Heather Morris: Kolme sisarta

 

Haluan, että lupaatte minulle ja toisillenne, että pidätte aina huolen toisistanne. Ettää olette aina toistenne tukena, tapahtui mitä tahansa. Ette anna minkään maailmassa erottaa teitä.

Heather Morris: Kolme sisarta, 469 s. - suom. ilm. 2022 - Three Sisters 2021 - suomennos: Kristiina Drews - alkup. kansi: Nick Stearn - kannen sovitus: Noora Karlsson - Aula & Co

Teos alkaa prologilla: Slovania 1929.  Menachem Meller on kutsunut kotitalon takapihalle perheensä eli vaimonsa, kolmevuotiaan Livin, viisivuotiaan Magdan ja seitsenvuotiaan Cibin. Isällä on asiaa. Hän toivoo, että siskokset pysyisivät aina yhdessä. Isä oli menossa isoon ja vaaralliseen leikkaukseen ja halusi sanoa tyttärilleen tämän. Isä ei selvinnyt.

Vuonna 1942 Mellereiden oven taakse ilmestyy kaksi nuorta Hlinkan kaartilaista. (Kaartilaiset ovat saaneet saksalaisen SS-koulutuksen ja kääntyneet omaa kansaansa vastaan, esim. osallistumalla holokaustin toimeenpanoon). Pojat sanovat, että viisitoistavuotiaan Livin pitää lähteä tekemään saksalaisille töitä. Isoisä Yitzchak ja Chaya-äiti protestoivat, mutta pakko mikä pakko.

- Ja äiti, kyllä minä voin mennä saksalaisille töihin. Ei siellä varmaan tarvitse kauan olla. Tavallista työtä - ei kai se niin raskasta voi olla?

Cibi oli liittynyt sionistiseen nuorisojärjestöön, jonka tavoitteena on perustaa uusi juutalainen kotimaa. Cibi  on tullut leiriltä kotilomalle ja kuulee, että Livin on lähdettävä. Cibi päättää lähteä mukaan huolehtimaan siskostaan ja tuomaan tämän aikanaan kotiin.

Magda puolestaan on tuolloin sairaalassa, josta tohtori Kisely ei halua päästää tyttöä pois. Sairaalassa Magda olisi turvassa - ainakin toistaiseksi. Sieltä päästyään tyttö piileskelee naapuriperheen vintillä tai läheisessä metsässä.

Livi ja Cibi järkyttyvät päästyään Auschwitziin. Tytöt viedään kaksikerroksiseen rakennukseen, jonka makuusalin oljet tuovat mieleen navetan tai tallin - eläinten pahnat. Salissa on ainakin tuhat kaljupäistä ihmistä, joita tytöt ensin luulevat pojiksi. Eikö ole patjoja, pitäisikö nukkua noilla kirppuja vilisevillä oljilla? Kyllä pitää eikä patjoja ole läheskään kaikille, joten kolmen tai jopa neljän tytön täytyy maata kyljekkäin kuin sillit purkissa.

Neljältä aamulla kapot (vartijat) herättävät. Liviltä ja Cibiltä viedään vaatteet ja korut. Matkalaukuista ei tietoakaan. Sitten hiusten ja häpykarvojen leikkaukseen ja likavetiseen ammeeseen pesytymään. Karkeatekoiset vaatteet päälle ja lopuksi käsivarteen tatuoidaan numero - Cibille 4559 ja Liville 4560. Sisarusten elämä Auschwitzissä on alkanut, töinä on tiilien kantamista, kirjurin ja lähetin hommia. Parasta oli kun tytöt joutuvat lajittelemaan vaatteita, tutkimaan tulokkaiden omaisuuksia ja etsimään piilotettuja koruja, ruokaa tai rahaa.  Kylmällä tytöt salakuljettivat huopia ja takkeja. Salakuljetus oli kuitenkin vaarallista, sillä kiinnijäädessä saattoi saada kuulan kalloon samantien.

Elämä on rankkaa, sairaudet riivaavat, on kylmä, jatkuva nälkä ja ainainen pelko siitä, että joutuu kaasukammioon. 

Etenkin Liville elo on kovaa, mutta Cibi muistaa isänsä sanat ja sanoo:
-  Pidän huolen, ettei meille tapahdu mitään - niin kauan kuin minussa henki pihisee.

Magdaa pystyttiin piilottelemaan aikansa, mutta pian koko perheen oli lähdettävä. Magda joutuu heti eroon äidistä ja isoisästä, eikä näe heitä enää koskaan. Monien mutkien kautta Magda vihdoin astuu junasta. Tyttö näkee vankeja ja SS-miehiä räksyttävien koirien kanssa. 
- Missä me ollaan? Magda kysyy yhdelta laihalta mieheltä katsoen häntä silmiin.

"Tervetuloa helvettiin", mies sanoo ja mittailee vankeja katseellaan.
"Missä helvetti on?"

"Puolassa. Tämä paikka on Birkenau."

Lopulta sisarukset löysivät toinen toisensa ja vannoivat etteivät enää eroaisi. (Niin kuin he olisivat siitä voineet päättää.)

Tytöt pärjäävät talveen 1944, jolloin murhaaminen loppuu ja saksalaiset alkavat tuhota tappamiensa juutalaisten, romanien, venäläisten ja muiden vankien nimiluetteloita. Tammikuussa 1945 tuhannet naiset ja tytöt lähtevät Auschwitz-Birkenausta marssimaan kohti tuntematonta.

Marssiessaan taas kerran naiset huomaavat, että vartijat alkavat häipyä. Niin päättää tehdä myös eräs pieni joukkio, muassaan siskokset. Tytöt kulkevat Euroopan halki kohti kotimaataan Slovakiaa, joka oli nyt kommunistien hallinassa. Sisarukset päätyvät lopulta vanhaan kotitaloonsa, mutta sen on vallannut vieras perhe. Magda runnoo itsensä sisälle hakemaan piilossa olevia kynttilänjalkoja ja valokuvia ja sitten matka jatkuu.

Romaanin kolmannessa osassa siskokset ovat kulkeneet kotimaastaan Slovakiasta Israeliin aloittamaan uutta elämää.
Kaikki sisarukset löytävät aviomiehekseen holokaustista selviytyjän, jonka kanssa perustavat perheen ja saavat lapsia. Loppuosassa kerrotaan sisarusten yksityiselämästä Israelissa.

Sisaruksella on todella ollut onnea, että he kaikki ovat selvityneet Auschwitz - Birkenaun helvetistä. Traumoja on varmaan tullut, mutta toivottavasti he ovat osanneet hakea apua. Positiivista on ollut, että sisarukset ovat aina halunneet puhua tapahtumista eikä työntää niitä mielensä perukoille.
Ja isän aikoinaan esittämä pyyntö toteutui:

- Kun ne merkkasivat nämä numerot meidän nahkaan, ne samalla sinetöivät meidän yhteisen lupauksen. Jollain merkillisellä tavalla me saimme siitä voimaa taistella henkiinjäämisen puolesta.

Olen lukenut vuosikymmeneien aikana lukuisia keskitysleiri - ja natsi-aiheisia kirjoja ja olin jo päättänyt, että nyt saa riittää. Sitten Aula & Co kertoi, että on kutsunut Heather Morrisin Helsingin Kirjamessuille ja kirjailija on pyydetty kirjabloggaajille tarkoitettuun aamiaistilaisuuteen puhumaan asioista, jotka johdattivat ko. aiheen äärelle. Mutta kävikin niin ikävästi, että Uudesta Seelannista matkaan lähtenyt Morris myöhästyi jatkolennolta ja nippanappa ehti messuhaastatteluun. 

Heather Morris Helsingin Kirjamessuilla 2022 Aula & Co:n kustantajan Nora Varjaman haastattelussa.

Hyvin kirjoitettu teos, jossa ei rankasta aiheesta huolimatta missään vaiheessa mässäillä keskitysleirikuvauksilla. Joistain toiminnoista ja henkilöistä on pakko kertoa tarinan vuoksi. Kirjassa on sellaisia kohtia, jotka saavat herkistymään, joten varaa nenäliina lähettyville. 

Teoksen lopussa on kirjailijan sekä sisarusten jälkeläisten jälkisanoja, luetteloita sekä valokuvia ja kysymyksiä lukupiirejä varten. 
Isot, noin käsivarren korkuiset kynttilänjalat ovat edelleen olemassa. Kirjassa on valokuva, jossa Magda pitelee kynttilänjalkoja polvillaan. 

Lainaus kirjasta Auschwitzin viulu:
Ote laskelmasta Lublinin ja Auschwitzin leireiltä kerätystä vaate- ym. tavarasta:

Lumppua                            400 vaunulastia          2 700 000 kg
Höyheniä                            130 vaunulastia             270 000 kg
Naisten hiuksia                       1 vaunulasti                   3 000 kg
Kierrätysmateriaalia             5 vaunulastia               19 000 kg

Tämä taulukko kertoo hieman siitä millainen homma Cibillä ja Livillä lajitteluyksikössä oli.

Sisarukset:  
Livi 1922 - 2015 (4560)
Magda 1924 - Asuu Israelissa (jos on vielä elossa.) (A-25592)
Cibi - 1925 - Asuu Israelissa (jos on vielä elossa.)  (4559)

Muistatteko sen meidän yhteisen punkkasängyn? Vaikka päivä olisi ollut kuinka kamala, tiesin, että jos saan illan pimeudessä käpertyä teidän kahden viereen, en ole koskaan yksin. (Sanoo Magda.)

P.S. Kirjan taustakuva on Auschwitzistä, jossa vierailin vuonna 2007. Kuvia otin todella vähän, sillä paikan tunnelma ja tapahtumat tekivät valokuvaamisen toisarvoiseksi.

++++++++
Kirjailija
Heather Morris, synt. 1953? Te Awamutussa, Uudessa-Seelannissa. Asunut sekä Uudessa-Seelannissa että Australiassa.
Eläkkelle jäätyään Morrisin oli tarkoitus viettää leppoisia eläkepäiviä lastenlasten touhuja seuraten. Toisin kävi. Kun Morris tapasi Lale Sokolovin (Auschwitzin tatuoija)  ja kuuli häneen tarinansa, alkoi toisenlainen elämä. Siitä lähtien kirjailija on kiertänyt maailmaa.

Kolme sisarta -kirja sai alkunsa näin:
”Olin Etelä-Afrikassa kirjani PR-kiertueella, kun tyttäreni otti yhteyttä ja kertoi saaneensa sähköpostia eräältä pariskunnalta. Mies oli matkustanut Livia-äitinsä luo Israeliin ja vienyt hänelle tuliaisiksi Auschwitzin tatuoijan, koska äiti ja tämän sisaret olivat holokaustin selviytyjiä. Heti kirjan nähtyään Livia sanoi: ’Siinä on varmaan Lalen ja Gitan tarina. Minä olin Birkenaussa yhtaikaa heidän kanssaan – ja Gita ja minä kävimme samaa koulua.’ Sähköpostiviestin lähettäjä Oded Ravek kysyi, voisinko tulla Israeliin tapaamaan Liviaa ja hänen Magda-siskoaan. Cibi, siskoksista vanhin, ei surullista kyllä ole enää elossa."

Tästä kuvasta ei näe, että kirjailija oli joutunut matkustamaan tuntikausia nukkumatta. Väsymystä ei havainnut olemuksesta eikä haastattelusta. Morris sanoi, että on tottunut aikaeroihin ja viivästyksiin.

Tässä taas harvinaisuus, sillä en ota selfietitä. Minusta kirjailija on se päähenkilö, en minä. Nyt oli "pakko" mennä kuvaan kun kirjailija itse pyysi, enkä kehdannut kieltäytyä.

********
Ilmestyneet teokset:
Auschwitzin tatuoija 2019 - Cilkan tarina 2020 - Tarinoita toivosta 2021 -  Kolme sisarta 2022
Kirjoja on myyty yhteensä yli 15 miljoonaan kappaletta. 

Linkit: Auschwitzin tatuoija

Cilkan tarina
(Bonuksena Eddy de Wind: Pääteasema Auschwitz)

Muiden kirjailijoiden aiheeseen liittyviä teoksia:
Auswitzin kaksoset ja Auschwitzin orkesteri

Maailman onnellisin mies

Auschwitzin viulu

--------
Kustantajalle kiitos kirjasta!