Lauralla on kotitehtäviä. Kotitehtävät on suoritettava. Kumma juttu. Kenenkään muun ei tarvitse kotona suorittaa, tehdä vain. Mamma ei suorita vedenhakua. Ei uuninlämmitystä. Ei omenasopan keittämistä. Lauran on suoritettava! Suorittaa kuulostaa paljon tärkeämmältä kuin tekeminen.
Luin edeltävän kirjan Viisi sormea sen suomennoksen ilmestyessä 2018 ja kirja kuului sen vuoden parhaimpiin käännösproosateoksiini. Niinpä odotukset olivat korkealla myös tämän kirjan suhteen.
Pari sanaa ensin edeltävästä teoksesta. Viisi sormea on omaelämäkerrallinen romaani viisivuotiaasta Laurasta, joka kertoo lapsuuden muistojaan 1950-luvun lopusta 1960-luvun alkuun.
Laura syntyi Siperiassa ja kun tyttö oli viiden lähti hän äitinsä Andan ja Jānis-isänsä kanssa Siperian karkotuksesta kohti Latviaa, jossa he asettuivat asumaan Lähteelään. Elämä Latviassa on kovin erilaista kuin Siperiassa ja perhe yrittää sopeutua maan tapoihin. Laura on utelias ja tarkka havainnoija eikä aina ymmärrä mitä kaikkea aikuiset puhuvat.
Paratiisilinnuissa aikaa on kulunut viisi vuotta ja nyt Laura on kymmenvuotias. Eletään 1960-lukua ja Hruštšovin reaalisosialismin arkipäivää. Ajalle ominaisia asioita olivat puolueen pakkovalta, toverituomioistuin, kielletyt kirjat ja juhlapäivät sekä kaksinaismoralismi ja piileskelevät metsäveljet. *) (Alla kerrotaan mikä on metsäveli.)
Laurakaan ei välty ideologiselta kasvatukselta. Koulussa koko luokka otettiin pioneereihin.
- Piti olla valkoiset puserot. Pojilla valkoiset paidat. Kaikille puettiin punainen kaulahuivi.
Vannottiin pioneerivala, jonka jälkeen pioneeriohjaaja kysyi vielä jokaiselta lapselta yksitellen:
- "Oletko valmis taistelemaan Kommunistisen puolueen asian puolesta?
- Aina valmis!
Näin oli kaikkien vastattava.
Kuvasin kirjailijan Turun kirjamessuilla vuonna 2019.
Näin Laurakin tietysti vastasi, sillä eihän sellaisella hetkellä voi alkaa pohtia olisiko valmis vai ei. Lisäksi tyttöä mietityttää mitä sitten jos joutuu taistelemaan? Mitä silloin pitäisi tehdä?
Punaisesta kaulahuivista Laura eritoten pitää. Punaista silkkiä. Mutta se ei ole kivaa, että huivi täytyy silittää joka päivä. Mamma (Lauran äidin isoäiti) ei suostu huivia silittämään, vaan Lauran pitää tehdä se itse.
Laura oppii pian, että sovhoosin yhteisen hyvän jakaminen yhdistää ja lähentää kylän asukkaita.
- Täällä ollaan sovussa. Ei tarvitse pelätä, voi luottaa. Täällä ei petetä. Ollaan yhtä seurakuntaa.
Myös lapset joutuvat antamaan työpanoksensa. Laura kuuluu tehtaan lapsiprikaatiin. Lapsia on ilmoittautunut kuusi tai seitsemän.
- Prikaati on perustettu, koska uuteen suurkanalaan tarvitaan lisää ahkeria käsipareja, ja lisäksi puolueen velvollisuus on harjaannuttaa ihmiset ajoissa työntekoon. Lapset saavat vain pieniä, kevyitä työtehtäviä.
Ensimmäinen työtehtävä on nousta aamulla aikaisin herättämäään kanat. Lauran ystävä Rita tuumii:
- Mokomat prinsessat. Eivätkö ne osaa itse herätä? Kai niille täytyy tarjoilla aamiainenkin vuoteeseen. Ei tullut kuuloonkaan, kun me itse olimme tuossa iässä! Pilalle hemmoteltuja tipusia, lapset pulisevat innoissaan.
- Mokomat prinsessat. Eivätkö ne osaa itse herätä? Kai niille täytyy tarjoilla aamiainenkin vuoteeseen. Ei tullut kuuloonkaan, kun me itse olimme tuossa iässä! Pilalle hemmoteltuja tipusia, lapset pulisevat innoissaan.
Eivätkä työtehtävät tietysti tähän jää. Välillä on lakaistava asfalttitietä ja toisinaan pitää kerätä myrkytettyjä rottia tai kantaa ämpärillä säiliöstä häränverta. Jotkut työtehtävät sujuvat paremmin ja toiset huonommin.
Laura oli jo viisivuotiaana kovin pohdiskeleva, eikä ominaisuus ole minnekään kadonnut. Miten kana munii? Kumpi oli ensin kana vai muna? Onko Jumala vain ihmisten Jumala? Mitä tarkoittaa likvidoida?
Kirja kertoo Lauran elämästä kotona, koulussa, kavereiden kanssa, lapsiprikaatissa. Tyttö viettää myös paljon aikaa aikuisten kanssa. Kuuntelee tarkalla korvalla ja ihmettelee. Eikä tietysti ymmärrä moniakaan asioita.
Tarinaa mukavasti ryyditetty huumorilla, etenkin Lauran pohdinnat.
Kirja kertoo myös sen ajan ilmiöistä. Vilis-ystävän veli Voldis on seilannut kolme kuukautta maailman meriä ja tuo tullessaan kaikenlaisia ihmeitä. Äiti saa mokkanahkaiset käsineet, jotta voisi lypsää ne kädessään. Isä saa rommipullon ja Vilis Coca-Colaa.
- Tämä on koko Amerikan kuuluisin juoma, ja minä olen tuonut tämän sinulle, Vilis. Maista heti.
- Paljonko tässä on prosentteja?
Vilis on niin ylpeä veljestään, että joisi tätä tuntematonta juomaa vaikka siinä olisi sata prosenttia tai vaikka kaksisataa. Ja niin Vilis juo, heti pullon tyhjäksi. Laurakin olisi halunnut maistaa, mutta ei auta muu kuin tyytyä haistelemaan.
Ja sittten tulee se paras tuliainen, sellainen josta sanotaan, että se on parasta mitä jenkit ovat koskaan keksineet. Pieni ohut levy, joka on pakattu hopeapaperiin ja joka tuoksuu piparmintulle.
- Ottakaa käärepaperi pois ja laittakaa suuhun. Mitä nyt pitää tehdä? Laura kysyy. (...) Amerikassa kaikki pureskelevat. Jopa Marilyn Monroe ja Amerikan presidentti pureskelevat. (...) Kun maku häviää, heitätte menemään.
Mutta ei, ei Laura heitä pois vaan päättää jakaa salaisuuden luokkatovereidensa kanssa. Tietysti jokainen haluaa kokeilla. Laura päättää järjestyksen ja kaikki saavat mässytellä vuorollaan. Jokainen pureskelee kymmenen kertaa ja antaa sitten eteenpäin. Vieressä oleva laskee pureskelut ettei kukaan huijaa.
Mitä sitten tapahtuu kun Vita ryntää luokasta purukumi mukanaan? Laura haluaa tietää mitä Vita touhuaa. Poika on huuhtelemassa purukumia
- Ymmärrätkö, Grigorilla on nuha... (...) Halusin vain huuhdella.
Mässyttäminen saa tietysti tylyn lopun. Luokka jää purukumista kiinni ja Laura joutuu rehtorin puhutteluun. Mitä pureskeluepisodista mahtaa seurata? Joku kauhea rangaistus. Käsiraudat? Alaikäisten työsiirtola? Vankila? Lastenkoti? Vanhemmat pyydetään paikalle - heti! Isäkin saa kuulla kunniansa:
- Koulu käy kompromissitonta taistelua porvarillisia fetissejä vastaan! Kaikki sosialismin olemukselle vieraat ilmiöt kitketään!
Māra Zālītella on taito kirjoittaa elävää kieltä. Lukija pystyy eläytymään tuon ajan Latviaan ja sen asukkaiden elämään, joka ei ole helppoa neuvostovallan alla. Tarinan kertominen kymmenvuotiaan lapsen näkökulmasta (ei minä-kertojana) on mielenkiintoinen ja värikäs ja lieventää tarinaa. Lapsi on lapsi pohdintoineen ja joskus ajattelemattomine puheineen ja tekoineen. Laura viettää aikaansa sekä aikuisten että lasten parissa. Parasta kirjassa on kuitenkin huumori.
Kirja kertoo myös tavalliselle lukijalle paljon tuon ajan Latviasta. Ja hyvänä lisänä ovat lukuisat alaviitteet, joissa kerrotaan lyhyesti tekstissä olevista henkilöistä, asioista ja käännetään joitain sanoja. Nämä alaviitteet avasivat monia kohtia.
Puhutaan *) metsäveljistä ja alaviite kertoo:" Metsäveljet, Virossa ja Liettuassa toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen esiintyneitä neuvostomiehitystä vastustaneita vastarintaliikkeitä."
tai:
- Stoi! Stoi! Kuda prjos? Stoi! Stoi! Alaviite: Seis! Seis! Minne yrität? Seis! Seis!
Kirjassa on niin paljon kaikkea josta voisi tässäkin kertoa, mutta jätetään loput lukijoille, joiden toivon löytävän tämän teoksen, joka on valittu ilmestymisvuonnaan Latvian parhaaksi proosateokseksi. Eikä suotta.
Pidin myös Hilkka Koskelan hyvästä suomennoksesta. Kiitos siitä!
Kirjan nimi "Paratiisilinnut" tulee kansiosta, jossa on piirroksia oikeista linnuista. Laura on päässyt työhuoneelle värittämään näitä paratiisilintuja ja vielä oikeiden taiteilijoiden värikynillä. Värittäminen on hyvää harjoitusta siihen kun pitää ruveta maalaamaan kirjaimia kankaalle. Työhuoneen lattialle on levitetty valmiita kankaita, joissa lukee mm. Kuolema maailman imperialismille. Lauraa pohdituttaa.
- Mamma on sanonut monta kertaa, että ei pidä toivoa toisille kuolemaa eikä muuta onnettomuutta.
P.S. Koska en ole kuvannut paratiisilintua, laitoin kirjan taustakuvaksi paratiisikukan, joita löytyy mm. Teneriffalta. Onko kukka saanut nimensä paratiisilinnulta vai päinvastoin? Ulkonäkö on kumminkin samantyylinen. Kaunis kukka.
Kaikki ajat palvelevat viisasta: menneen hän ottaa talteen muistillaan, nykyisyyden hän elää ja tulevaisuuden ennakoi.
++++++++
Kirjailija:
Māra Zālīte, syntyi Siperiaan kyyditetyille vanhemmille Krasnojarskissa vuonna 1952. Perhe oli siirretty Siperiaan 1941 ja palasi Latviaan 1956. Zālīte on Latvian tunnetuimpia nykykirjailijoita, joka on useiden runo- ja lastenkirjojen, näytelmien ja romaanien lisäksi laatinut libretot moniin musikaaleihin. Zālīten teoksia on käännetty lukuisille kielille.
(Lähde: LIAA/ kirjailijasivu)
Māra Zālīte, syntyi Siperiaan kyyditetyille vanhemmille Krasnojarskissa vuonna 1952. Perhe oli siirretty Siperiaan 1941 ja palasi Latviaan 1956. Zālīte on Latvian tunnetuimpia nykykirjailijoita, joka on useiden runo- ja lastenkirjojen, näytelmien ja romaanien lisäksi laatinut libretot moniin musikaaleihin. Zālīten teoksia on käännetty lukuisille kielille.
(Lähde: LIAA/ kirjailijasivu)
************
Suomennetut teokset:
Viisi sormea 2018 - Paratiisilinnut 2021
Suomennetut teokset:
Viisi sormea 2018 - Paratiisilinnut 2021
Molemmat teokset on valittu ilmestymisvuonnaan Latvian parhaiksi proosateoksiksi.
Linkki edelliseen osaan: Viisi sormea
Kommentit
Lähetä kommentti