lokakuun likaiset lunnaat 2024
Tulossa: Marraskuun murhaavat myrskyt - ilm. syyskuussa 2025,
Romaaneja:
Ristin ja raudan tie 2004 - Viisi todistajaa 2005 - Savurenkaita 2006 - Seitsemäs temppeliherra 2007 - Punainen talvi 2010 Eilispäivän sankarit 2011 - Paholaisen vasara 2011 - Ystäväni Rasputin 2013 - Kuinka sydän pysäytetään 2015 - Luciferin oppipojat 2016 - Kannibaalien keittokirja 2017 - Kalevanpoikien kronikka 2018 - Helppoa rahaa 2018 - Tulisiipi 3/3 2019 - Hukkuva maa 2020 - Haukansilmä 2021 1/3 - Ukkoslintu 2/3 2024
Tulossa: Hyvät veljet - ilm. syyskuussa 2025
Tulisiipi oli Finlandia-palkintoehdokas. Tulisiiven tapahtumat ovat ajallisesti jatkoa Haukansilmälle. Tulisiipi kertoo Charles Frostista eli Kaarle Kuurasta, joka 1920-luvulla oli pikkupoika ja perhe asui tuolloin vielä Minnesotassa.
Kill your darlings - 10 tapaa murhata ystävä 2025
Tulossa: 20 yötöntä yötä - Huippudekkaristien jännitystarinoita - ilm. kesäkuu 2025.
.....
(Ote Ari Wahstenin novellista.)
Tämän kirjan luettuasi näet ystävänpäivän aivan uusin silmin.
- Tunnetut rikoskirjailijat esittävät nyt oman versionsa ystävänpäivästä – kuka enemmän, kuka vähemmän verisen.
- Ystävänpäivää vietetään helmikuun 14. päivänä, joka on alun perin Pyhän Valentinuksen muistopäivä. Maailmalla ystävänpäivä liitetään romanttiseen rakkauteen, Suomessa lähinnä ystävien muistamiseen. Mutta esimerkiksi Al Caponen ystävänpäivätervehdys Bugs Moranin kilpailevalle rikolliskoplalle vuonna 1929 Chicagossa jätti jälkeensä seitsemän vainajaa.
-----
Äänikirjasovelluksen maksan itse.
ma 9.6. Seppo Jokinen: Viimeinen vääntö, 30. osa
ti 10.6. Anu Patkakka: Ihailija, 3. osa & Kaisu Tuokko: Valhe, 3. osa
Kommentit
Lähetä kommentti