Vahvaa kuunneltavaa pyövelistä, tuomarista ja apteekkarista. Toisessa kirjassa on kolmetoista erilaista kummituslajia.
Äänikirjan esittely kustantajan sivuilta:
Pyöveli, apteekkari ja tuomari päätyvät vähitellen omalaatuiseen riippuvuussuhteeseen keskenään. Kun Pohjanmaan noitavainot alkavat, murtuvat käsitykset laillisuudesta ja rangaistavuudesta. Noitien ajojahti muuttaa kaikkien kolmen elämän peruuttamattomasti.
Anneli Kannon fiktiivinen romaani perustuu todellisiin tapahtumiin. Sen taustalla kummittelevat Euroopan pyövelien historia, 1670-luvun Pohjanmaan noitaprosessit sekä alueen mestarismies Heikki Hakalainen, joka hoiti tointaan 40 vuotta.
Pyöveli-romaani sai vuonna 2016 Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon ja oli Tulenkantaja-vientikirjapalkinnon ehdokkaana."
On taas uskomattoman hyvin kirjoitettu tarina! TässäKIN osassa Kanto on tehnyt loistavan taustatyön. Kiinnostavaa tietää enemmän tuon ajan elämästä ja tavoista. Mukaansa tempaava ja elävän tuntuinen tarina. Ei ole ollut helppoa elää hyljeksittynä pyövelinä. Oluellekaan ei saanut mennä sisätiloihin. Pyövelin vaimonakaan ei ollut helppoa elää, mutta lupautumalla pyövelille saattoi pelastaa oman nahkansa.
Mielenkiintoista oli myös seurata kihlakunnantuomari Wisanderin elämää ruokkoamattoman rikkaan rouvansa kanssa.
Eikä apteekkari Eggertsin tarina hävinä kahdelle muulle. Apteekkari isä oli aikoinaan jättänyt koko perheensä ja myynyt poikansa liikalapsena puotipojaksi. Miten Eggert etenee puotipuksun töistä apteekkariksi? Sepä onkin kiintoisa tarina.
Lukija lukee muuten hyvin, mutta outo tapa puhua välillä huokaillen/kuiskaillen.
,,,,,,,,
"Kuollut kulkee on kokoelma kummitustarinoita eri puolilta Suomea. Tarinat ovat tosia, eivät keksittyjä ja mukana on myös valokuvia kummituksista. Idean kirjaan toimittaja Anneli Kanto sai kohdattuaan itse kummituksen:
”Hän seisoi huoneen ovella ilman näkyvää muotoa. Kokemus oli pelottava. Tiedän, kuka kummitus oli: nappikauppias Ida Salin, jonka aikanaan omistamassa huvilassa olin vieraana. Ida tuli katsomaan, kuka hänen kamarissaan nukkui. Mutta ehkä vain vanha huvila sai mielikuvitukseni liikkeelle? Niin olisin ajatellutkin, ellei aamulla olisi tapahtunut jotain. Huonetoverini puki vaatteita ylleen, näytti kiusaantuneelta ja sai lopulta sanotuksi: "Tiedätkö, minusta tuntui, että yöllä tuossa ovella seisoi joku.".
Kirjassa on kolmetoista erilaista kummituslajia ja nämä kummitukset ovat tosia. Tarinat ovat peräisin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja ruotsalaisen Svenska litteratursällskapetin kokoelmista. Muutamat kummitustarinat on kerrotttu suoraan Anneli Kannolle.
Kertomuksia on yhdistelty ja kirjailija on miettinyt millaisissa tilanteissa ne voisivat tapahtua.
Ihan mukavia tarinoita, eikä minulle liian jännittäviä. Olisin uskaltanut kuunnella illalla yksin mökillä. Onko siis kummituksia olemassa?
Valokuvia en päässyt näkemään, sillä äänikirjapalvelussa ei ole e-kirjaa.
Lukija ok, paitsi että välillä artikulointi on aavistuksen epäselvää: esim. siaton sielu (po. sijaton sielu).
+++++++
Kirjailija, toimittaja, käsikirjoittaja
Anneli Kanto, synt. 1950 Pirkkalassa
Ilmestyneitä romaaneja:
Piru, kreivi, noita ja näyttelijä 2007 - Kuollut kulkee - Tarinoita kalman majoilta 2008 - Veriruusut 2008 - Pyöveli 2015 - Lahtarit 2017 - Ihan pähkinöinä 2018 - Rottien pyhimys 2021
Dekkarit:
Linkki: Haihtuneet, 1. osa
(Bonuksena Turtschaninoffin Suomaa, Venhon Martti Suosalon tähänastinen elämä ja Tolan Hullut ihanat linnut)
Äänikirjapalvelun maksan itse.
Kommentit
Lähetä kommentti