Annika Eronen: Älä unohda, Maret, 5. osa

 

Maret kävi hakemassa ystävänsä pihasta lemmikkejä, jotka hän toi eteemme silmät loistaen. - Ajattelin istuttaa nämä tuohon ylärinteelle, hän sanoi. - Eivät ne sinne juurru, Eston sanoi. - Juurtuvat tietenkin, Maret vastasi. - Sehän on tämän pihan kaunein paikka, josta näkee järven ja kuulee huminan metsissä ympärillämme.

Annika Eronen: Älä unohda, Maret, 264 s. - ilm. 2023 - 5. osa rikoskomisario Savolaisen tutkimukset -sarjaan - Myllylahti

Kirsi Väisänen on varakas, kiinteistöjä omistava, kolmen lapsen äiti, joka asuu kerrostalossa. Kirsi ei ollut talossa pidetty, sillä oli sairaalloisen utelias ja puuttui talon kaikkiin asioihin. Nainen ei ottanut keneltäkään neuvoja vastaan (koska muiden neuvot olivat niin huonoja.) 
Kirsi oli eronnut ja kaksi lapsista oli muuttanut kotoa, vain vanhin lapsi oli jäänyt äitinsä luokse asumaan. Vauvana tapahtuneen onnettomuuden vuoksi lapsi oli jäänyt mieleltään ja ruumiiltaan vajavaiseksi eikä pärjää yksin.
Kirsikään ei ole välttynyt ikävyyksiltä sillä vuosia sitten tapahtunut aivoinfarkti oli tehnyt tehtävänsä. 

Eräänä yönä kun tytär oli nukahtanut, Kirsi otti tupakkansa ja ajatteli lähteä pihalle savuttelemaan. Ulos, koska parveketupakoinnista oli liian moni asukas valittanut. Kirsi avasi oven ja lähti kohti hissiä.

Arttu on teini-ikäinen yksinhuoltajaäidin lukiolaispoika, joka juoksee unettomina öinä. Kerran, eräällä juoksulenkillä Arttu kohtaa Estonin ja heistä tulee ystäviä. 
Eston oli kuusivuotiaana muuttanut Virosta Suomeen. Äiti on suomalainen ja isä virolainen liikemies. Eston asuu valtavassa talossa kalliilla asuinaluella. Käydessään ensimmäisen kerran sisarusten kotona, Arttu tapaa Estonin siskon. Maret vaikuttaa olevan kohtelias, ystävällinen ja lahjakas, mutta ahdistunut ihminen.
Lisäksi Arttu ihmettelee mikseivät siskokset koskaan puhu vanhemmistaan.

Rikoskomisario Hannu Savolainen hoitaa tahollaan rikoksia apunaan rikosylikonstaapeli Siru Hakala. Savolainen epäilee, ettei työkaverilla ole kaikki kunnossa. Savolainen toivoo, että kollega puhuisi. 

Mukana on myös edellisestä tutkimuksesta tuttu erikoinen nuori nainen. Milla on aiemmin tullut tarjoamaan apuaan, sillä näkee "näkyjä". Nyt Milla otti yhteyttä koska tuntee erään henkilön, joka kuuluu surmatun lähipiiriin. 
- Mutta nyt ilmeisesti haluatkin minun apuani. Olet umpikujassa ja haluat tietää, olenko saanut jotain selville. Että jos kuitenkin olen päässyt nuuskimaan tapausta omin nokkineni.

Lisäksi Milla väittää nähneensä kahdesti Savolaisen lähettyvillä erään henkilön. Mitä tämä tarkoittaa? Se Savolaisen pitäisi selvittää, sitten ehkä pääsisi tutkimuksissaan eteenpäin. Savolainen on ihmeissään, sillä ei ole nähnyt lähettyvillään ketään. Onko tämä taas näitä Millan näkyjä? Mahtaako Millan vihjeestä lopulta olla mitään apua?

Hannu Savolainen kuuluu mukaviin poliiseihin, jolla menee yksityiselämässä hyvin. Tosin nyt perheessä on äkäinen yllätysvieras, joka käytöstä Savolaiset eivät ymmärrä. Mitä pitäisi tehdä toisin, jotta vieras saataisiin viihtymään.

Kivasti punottu tarina, joka pitää jännitystä yllä loppuun asti. Olen lukenut kaikki Erosen dekkarit ja pitänyt kaikista, siis myös tästä. Kirjoissa on yksityiselämää, mutta sen ei anneta häiritä tarinoiden kulkua. 
Välillä kirjailija "unohtuu" hienoihin sää- ja maisemakuvauksiin, jotka antavat tarinalle lämpöä ja lempeä.

Kirjailija kertoo alkusanoissaan kirjan syntyhistoriasta:
- Tämä romaani on syntynyt niiden kolmentoista kuukauden aikana, jotka ovat olleet menetyksiä täynnä. (...) Tämän rikosromaanin kirjoittaminen on ollut minulle välttämättömyys, se on antanut pakopaikan ja luonut turvaa ja lohtua kaiken surun keskellä.

Lue ihmeessä. Lue koko sarja.

P.S. Annika Eronen on kissaihmisiä, joten tässäkin dekkarissa Savolaisen Leevi ja Kawaii ovat mukana.

Syksyisin ja keväisin kylmä tuuli puhaltaa puiden oksiin navakasti ja kuusten latvat huojuvat nöyrtyneinä sään oikkuihin. Talvella hämärä syö nopeasti lumen sinen, tulee pimeätä ja illan hiljaisuus on niin syvää, että se tukahduttaa kaiken paitsi muistot sisäänsä.

+++++++++
Kirjailija, vapaa toimittaja
Annika Eronen, synt. 1977. Asuu Lempäälässä.

********
Ilmestyneet teokset:
Hannu Savolaisen tutkimukset:
Kaivo 2017 - Yöhön kadonnut 2018 -  Ristiinan enkeli 2020 - Kissa joka kehräsi kuolemaa 2022 (yhdessä Kari Pusan kanssa) - Älä unohda, Maret 2023

Linkit pariin edelliseen osaan: Ristiinan enkeli, 3. osa

...........
Kustantajalle kiitos kirjasta!

Kommentit