Outi Hongisto: Grynderi, 1. osa

 

Venla vilkaisee kelloa uudelleen: kymmenen minuuttia kotiinlähtöön. Hän klikkaa sähköpostinsa auki ja näkee avaamattoman viestin, jonka lähettäjää ei tunne.

Outi Hongisto: Grynderi, 309 s. - 1. osa Hans & Venla tutkii -sarjaan - ilm. 2023 - Myllylahti

Pääosassa on sairaseläkkeelle jäänyt rikosylikonstaapeli Hans Järvelä. Eläkkeelle jääminen tuntuu vieneen pohjan elämältä. Järvelä oli myynyt autonsa ja asuntonsa ja eronnutkin vielä. Lisäksi välit tyttären kanssa olivat väljähtyneet. Järvelä harrastaa ristikoita sekä kalastusta mökillään Porvoon ulkosaaristossa.

Eläkkeellä ollessa on aikaa ajatella ja etenkin eräs vanha tapaus on jäänyt vaivaamaan. Järvelän mielestä asiassa on ehkä toimittu väärin. Hans päättää tutkia keissiä uudelleen. 

Ex-vaimo on Espoon kaupungin virkamies ja työskentelee rakennusasioiden parissa. Pariskunnalla on aikuinen tytär.

Venla Nygren on kaupunkilehden toimittaja. Venla oli entinen rikostoimittaja, joka piti työstään, mutta valitettavasti yksinhuoltajana ei pysty tekemään vuorotyötä.
Ehkä jonain päivänä se skuuppikin tulisi vastaan.
Sitten Venla saa nimettömän vinkin ja alkaa tutkia rakennusalan epäkohtia. Aikanaan Venlan ja Hans Järvelän tiet kohtaavat ja he alkavat yhdessä penkoa mitä alasta löytyisi.

Toisaalla espoolainen grynderi Matti Sarpila toimii epäeettisesti tavoitteenaan hankkia vain lisää rahaa. Mitä kaikkea sitä voikaan tehdä? Grynderinä tonttimaat ja asuntorakentaminen kiinnostavat miestä eniten.

Entä mitä touhuaa Jakomäessä asuva arkkitehti (nipin napin)? Hän saa palkkaa, muttei oikeastaan tee mitään sen eteen. Ainoa tekeminen on juominen. 
- Hän nosti vodkalasin huulilleen. Hän ei ollut tänääkään mennyt toimistolle, sillä hänelle oli tehty harvinaisen selväksi jo kauan sitten, ettei hänen panostaan tarvittu. Sentään firma maksoi kohtuullista palkkaa siitä, että...

Erään kerran arkkitehdin luona oli taas ryyppyporukkaa ja kun mies herää kohmelostaan...  niin, niin mitä sitten?

Nyt kirjailija on keksinyt sellaisen aihekokonaisuuden, johon en olekaan törmännyt.
Rakennusala on niin monipuolinen, että siitä voi ammentaa vaikka kuinka monta dekkaria.

Hongisto avaa suht hyvin teemaa, jotta taviskin pääsi jollakin tavalla sisälle rakennusalan koukeroihin. Ja mikäs on kirjoittaessa kun on ollut rakennusalalla viisitoista vuotta, mutta sitten tulee "mutta". Grynderissä on makuuni liikaa rakennusalan juttuja  ja puliveivauksia. Täytyy olla varovainen kirjoittaessaan itselle tutuista tai läheisistä aloista.

Jollei rakennusalan koukeroita lasketa mukaan, niin teos on helppolukuinen. Mukana on yksityiselämän kuvauksia ja luvut ovat lyhyitä. Tarinassa eletään pääosin vuotta 2019, mutta mukana on myös muutamia lähimenneisyyden lukuja. 
Toivottavasti henkilöhahmoista saa jatkossakin irti riittävästi. Nyt ainakin pääsi hyvin sisään heidän yksityiselämäänsä.

Hongisto on sujuvakynäinen, joten luen kyllä seuraavankin osan, jonka aiheesta sain hieman vihiä kun kohtasin kirjailijan Tampereella. Sen perustealla on tulossa kiinnostava teos. Olen nimittäin itsekin miettinyt joskus tykönäni näitä tulevia teemoja. 

Pilkunviilaajana huomasin, että tekstissä lukee:  "Häveliäänä miehenä Matti lupasi maksaa taksin....:" Mietin, että olisiko kuitenkin tarkoitettu hövelinä miehenä....
Matti ei suinkaan ole ujo eikä arka, mutta antelias saattaa jossain tilanteissa olla. Voin olla väärässäkin. 
(Häveliäs = kaino, arka, ujo ja höveli/höyli =antelias, kohtelias, huomaavainen,)

Cliffhangerit. Lukujen lopuissa saa olla, kirjojen lopuissa ei. Mutta tämähän on makuasia. 
Taidan lukea sarjan seuraavankin osan.

Kansi olisi voinut olla hieman raflaavampi ja näkyvämpi, etenkin kun teemana on rakennusala eikä lemmenluritus. Olisi voinut olla edes vaaleampi väri, jotta pohjalla häämöttävät kiinteistöaluemerkinnät olisivat erottuneet.

Ulkona riehuu tuuli, ikkunaan kopisee irtoroskia ja isommista oksista kuuluu tömäys, kun ne kohtaavat maanpinnan. Toistaiseksi vain myrskyää, vielä ei sada.

P.S. Wikipediassa grynderi kuvaillaan näin: "Grynderi eli perustajaurakoitsija on rakennusliike, joka hankkii tontin sekä perustaa asunto-osakeyhtiön ja rakentaa tai rakennuttaa kyseisen yhtiön rakennukset ja myy huoneistot."

Kiitos kirjasta!

+++++
Kirjailija
Outi Hongisto, synt. 1974, työskentelee rakennusalalla. Rakastaa matkailua ja ahmii kirjoja.
Kuvasin Outi Hongiston joulukuussa 2023 Tampereen Kirjafestareilla.

*********
Ilmestyneet teokset:
Veljet-sarja: Veljet, Amir 2020 - Veljet, Younas 2021 - Veljet, Jälkeläinen 2023

Hans- & Venla tutkii -sarja:
Grynderi 2023
Tulossa: 2. osa Verkosto ilm syyskuussa 2024 

Lasten matkakirjat: Sara matkalla Kaliforniassa  2015 -   Sara matkalla Dubaissa 2017

Linkit Veljet- sarjan osiin:
Amir 1/3

Younas 2/3


Kommentit