Deidre tähyili uteliaana uutta kotimaataan eikä joutunut pettymään. Aamun valossa kaupunki näytti parhaat puolensa.
Nora oli vuonna 1729 seitsemäntoistavuotias lontoolaistyttö, joka päätyi Jamaikalle Cascarilla Gardens -plantaasin emännäksi. Tuhansien lähden saari kertoo Noran tarinaa.
Jatko-osa Punaisen mangroven saari kertoo Noran tyttären, Deidren elämästä.
Lukekaa ensimmäinen osa ensin, jos haluatte tutustua Noraan ja hänen läheisiinsä.
Lukekaa ensimmäinen osa ensin, jos haluatte tutustua Noraan ja hänen läheisiinsä.
Cascarilla Gardensilla on edelleen orjia, mutta Noran aikana orjien kohtelo plantaasilla on kohentunut. Avioliitot sallittiin, orjia ei myyty lainkaan eikä plantaasilla ole valkoisia vartijoita.
Nyt on vuosi 1753 ja Deirde on asunnut vanhempiensa plantaasilla aika eristyksissä. Deidre on haltioissaan kun nuori ranskalaissukuinen lääkäri kosii. Häiden jälkeen pariskunta päätyy asumaan Hispaniolan saarelle Santa Domingoon, jossa on miehen sukua.
Mukaan lähtee myös Deidren lähimpiä orjia, kuten sisäorja Amali - joka on lähes ystävä - ja Amalin pikkusisko Nafia sekä Amalin miesystävä Lennie. Amali ja Lennie avioituvat saarella, mutta sitten Lennie katoaa. Löytyykö koskaan?
Uudella kotisaarellaan Deidre näkee miten erilailla alkuperäisasukkaita ja orjia kohdellaan. Niinpä nainen alkaa miettiä voisiko tehdä jotakin asian hyväksi.
Victorilla on niin paljon töitä vastaanottonsa kanssa ettei ole ehtinyt viedä Deidreä vielä minnekään ja Deidre on ikävystynyt. Seurapiireissä on vain vanhempia naisia eikä orjien kanssa voi seurutella.
Tarinassa on mukana myös kaksi mustaa henkilöä, orja Bonnie, jota isäntä kohtelee huonosti. Bonnie miettii miten kurimuksesta selviäisi ja eräänä päivänä Bonnie saa tarpeekseen, leikkaa hiuksensa, päättää karata ja päätyy samalle merirosvolaivalle kuin ystävänsä Jefe. Asiassa oli kuitenkin ollut yksi mutta, laivalle ei nimittäin huolittu naisia, mutta Bonniella on tähän ratkaisu.
Toinen musta henkilö Jefe (tuttu myös edellisestä osasta) on kyllästynyt nykyiseen elämäänsä ja päättää lähteä seikkailemaan. Olisiko merirosvolaivalla riittävän jännittävää? Uudessa pestissään Jefe-nimi tuntuu liian laimealta, joten mies ristii itsensä Black Ceasariksi. Näin Bonnie ja Jefe ovat samalla laivalla. Bonnie on ollut jo pitkään ihastunut Jefeen, mutta poika ei huomaa ystävänsä mielenkiintoa. Ja myöhemmin Jefe rakastuu kiellettyyn naiseen.
Tarinassa kerrotaan elämästä merirosvolaivalla sekä sen taisteluista.
Macandal on kiivas orja, joka alkaa saarnata orjien vapauttamisen puolesta.
- "Haluatteko vapauden?" (...) "Kyllä, on totta, että ajattelette sitä," mies sanoi sitten."Sillä taistelu vapauden puolesta voi maksaa teille elämänne."(...) "Jumala ei tehnyt teitä orjiksi! Hän loi kaikki samanarvoisiksi - ja hän rankaisee niitä, jotka tallaavat hänen luomakuntansa jalkoihinsa."
- "Haluatteko vapauden?" (...) "Kyllä, on totta, että ajattelette sitä," mies sanoi sitten."Sillä taistelu vapauden puolesta voi maksaa teille elämänne."(...) "Jumala ei tehnyt teitä orjiksi! Hän loi kaikki samanarvoisiksi - ja hän rankaisee niitä, jotka tallaavat hänen luomakuntansa jalkoihinsa."
Macandal sanoo, että plantaasien omistajat vapisevat jo pelosta. Ja nyt orjien tulisi peittää maa tulella ja verellä, myrkyllä ja kuolemalla, terrorilla ja paniikilla. Macandal haluaa karkoittaa kaikki valkoiset Hispaniosta. Miehellä on tähän keinonsa, joita nyt levittää orjien keskuuteen. Mutta onko tässä tarpeeksi?
Kirja on historiallinen teos avioparista, joka taistelee oikeudenmukaisuuden puolesta 1700-luvulla. Tarinassa on paljon kaikkea, mikä on hyvä asia. On elämää plantaaseilla ja merirosvalaivalla. On intohimoa. On orjia, heidän kohteluaan ja myös pyrkimyksiä saada vapaus. Näitä kaikkia teemoja kuorruttaa Karibian kaunis luonto.
Sarah Lark on jälleen kerran tehnyt paljon taustatyötä. Tarina on kiinnostava, mutta hieman olisin tiivistänyt, sillä etenkin Macandalin saarnaamisia on turhan paljon.
Olen lukenut kaikki suomennokset, joskin uusin Tulikukkien aika on vielä kesken.
Sarah Lark on taitava tarinankertoja ja vaikka kirjoilla on mittaa niissä ei ole liikaa henkilöitä. Sen sijaan on panostettu lukuisiin tarinoihin, joissa sattuu ja tapahtuu koko ajan kaikenlaista kiinnostavaa. Minä pidän.
Minusta Punaisen mangroven saari toimii myös erillisenä teoksena.
Lark kertoo jälkisanoissaan mm. että "Musta messias" eli François Macandal ja hänen terroriverkostonsa on ollut olemassa ja kirjailija on pyrkinyt kuvaamaan miestä historiallisten lähteiden mukaisesti. Joskin lähteet ovat ristiriitaisia yksityiskohdissa.
Bonnien historiallinen esikuva on nuori merirosvo Billy Bridle, joka palveli merirosvoaluksella kaksi vuotta.
Lark kertoo myös hevosista, paikkakunnista ja käyttämistään, nykyään halventavista, nimityksistä.
Yön trooppisen sateen jälkeen aurinko paistoi taas ja sai satamakorttelin värikkäät puutalot näyttämään vastapestyiltä. Lahdella lempeät laineet heijastivat auringon valoa.
++++++
Kirjailija, ent. opettaja, matkaopas, mainostoimittaja
Sarah Lark (pseud. - oik. Christiane Gohl) synt. 1958 Bochmissa Saksassa ja asuu nykyään Espanjassa.
Lark on erittäin tuottelias kirjailija, joka on kirjoittanut kymmeniä historiallisia ja nuorten teoksia, myös nimillä Ricarda Jordan ja Elisabeth Rotenberg.
*******
Ilmestyneet suomennokset:
Uusi-Seelanti -sarja:
Valkoisen pilven maa 2015 - Maorien laulu 2017 - Kiivilinnun kutsu 2021 - Toivoa maailman äärissä 2022
Linkit:
Kiivilinnun kutsu 3/4
Jamaika-sarja:
Tuhansien lähteiden saari 2023 - Punaisen mangroven saari 2023.
Käsittääkseni tässä sarjassa ei ole kuin kaksi osaa. En ainakaan löytänyt enempää. Hyvä ehkä näin.
Linkki: Tuhansien lähteiden saari, osa 1/2
Tulikukkien aika 2024 aloittaa uuden kolmeosaisen historiallisen sukusaagan, joka sijoittuu 1800-luvun Uuteen-Seelantiin. (Ihanaa!) Tämäkin teos on muhkea, sivuja on lähes tuhat.
----------
Kustantajalle kiitos kirjasta!
Kommentit
Lähetä kommentti