Aunuksen Karjala 1942.
Larja Rovio on ollut puoli vuotta opettajaleirillä kanta-Suomessa ja on palaamassa kesäksi Suurmäkeen. Pian Larja saisi tietää miten Suurmäkeen jääneitä perheenjäseniä oli kohdeltu ja ehkä jollain olisi tietoa vanhemmista, jotka oli viety itään vankileirille.
- Vaikka kanta-Suomen ja Aunuksen Karjalan välillä ei enää ollut maarajaa, kotiin en leiriltä ollut päässyt.
Buabon huonon kunnon takia Larja peruu opettajaopintojen jatkokurssin ja jää kotiseudulleen ja toivoo saavansa työtä entisestä koulusta.
Larja on aiemmin ollut kyläkoulussa opettajana, ja miettii mitkä luokat saisi opetettavakseen. Mutta nyt ammattitaito kyseenalaistetaan eikä Larja saa omaa luokkaa.
Talvisodan jälkeen opetuskieleksi oli määrätty suomi. Larja oli oppinut kieltä isältään, joka oli nuorena kiertänyt laukkukauppiaana Suomessa.
Larja pettymykseksi hänet palkataan vain johtajaopettaja Väinö Ailion avuksi.
- Mutta että työssä hänen valvontansa alaisena. Mikä loukkaus ja arvonalennus - yläluokkien opettajan apulaiseksi. Olin sentään opettanut tässä koulussa meistä neljästä pisimpään.
Sitten piiriesikunnalta tulee lisäohjeita käymälähygieniaan. Lapset eivät nimittäin osaa istua käymälässä ja sotkevat paikat.
- "Larjan tehtävä on jatkossa valvoa käymälätapoja."(...) "Arvon johtajaopettaja", sanoin matalalla äänellä. "Olen työskennellyt ennen teitä tämän koulun opettajana, ja nyt te pyydätte minua valvomaan kusella käymistä."
Larjan Matja-buabo on ollut paikkakunnan arvostetuin itkijänainen ja nyt tuonilmaisiin lipumassa oleva buabo miettii kenestä tulisi hyvä seuraaja. Buabo pyytää Larjaa, josta ensin tuntuu ettei hänestä ikinä olisi siihen, mutta kummasti sanat ja itku alkavat soljua.
- Mutta puolenyön kohta koittaessa täytyi virsitellä itku, jollaista ei ollut totuttu kuulemaan ja jota buabo oli aivan erikseen toivonut. Minun hyvästini.
Surijoilla oli sumea katse. He havahtuivat etsimään katseellaan, kuka virsittelisi. Monen huomio kääntyi iäkkääseen Anniin, mutta hän nyökkäsi rohkaisevasti minulle.
Nousin seisomaan jalat vapisten. Olin aivan tyhjä, en saisi puristettua ulos yhtäkään sanaa tai kyyneltä. (...)
Lopulta tunsin tipahtaneeni juurien kannateltavaksi, ja juurista virtasi elinvoima kaikkeen ympäröivään. Ikävä virtasi lävitseni eikä minun tarvinnut teeskennellä itkua. Yksi ohut juuri johti vainajien valtakuntaan, ja sille aloin itkuni.
Larja on huolissaan paitsi koulun oppilaista myös pikkusiskostaan Polasta, jonka sydämen alla sykkii uusi elämä.
Miehiä on kirjassa vain vähän, sillä hehän ovat rintamalla. Siellä on Pola miesystävä Tykki ja Larjan tuleva puoliso Misa. Pari poikkeusta on, kuten suomalainen sotilas Tuomas Alava, joka on paikakunnalla postimiehenä. Tuomaksen perhe on Seinäjoella. Koulun johtajaopettajana on viiskymppinen Väinö Ailio, jonka tavoista opettaa Larja ei pidä.
Kylä yrittää elää elämäänsä, kukin asukas tavallaan, kunnes Kannaksella alkaa suurhyökkäys. Tykit jytisivät ja luonto hiljenee. Larjan ja Polan pitäisi ilmoittautua suomalaiselle sotilashallinnolle, mutta lähtevätkö he? Tai lähteekö vain toinen?
- "Kuuntele viestejäni ruusujen kautta", sisko kuiskasi. "Niinhän isäkin sanoi äidille: kun he ovat erossa toisistaan, ruusut välittävät viestit."
------
Upea teos, joka kuvaa naisten elämää sodan aikana. Naisten sota oli mykkää, vaikka mieli on täynnä erilaisia sodan ääniä. Myös eläimet ja luonto joutui kärsimään sodan tuhoista. Tarinassa on tuulella, tulella, maalla, taivaalla ja linnuilla vertauskuvallisia merkityksiä, joita voi lukiessa makustella. Larjan hellittelynimi oli pohjoistuulen puhaltelema, koivuvarpusten raapima. Niinpä Larjakin etsii ja saa luonnosta voimaa.
Teksti on sujuvaa ja murteella rikastettua. Joskaan en ymmärtänyt kaikkia sanoja, joita arvailin yhteyden mukaan. Alku oli hankalampaa, mutta sitten pääsin kyytiin ja lukeminen alkoi sujua.
Henkilöhahmot, Larja etunenässä, ovat luontevia ja samaistuttavia.
Paikoin tarina on hyvin koskettava, joten ei ihme, että Mäki itsekin on itkenyt tarinaa kirjoittaessaan.
- Vedin henkeä syvin, rahisevin vedoin, ja kävi niin kuin Matja oli varoittanut, olin tikahtua itkuuni. Mutta se ei haitannut, buabo oli luvannut, ettei se haittaisi vaan pysytisin jatkamaan.
Nikottelin ankarasti ja kuulin, miten ihmiset ympärilläni itkivät ääneen, korkealta ujeltaen, nyyhkäyksiä tyrskyten tai hiljaa vaikertaen.
Kaikki hahmot ja juonikuviot ovat fiktiivisiä. Mäki on silti tehnyt valtaisan taustatyön etsiessään historiallisia faktoja. Myös äänellä itkeminen oli kirjailijalle uutta, joten siihenkin piti tutustua. Itkuja on erilaisia eri tapahtumia varten.
(Itkuvirret on jaettu neljään päälajiin: kuolinitkut, hääitkut, sotaanlähtöitkut sekä tilapäisitkut. Itkijöitä ovat olleet yleensä naiset. Itkijän kautta purkautuu paitsi itkijän oma paha olo, myös yhteinen suru. Lähde: Wikipedia.)
Ainoan miinukseni annan säännömukaisesta "alkaa laulamaan"-muodoista, jotka jaksavat aina vain ärsyttää ja hieman häiritsevät lukemistani. Kotimaisten kielten keskus on hyväksynyt muodon jo kymmenen vuotta sitten, mutta olen elänyt ajan jolloin ko. muoto oli kouluissa suurimpia kielioppivirheitä mitä saattoi tehdä, joten en pääse tästä ärsytyksestä eroon.
Sävähdyttävä, koskettava tarina, jossa on sisarkateuden sekä sodan ja vahvojen naisten lisäksi ripaus uskoa, toivoa ja rakkautta. Kirja kertoo myös sen aikaisista tavoista ja tottumuksista. Loppupuolella on vavahduttava kohtaus, jossa viholliskoneet hyökkävät ja pommittavat juna-asemaa
Hieno kansi on linjassa edellisen teoksen kanssa. Tällä kirjalla on erikoinen nimi, mutta en voi tarinaa spoilaamatta kertoa mistä se on peräisin.
Toivon ja luotan, että Itkin toisenkin saisi arvoisensa palkinnon, vaikkapa Finlandian!
Ruusu heristeli kuivia oksiaan, riippakoivun oksasta jäi juovia vedenpintaan. Tuuli työnteli harmaat pilvet erilleen ja liu'utteli niitä etäämmäs toisistaan.
Olisi varmaan paikallaan lukea tuo Ennen lintuja ensin. Katselin kirjailijan haastattelua Kulttuuricocktail Kirjoissa, yllättävää että pohjalaisnainen on kokenut tällaisen kutsumuksen tutustua juuri vanhan Karjalan menneisyyteen.
VastaaPoistaKannattaa lukea molemmat.
PoistaUpea kirja ja hienosti linkittyi edelliseen kirjaan. Hauskaa, että olit lainannut samaa kohtaa kuin minäkin, kusitarkastajan hommaa.
VastaaPoistaEi ihme, sillä se kohta on vaan niin herkullinen.
Poista