Sarah Lark: Toivoa maailman äärissä osa 4/4

 

Helena huokasi. Aina sama juttu. Kukaan ei ikinä halunnut saattaa Luzynaa vaikeuksiin. Nuori tyttö onnistui aina löytämään ihmisiä, jotka suostuivat lakaisemaan hänen tempauksensa maton alle ja ottamaan hänen virheensä omalle kontolleen.

Sarah Lark: Toivoa maailman äärissä, 395 s. - suom. ilm. 2022  - 4. osa Uusi-Seelanti -sarjaan -  kansi: Nick Oxby - Eine Hoffnung Am Ende der Welt - suomennos: Sanna van Leeuwen - Storytelin äänikirja - kesto: 10 h - lukija: Maija Lang - Bazar

Esittelyteksti kustantajan sivuilta:

Tunteikas historiallinen sukusaaga jatkuu

Sarah Larkin Uusi-Seelanti-sarjan neljäs osa "Toivoa maailman äärissä" on unohtumaton lukuromaani kahdesta kohtaloaan etsivästä nuoresta toisen maailmansodan pyörteissä.

Vuonna 1941 nuori Helena matkustaa sisarensa Luzynan kanssa Puolasta Lähi-itään karkuun Eurooppaa koettelevaa kauhua. Helena on kuullut mahdollisuudesta päästä turvaan kaukaiseen Uuteen-Seelantiin, joka vaikuttaa rauhaisalta satamalta suojassa sodan kärsimyksiltä. Maailma asettaa kuitenkin esteen naisten tielle, kun vain toinen heistä saa turvapaikan kaukaisesta maasta.

Samaan aikaan James McKenzie kapinoi vanhempiaan vastaan Uudessa-Seelannissa. Vanhempiensa jyrkästä vastustuksesta huolimatta nuori lentäjä haluaa matkustaa Eurooppaan puolustamaan vapaata maailmaa. Kohtalo laittaa Helenan ja Jamesin tiet törmäyskurssille, ja nuoret joutuvat taistelemaan kaikkien tulevaisuuden vuoksi maailman syttyessä liekkeihin heidän ympärillään.

Toivoa maailman äärissä on Sarah Larkin Uusi-Seelanti-sarjan huikaiseva päätösosa, joka jatkaa McKenzien suvun tarinaa ja vie lukijan unohtumattomalle matkalle kohti kaukaisuudessa siintävää toivoa.

Kirja alkaa pakolaisleiriltä Teheranin lähellä Persiassa vuonna 1944. Siellä Helena Grabowski ja hänen pikkusiskonsa Luzyna haaveilevat Uudesta-Seelannista. Pakolaisleiri oli kohtalaisen mukava verrattuna Siperian Vorkutsaan, jossa tuolloin 14-vuotias Helena raatoi vanhempiensa kanssa metsissä ja kaivoksissa. Helena oli luvannut äidilleen pitää aina huolta pikkusiskostaan.

Luzynalle Persia saattoi olla paratiisi, mutta Helenalle tämäkin maa oli samaa painajaista, joka oli alkanut, kun heidät oli karkoitettu Lvivistä.

Helena pohtii voisivatko he sittenkin sodan jälkeen palata Puolaan vanhaan elämäänsä. Mutta toisin käy. Toinen heistä pääsee Uuteen-Seelantiin, mutta miten käy toisen sisaren?

Aloittaessani sarjaa vuonna 2015 ja jatkaessani vielä toiseen ja kolmanteenkin osaan, sanottiin, että sarja on trilogia ja että Kiivilinnun kutsu olisi päätösosa. Näin ei sitten käynytkään, vaan ilmestyi Toivoa maailman äärissä. Olen tästä kovin tyytyväinen, sillä mielestäni ensimmäinen osa (Valkoisen pilven maa) ja tämä viimeinen ovat parhaita.

Olen pitänyt tästä sukusaagasta, joka alkaa ajallisesti jo 1850-luvun tienoilta, joten aika montaa sukupolvea ehditään seurata. Kolmannesta osasta tuttu Gloria on jo niin vanha, että hänellä on aikuinen poika eli esittelyssä mainittu James McKenzie.

Harmi, että sarja loppuu, sillä olen viihtynyt tämän suvun parissa. Sarjan romaaneissa on paitsi hyvin kirjoitettua viihdettä myös oikeita historian tapahtumia. Toisessa osassa on paljon tietoa maorien elämästä ja tavoista. 

Kirjan lopussa on jälkisanat, joissa kerrotaan mm. historiasta: leireistä, pakkosiirroista, maoreista. Sekä orpolapsista plus siitä, että Uusi-Seelanti on vuonna 1944 ilmoittanut halukkuutensa ottaa vastaan seitsemänsataa puolalaislasta varta vasten perutettuun leiriin (Pikku-Puola) Pohjoissaarella. Alunperin lapset oli tarkoitus palattaa Puolaan sodan jälkeen. Näin ei käynyt vaan lapsia alettiin sopeuttaa uusseelantilaiseen yhteiskuntaan ja lähes kaikki seitsemänsataa sotaorpoa löysivät uuden kodin Australiasta tai Uudesta-Seelannista.

Neljäs osa on kirjoitetu niin, että mikään ei estä kirjailijaa joskus jatkamasta myös tätä sarjaa. Mutta onneksi uusi sarja on  tulossa! 

Lyhyesti edellisistä osista. Hyppää yli, jollet halua tietää yhtään mitään.

Sarja alkaa alkaa kun varaton kotiopettajatar Helen Davenport vastaa lehti-ilmoitukseen, jossa uusiseelantilaiset naimattomat miehet etsivät vaimoa. Mukavalta vaikuttanut viljelijä vastaa Helenin kirjeeseen ja näin matka Uuteen-Seelantiin voi alkaa.

Rikkaan lordin ja lampaankasvattajan tytär, Gwyneira Silkham, on hävitty uhkapelissä vaimoksi uusiseelantilaisen lammasparonin pojalle. 

Huolimatta erilaisista yhteiskunnallisista asemistaan Helen ja Gwyneira tutustuvat ja ystävystyvät pitkällä laivamatkalla. Onneksi heistä tulee ystäviä, sillä aviomiehet eivät olekaan sellaisia prinssejä mitä naiset olivat ymmärtäneet. 

Toisessa osassa jatketaan elämää Uudessa-Seelannissa, Christchurchin kylän lammasfarmeilla ja Queenstownin kaupungissa. Helen ja Gwyneira ovat nyt asuneet uudessa kotimaassaan neljäkymmentä vuotta. Kirjan pääosissa ovat Helenin tyttärentytär Elaine sekä Gwynin lapsenlapsi, puoliksi maori,  Kuramaro-tini-Warden. Molemmat naiset kohtaavat vastoinkäymisiä sekä elämässä että rakkaudessa, mutta hymyilee se onnikin jossain vaiheessa. 

Kolmannesta osasta voi lukea arvostelun alla olevasta linkistä.

Ka mate te kainga, ka ora te kainga rua. Jos menetät yhden kodin, löydät toisen.

++++++
Kirjailija, ent. opettaja, matkaopas, mainostoimittaja
Sarah Lark (pseud. - oik. Christiane Gohl) synt. 1958 Bochmissa Saksassa. Kirjailija löysi Uuden-Seelannin toimiessaan matkaoppaana ja ihastui maahan. Lark asuu nykyään Espanjassa.
Lark on tuottelias kirjailija, joka on kirjoittanut kymmeniä historiallisia ja nuorten teoksia, myös nimillä Ricarda Jordan ja Elisabeth Rotenberg.

*******
Ilmestyneet suomennokset:
Uusi-Seelanti -sarja:
Valkoisen pilven maa 2015 - Maorien laulu 2017 - Kiivilinnun kutsu 2021 - Toivoa maailman äärissä 2022

Linkki edelliseen osaan: Kiivilinnun kutsu 3/4

Tulossa uusi sukusaaga: Tuhansien lähteiden saari - ilm. heinäkuussa 2023. Toinen osa Punaisen mangroven saari ilmestyy lokakuussa 2023.

Lukija: Maija Lang on muuten ihan hyvä, mutta minusta sanojen välissä on usein liikaa taukoa ja luennasta tulee töksähtelevää.

Blogini etusivulla mainitaan myös matkailu, joten alla pari kuvaa liittyen romaanin tarinaan. 

Kirjassa puhutaan tähdistä, joita on myös Uuden-Seelannin lipussa. Nämä neljä tähteä symboloivat Etelän ristiä. Toisin kuin muissa valtioiden lipuissa, joissa on Etelän risti, Uuden-Seelannin lipussa on tähdistä vain neljä. 

Kuvan jääkaappimagneetissa on myös saniaisen lehti ja teksti "downunder"= arkikielinen ilmaisu sanoista eteläinen pallonpuolisko. 

Saniaisen lehti on kiivilinnun ohella maan kansallistunnus ja lehtiä näkeekin kaikkialla: 

Tämä iso saniaisteos on Queenstownissa.

Uudesta-Seelannista ei voi puhua ilman lampaita, joita kirjan tarinassakin esiintyy paljon. Kuvan oikeassa reunassa koira ajaa lampaita ylös.

Bää-bää itsellesi...

Vierailin vain Eteläsaarella, joka on huisin kaunis paikka. Suosittelen käymään, jos on joskus mahdollista. Minä haluaisin käydä myös Pohjoissaarella.
Kirjassa on tapahtumia molemmilla saarilla. 

Voitin korkeanpaikankammoni ja astuin tosi jyrkkään hissiin vain saadakseni nähdä Queenstownin kokonaan. Ihan ei mahtunut yhteen kuvaan. 

Romaanissa on tapahtumia myös Wellintonssa ja Christchurchissa. Queenstown, joka oli minun tukikohtani, sijaitsee Eteläsaaren länsipuolella Dunedinistä luoteeseen. Sarjassa ollaan myös Queenstownissa.
,,,,,,,,,,,,

Äänikirjapalvelun maksan itse.