Kekkonen: Vieraat & Heikkinen: Pullopostia Seilin saarelta - Potilas numero 43 - kauno - äänikirjat

 

Kuuntelin kaksi hyvää teosta, joista Vieraat -kirjan yksi teemoista on äitiys eri muodoissaan. 

Heikkisen teos kertoo Seilin saaren erään pienen ja unohdetun ihmisen tarinan - potilaan numero 43.

Kaikesta tärkeintä on rakkaus ja teot. Ole reilu ja avarakatseinen. On olemassa kokonainen maailma sinua varten. Ole rauhassa, ole vain. Aina.

Helmi Kekkonen: Vieraat, kesto: 4h 51min. /  195 s.-   ilm. 2016 - kansi: Elina Warsta - Ellibsin äänikirja - lukija: Krista Putkonen-Örn - Siltala Kustannus

Sisältökuvaus kustantajan sivuilta:

Kirja alkaa vieraskutsuilla ja niistä edetään vieraiden yksityiselämään. Alussa en oikein muistanut kuka kukin on. Tätä ei varmaankaan olisi tapahtunut fyysisessä kirjassa. Harjaantumattomana äänikirjakuuntelijana huomaan, että minulla on ns. hahmotusvaikeuksia esim. siinä kenen tarinaa kulloinkin kerrotaan ja miten ihmiset ovat suhteessa keskenään. Vieraissa henkilöhahmojen väliset suhteet onneksi selvisivät luennan jatkuessa. Ongelmanani on myös se, että kuuntelen pätkissä ja välissä saattaa olla muutamakin päivä ja tällöin kestää tuokio ennen kuin taas pääsen tarinaan mukaan. Mutta ehkä kuunteluun tottuu...

Sitten kirjan tarinaan:

Senja järjestää ystävilleen ja naapureilleen illalliset, joissa osa ei tunne toisiaan. Senjan ja hänen miehensä Laurin välejä kiristää lapsettomuus. Äitiys, siitä haaveksiminen ja äitiyden välttäminen, ovatkin eräitä kirjan teemoista. 

Haikein on Senjan kohtalo. Senja kun niin kovasti haluaisi lapsen. Senja muistelee omaa lapsuuttaan, jossa äiti jätti kuusivuotiaan tyttärensä yöksi yksin kotiin. Äiti kehotti syömään jotakin, tarkistamaan että hella olisi pois päältä tai oikeastaan hellaan ei saisi edes koskea ja valot pitäisi muistaa sammuttaa. Ensimmäisen kerran kun äiti jätti Senjan yksin, niin tyttö istui sohvalla, tuijotti ulko-ovea ja yritti pysyä hereillä. Mitä jos äiti ei tulisikaan enää kotiin. Mutta äiti tuli, vaikka joka lauantai pukeutui parhaimpiinsa ja poistui. 

Kirja kertoo äitiydestä tai sen puutteesta, vanhemmuudesta, lapsuudesta ja yksinäisyydestä. 

Teksti on kaunista, vaikka on toisinaan melankolista. Pikkutytön jättäminen yksin kotiin riepoi sydäntä. Henkilöhahmojen kuvaus on onnistunutta kuten miljöökuvauksetkin. 

Hieno kirja, kuten aiemmin lukemani Tämän naisen elämä. Olen nyt kuunnellut kaksi Kekkosen kirjaa ja kiinnostaa lukea lisääkin.

Plussaa annan Elina Warstan tekemästä kauniista ja ilmavasta kannesta.

+++++++

Kirjailija, toimittaja:

Helmi Kekkonen, synt. 1982

*******
Ilmestyneet teokset:

Kotiin 2009 (novellikokoelma) - Valinta 2011 - Suojaton 2014 - Vieraat 2016 - Nurinkurin Anna, lastenkirja (kuvitus Aino Louhi) 2019 - Olipa kerran äiti  2019 - Tämän naisen elämä 2021

Linkki uusimpaan teokseen: Tämän naisen elämä

(Bonuksena Lasse Nousiaisen Rakkauden lähettiläs.)

........................

Korkin virkaa toimitti tuppo heinänkorsia ja niiden ympärille kääräisty sinivalkoinen kangastilkku. Sisällä oli homeen pilkuttamia papereita. Kirjoitustakin erottui, tavuja sieltä täältä.

Susan Heikkinen: Pullopostia Seilin saarelta - Potilas numero 43 - kesto: 7h / 247 s. - ilm. 2020 - tietoteos/elämäkerta - kansi: Mika Tuominen -  Ellibsin äänikirja - lukija:  Sanna Majuri - SKS Kirjat

Esittelyteksi kustantajan sivuilta:

Pulloihin kätketyt kirjoitukset kertovat elämästä syrjäisellä Seilin saarella, jonne mieleltään järkkyneitä naisia unohtui vuosikymmeniksi.

Lasipullot olivat säilyneet Seilin saaren metsissä 1950-luvulta saakka. Niihin kätketyissä lappusissa kerrottiin lääkkeistä ja sähköiskuista, elämästä suljettujen ovien takana. Kuka ne oli kirjoittanut? Mitä hänelle oli tapahtunut?

Kallionkoloon haudattujen muistojen kirjoittajaksi paljastui Seilin sairaalan potilas numero 43, Saima Rahkonen. Saima eli viimeiset vuotensa Seilissä, jonne hänet oli passitettu parantumattomasti mielisairaana. Pullopostia Seilin saarelta kertoo hänen tarinansa.

Saima vietti lähes koko aikuisikänsä mielisairaaloissa, yhteiskunnan varjoissa. Nykypäivänä hänen kohtalonsa olisi todennäköisesti hyvin erilainen.

Susan Heikkisen teos avaa Saiman tarinan kautta näkymiä psykiatrisen hoidon kehitykseen ja hulluuden historiaan. Se puhuttelee jokaista, jota mielen sairaudet ovat jotenkin koskettaneet.

Kesäkuussa 2010 kävelyllä ollut professori näki kallionhalkeamassa jotakin. Kivenkoloon oli piilotettu kasa lappusia ja kirjeitä. Kävi ilmi, että kirjeet oli kirjoittanut Seilin potilas Saima Rahkonen.

- Kyllä on ollut minulla orjana olemista, kun on pitetty valtion laitoksessa. Ja minulla oli kauniit kasvot. Nyt on hiukan tai vähän rumat. Minä olen joutunut akkojen liikarohkeuksilla paljon kärsimään ja niitten naisten, jotka ovat olleet liijan rakkausmielisiä. Niiten ajatuksilla ja esiintymisillä. 29 vuotta olen jo ollut valtion laitoksessa.

Saima Rahkonen, Selin sairaala, 11. toukokuuta 1955

Susan Heikkinen innostui Seilin saarelta mielisairaalan lähistöltä löytyneistä lasipulloista, joihin oli työnnetty paperilappuja. Kirjailija halusi ottaa selvää, kuka viestit oli kirjoittanut ja mitä hänelle oli tapahtunut. Näin potilas numero 43:n tarina alkoi koostua.

Saima Rahkonen oli ollut palvelijana Viipurissa ja Suomessa muutamissa paikoissa. Saima joutui parikymppisenä vankilaan koska oli kyllästynyt vanhemman palvelijan vähättelyyn ja siitä kostoksi löi naista kirveellä poskeen. Saima todettiin syyntakeettomaksi ja hän joutui vankilasta elinikäiseen mielisairaalakierteeseen, jonka päätepiste Seili oli. Ja Saima unohdettiin. Edes jotkut suvun jäsenistä eivät tienneet Saimasta.

Saima sai varmaankin lohtua kirjoittamisesta. Kirjassa luetaan myös hänen kirjeitään ja muistiinpanojaan. Saima kirjoitti paljon eräälle lääkärille, jonka vaimoksi toivoi pääsevänsä. Saima kertoi miehelle myös menneistä ja tulevista asioista. Surullisinta on ettei ko. lääkäriä ole koskaan ollut olemassa. 

Mielenkiintoista oli myös kuulla psyykkisten sairauksien hoidon historiasta ja kehityksestä. Tosi järkyttävää. 

Saima Rahkonen (1903 - 1959)

Pidän Heikkisen tavasta kertoa tarinaa. Kirjassa on historiaa ja Saiman oletettua elämää sekä Saiman kirjeitä, jotka oli kirjoitettu hieman lapsekkaaseen tyyliin. Tyyli  ei ole ihme jos Saimalla on ollut jonkinasteinen kehitysvamma. 

Susan Heikkinen on tehnyt valtaisan taustatyön ja samalla nostanut esiin yhden pienen unohdetun ihmisen elämän. 

On onnekasta, että  Saiman piilottamat lasipullot löydettiin ja otettiin talteen. Ilman niitä ei olisi tätä kirjaa. Löytökesänä saarella vieraili kirjailija Johanna Holmström, joka kuuli löydöstä ja sai nähdä avatun pullon paperit. Niin myös Holmströmin kirja Sielujen saari sai vaikutteita löydöstä. 

Sitten kirjeet unohdettiin, kunnes Heikkinen kahdeksan vuotta myöhemmin kiinnostui pullojen sisällöistä ja halusi kirjoittaa niistä.

Hyvä teos, suosittelen.

P.S. Seili on saari Nauvossa. Saarella on aikoinaan toiminut Leprasairaala (1619). Leprasairaiden jälkeen saarelle alettiin tuoda mielisairaita. Ensimmäinen "houruinhuone" perustettiin 1689. Sairaalaan toimitettiin mieleltään järkkyneitä muista sairaaloista, kuten Pitkäniemestä ja Lapinlahdesta. Vuodesta 1889 saarelle tuotiin vain naispotilaita ja naistensairaalana se toimi vuoteen 1962 asti, jolloin se lakkautettiin. 

Nykyään saarella toimii Metsähallituksen luontopalvelut, Saaristomeren tutkimuslaitos sekä VisitSeili matkailuyritys sekä asukas- ja kulttuuriyhdistys Pro Seili-Själö ry. Saari on suosittu matkailukohde.

(Lähde: Wikipedia)

+++++++

Tietokirjailija, toimittaja

Susan Heikknen 

******
Ilmestyneet teokset:
Pullopostia Seilin saarelta - Potilas numero 43 -  2020

Susan Heikkiselle myönnettiin tiedonjulkistamisen valtionpalkinto ko. kirjasta vuonna 2021