Tunnetko, miten meri keinuttaa meitä, näetkö tähdet, jotka osoittavat meille tien? Kuun, joka valaisee meitä?
On vuosi 1837 kun syvästi uskonnollinen Langen perhe muuttaa Saksasta Uuteen-Seelantiin paremman tulevaisuuden toivossa. Ida, perheen 12-vuotias tytär on kovin ihastunut köyhään työläispoikaan Jenschinin Karliin, jonka sydän sykkii Idalle. Repisikö Langen perheen lähtö nuoret erilleen? Isä Lange on lisäksi uhannut naittaa Idan varakkaamalle miehelle, josta Ida ei välitä pätkääkään.
Saksalaisyhteisö matkaa puoli vuotta ja päätyy lopulta Uuteen-Seelantiin. Mutta siellä ei olekaan luvatunlaista. Lopulta yhteisö päätyy ostamaan maata joen partaalta. Alueesta on sanottu, että se on asuinkelvotonta kovien tulvien takia, mutta seurakuntalaiset eivät usko vaan alkavat rakentaa talojaan eivätkä salaojita. Mitä sitten kun joki suuttuu?
- Ei meiltä sisua ja henkeä puutu, vaan vaatteita, taloustavaroita ja ruokaa. (...) Kamppailemme rottavitsauksen kanssa, lapset sairastelevat jatkuvasti vetoisissa mökeissä, ja raadamme päivät pitkät pelloilla ja kasvimailla.
Myös Karl Jensch päättää lähteä Uuteen-Seelantiin, opettelee kielen ja toivoo saavansa perillä hyvän työpaikan. Karl ei kuitenkaan pysty unohtamaan Idaa.
Kitten on nuori tyttö, jonka äiti työskentelee ilotalossa.
- Ainoa nimi, jonka tyttö tunsi, oli Kitten - kissanpentu. Sillä nimellä Barkerin ilotalon huorat Sydneyssä olivat kutsuneet jaloissaan pyörivää, heitteillle jätettyä pikkulasta, joka oli tuonut heidän mieleensä nälissään naukuvan kulkukissan.
Rahan puutteen takia äiti oli päättänyt, että myös tyttären pitäisi aloittaa työskentely ilotalossa. Oli sovittu, että kunhan Kitten täyttäisi kolmetoista, niin hänet huutokaupattaisiin. Kitten oli päättänyt ettei suostuisi, mutta armonaika lähenee loppuaan ja jotain pitäisi äkkiä keksiä. Tulee tilaisuus ja silloin Kitten karkaa.
Matkattuaan aikanasa Kitten jää kiinni maorien alueella. Yllätys, yllätys, maorit adoptoivat Kittenin. Neitokainen on kyllästynyt lapsuudennimeensä ja tarvitsisi nyt aikuisen nimen. Hetken päästä tulee mieleen hyvä nimi, Cat. Se sopisi hyvin yhteen entisen kissanpentu-nimen kanssa.
Cat viihtyy maorien parissa monta vuotta ja toimii tulkkina, mutta sitten tapahtuu jotakin ja heimo häätää Catin luotaan. Taas neitokainen on tyhjän päällä.
Eräällä kauppareissullaan Ida kohtaa ahdingossa olevan Catin ja pelastaa tämän. Näin naiset tutustuvat toisiinsa ja ajan kuluessa heistä tulee ystävykset, mutta ennen sitä tapahtuu paljon kaikenlaista.
Toisaalla pulskaa, mutta fiksua Jane Beirtiä ollaan naittamassa Chris Fenroylle. Kumpikaan ei ole riemuissaan avioliittoajatuksesta, vaikka Chris olisi hyvä naimakauppa, sillä mies polveutuu aatelissuvusta. Tarinssa seurataan myös näiden kahden elämää.
Romaanissa kerrotaan pääosin kolmesta naisesta, Idasta, Catista ja Janeasta sekä heidän lähellään olevista henkilöistä. Naisilla on suuret tulevaisuuden odotukset, mutta vastoinkäymisiltä tuskin voisi välttyä.
Kirja on kirjoitettu yli kymmenen vuotta sitten, mutta sitä ei huomaa koska eletään 1800-lukua. Pidän kirjasta, tarinasta ja henkilöhahmot ovat omilla tavoillaan mielenkiintoisia ja erilaisia. Tosin Ida olisi voinut pitää enemmän puoliaan.
Vaikka romaanissa on lähes tuhas sivua, niin en tylsistynyt missään kohtaa. Tarinat ovat niin kiinnostavia ja polveilevat eri yhteisöissä, kuten saksalaisten yltiöuskonnollisessa seurakunnassa ja maoriyhteisössä. Saksalaisyhteisön elämä ja sopeutumisyritykset tulvamaa-aluella onkin karua luettavaa.
Lampaillakin on osansa tarinassa.
Kävin reissullani katsomassa esitystä, jossa lammas kerättiin. Sepä kävi muuten nopeasti ja näppärästi. Pikkukuvassa näytetään miten koira ajaa lampaat haluamaansa paikkaan.
Kirjailija kertoo:
- Ensimmäiset lampaat tuotiin Uuden-Seelannin Etelä-saarelle vuosina 1843-1844. Aluksi ajateltiin juuston ja lihan tuotantoa, mutta tekstiiliteollisuuden lisääntyessä Englannissa villan hinta nousi korkeuksiin. Uuden-Seelannin maaseudulla ei voi matkata
- Ensimmäiset lampaat tuotiin Uuden-Seelannin Etelä-saarelle vuosina 1843-1844. Aluksi ajateltiin juuston ja lihan tuotantoa, mutta tekstiiliteollisuuden lisääntyessä Englannissa villan hinta nousi korkeuksiin. Uuden-Seelannin maaseudulla ei voi matkata
näkemättä suuria lammaslaumoja.
Tarina pistää myös ajattelemaan mm. naisten asemaa. Saksalaisyhteisön miehet eivät ymmärrä naisten tarpeita. He eivät halua katsoa tosiasioita silmiin. Lisäksi toisten miesten varat menevät väkijuomiin.
- Jos he pyysivät vaatekankaita, taloustavaroita ja kunnon puutarhatyökaluja, miehet syyttivät heitä tuhlausvimmasta.(...) Voi olla, etttä juuri vaimoväen siivousvimma ja alituinen motkotus on tuonut rangaistuksen yllemme.
- Jos he pyysivät vaatekankaita, taloustavaroita ja kunnon puutarhatyökaluja, miehet syyttivät heitä tuhlausvimmasta.(...) Voi olla, etttä juuri vaimoväen siivousvimma ja alituinen motkotus on tuonut rangaistuksen yllemme.
Genren luonteeseen kuuluu ennalta-arvattavuus, mutta ei se minua haitannut, sillä ajattelin ettei kaikki ehkä sittenkään mene niin kuin olen otaksunut. Siinäpä riiittää lukijalle miettimistä tarinan edetessä.
Kartta olisi ollut plussaa. Koska sitä ei ollut, niin tein itse ja liitän tähän.
Tarinan yksi päääpaikoista on Nelson (vasemmalla) ja puhutaan myös Wellingtonista, Christchurchista sekä Canterburyn tasangosta, jota ei löytynyt kartastani, mutta se löytyi googlaamalla ja sijaitsee Eteläsaaren itäpuolella, keskellä saarta.
Jälkisanoissaan Lark kertoo kaikenlaista romaanin sisällöstä, sen henkilöistä sekä tapahtumista, jotka sijoittuvat mahdollisimman todenmukaisiin maisemiin.
Larkk on taas tehnyt ison taustatyön kirjaa varten.
Jälkisanoissaan Lark kertoo kaikenlaista romaanin sisällöstä, sen henkilöistä sekä tapahtumista, jotka sijoittuvat mahdollisimman todenmukaisiin maisemiin.
Larkk on taas tehnyt ison taustatyön kirjaa varten.
Voi olisivatpa jatko-osat yhtä kiiinnostavia kuin aloitusosa. Toivon myös ettei käy niin kuin edellisessä Uusi-Seelanti -sarjasssa. Siinä viisi osaa oli hieman liikaa kantamaan koko tarinaa.
Seuraava osa ilmestyy onneksi jo syksyllä, joten ei ehdi unohtaa tämän kirjan tapahtuamia. Simpukoiden soitossakin näyttäisi olevan n. 1000 sivua, joten sillekin on varattava aikaa. Mutta vielä ehditte lukea/kuunnella Tulikukkien ajan seikkailuja, toimintaa ja rakkauttakin sisältävän romaanin. Teos on helppolukuinen ja sivut kääntyivät kuin itsestään.
Joitakin vuosia sitten vierailin maassa ja osa sydämestäni jäi sinne. Siksi myös Uuden-Seelannin historia kiinnostaa. Minä pidin!
Joitakin vuosia sitten vierailin maassa ja osa sydämestäni jäi sinne. Siksi myös Uuden-Seelannin historia kiinnostaa. Minä pidin!
Kirkkaansinisellä taivaalla purjehti pumpulinvalkoisia pilviä, kuin sielläkin olisi laiduntanut lauma lampaita. Taivaan sini ja pilvien varjot heijastuivat Avonjoesta, joka virtasi hitaasti vähän matkan päässä maatilalta.
++++++
Kirjailija, ent. opettaja, matkaopas, mainostoimittaja
Sarah Lark (pseud. - oik. Christiane Gohl) synt. 1958 Bochmissa Saksassa ja asuu nykyään Espanjassa.
Lark on erittäin tuottelias kirjailija, joka on kirjoittanut kymmeniä historiallisia ja nuorten teoksia, myös nimillä Ricarda Jordan ja Elisabeth Rotenberg.
*******
Ilmestyneet suomennokset:
Uusi-Seelanti -sarja:
Valkoisen pilven maa 2015 - Maorien laulu 2017 - Kiivilinnun kutsu 2021 - Toivoa maailman äärissä 2022
Linkit:
Kiivilinnun kutsu 3/4
Jamaika-sarja:
Tuhansien lähteiden saari 2023 - Punaisen mangroven saari 2023
Linkit: Tuhansien lähteiden saari, osa 1/2
Punaisen mangroven saari, osa 2/2
Uusi Uusi-Seelanti-sarja:
Tulikukkien aika osa 1/3 2024
Tulossa: 2/3. osa Simpukoiden soitto - ilm. lokakuussa 2024
----------
Kustantajalle kiitos kirjasta!
Alkopa tosissaan kiinnostaa Larkin kirjat ja tämä Tulikukkien aika!
VastaaPoistaKiva juttu. Lue tai kuuntele ihmeessä. Tulikukkien ajasta on hyvä aloittaa.
Poista