Isä käveli taakseni ja laittoi kätensä pääni päälle ja siirsi hiukset pois otsaltani. Hänellä oli valikoimissaan pari hellää eletteä, helliä sanoja ei, ei ainakaan lapsille.
Missä isä on? -romaani on temaaatista jatkoa Roskaväkeä -kirjalle ja kertoo Helferin omasta isästä. Teoksen minä-kertoja on Helfer itse.
Roskaväkeä kertoo puolestaan pääosin Helferin kauniista isoäidistä, Mariasta, mutta myös tämän aviomiehestä ja seitsemästä lapsesta lapsuudesta aikuisuuteen.
..........
Sitten jatko-osaan:
Kun isä on ollut kuolleena kymmenen vuotta käy Helfer äitipuolensa luona ja kertoo, että haluaisi kirjoittaa isästään romaanin. "Toden vai keksityn?" kysyy äitipuoli. Molempia, mutta enemmän keksityn, sanoo kirjailija.
Monikan isän nimi on Josef. Tuo nimi oli suvussa kohtalonimi, sen takia sitä ei saanut päästää unholaan ja siksi suvussa on muitakin samannimisiä
Puoli vuotta ennen ylioppilastutkintoa Josef joutuu sotaan, palelluttaa oikean jalkansa ja päätyy kenttäsairaalaan, jossa jalka amputoidaan. Sairaalassa isä tutustuu Grete Moosbrugerrin, joka kosii isää pelätessään menettävänsä tämän. Gretestä tuli Monikan äiti.
-Isä oli valehdellut äidille. Hän oli kertonut tälle, ettei hänellä ollut ketään. Hän kertoi vanhempiensa kuolleen jo hänen ollessaan lapsi. Ei sukulaisia. Ja niin edelleen.
Grete puolestaan ei valehtele, vaan kertoo olevansa kotoisin taaimmaisesta metsästä. Vanhemmat olivat kuolleet ja perhe oli köyhistä köyhin.
Tällä haavaa Grete ja Josef asuvat yhdessä Irma-tädin ja Kathe-tädin kanssa pienessä talossa vuoren kupeessa. Nyt vanhempien entinen makuuhuone oli Vatin ja Mutin.
- Äiti kertoi myöhemmin, että tyynyt olivat vielä tuoksuneet hänen vanhemmilleen, jotka olivat jo kauan olleet mullan alla. Isän tyyny oli tuoksunut leiritulelle ja seikkailulle.. (...) Äidin tyyny oli tuoksunut neilikalta.
- Äiti kertoi myöhemmin, että tyynyt olivat vielä tuoksuneet hänen vanhemmilleen, jotka olivat jo kauan olleet mullan alla. Isän tyyny oli tuoksunut leiritulelle ja seikkailulle.. (...) Äidin tyyny oli tuoksunut neilikalta.
Sitten syntyi Margarethen ja puolitoista vuotta myöhemmin Monika.
Isälle tarjottiin työtä sodan uhreille tarkoitetun toipilaskodin johtajana. Paikka oli isälle paratiisi, sillä siellä oli arvokas kirjasto. Isä oli pitänyt huolta pahasti sodassa loukkaantuneesta Ferdinandista. Kiitoksi tästä miehen isä testamenttasi osan kirjoistaan toipilaskodille. Isä kirjoittti vihkoihinsa kirjaston kirjojen ja kirjailijoiden nimiä. Osa noista vihoista on nykyään Monikalla.
Eräänä päivänä saapuu mies yhdistyksestä, joka omistaa toipulaskodin. Mies kertoo, että topilaskodista, joka toimi vain parhaina kesäkuukausina, tehtäisiin hotelli tai majatalo välikuukausien ajaksi. Kun mies kuulee ettei kirjasto ole ahkerassa käytössä, se todetaan tarpeettomaksi. Niinpä isä alkaa "purkaa" kirjastoa, muttei voinut viedä kaikkia kaikkia.
- Mutta hän halusi pelastaa viitisen-kuutisensataa kauneinta, mielenkiintoisinta, arvokkainta. Muut hänen olisi valitettavasti uhrattava. Joko rahdattava kilohinnalla johenkin antikvariaattiin tai kirpputorille tai paperinkeräykseen.
Vieläkin jäi upeita kirjoja. Mitä niille pitäisi tehdä? Isä kietoi kirjat vahakankaisiin ja teki suuria paketteja, sitoi ne vesitiiviiksi ja yhdessä Monikan kanssa kirjapaketit kaivettiin mullan alle piiloon. Tästä tuli isän ja tyttären välinen salaisuus, jota ei ikinä saisi kertoa kenellekään.
Tilintarkastajalla on kuitenkin tarkka lista tavaroista - myös kirjoista. Mitäs nyt? Isää kutsuttaisiin varkaaksi, petturiksi. Sitä isä ei kestäisi, vaan mieluummin kuolisi.
Josefilla ja Gretellä on paljon jälkeläisiä, joista he eivät pystyneet huolehtimaan. Sitten äiti sairastuu ja joutuu sairaalaan, jossa isä viettää myös aikaansa. Lapset jaettiin suvulle, siihen asti kunnes äiti olisi terve, mutta eihän siihen kukaan uskonut. Sitten äiti kuolee ja isä katoaa. Missä isä on? Kaikki muistavat, että isä on viimeksi nähty hautajaisissa ja vastaanotolla.
Lopulta isä löytyy metsästä, järven rannalta. Vihdoin Monika pääsee kertomaan isälleen että suuri toive on toteutunut.
- Ensimmäiset kaksi kirjaani, novellikokoelman ja romaanin, hän vielä ehti lukea, vein hänelle kummastakin oman kappaleen omistuskirjoituksella - "Vatille, jonka syytä on, että rakastan kirjoja" ja "Vatille - katso selkämyksessä on minun nimeni."
Isän kuoleman jälkee sisarukset jakoivat keskenään isän kirjat. Isä ei olisi halunnut sitä. Hän olisi halunnut, että kirjat pysyisivät yhdessä. Äitipuoli ehdotti kirjojen testamenttaamista lainakirjastolle. Hyvä idea, jonka isäkin olisi hyväksynyt. Perilliset kuitenkin tahtoivat itselleen tietyt teokset ja loput lahjotettiin lainakirjastolle.
Täytyy myöntää, että Monika Helferillä on ollut hyvin erikoinen menneisyys ja suku.
Minusta tässä kirjassa oli sama "vika" kuin Roskaväessäkin eli eli aikajanojen vaihtelut sekoittivat minut toisinaan. Ja koska suku on laaja monine sisaruksineen, äitipuolineen, täteineen ja setineen, niin menin hieman sekaisin niissäkin. Tosin, tämä "vika" saattaa olla minussa. Etten vain hahmottanut tarinaa.
Lukekaa ihmeessä tämä kirja, sillä kirjan tarina (oli se sitten kuinka totta hyvänsä) on värikäs ja isän toimet kirjojen säilyttämiseksi hinnalla millä hyvänsä on raastavaa luettavaa. Moni kirjoja rakastava saattaisi toimia samalla tavalla.
Kirjailija tuntuu kertovan menneisyydestään rehellisesti. Mutta. Kirjan alussa Helfer sanoi haluavansa kirjoittaa isästään enemmän keksityn romaanin, joten mikä tarinassa on totta ja mikä ei? Joka tapauksessa kirjassa on huumoria, mutta myös surua. Se oli hyvä asia, että isä pystyi siirtämään kirjarakkautensa eteenpäin.
- Josef rakasti kirjoja, oli kova lukemaan. Kirja oli isälle pyhä.
Olen onnellinen, että minunkin suvussani rakkaus kirjoihin on kulkenut sukupolvesta toiseen.
Ja muuten. Monika Helfer oli kerran kysynyt isältään kuinka monta kirjaa kirjastossa täytyy vähintään olla? "Täällä", isä sanoi, "täällä on 1324 kirjaa. Kyllä tätä voi kirjastoksi kutsua."
Jos kerran tuo määrä on riittävä, niin ehkä minunkin täytyy ruveta kutsumaan olohuonettani kirjastoksi (heh).
Jos kerran tuo määrä on riittävä, niin ehkä minunkin täytyy ruveta kutsumaan olohuonettani kirjastoksi (heh).
ME KAIKKI YRITIMME niin kovasti.
++++++++
Kirjailija
Monika Helfer, synt. 1947 Itävallassa, jossa myös asuu. Palkitulta kirjailijalta on ilmestynyt niin aikuisten romaaneja kuin lastenkirjojakin. Roskaväkeä on ensimmäinen suomennettu teos.
********
Ilmestyneet suomennokset:
Roskaväkeä 2021 - Missä isä on? 2022
Palkittua ensimmäistä osaa on myyty yli 100 000 kappaletta.
Linkki: Roskaväkeä
Kommentit
Lähetä kommentti