Sisältökuvaus kustantajan sivuilta:
"Ruttoa salaa poteva Liina päätyy luostariin meren taakse. Seutu ja kieli ovat vieraita, mutta työ apupiikana sentään tuttua. Luostarissa asuu myös vanha rouva, joka on mieltynyt tallirenkiin ja hankkii hänelle pienen tuvan ja pellon. Taloon tarvitaan vaimo, ja sellaiseksi rouva määrää Liinan.
Kun uusi ruttoaalto saapuu, luostari kokee kovia. Liina löytää itsensä tupalaisen vaimona ja joutuu ottamaan selvää, syntyykö elinikäinen kumppanuus sopimuksen voimalla?
1600-luvulle sijoittuva historiallinen romaani kertoo sitkeästä nuoresta naisesta, joka joutuu luovimaan naiselle asetettujen odotusten ja vaatimusten ristiaallokossa"
Viihdyin erinomaisen hyvin Liinan kanssa. Yhtä asiaa jäin vain pohtimaan: Liinalla on rutto, mutta kuinka hän myöhemmin kykeni salaamaan sen mieheltään?
Elämä ruttoineen päivineen on ollut 1600-luvulla kovin rankkaa.
Liina on aikaansaapa ja lämminsydäminen nainen. Viihdyin niin hyvin, että toivoisin Runotytölle jatkoa. Kysyin asiasta kustantajalta, mutta he eivat osanneet antaa vastausta.
Suosittelen.
Havaste on kirjoittanut paljon historiallista proosaa. Jostain syystä en ole lukenut kuin kaksi Havasteen kirjaa, Ruttotytön ja Laahuksen. Molemmista pidän, joten aion kyllä lukea lisääkin. Ehkä olisi järkevää jatkaa Nuijasota -sarjaa.
++++
Kirjailija
Paula Havaste, synt. Rovaniemellä, asuu Helsingissä.
Havasteen tuotanto on suht laaja. Hän on kirjoittanut tietokirjoja, runoja ja historiallisia romaaneja.
Kirjailija kuvattu Turun Kirjamessuilla 2022.
****
Ilmestyneet teokset:
Kymmenen onnen Anna (2003), Kotasavun Marja (2004), Lapinmaan Nilla (2005), Joulupukin tarina (2006), Loitsukirja (2007), Maaren, samaanien sukua (2008), Kaksi rakkautta (2010), Yhden toivon tie (2012), Kolme käskyä (2013), Tuulen vihat (2014), Taika päivässä (2025), Maan vihat (2015), Veden vihat (2016), Lumen armo (2017), Onnen loitsut (2018), Pronssitähti (2018), Vierashuoneet (2019), Morsiusmalja (2020), Saarelaislaulu (2021), Laahus (2022), Lieka (2023), Luode (2024), Lauha (2025) ja Ruttotyttö (2026)
Linkki: Laahus, osa 1/4
(Bonuksena: Marja-Leena Lempinen: Siivet ja juuret)

Malcolm koetti kätkeä haukotuksensa noustessaan. Hän veti sukat, housut ja saappaat jalkaansa, sujautti puukon takaisin paikalleen ennemmin vanhasta tottumuksesta kuin sen tähden, että olisi arvellut juuri nyt tarvitsevansa asetta, ja meni ulos.
Kaisa Viitala: Klaanin lähetti, (+ e-kirja) - 2. bonuskirja Nummien kutsu -sarjaan - ilm. 2026 - kansi: Timo Numminen - Storytelin äänikirja - kesto: 4t 29 min. - lukija: - Antti J. Pääkkönen - Karisto
Sisältökuvaus sivuilta:
"Seikkailuja ja jännitystä 1700-luvun Skotlannissa. Bonustarina rakastettuun Nummien kutsu -sarjaan.
Isä Malcolm on ylämaalaisklaanin pappi 1700-luvun alussa, aikana, jolloin katolilaisuus oli maassa laitonta. Eikä siinä vielä kaikki: klaanit suunnittelevat taas kapinaa, ja Malcolm paitsi harjoittaa laitonta papintointa myös välittää salaisia viestejä päällikkönsä Fingalin lähettinä. Jos hallituksen punatakkiset sotilaat yllättävät hänet, on hänen henkensä halpa.
Huippusuosittu Nummien kutsu -sarja sijoittuu Gilleshielin linnaan 1700-luvun Ylämaalla. Klaanin lähetti syventää pidetyn sivuhahmon tarinaa ja paljastaa, mitä Gilleshielissä tapahtui silloin, kun Agnes oli vasta matkalla sinne."
Nyt päähenkilö on isä Malcolm, jonka elämää saamme seurata nuoruudesta lähtien. Mies oli joskus haaveillut perheestä, mutta astuessaan papin oppiin oli niin nuori ettei varmaan osannut edes ajatella, ettei perheen perustamisesta ko. ammatissa tulisi mitään.
Henkilönä pidän Malcolmsta, hän vaikuttaa oikein mukavalta. On kiva tutustua myös tällaiseen sivuhenkilöön, jolla on oma roolinsa päätarinassa. Nyt tajuan, että ilman tätä bonuskirjaa sarja olisi tavallaan vajaa.
Lukija hyvä. Kiva kun on miesääni, koska päähenkilökin on mies.
+++++
Kirjailija, viestintäsuunnittelija ja historioitsija Kaisa Viitala, synt. 1974 Lapualla, asuu Seinäjoella.
Kirjailija on kirjoittanut myös nimellä Kaisa Ikola.
Kuvasin kirjailijan Tampereen Kirjafestareilla syksyllä 2025.
***
Ilmestyneet teokset:
Nummien kutsu -sarja:
Klaanin vieraana 2024 - Klaanin suojeluksessa 2025 - Klaanin tulevaisuus 2026 -
(+ bonuksena Kathleen McGurl; Vallankumouksen kuiskeet)
Tulossa: Neljäs osa, Klaanin toivo, ilmestyy keväällä 2027.
Bonuskirjat:
Klaanin tytär 2025 Storytel Original, (2026 muut palvelut ja painettuna 2027.) -
Klaanin lähetti 2026
Tulossa: Seuraava ja viimeinen bonuskirja ilmestyy syksyllä 2027. Tämän jälkeen kaikki kolme bonustarinaa julkaistaan painetettuna kertomuskokoelmana.
Vuonna 2028 alkaa uusi trilogia Pohjanmeri, jota erityisesti odotan. Se julkaistaan vuosina 2028-2030.
-----
Kommentit
Lähetä kommentti