Allegro barbaro on jatkoa Komediantit-romaanille, joka sijoittuu vuosille 1944- 1987 ja etenee Arabellan kertomana menneisyyden ja "nykyisyyden" lukuina.
Tämän postauksen kirjassa on myös kaksi aikakautta. Toinen alkaa vuodesta 1956, jolloin isoisä loikkasi Unkarista Saksaan. Nykyisyydessä Pèter on kertojana. Arabella on Pèterin isoäiti.
Pèter Szigeti on tyhjentämässä isoisältään Gáborilta perimäänsä ja myyntiin menevää sirkusvaunua. Raivausta tehdessään Pèter löytää painavan arkun, jossa on isoisän maalauksia. Puulaatikosta löytyi vielä vanha lompakko, jossa on valokuva kauniista naisesta, joka ei ollut isoäiti. Pèter haluaa tietää, kuka nainen on.
Pèter oli esiintynyt Schreierin sirkuksessa, jonka toiminta oli lopetettu koronan takia. Nyt Peter haluaa opiskelella saksalaisessa valokuvauskoulussa. Pèterillä on unkarilaiset sukujuuret, joten olisi mielenkiintoista lähteä valokuvausreissulle Unkariin.
Budapestissä oleskellessaan nuorukainen asuu isotätinsä Mártan luona. Pèter kysyy isotädiltään, kuka valokuvan nainen on, mutta täti sanoo, ettei tunne naista. Pèter oli aina halunnut tietää Unkarin ajoista, mutta kukaan ei ollut kertonut. Ehkä isotäti nyt kertoisi.
Kaupunkia kierrellessään Pèter yrittää aistia suvun henkeä ja miettii isoisäänsä Gáboria, joka oli lähtenyt Unkarista vuonna 1956 kansannousun aikana ja päätynyt töihin sirkukseen. Isoisä oli ollut myös taitava maalari.
Pèter oli halunnut nähdä isoisänsä taideakatemian, mutta olikin jäänyt matkalla ihmettelemään taloa, jonka leveissä räystäissä lukee TERROR. Taloon pääsi tutustumaan, myös kellariin, jossa Unkarin fasistit olivat kuulustelleet ja kiduttaneet satoja juutalaisia hengiltä. Lukuisien valokuvien näkeminen oli järkyttävää.
Isotädin luona Pèter oli kertonut käynnistään Terrorin talossa ja kuuli, ettei Márta ollut ikinä käynyt talossa eikä aikonut mennäkään. Ei vaikka talossa saattaisi olla paljon isotädin lapsuuteen ja nuoruuteen liittyviä asioita.
Kirjan vahvoina teemoina ovat edelleenkin (kuten Komedianteissakin) sirkus ja musiikki. Tällä kertaa mukana on Bartókin ja Buccinin kansanmusiikki. Näiden aiheiden lisäksi valokuvauksella on oma osansa. Pèter etsii kuvauspaikkoja ja miettii, mitä valokuvillaan haluaa ilmentää. Kaikkea ei voi kuvata, vaikka tahtoisi. Kuvia tulee otettua lukuisia, mutta Pèter kelpuuttaa niistä vain muutamia. Mies miettii, olisiko hänestä sittenkään valokuvaajaksi.
Sitten Pèter saa idean. Isotädistä voisi tehdä kuvasarjan
- Kuvata vanhus tavallisissa askareissaan tai kulkemassa jokapäiväisiä reittejään. Pèter voisi samalla jututtaa häntä ja oppia jotakin Unkarista.
Ajan mittaan Pèter saa tietää enemmän suvustaan ja näkee jopa esivanhempiensa hautoja. Hautausmaa onkin eräs kiinnostavimmista paikoista, sillä siellä on kummallinen kaatopaikka, jonne on viety muilta haudoilta kaikenlaista roinaa. Outo paikka, mutta tuolta Pèter saisi hyvän kuvasarjan.
Komediantit-teoksen Arabella kulkee mukana tarinassa menneisyyden kirjeiden välityksellä. Arabella oli ennen nimeltään Esther Weiss, ja hän oli juutalainen. Kukaan ei aikoinaan tiennyt Arabellan juutalaisuudesta, eikä sirkuksesta sellaisista asioista kysytty.
- Illalla Pèter avasi rasian. Siellä oli yhdeksän kirjettä, ja jokaisen päällä sama teksti: Rakkailleni - jotta muistaisitte, jotta ymmärtäisitte.
Arabella oli allekirjoittanut kirjeet: Arabella - Yläilmojen sirkus.
Lisäksi mukana on Unkarin historiaa, joka on minulle jäänyt aika vieraaksi: Maan kansannousun tapahtumat, juutalaisvainot ja kommunismin aiheuttamat kokemukset.
Sirkuslaisen Natalian myötä tarinaan saadaan mukaan hieman rakkautta.
Lempeästi kirjoitettu romaani avaa hienosti Unkarin historiaa ja esittelee samalla Budapestin kaupunkia. Hirvonen kuvaa hyvin ihmissuhteita ja musiikin voi aistia. Ei ihme, sillä Maritta Hirvonen on ollut Tampere Filharmonian intendentti.
Tarinassa on paljon Budapestin katuja, paikkoja ja sitaatteita, joista suurin osa on suomennettu. Budapestin kartta ja sukupuu olisivat olleet plussaa.
Lue ihmeessä tämä "taidekirja", mutta aloita ensin Komediantit-romaanista, jossa kerrotaan Arabellan tarina.
Oli sellainen ajatus, että jos yksikin ihminen yleisössä saa meidän esityksestä iloa, tulee kosketetuksi, unohtaa murheensa ja on hetken onnellinen, ollaan saavutettu kaikki, mitä pitää.
P.S. Kirjan taustakuva on oma maalaukseni, joka on saanut inspiraationsa (kuten arvata saattaa) kirjan kansikuvasta
P.S.2. Allegro barbaro on soolopianokappale, jonka Béla Bartók on säveltänyt vuonna 1911. Jos olette kiinnostuneita klassisesta musiikista, niin Allegro barbaro löytyy netistä Se on voimakas kuuntelukokemus.
Jos puolestaan kuuluisat valokuvaajat kiinnostavat, niin kannattaa lukea Jari Järvelän teos Klik jonka pääosassa on lyhytkasvuinen sotavalokuvaaja Iris, jonka kuvia mieskuvaajat häikäilemättömästi omivat nimiinsä.
++++
Kirjailija, eläkkeellä oleva Tampere Filharmonian intendentti
Maritta Hirvonen, syntynyt 1951 Tampereella ja asuu Nokialla. Hirvonen on kirjoittanut eläkepäivinään jo seitsemän kirjaa. Hirvonen on yksi pienkustantamo Stresan perustajajäsenistä.
Pikkukamarimusiikkia
(Bonuksena toinen mukava novelliteos: Pirjo Puukko: Mutkanlukutaito)
*******
Kustantajalle kiitos kirjasta!
Kommentit
Lähetä kommentti