Monika Helfer: Roskaväkeä - kauno

 

Perhe on köyhä, kaksi lehmää vain, yksi vuohi. Viisi lasta. Mies, mustahiuksinen kuten nainenkin, hiukset kiiltävät kuin lakatut suorastaan, hän on komea, tuplaten komeampi kuin muut.

Monika Helfer: Roskaväkeä, 185 s. - suom. ilm. 2021 - Die Bagage 2020 - suomennos: Anne Kilpi - kansi: Museovirasto / Kuvasiskot: Tuntematon nainen - ulkoasu ja kansikuvan käsittely: Taina Värri - Kustantamo Huippu ********** arvostelukappale

On syyskuu vuonna 1914. Josef ja Maria Moosbrugger ja heidän viisi lastaan asuvat ylhäällä itävaltalaisen vuoristokylän perällä. He ovat ulkopuolisia ja köyhiä ja siksi perhettä kutsuttiin Roskaväeksi. Oikeastaan roskaväki tarkoitti "lastattua", koska Josefin isä ja isoisä olivat olleet kantajia eli niitä, jotka eivät kuuluneet kellekään, joilla ei ollut kattoa pään päällä, jotka muuttivat tilalta toiselle ja pyysivät töitä...

Ylettömän kaunis Maria-rouva oli ripustamassa pyykkiä narulle kun näki alhaalla tiellä postinkantajan. Mäki talolle on jyrkkä ja mies oli uuvuksissa. Postiadjunktilla, tai vain adjunktilla, kuten mies halusi itseään kutsuttavan, oli yllään kiiltävänappinen univormu. Hikoileva mies ojensi Marialle sinisen kirjeen. 
Postiadjunkti kävi tällaisissa hankalissa paikoissa vain kerran viikossa, ja olisi halunnut mieluummin jättää postin alas kylään perheen itsensä haettavaksi. Toisaalta mies kuitenkin kävi mielellään ylhäällä, sillä oli kovin ihastunut Mariaan. Tunne ei ollut molemminpuolinen ja Josef oli sitä paitsi paljon komeampi. 

Mutta palataksemme kirjeeseen, siihen valtion lähettämään siniseen, joka on otettava vastaan henkilökohtaisesti. 
Kirje tuli sotaväestä ja oli palvelukseenastumismääräys ja niin Josef Moosbruggerin oli lähdettävä sotaan.

Kylän pormestarin nimi on Gottlieb Fink. Mies, joka kävi myös kauppaa. Joskus Josef marssi Gottliebin kotiin. Pormestari vastaanotti miehen mielellään, sillä tämän kanssa pystyi puhumaan. Josef ei ollut idiootti koska osasi lukea ja laskea. Lisäksi Josefilla ei ollut sairauksia eikä mies haissut. 
Saadessaan palvelukseenastumispaperin Josef tarvitsee ystävää ja ystävän apua. Pormestaria tarvitaan kotona, joten ei joudu sotaan. 
- Voisitko pitää silmällä Mariaa, kun olen rintamalla? 
Eikö Josef siis luota vaimoonsa? Hm, kaunis Maria olisi varmasti  monen paikallisen miehen mieleen. 
- Pidän hänestä huolta. Älä murehdi sodan keskellä, Josef.

Niin Josef lähtee ja pormestari pitää lupauksensa. Jo ensimmäisenä päivänä Maria saa perunoita, sipulia ja omenoita. Ja vast'edes pormestari toisi ruokaa kerran viikossa niin kauan kuin Josef olisi poissa.

Gottlieb on lähdössä karjamarkkinoille, erästä sonnia katsomaan. Haluaisiko Maria tulla mukaan? Maria voisi samalla käydä tervehtimässä siskoaan ja pistäytyä yleisillä markkinoilla. Lapset voisivat jäädä reissun ajaksi pormestarin vaimon hoteisiin. 
Maria tahtoo muka miettiä, vaikka tietää heti, että haluaisi toki lähteä. Musiikkia, makeisia ja ihmisiä. Niin, ja tietysti siskoa olisi kiva tavata. Lapsillekin voisi hankkia jotain pientä.

Reissua varten Maria ompelee makuuhuoneen verhoista sinisen mekon. Päähän voisi laittaa olkihatun, johon oli kirjailtu unikoita.

Niin lähdetään matkaan. Kaksi lihavaa hevosta vetää kumipyöräisiä vaunuja. Tie oli aluksi epätasainen ja aina noustessaan ylös pormestari istahti lähemmäksi Mariaa - kuin sattumalta.
- "Pormestari", Maria sanoi, "istumme aika lähekkäin."

Markkinoilla Maria kohtaa Georgin, miehen Saksan Hannoverista. Kuinka ollakaan kerran mies seisoi oven takana, etukäteen ilmoittamatta. Georg sanoo tulleensa vain katselemaan Marian kasvoja, ei astu metriä lähemmäksi - mutta astuu kuitenkin. Käynti ei jää ainoaksi.

Sota loppuu marraskuussa 1918 ja Josef palaa kotiin ja huomaa olevansa taas isä, mutta onko oikeasti? Onhan Josef käynyt kotilomilla, mutta täsmäävätkö ajat. Voisiko isä ollakin lapseton pormestari, joka on kovin ihastunut Mariaan ja käy usein tuomassa elintarvikkeita vai Georg tai ihan joku muu?

Näin perheeseen syntyi tyttö, Margarethe, jota sanotaan Greteksi ja joka on kirjailijan äiti. 

Tullessaan kotiin isä oli tervehtinyt lapsiaan, mutta vaimoaan ei ollut vilkaissutkaan. Eikä Margaretheä.
Mies kävelee alas kylään ja etsii käsiinsä pormestarin, joka ei ole enää virassa. 
- Että se äpärä ei ole minun. (..) Joku tuli minua vastaan jo Innsbrukissa ja kertoi minulle. En tuntenut häntä. Mies sanoi, että kaikki tietävät. (...) Onko ollut joku saksalainen, joka on käynyt Marian luona? 

Greten nimeä hän ei lausu kertaakaan. Ei kertaakaan. Eikä hän katsonut tätä, ei koskaan. Eikä hän koskaan, ei koskaan, osoittanut tälle sanaakaan. Hän käyttäytyi kuin Greteä ei olisi ollut koko talossa. Käyttäytyi näin, vaikka Maria oli oli vannonut Josefille oman henkensä ja lastensa hengen kautta, että Grete oli tämän lapsi.

Kirjan varsinainen päähenkilö eli Maria on Helferin isoäiti, joka on niin kaunis, että kylän pappikin tuli käymään kun vatsa alkoi näkyä. Pappi ei  kuitenkaan tullut ystävällisessä hengessä, päinvastoin, hän ei edes tervehtinyt, vaan alkoi heti solvata.
- Nuo kirotut kasvot! (...) Uskooko joku, että Herra muotoilee tuollaiset kasvot? (...) Naiset vaikeroivat nähdessään kasvosi ja käyvät miestensä hermoille. (...) Ja kasvoista on suora tie vatsaan. 

Roskaväkeä kertoo Mariasta ja Josefista ja henkilöistä heidän lähellään sekä perheen seitsemästä lapsesta lapsuudesta aikuisuuteen. Tämä monta sukupolvea kattava sukutarina perustuu kirjailijan oman suvun vaiheisiin. Kirja on pääosin kirjoitettu minä-muotoon ja kertoja on Helfer itse. Kirjailija sai tarinan yli 90-vuotiaalta Katherine-tädiltään. 

Kirjan rakenne ei oikein ollut mieleeni; aikakaudesta toiseen siirtymiset ja sukulaissuhteet tuppasivat menemään sekaisin. Kuka, missä ja milloin?
Tarinassa saatetaan olla esim. markkinoilla ja seuraavaksi kirjailija kertoo omia muistojaan. Mutta 185 sivuun on saatu mahtumaan paljon, kokonainen sukutarina ja pisara Itävallan historiaa. Sivumäärään nähden tavaraa on liikaa. Olisin pitänyt enemmän jos olisi keskitetty vain Marian ja Josefin elämään, joka varmasti olisi kantanut yksinään koko tuon 185 sivua. Tarinasta pidin. 

Oli kevät. Föhn-tuulen tuoksu tulvi rakosista sisälle. Sinitiainen hakkasi nokallaan lovea rasvasta ja auringonkukansiemenistä tehtyyn renkaaseen. 

++++++++
Kirjailija
Monika Helfer, synt. 1947 Itävallassa, jossa myös asuu. Palkitulta kirjailijalta on ilmestynyt niin aikuisten romaaneja kuin lastenkirjojakin. Roskaväkeä on ensimmäinen suomennettu teos.

********
Ilmestyneet suomennokset:
Roskaväkeä 2021
Palkittua teosta on myyty yli 100 000 kappaletta.

Kirjailija kirjoittaa Roskaväkeen jatkotarinaa, mutta vielä ei ole tietoa suomennetaanko se.

Kommentit