Terhi Rannela: Niin kuin muutkin herrat

Engdahl, Lauttakylän piirieläinlääkäri, oli juuri hakenut uuden avustajansa kyytiin kestikievarista, johon tämä oli hädin tuskin ehtinyt majoittua. Tyttö oli valvonut karjan ruumiin lämmön mittausta toista vuorokautta ja neuvonut kahdeksaa lehmänhoitajaa toimissaan. (v. 1911)

Terhi Rannela: Niin kuin muutkin herrat, 224 s. - ilm. 2023 - kansi: Tuija Kuusela - Karisto 

Tämä romaani kertoo eläinlääkäri Agnes Sjöbergistä, joka valmistui ensimmäisenä naisena Euroopassa ja todennäköisesti ensimmäisenä naisena maailmassa väitteli eläinlääketieteen tohtoriksi. Kirjailija kuvailee teostaan episodiromaaniksi.

Kaksikymmentäkolmevuotias Agnes oli halunnut eläinlääkäriksi lapsesta alkaen ja se oli ennenkuulumatonta tuohon aikaan. Eiväthän naiset saaneet opiskella.
- Engdahlilla ei ollut koskaan ollut avustajaa, mutta hän tunsi kaupunkilaiskollegoita, joilla oli. (...) Neiti Sjöberg oli matkustanut Satakuntaan ja käärinyt hihansa. Kaikkien odotusten vastaisesti ylioppilas taisi asiansa. 

Agnes haluaa kuulla mitä mieltä eläinlääkäri on.
- Hän sanoi niin kuin asia oli. Hän oli ottanut Agnesin työhön vähän leikillä, sillä vanhan miehen elämässä huvit olivat vähissä. Mutta hän ei nauranut enää. Tytön kylmäpäisyydestä saisi moni ottaa oppia. Jos tyttö ei pirua saati paikallisia pelännyt, ei tämä pelkäisi mitään. "Te sovitte paremmin eläinlääkäriksi kuin moni muu."

Agnes saa suositukset ja pääsee opiskelemaan Dresdenin korkeakouluun. Siellä vastaanotto on tympeä. Monien miesopiskelijoiden, etenkin suomalaisten, mielestä Agnes on täysin väärässä paikassa. Eihän nainen voisi olla eläinlääkäri. Naisasialiike on ok, mutta tuskin korkeakoulussa.

Agnes kohtaa luennolla myös lapsuudenystävänsä Hugo Vaaran. Hugo oli iloinen, sillä nyt olisi joku, jonka kanssa puhua kotipuolen asioista. Agnes voisi varmaan myös auttaa Hugoa kirjoittamaan nättejä kirjeitä Suomeen. Mutta, Hugo huomaa pian, ettei olisi eduksi esiintyä Sööperin flikan lapsuudenystävänä. Eikä Hugoa edes kiinnosta opiskelu. Eniten maistuu saksalainen olut ja viikonloppujen riehakas elämä.

Agnesin olo Dresdenissä kestää vain vuoden, sitten nuori nainen saa tarpeekseen huonosta kohtelusta ja siirtyy opiskelemaan Berliiniin.

Sotatoimet alkavat ja opiskelutoverit kutsutaan palvelukseen. Agnes mietti mitä tekisi. Kauaa ei tarvinnut pohtia kun Sjöberg saa käskyn ottaa haltuunsa koko klinikka ja neljän assistentin työt. Kaksi vuotta nainen hoitaa mukisematta kymmeniä hevosia.
Eräänä päivänä klinikalle tuodaan venäläisiltä saatuja sotasaaliita, hevosia, jotka ovat sairastuneet räkätautiin. Hevoset pitää kuvata, tehdä niille tutkimukset ja kolmen päivän päästä lähettää teuraalle. Eikö olisi ollut parempi vain päästää heti kärsimyksistä.
- Vaarallinen tauti sekä ihmisille että hevosille. Tarttuu avohaavan kautta. Räkätautiin sairastunut ihminen kuolee aina. Jos ihminen saa tartunnan, hän kuolee 14 päivässä.

Agnes tekee mitä käskettiin, mutta on vihainen:
- Professori pysyi loitolla räkätautipotilaistani. (...) Hän ei kertaakaan edes koskenut niihin, katsoi vain kaukaa ikkunan takaa. Hän tiesi hyvin millaiseen vaaraan minut asetti.

Aikanaan Agnes valmistuu ja ryhtyy tekemään väitöskirjaa ja väittelee Leipzigissa heinäkuussa vuonna 1918. Väitöstilaisuuteen oli käsketty pukeutumaan frakkiin, mutta Agnespa ei totellut, vaan teetätti ompelijalla silkkisifonkisen leningin, jossa oli kivihiilihelmiä. 
Valmistuttuaan Sjöberg palaa Suomeen ja oli mm. kunnanlääkärinä sekä Somerolla että Närpiössä. Agnes oli aina ajatellut pysyvänsä naimattomana, mutta kohtalo puuttuu peliin. Valitettavasti arpaonni on huono. 

Suomessa riittää asiakkaita ja väki pitää hänestä. Kollegat sen sijaan olivat ilkeitä ja mm. katkoivat Agnesin puhelimenjohtaja ollenkaan ajattelematta, että tekivät hallaa sairaille eläimille kun lääkäri ei päässyt paikalle. 

Sjöberg on ollut sitkeätä tekoa. Kesti kaiken kiusaamisen ja ikävät teot. Professori oli mm. varastanut erään Agnesin tutkimustuloksen ja julkaissut sen omanaan. Tai kuinka ikävältä on mahtanut tuntua, kun  luennoiva professori on sitä mieltä, ettei nainen voisi olla paikalla kun luennon aiheeena on veneeriset taudit. Professori alkaa kiihottaa muita opiskelijoita huutamaan: "Hinaus! Ulos! Hinaus! Ulos Hinaus! Ulos! HINAUS! ULOS! Sjöbergia aletaan repiä penkistä irti, mutta Agnes pitää kiiinni eikä suostu poistumaan luennolta. Hyvä!
Rannela kirjoitttaa, etteivät kaikki opiskeluaikaiset ilkivallanteot edes mahtuneet romaaniin. Sjäberg oli sairastellut pari kertaa hyvin vakavasti, mutta kuin ihmeen kaupalla selvinnyt. Elämä oli rankkaa myös lyhyen avioliiton aikana. 

Kirjaa varten on tehty laaja taustatutkimus, lopussa on lähdeluettelo. Kirjailija ottanut  kirjailijanvapauksia, täyttänyt aukkoja ja keksinyt muutaman hahmonkin.
Erilaisia ovat näkökulmaluvut, joissa tarinaa kertovat Matti-sika ja koira.
Koira löytyi Agnesin väitöskirjakuvasta ja Matti oli karjalainen sikavainaa.
Mukana myös kirjeenvaihtoa, lehtileike yms.

Olen pitänyt kaikista lukemistani Rannelan kirjoista, niin myös tästä. Lisäksi aihe on perikiinnostava. Kuka meistä on kuullut Agnes Sjöbergistä? Minä en ainakaan, eikä ollut kirjailijakaan, ennen kuin kollega oli antanut vinkin. Kiitos, että antoi! Agnes Sjöberg ansaitsee päästä ihmisten tietoisuuteen. Ja ajatelkaa, että nykyisin 90%  eläinlääkäreistä on naisia. Olisiko Agnes ikinä voinut uskoa tätä?

Agnes Hildegard Sjöberg 1888 - 1964

Kun muut antoivat periksi ja suurin osa lopulta antoi, ihmiset vain olivat sellaisia. Agnes Sjöberg katsoi horisonttiin, maiskautti suutaan ja laukkasi eteenpäin.

P.S. Kirjakuvan pikkukissa on yksi lukuisista kulkukissoista, joita Pohjois-Makedoniassa kuulema vilisee. Poikkeuksellisesti kuva ei ole omani, vaan tyttäreni ottama.

+++++++
Kirjailija, toimittaja, sanataideohjaaja
Terhi Rannela, synt. 1980 Outokummussa ja asuu Tampereella.
Kirjailija kuvattu Tampereen Akateemisessa syksyllä 2023

Kävin kuuntelemassa Terhi Rannelaa Helsingin Kirjamessuilla syksyllä 2023.

********
Ilmestyneet teokset:
Historialliset romaanit:
Punaisten kyynelten talo 2013 - Frau 2016 - Kiivaat 2019 - Niin kuin muutkin herrat 2023

Linkki: Vastarintaryhmä jatkosodan aikaan Tampereella. Ryhmään kuului alaikäisiä henkilöitä. Tarina on fiktiota, mutta perustuu todellisiin tapahtumiin: Kiivaat

Muut:  
Äiti - Ajatuksia äkkikuoleman jälkeen 2020 - Kirjeiden lumo 2021
 
Linkit: Koskettava teos, omaa elämää: Äiti - ajatuksia äkkikuoleman jälkeen
Tietokirja, + proosa : Kirjeiden lumo

Tietokirjat: Kirjoita nuorille, luovan kirjoittamisen opas 2010 - Frau-romaanin työkirja (e-kirja) 2016 - Kesyt kaipaavat, villit lentävät (matkapäiväkirja) 2018 - Miksi en kirjoittaisi (yhdessä Päivi Haanpään kanssa) 2019

Linkki: Matkapäiväkirja:  Kesyt kaipaavat, villit lentävät

Lisäksi lukuisia nuortenromaaneja, kuten:
Yöuinti ja muita novelleja 2022  - Vaarallinen keli 2023 (novelleja nuorille)
Linkit: Yöuinti ja muita novelleja


Kommentit