Jeffrey Archer: Minkä taakseen jättää 6/7 & Miehistä parhain 7/7 - Clifton-kronikka -kauno - sukutarina


Clifton-kronikan kaksi viimeistä teosta. "Minkä taakseen jättää" sijoittuu 1970-luvulle.
"Miehistä parhain" 1980-luvulle jatkaen edellisen kirjan henkilöiden tarinoita.

Sarja kertoo Barringtonien ja Cliftonien sukutarinat. Ensimmäinen osa sijoittuu aikajaksolle 1920 -1940. Vuonna 1925 Harry Clifton on viisivuotias poika, joka asuu Bristolin työläiskorttelissa yksinhuoltajaäitinsä kanssa. Miten Barringtonien rikas suku tulee tarinaan mukaan, se selviää aika pian ensimmäisessä osassa. 

Huom! Jos sarja on sinulle vieras ja olet aikeissa lukea sen lähiaikoina, niin jatka lukemista omalla vastuulla. En paljasta viimeisistä osista oleellisia juonia, mutta jotakin pientä kuitenkin.

Vinkki lukijalle, jolla tulee olemaan osien lukemisen välissä aikaa: kannattaa kirjata ylös, vaikka ranskalaisin viivoin, tärkeimmät tapahtumat, sillä niitä on paljon joka osassa. Kestää myös hetken ennen kuin muistaa henkilöhahmot. Onneksi joka kirjan alussa on sukupuu, mutta kirjoissa on paljon muitakin henkilöitä. Osa seuraa mukana kirjasta kirjaan, osa putoaa pois. 

Kun nainen osoittaa johtajuutta, hänet leimataan heti komentelijaksi, mutta kun mies tekee täsmälleen saman, häntä kuvaillaan 'määrätietoiseksi' tai 'synnynnäiseksi johtajaksi'.

Jeffrey Archer: Minkä taakseen jättää, osa 6/7 Clifton-kronikkaan - 480 s. (pokkari) - suom. ilm. 2020 - Cometh the Hour 2016 - suomennos: Susanna Tuomi-Giddings - Sitruuna Kustannus Oy ******* kirjaston kirja

Ollaan edetty jo toiseksi viimeiseen osaan ja 1970-lukuun. Viides osa loppui Lady Virginia Fenwickin  ja Emma Cliftonin väliseen kunnianloukkausoikeudenkäyntiin. 

5. osa:
Haluan valamieheistön ymmärtävän, että väite jonka mukaan minun asiakkaani (Virginia) ei ole kunnon ihminen ja että hänen tarkoituksenaan oli kaataa teidän yhtiönne, on kunnianloukkaus, rouva Clifton. 
Ikäväksi oikeudenkäynnin tekee se, että jos Emma häviäisi jutun, hän menettäisi maineensa lisäksi myös paikkansa Barringtonin hallituksen johdossa.

Kuudennen osan alussa selviää miten oikeudenkäynnissä käy. Loppuratkaisuun pääseminen ei ollut ihan läpihuutojuttu sekään. 

Kävi niin tai näin, niin Emma Cliftonilla (os. Barrington) riittää puuhaa. Laivasukuyritystä pitää luotsata ja tarjottu uusi pesti kiinnostaa hoitaa kunnolla. Lisäksi Emma tekee töitä puolueeen hyväksi ja antaa neuvoja mm. Margaret Thatcherille.

Lady Virginia Fenwick ei ole muuksi muuttunut. Nainen jatkaa kieroilua sen minkä ehtii. Rahahuolet alkavat painaa tuhlaamaan tottunutta naista. Isä on kyllästynyt tyttärensä yli varojen elämiseen ja uhkaa sulkea rahahanat. Virginian olisi keksittävä uusi rahasampo. Virginia pääsee samoihin juhliin multimiljonäärin kanssa ja alkaa juonia. Ei väliä, vaikka miljonäärimies kertoo avioituvansa lähiaikoina. Mitä Virginia kehittelee ja onnistuuko toimissaan? 
Eikä tämä ole tietystikään Ladyn ainoa juoni.

Sir Giles Barrington on Emman veli ja Harryn lapsuudenystävä - huolimatta erilaisista taustoista. Harry oli syntynyt telakkakorttelin sivukujalla ja Giles Bristolin kuninkaallisen sairaalan synnytysosastolla. Giles on viime vuosina ollut tiukasti mukana politiikassa, mutta nyt poliittinen ura näyttäisi olevan riekaleina. Mies ei aio asettua ehdolle työväenpuolueen täytevaaleissa ja siihen on syynsä. Kaksi kertaa eroaminen ja suhde itä-berliiniliseen naiseen eivät suinkaan ole helpottamassa ehdolle asettumista. 

Tässä  kuudennessa osassa politiikkaa on vähemmän, ja tilalla on enemmän rakkautta. Giles oli eräällä Itä-Saksan matkallaan rakastunut paikalliseen tulkkiin, eikä mies voi unohtaa naista. Tämä vaan ei voi matkustaa Itä-Saksasta pois. 

Emman ja Harryn poika Sebastian on taitava liikemies ja jo 24-vuotiaana oli mukana Barringtonin hallituksessa (laivatoimintaa). Sebastian oli aikanaan tehnyt rakkausasioissa virheen, jota katuu edelleen. Sebin rakastama nainen on nykyään naimisissa ja asuu Jenkeissä.
Sitten Seb rakastuu palavasti hindutyttöön, mutta valitettavasti naisen suku on sopinut naimakaupat Intiassa. Nainen ei uskalla uhmata sukuaan.  
Kumpaa naista Sebastian alkaa piirittää, vai tuleeko kuvioihin uusi ehdokas?

Harry Clifton kirjoittaa kirjasarjaansa William Warwickistä ja teokset ovat suosittuja ympäri maailmaa. Harry on vuosia kampanjoinut kirjailija Anatoli Babakovin vapauttamiseksi Siperian vankileiriltä. Miehet tutustuivat aikoinaan Neuvostoliitossa kun joutuivat hetkeksi samaan vankiselliin. Babakov oli kirjoittanut Isä Aurinkoinen -kirjan, joka kertoo Stalinin Neuvosto-Venäjästä. Kirja oli kuitenkin liian paljastava, joten sitä ei julkaistu ja kaikki opukset hävitettiin. Vai hävitettiinkö sittenkään?  Mutta, Babakov osasi kirjansa ulkoa ja Harryllä on poikkeuksellisen hyvä muisti.
Mikä on kirjan kohtalo? Entä saadaanko Babakovia koskaan pois vankileiriltä? Näitä asioita Harry hoitaa. 

Cliftonien ja Barringtonien ongelmien keskellä huseeraa "vihollis"porukka, joka yrittää saada Farthings Bankin hallintaansa ja vallata Barringtonien laivavarustamon - keinoilla millä hyvänsä. 

Henkilöhahmoilla kullakin on monia asioita harteillaan, paljon selvitettävää, paljon vastuita, surua, mutta myös iloa. Miten ihmeessä Archer taas onnistui mahduttamaan niin paljon aiheita ja juonia suhteellisen vähäiseen sivumäärään (480 s.) - poliitista ja pankkialan kähmintää sekä vakoiluaihetta unohtamatta. 
Pidin kuudennesta osasta enemmän kuin viidennestä, sillä nyt kirjailija oli kunnolla paneutunut eri henkilöiden tapahtumiin eikä politiikkaa & pankkijuttuja ollut liikaa. 
Onneksi minulla on jo viimeinen osa odottamassa, sillä tämäkin osa, kuten edellisetkin, jää jännittävään kohtaan, kiväärin laukaukseen. Ketä ammuttiin? Lukijalla on siitä aavistus, mutta onko se oikea?

...........................................

Numero kuusi painoi liipasinta. Luoti lähti kivääristä 212 mailin tuntivauhtia ja osui kohteeseen viisi senttiä vasemman solisluun alapuolelle...

Jeffrey Archer: Miehistä parhain, 459 s. - päätösosa 7/7 Clifton-kronikkaan - suom. ilm. 2021 - This Was A Man 2017  - suomennos: Susanna Tuomi-Giddings - kannen suunnittelu: Johannes Wiebel -  Sitruuna Kustannus Oy ******** arvostelukappale

Edellinen osa loppui kiväärin laukaukseen ja tässä osassa selviää ketä ammutiin, kuka ampui ja miten ammutulle kävi. 

Sir Gilesin vaimo on ollut mukana huseeraamassa yhtä sun toista, eikä aviomies ei ole tietoinen puolisonsa puuhista. Millainen tausta Sir Giles Barringtonin vaimolla onkaan? 
Giles on ollut politiikasta syrjässä, mutta nyt on taas palannut. Vastapelurina on hyvin läheinen sukulainen.

Harry kirjoittaa edelleen ja kirjat menestyvät maailmanlaajuisesti. Hauskasti tässäkin kirjassa viitataan Archerin toiseen teokseen. Tällä kertaa Harry Clifton kirjoittaa *) Kruunaa vai Klaavaa. 
Lisäksi miehelle koettaa jännät paikat, sillä:
- Kun Harry käveli kuningatarta kohti, palvelija ojensi hänen majesteetilleen miekan ja asettti pienen pallin hänen eteensä. (...) "Nouskaa, Sir Harry."

Emma Clifton on työskennellyt seitsemän vuotta samassa paikassa. Tässä työpaikassa saa työskennellä vain kaksi kautta, joten edessä on irtisanoutuminen. Margaret Thatcher tarjoaa työpaikkaa, josta Emma ei malta kieltäytyä. 

Sebastian Clifton puolestaan saa paikan pankin hallituksen puheenjohtajana, kun edellinen johtaja meni naimisiin ja luopui paikasta. Sebastianilla on pientä huolta taiteellisesti lahjakkaasta tyttärestään, sillä tämä erotetaan maineikkaasta taidekoulusta. Syynä rakastumisen mukanaan tuomat ongelmat. Näiköhän tytön stipendi perutaan?

Sarjan loppuosien pahis, Lady Virginia Fenwick jatkaa juonitteluitaan. Ja mitä Virginia tekee kun jää kiinni eräiden äärettömän arvokkaiden taide-esineiden pimittämisestä? No huhhuh, aikamoinen kosto. Virginia on hahmona niin kamala, että hänestä ei voi olla pitämättä - tavallaan. Ei kukaan voi olla niin ilkeä ja häikäilemätön - paitsi Virginia. Hänestä olisin halunnut vielä lukea enemmän. Pois politiikkaa ja pankkia ja tilalle Virginiaa.

Kun kirja alkaa olla lopuillaan, tulee hätä: nytkö tämä jo loppuu, voi ei. Ja kun vielä eräs päähenkilöistä sairastuu vakavasti, ei itku ole kaukana. Sarja päättyy hieman ärhäkästi ja tulee mieleen, että haluaako Archer päästä jo kronikasta eroon. Loppujen lopuksi, tarkemmin ajatellessani, Archer päättää kyllä mallikkaasti tämän sukukronikan, joka kannattaa lukea. 

Viimeisessä osassa tarinat vedetään osin yhteen. Sanon osin, sillä olisin halunnut, että esim. Lady Virginian ja Jessikan elämästa olisi kerrottu enemmmän. Tässä osassa on taas aika paljon pankki- ja politiikkajuttuja, jotka vähän vesittivät lukukokemustani (mutta vain vähän).

Toivoin, että lopetuksessa olisi revitelty kunnolla ja jätetty tiettyjen asioiden turhan yksityiskohtainen veivaaminen sikseen, esim. krikettiottelua on sivukaupalla. Koska en tiedä lajista mitään, se tuntui tylsältä. Lisäksi on sivukaupalla puheita ja lakiehdotuksia, plääh.

Sarja alkaa 1920-luvulta ja loppuu 1990-luvulle.

Clifton-kronikan alkupään ja loppupään kirjat ovat parhaita. Välikirjoissa oli minulle hieman liikaa politiikka sekä pankkimaailman asioita, mutta sehän on makuasia mistä kukin pitää. Kirjoissa juonitellaan paljon, sekä liike-elämässä, politiikassa että työelämässä muutenkin. Puhumattakaan yksityiselämän kiemuroista ja metkuiluista. Eikä kaikki aina lopu hyvin ja onnellisesti. Archerilla on myös "inhottava" tapa jättää kirjat jännittävään kohtaan. Onneksi suomennostahti on ollut kohtuullinen eikä ole joutunut tuskittelemaan vuosia.

Pidin edellisestä osasta enemmän!

Jos olet miettinyt tarttumista tähän kirjasarjaan, niin älä enää mieti. Pidin kronikasta kokonaisuutena, sillä Archer osaa kirjoittaa hyvin ja sekoittaa oivasti romantiikkaa, jännitystä ja kieroilua. En antanut politiikan enkä pankkimailman kuvauksien häiritä. 

Olen muutamaa poikkeusta lukuunottamatta lukenut koko Archerin suomennetun tuotannon ja ihastunut kirjailijan tarinoihin jo paljon ennen Cliftonin kronikkaa. Näistä vanhemmista teoksista esim. Kane ja Abel kannattaa ehdottomasti lukea.

Archerilla on tarinan kertomisen lahja.

Valokuvat liittyvät etenkin viimeisen osan tarinaan. Tosin kuvat on otettu muurin murtumisen jälkeen. Berliinin muuria alettiin rakentaa v. 1961 ja se murtui v. 1989. Muuria jätettiin pystyyn 1,3 km. Länsipuoli oli jo täynnä graffiteja ja 118 taiteilijaa 21 maasta loi toiselle puolelle 106 kuvaa. Se on maailman suurin ulkoilmagalleria. Kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa jos Berliiniin menee. 

Länsi- ja Itä-Berliinin välineen rajanylityspaikka, Checkpoint Charlie, liittyy myös tähän viimeiseen osaan, mutta on tietysti nykyään erinäköinen. 
Checkpoint Charlie on Berliinin muurin lisäksi yksi tärkeimpiä Berliinin jaon ja kylmän sodan symboleista. Checkpoint Charlien läheisyydessä on Berliinin jaosta kertova museo, jossa kannattaa ehdottomasti poiketa jos liikkuu lähistöllä. 

+++++++++
Kirjailija, poliitikko ja pääri (v. 1992 - >) 
Jeffrey Archer, synt. 1940 Lontoossa. Entinen parlamentin  jäsen ja Konservatiivipuolueen varapuheenjohtaja. Kirjailija aloitti poliittisen uransa 29-vuotiaana, ja muutamien katkojen jälkeen lopetti v. 2003. Ihan nuhteettomasti Archer ei ole elämäänsä elänyt. Jos kiinnostaa niin googlatkaa. 

Mies kerää taidetta ja harrastaa huutokauppojen meklarointia. Kirjoja on myyty 270 miljoonaa kappaletta ja julkaistu 97 maassa ja 40 kielellä.

(Lähteet: Wikipedia ja Sitruuna Kustannus Oy)

**********
Suomennetut teokset:
Clifton-kronikka: Vain aika näyttää  2017 - Isän synnit 2017   - Vaietut salaisuudet  2017 -  Maksun aika 2018 -  Miekkaa vahvempi 2019 -  Minkä taakseen jättää 2020 - Miehistä parhain 2021

Linkki viidenteen osaan: Miekkaa vahvempi

Muita: Miljoonan dollarin petos 1976 - Kerrotaanko presidentille 1977 - Leppymättämät 1979 - Kane ja Abel 1980 - Tuhlaajatytär 1982 - Valtataistelu 1984 - Kunnian tähden 1986 - Täydellinen murha: Kaksitoista kertomusta 1989 - Suuri unelma 1991 - Varkaiden kunnia 1993 - Jättiläiset 1996 - Kruuna vai klaava 2020 - Totta vai tarua - novellikokoelma 2021

Linkki edelliseen teokseen:*)  Kruuna vai klaava

Linkki novellikokoelmateokseen: Totta vai tarua

Romaanien lisäksi kirjailija on julkaissut novelleja, näytelmiä, televisiosarjoja ja lastenkirjallisuutta.

Archer on aloittanut uuden kirjasarjan, joka kertoo etsivä (vai onko jo rikostarkastaja?) William Warwickista, joka on Harry Cliftonin kirjoittaman kirjasarja päähenkiö. Hyvä oivallus ArcheltaKyseessä ei kuitenkaan ole dekkarisarja, kuten Clifton-kronikassa Harry-hahmon kirjoittama sarja. 

Netistä poimittua:




William Warwick -sarja:
Tulossa: Oikeus ja kohtuus, ilmestyy syyskuussa 2021.

Kommentit