Hanni Maula: Vintagea ja veritekoja, 1. osa

 

Kyllä nyt on niin siistiä, että talosta kelpaisi napsia vaikka myynti-ilmoituken esittelykuvat. Vähän tuo ruumis pilaa tilan fenshuita, mutta jollain intuitiivisella kuvankäsittelyohjelmalla senkin poistaisi napin painalluksella.
(Ote prologin lopusta.)

Hanni Maula Vintagea ja veritekoja, 365 s. - 1. osa Helvi Helve tutkii -sarjaan - kansi: Piia Aho - ilm. 2025 - Karisto

Dekkariviikko on edennyt viimeiseen päivään ja viimeiseen kirjaan. Postasin joka päivä kirjan tai kaksi (äänikirjat), laajemmin tai lyhyemmiin arvioituina. Yhtensä kymmenen rikoskirjaa, joista pääosa kotimaista tuotantoa. Kirjoituksen loppupuolelta löytyy lista, jossa on linkit viikon muihiin kirjoihin. 

Ensi tiistaina Kirsin kirjanurkka -blogista löytyy haasteeseen osallistuineiden kirjasomettajien dekkarit (linkki loppupuolella).
Jännittävää kesää!

Ja nyt viimeiseen kirjaan:
Helvi Helve on eläkkeelle jäänyt kirjastonhoitaja ja tiehoitolautakunnan jäsen. Helvi on utelias vanha rouva, joka huonotapaisen mussukkansa (puudeli) kanssa kulkee ympäri kylän raittia ja seuraa paikkakunnan tapahtumia silmä tarkkana.
Tekee Helvi jotain hyödyllistäkin:
- Kaava on aina sama: kun eukko on putsattu, huijari siirtyy eteenpäin jättäen jälkeensa rahattomia, henkisesti murskattuja mummoja. Niinpä Helvi aloitti yhden naisen väsytystaistelun rakkausrahastajien armeijaa vastaan. Hän toimii myös eräänlaisena auttavana tukilinjana uhreille.

Naapuriin on  muuttanut eläkkeellä oleva pariskunta, joka aikansa kuluksi kunnostaa vanhaa omakotitaloa. Riitta Rantanen on ollut töissä sisustuslehdessä, joten kaikenlainen vintage ja muodin seuraaminen kiinnostaa. Juha oli eläkkeelle jäätyään tylsistynyt oloneuvoksen rooliinsa, siispä taloprojekti tuli hyvään saumaan. 

Kylän yhteisenä linkkinä on kyläkauppias ja baarinpitäjä Hannu Kallio.

Mussukkaansa ulkoiluttaessaan Helvi on huomannut jotakin: valot ovat palaneet naapurin talossa yötä päivää jo melkein viikon verran. Se on outoa, sillä naapuri on pihiä sorttia. Helvi uskaltautuu tontille ja taloonkin, koska ulko-ovi sattuu sopivasti olemaan auki eikä kukaan vastaa koputuksiin.
Helvi löytää talosta kuolleen henkilön ja soittaa hätäkeskukseen. Odotellessaan Helvillä on aikaa silmäillä ympäriinsä ja huomaa, että naapuririlla on ollut pettämätön designtaju. 

Paikalle saapuu vanhempi konstaapeli Anna Järvinen, jonka kanssa Helvi menee uudelleen sisään, mutta poliisi antaa poistumiskehotuksen. Ennen lähtöään Helvi huomaa sohvan takana jotakin eikä uteliaisuuttaan malta olla katsomatta hieman lisää. Ohoh!

Anna Järvinen on hurahtanut nettihuutokauppoihin ja kirppisryhmiin, vaikkei poliisin palkalla kovin kalliita vintagekokoelmia saakaan ostetuiksi. Anna huomaa vainajan talossa olevan aarteita vaikka kuinka paljon. Ja kuinka ihana Paavo Tynellin valaisin! Sen luulisi maksavan maltaita.

Poliisi kuittaa naapurin kuoleman luonnolliseksi, mutta Helvi Helve on eri mieltä. Niinpä kyläläiset, Helvi, Riitta ja Hannu alkavat selvittää tapahtumia. Ja kuten arvata saattaa rikoksia ja kuolemantapauksia tulee lisää...
-----
Alku on turhan hidastempoinen, ja olisin hieman tiivistänyt tai keksinyt lisää rikoksia tai muita tapahtumia. Ensimmäistä ruumista lukuunottamatta seuraavat rikokset lakaistaan valitettavan hätäisesti sivuun. Loppu on kyläpöhinää.

Teksti on lupsakan humoristista ja sopii tällaiseen kevyeen cozy crimeen. Teos on kuin kevyttä kyläproosaa höystettynä muutamalla ruumiilla. Pieni tiivistys olisi tehnyt hyvää. Ja koska on kyseessä vintagedekkari, niin vintagea myös löytyy. 
Tapahtumapaikka on Hauho.

Takakannessa päähenkilöä verrataan Neitin Marpleen, mutta kyllä Helvi Helveellä on vielä matkaa legendaariseen neitiin, tosin yritystä on. 
Helvi on kliseinen, utelias vanha neiti, joka tunkeee nenänsä joka paikkaan ja tietää kaikki kylän asiat. Helvin autokyytiin en uskaltaisi nousta: ajaa stop-merkistä välittämättä tielle. - "Ei sieltä kuitenkaan kukaan tule." Meistä ei Helvin kanssa olisi tullut ystäviä, sillä Helvillä on liian suuri suu, eikä ystävillekään saa laukoa mitä vain.

Helvin puudeli on raivostuttavan huonotapainen, eikä Helviä tunnu ollenkaan haittaavan koiransa käytös. Minua kyllä riivaisi, jos koirani lorettelisi sisätiloihin, ottaisi itseoikeutetusti autossa paikan etuistuimella ja räksyttäisi ihmisille.
Suosikkini hahmoista on kyläkauppias Hannu.

P.S. Paavo Tynell on yksi Suomen kuuluisimmista valaisinsuunnittelioista,  jonka lamput eivät pienellä rahalla irtoa. Harvinaisimmat saattavat huutokaupoissa maksaa jopa oli 100 000 euroa. Myös valaisinia väärennetään, joten tarkkana saa olla, jos aikoo rahansa arvovalasimeen sijoittaa.

Saamani kirja on oikolukematon ennakkokappale, joten en puutu asioihin, jotka mahdollisesti/toivottavasti oikoluvun jälkeen korjataan. 

Kirja sai alkunsa, kun kirjailijan äiti sairastui vakavasti ja häntä piristääkseen Maula alkoi kirjoittaa höpsöä jännäriä, joka sijouttui kovasti äidin kotikylän kaltaiseen paikkaan. Maula kirjoitti kirjaansa lyhyt luvut, joita lähetti äidilleenn pätkä kerrallaan. Äiti ihastui kirjaan, niin että ehti lukea kirjan koiralleenkin ääneen.

Ylläoleva huomioonottaen ymmärrän miksi dekkari on niin leppoisa. Ehkäpä seuraavassa osassa Helvi innostuu hieman enemmän. Lukekaa ihmeessä, jos rauhallinen tahti ja vintage-esineet kiinnostavat.

Kirjasta on myös äänikirjaversio, kesto 12 tuntia 30 min. Lukijana Annu Valonen.

Laskevan auringon kajo värjää taivaan liukuväreillään pastelliseksi, ja kun tarkkaan siristelee, joenuomasta erottaa takaisin Pohjolaan palanneen joutsenpariskunnan.

+++++
Kirjailija, kirjastonhoitaja, toimittaja
Hanni Maula, s. 1976. Asuu Helsingissä.

Kuvasin Maulan Otavan, Kariston ja Liken yhteisessä dekkari-illassa keväällä 2025.

*****
Ilmestyneet teokset:
Helvi Helve tutkii -sarja:
Vinagea ja veritekoja 2025
...........
Kustantajalle kiitos oikolukemmattomasta ennakkokappaleesta.

Kirsin kirjanurkka vetää dekkariviikko kirjablogeissa -tapahtuman ja linkin takaa näet myös kaikki mukana olevat blogit ja grammaajat. Tähän mennessä mukana n. 30  kirjasomettajaa.
Linkki blogiin: Kirsin kirjanurkka
 

Joko olet Dekkkariseuran jäsen? Alla tietoa seurasta:
Dekkariseura on vuonna 1984 perustettu rekisteröity yhdistys, joka toimii rikoskirjallisuuden ja dekkarikulttuurin harrastajien yhdyssiteenä. Seura julkaisee neljästi vuodessa ilmestyvää Ruumiin kulttuuri -lehteä, myöntää vuosittain Vuoden johtolanka -palkinnon edellisvuoden parhaasta dekkarista sekä järjestää erilaisia aiheeseen liittyviä tapahtumia. Seuran toimintaan voi tutustua ja jäseneksi (ja samalla mainion Ruumiin kulttuuri -lehden tilaajaksi) voi liittyä täältä.

Kommentit