Elina Backman: Kun kuningas kuolee - hyvä esikoisdekkari

He ovat Koskentyttäret. He hiipivät koskelle aamuyöllä, kun mustarastaat kujertavat. Kun maa on kostea ja multa kuohkeaa. Sankka usva leijuu tumman veden päällä ja saa kaiken näyttämään taianomaiselta.

Elina Backman: Kun kuningas kuolee, 494 s. - ilm. 2020 - sarjan aloitus - kansi: Elisa Konttinen - Otava ******** kirjaston kirja

2019
Saana Havas on kolmekymppinen toimittaja, joka on saanut potkut työstään klikkijournalistina. Niinpä Saana päättää lähteä kesäksi Inkeri-tädin luokse Hartolaan.
Aika käy kuitenkin pitkäksi. Löytyisikö poliisin twitter-sivuilta jotain mielenkiintoista? Jotain josta voisi kirjoittaa?

Eräänä päivänä Saana on Inkerin kanssa pyöräilemässä ja he päätyvät kauniin vihreän kartonorakennuksen pihaan. Naiset kiertävät alueella ja Inkeri kertoo kartanon historiasta.1970-luvulla Koskipään kartanoon muutti paroni August von Reichmann. Nykyään alueella pidetään opastettuja kierroksia.
Naiset laskeutuvat virtaavalle koskelle ja käveltyään riippusillalle Saana näkee vedessä kukan.
- Se on kalla, täti sanoo hiljaa. Niitä ei kasva täällä (...) Aina välillä kalla vain ilmestyy koskelle (...) Se on varmaan Helenalle.
Niin Saana kuulee tädiltään, että koskesta on kolmekymmentä vuotta sitten löytynyt kuolleeena teinityttö, Helena. Poliisi piti tapausta onnettomuutena tai itsemurhana, mutta kylällä puhuttiin muuta. Selvittämätön tapahtuma jää mieleen ja Saana alkaa miettiä saisiko aiheesta kirjoitetuksi kirjan tai tehdyksi podcastin? Ja niin Saana aloittaa projektinsa; nuoren tytön selvittämätön kuolema.

Syyskuussa 1989, aamulla varhain mies on menossa Tainionvirralle kalaan.
- Harri tähyili mietteliäänä kohti kosken virtauksia, kun jotain tavallisuudesta poikkeavaa osui hänen näkökenttäänsä. Jotain kellui kauempana rannassa takertuneena ajopuuhun.
Harri lähestyy ajopuuta ja kun näkee mitä siellä on, niin järkyttyy:
- Helvetin perkele mikä näky!

Helsinki 2019
KRP:n rikosylikomisario Jan Leino elää vaikeita aikoja, sillä äiti on saattohoidossa ja työt pitäisi jaksaa hoitaa samalla kun on koko ajan huoli äidistä. Ja tilanne rankentuu, kun Suomenlinnan Kuninkaanportista löytyy polttomerkittty ruumis.

Hartola kesällä 1989
Helena Toivio oli tuona kesänä viisitoistavuotias. Perhe viljeli mansikoita, joten Helena oli jo muutamana kesänä myynyt marjoja S-marketin edustalla olevassa kojussa.
Eräänä päivänä kojulle tulee henkilö, josta Helena kiinnostuu. Kiinnostuu vaikka äiti oli tolkottanut, että saa puhua vain Herraan uskovien kanssa.
- Mutta tänään, tänä ohimenevänä hetkenä tämä tuntematon, täysin jumalaton hymyilevä mies havaitsi heti, että Helena olisi valmis rikkomaan kaikkia sääntöjä.

Helsinki 2019
Jan Leino tutkii kollegojensa Heidin, Mertasen, Lammen ja Sakin kanssa Suomenlinnasta löytyneen ruumiin tapausta, eikä aikaakaan kun löytyy uusi ruumis, jolla on samanlainen polttomerkki ihossaan. Tämä kroppa on Hartolassa, joten tutkijat matkaavat sinne. Mutta loppuvatko rikokset tähän?

Lopulta tietysti eri aikajanat yhdistyvät, mutta miten? Selviääkö mitä paikkakunnalla on kolmekymmentä vuotta sitten tapahtunut? Entä Helena? Mitä piti sisällään Jan Leinon tutkimat tapaukset? Miten polttomerkinnät liittyvät surmiin?

Yksi kirjan teemoista on eittämättä *) Hartola, jota kuvaillaan niin hienosti, että tekisi mieli lähteä piipahtamaan tässä pienessä "kunigaskunnassa". Pistäytyä vaikkapa Vanha-Koskipään kartanossa, joka toimii nykyään Itä-Hämeen museona ja jossa saattaisi olla joku mukava näyttely.

Kun kuningas kuolee on yksi tämän kevään lupaavimmista ja mielenkiintoisimmista esikoisdekkareista. Hyvät tarinat. Henkilöhahmot ok. Onko nimiin haettu huumoria tosielämän henkilöistä? Tarina soljuu vaivattomasti, sekoittaen kevyempää ja "raskaampaa" tekstiä. Yksityiselämää oli ympätty rikostarinoiden keskelle, mutta oliko sitä hippasen liikaa. Rohkeasti on myös kirjoitettu rakkaustarina, tai oikeastaan kaksi. Aika söpöä. Nämä eivät silti tee kirjasta chick litiä, vaan keventävät rikostarinoita. Kirjailija itse sanoo IS:n haastattelusssa, että dekkari on viihteellinen. Tarkoittaen viihteellisyydellä sitä, että lukija viihtyy tekstin parissa. Voin sanoa, että viihdyin, enkä sijoittaisi kirjaa viihdedekkarien joukkoon, sillä rikostarinat ovat sen verran painavaa tekstiä.

Aikajanat (1989 ja 2019) ja niiden vaihtelut toimivat hyvin. Pääkertojina ovat Saana, Hän, Jan sekä Helena.

Muutamia kielioppijuttuja olisin korjannut: X:n toimesta, kotoa käsin, alkaa laulamaan (hyväksytty, joojoo, en silti pidä) ja verbi yksikössä kun pitäisi olla monikossa plus muitakin virheitä.
Sääli, pilaavat turhaan tekstiä.

Tarinassa on myös jonkin verran toistoa sekä pieniä asiavirheitä. En kuitenkaan antanut niiden häiritä. Pieni tiivistys olisi jäntevöittänyt tarinaa sekä tietysti kielioppi- ja asiavirheiden poisto.

Jäin myös miettimään Koskentyttäriä... tuntuivat jotenkin irrallisilta. Olisiko tarina menettänyt mitään, jos ne osuudet olisi jätetty pois? Todennäköisesti ei, mutta menihän se näinkin.

Pidin kuitenkin tästä esikoisteoksesta. Onneksi kirjailija kirjoittaa jo tarinalle jatkoa. Tavoitteena on dekkarisarja, hyvä hyvä! Ei voi muuta kuin toivottaa Elina Backman tervetulleeksi. Kyllä yhdelle hyvälle kotimaiselle dekkarisille tilaa löytyy.

Kotimaisten dekkarikuninkaallisten pallilla saattaa muutaman vuoden kuluttua olla ruuhkaa. Aika näyttää onko Backman mukana taistelemassa kruunuista.

28.7.1989
Veden kuningas
Metsä koreilee niin hienona, 
että se ohjaa katseemme pois siitä,
mitä kauneuden sijaan kannattaisi nähdä.
Kosken pauhu peittää alleen kaiken sen,
mitä meidän olisi hyvä kuulla.

++++++++
Kirjailija, media-alan luova johtaja
Elina Backman, synt. 1985, asuu Helsingissä. Kirjailija kirjoitti esikoisteostaan seitsemän vuotta. Backmannin tie kirjailijaksi alkoi helmikorvakoruista, jotka sai anopiltaan. Anoppi oli saanut korut kummi-sedältään, joka kolkattiin 1970-luvulla Hartolassa Vanha Koskipää-nimisessä kartanossa. Siitä alkoivat kirjailijan "salapoliisityöt". Backman ei pystynyt ratkaisemaan anopin kummisedän kuolemaa, ja tapauspaperitkin olivat salaisia. Niinpä Backman siirtyi fiktiivisen tarinan keksimiseen.
Harrastukset: pyöräily, lukeminen ja kirjaviinikerho.
(Lähde: IS /viihde 5/2020)

********
Ilmestyneet teokset:
Kun kuningas kuolee 2020

Tulossa: Kun jäljet katoavat (2. osa ilm. toukokuussa)

P.S. *) Hartola (ruots. Gustav Adolfs) on Suomen kunta, joka sijaitsee Päijät-Hämeen maakunnassa, Itä-Hämeessä. Kunnassa asui 31.1.2020 2693 ihmistä. Ruotsin kuningas Kustaa III julisti Hartolan itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi 31.8.1784. Hän nimesi pitäjän kruununprinssin mukaan Kustaa Aolfin pitäjäksi. Kunta "julistautui"  kuningaskunnaksi 1987 valtuustopäätöksellä ja otti käyttöönsä statuksensa Kustaa Adolfin muistoksi.
Hartolan vaakunan kruunu viittaa pitäjän vanhaan nimeen (Kustaa Adolfin pitäjä) ja sen soihdut ovat paikkakunnan kultuurillisia perinteitä.

Kuva: Wikipedia: Hartolan vaakuna

..............................................................................
Kirjablogeissa vietetään naistenviikkoa 18.7. - 24.7.2020. Haasteen järjestää tänäkin vuonna Tuija Tuijata.Kultturipohdintoja -blogista. https://tuijata.com/

Naistenviikon viimeisen teoksen kirjailija ja päähenkilö ovat naisia: Elina ja Saana.
Tänään nimipäiviään kuitenkin viettävät: Kiia, Kirsi, Kirsti, Kristiina, Krista, Tiina ja Tinja. Onnittelut! 🌺

^^^^^^^^^^
kirjarouvanelamaa.blogspot.com
https://www.facebook.com/kirjarouvanelamaa/
Insta: #pirittaolen
Pinterest
Twitter