Ihan kohta sinä olet jo olemassa, hän kuiskasi. Hän asetteli luomuksen vuoteelle. Tämä ei tee kipeää, hän kuiski hellästi. Ihan pian olet olemassa.
Savonlinna 2018
Pieni poika on ollut äitinsä kanssa kävelyllä lumisessa metsässä. Kotona poika on kovin vaitonainen, miettii jotain, mitä? Voivatko enkelitkin kuolla? Äiti lohduttaa, että enkelit ovat kuolemattomia ja suojelevat ihmisiä. Poika tuumaa:
- "Tuolla metsässä roikkuu enkeli puussa. Mutta ei se sitten varmaan ole kuollut."
Ylikonstaapeli Isa Karos. Savonlinnan poliisista, on vapaapäivänään ostoksilla kun joku soittaa tuntemattomasta numerosta. Soittaja on Isan luokionaikainen matematiikanopettaja, jolla olisi asiaa. Parikymppinen tytär, joka asui jo omillaan, ei ole ottanut yhteyttä pariin päivään ja vanhemmat ovat huolissaan. Isa lohduttaa, että usein katoamiset ovat hetkellisiä, eikä niihin liity mitään suurempaa draamaa. Varmuuden vuoksi Isa ottaa muistiin henkilötiedot ja lähtee poliisiasemalle.
Katoamisilmoitus tehdään ja ennen kotiin lähtöään Isa käy moikkaamassa tiimiään, Omidia, esimies Pentti Kehäkoskea ja uutta tulokasta Jarno Petikkoa. Uuden tutkintasihteerin Sikke Hakulisen Isa oli jo tavannut tehdessään katomisilmoitusta. Niiles Aarnikoskea ei näy, mutta häntä Isa näkee muutenkin.
Asemalta Isa ajaa ajatuksissaan hautausmaalle. Olo on levoton ja käynti haudalla helpottaisi. Mutta kenen haudalla Isa käy?
Lapsuudessani
- Varvasteatteri on isäni ja minun yhteinen juttu. (...) Ne ovat kivoja tarinoita, niissä ei ikinä tapahdu mitään pahaa, Isäni on sellainen, hän ei halua mitään pahaa.
Laulu lumesta / Marinmaa 1674
- Jumalan äiti, jonka vuoksi teidät on uhrattava, on hyvä. Menkää Jumalan äidin luo hyvillä mielin, Ošvuj puheli hanhille ja kuulosti itse pieneltä Jumalalta.
Nimeämätön "jonkun" luku:
- Muisto nosti hymyn hänen huulilleen. Hänelle se ei ollut vain muisto, Muistot ja tämä hetki olivat sama asia.
Isan vapaapäivät tuntuvat menevän pilalle, sillä nyt soittaa Pentti Kehäkoski.
- Isa, pääsetkö töihin? Niin kuin heti?
Metsästä on löytynyt ruumis ja tapauksessa on outoja seikkoja. Mitä on tapahtunut? Eikä surma jää ainoaksi...
Eräänä päivänä Isa käy postilaatikolla. Nappaa täyden lastin, vie sen sisälle ja ryhtyy tutkimaan postin tuomaa. Ei voi olla totta, Isa järkyttyy sydänjuuriaan myöten nähdessään mitä postin joukossa on.
- Sydämeni lähes lakkasi lyömästä. (...) Huone pyöri ympärilläni, otin pari askelta taaksepäin, yhden haparoiden sivulle ja yritin suunnata olohuoneeseeen.
Kirjailijalle tyypilliseen tapaan, tarinassa on monia eri juonienpätkiä, jotka aikanaan yhdistyvät.
Enkelimetsässä on tällä kertaa aika paljon Isasta, jonka elämässä nyt pitäisi olla kaikki aika hyvin, mutta mikä mättää? Ikävää on ainakin se, että valvenäyt ja etenkin pahat painajaiset alkavat lisääntyä. Tarvitsisiko Isa ammattiapua?
Parisuhdekin on toiminut, kunnes Isa alkaa pohtia oikeutusta onnelliseen elämään. Lisäksi Isalla on ollut mutkikas suhde ex-mieheensä, Samueliin ja nyt ongelmat miehen kanssa alkavat nostaa päätään. Isa ei saata kuvittellakaan mitä järkyttävää ex-mies touhuaa.
Kuten tuosta aiemmin käy ilmi, kirjassa on neljänlaisia lukuja: normilukuja (Savonlinna 2018), jotka kertovat perustarinaa.
On otsikoimattomia "jonkun" lukuja, joissa "joku" touhuaa outoja asioita.
On lapsen kertomia lukuja (Lapsuudestani), joissa äiti ja lapsi pelkäävät isän käytöksen takia viikonloppuja ja paljon muutakin.
Ja on Marinmaa 1674 -lukuja (Laulu lumesta). Niissä eletään kylässä, joka koostuu yhdestä suvusta ja jossa metsästetään, kalastetaan, tarinoidaan ja järjestetään uhrijuhlia. On Tietäjä, uhripappi ja rakkauskertomus. Lukujen tarkoitus ei pitkään aikaan auennut minulle, mutta kun selvisi, niin oli pakko käydä silmäilemässä ne uudelleen. Ovelaa.
Näistä luvuista käy ilmi, että kirjailija on myös oivallinen tarinankertoja.
Pidän Malmstedtin tavasta käyttää erilaisia elementtejä ja kirjan loppupuolella yhdistää ne taidokaasti.
Näppärää on myös jättää lukija tyhjän päälle. Tarkoitan tällä sitä, että saatat ihmetellä joitain asioita tai niin kuin minä nyt Laulu lumesta -lukuja. Mihin nämä viittaavat? Ei avata, ei selitellä, vaan ahaa-ilmiö tulee tarinan edetessä: no nyt ymmärrän. Koko ajan lukiessaan tietää, että ratkaisu on tulossa, kunhan malttaa odottaa.
Teksti on selkeää ja johdonmukaista, tosin paikoin kaipailin possessiivisuffikseja.
Useamman aikajanan seuraaminen on helppoa eikä henkilöhahmoja ole liikaa. Päähenkilöllä, Isalla on kaikenlaisia ongelmia, jotka tekevät hänestä inhimillisen, samaistuttavan. Silti ikävää ei ole liikaa.
Tuire Malmstedt paljastaa saavansa kirja- ja kohtausideat hyvin vahvoina kuvina ja ääninä, yleensä lenkillä, siispä luonto on myös mukana dekkareissa:
- Talven keskellä muistan kesän sen. Saavu luokseni taas, saavu luokseni taas talven kylmyyden karkottaen.
Vaikka sarjan dekkarit ovat itsenäisiä osia, niin suosittelen (jälleen kerran) lukemaan alusta.
Malmstedt todisti tällä kolmannella kirjallaankin kuuluvansa Suomen dekkarieliittiin. Eikä vain Suomen, vaan yli rajojenkin, ehdottomasti. Vink, vink Myllylahti.
Jo edellisen kirjan arvostelussa hehkutin kirjailijaa Dekkarikuningattareksi, eikä mieleni ole muuttunut. Malmstedt on kruununsa ansainnut.
Rakastan lumisadetta. Se putoaa päällemme, pehmentää maailman. Ihanaa, että tänään sataa lunta. Että juuri tänään.
++++++++
Kirjailija, kieltenopettaja
Tuire Malmstedt, synt 1974, asuu Pieksämäellä.
**********
Ilmestyneet teokset:Pimeä jää 2018 - Mykkä taivas 2019 - Enkelimetsä 2020
Edit- Malmstedt aloittaa uuden dekkarisarjan, joka ilmestyy joskus v. 2021. Jännittävää!
Tulossa: Lasitarha, ilm. elokuussa 2021 ja aloittaa Metso & Vauramo -sarjan
Pimeä jää sai Suomen Dekkariseuran Vuoden esikoiskirja -kunniakirjan.
Linkit edellisiin osiin:
Kommentit
Lähetä kommentti