Lukurauhan päivänä 10.2.2019 ehdin lukea kaksi kirjaa plus aloittaa vielä kolmattakin, 98 sivun verran, yhteensä 616 sivua. Lukurauhaa siis oli.
Luin kotimaisen kaunokirjan ja ruotsalaisen esikoisdekkarin. Molemmissa alle 300 sivua, ja silti kumpaankin on saatu se olennainen. Tästä näemme, ettei suuri sivumäärä ole se juttu, vaan miten osaa kirjoittaa. Hyviä molemmat!
Kolmannesta kirjasta ei nyt tämän enempää, sillä siitä tulee oma blogikirjoituksensa tuonnempana.
Ina Westman: Henkien saari - 234 s. - ilm. 2018 - kansi: Joel Melasniemi -Kosmos ************ kirjaston kirja
"Henkien saari" kertoo erään perheen tarinaa, kesällä saaristomökillä.
- Päässäni on vetoketju. Se on vedetty siihen kaarevalla viivalla kallon sivuun oikealle puolelle päätä, keskellä on pieni mutka. Hiukset eivät kasva arven päälle.
Emma on perheen 42-vuotias äiti, jolle on sattunut jotain, mutta mitä? Emma ei muista itse mitä on tapahtunut, eikä mieskään voi auttaa, koskei ole ollut paikalla. Joka tapauksessa mennyt on helpompi muistaa kuin nykyisyys.
Joel on Emman mies, tavallinen ja epäkiinnostava, maantiedon opettaja. Mies, joka rakastaa yli kaiken merta, kalastusta ja veneilyä. Joel elää luontoa kunnioittaen. Saaressa, mökillä ei ole mitään mukavuuksia, lihaa mies ei suostu syömään eikä käyttämään kertakäyttöastioita.
Fanni on perheen 5-vuotias tytär, joka on adoptoitu Keniasta. Fanni on utelias, eikä vielä onneksi ymmärrä ihonvärin merkitystä. Fanni käy saaressa isoisän kanssa omanlaisiaan keskusteluita, joihin isoisä yrittää vastata parhaansa mukaan.
- Määrääkö ihminen vai aivot mitä pitää muistaa? Mitä tapahtuu jos maapallo putoaa mustaan aukkoon? Millon se musta aukko sitten oksentaa? Niin että kaikki ihmiset ja esineet tulevat takaisin?
Emma ei ole mökki-ihmisiä, mutta Joel rakastaa saaristoelämää yli kaiken. Tuleeko siitä riitaa?
Kirja jakaantuu Emman, Joelin ja Fannin kertomiin lukuihin. Joel ja Emma pohtivat menneisyyksiään sekä suhdettaan ennen ja jälkeen Fannin adoptoimista. Emma on ollut maailman kriisipesäkkeitä kiertävä toimittaja, joka on valokuvannut ja kirjoittanut näkemästään, joskus jopa asettaen oman elämänsä alttiiksi. Joel puolestaan on ollut Fannin tuki ja turva kotona. Mitä tämä asetelma on tehnyt pariskunnan suhteelle?
Tarina sisältää parisuhteen käsittelyä, pohdintaa lapsista, luonnosta ja saaristosta. Itselleni meri ja saaristoelämä kolahti, koska ei meidänkään pienellä saarellamme ole sähköä eikä vesi tule hanasta. Miten perheen lopulta käy? Palautuuko Emman muisti? Ja mikä on "totta" ja mikä harhaa? Aika hienosti kirjoitettu pieni, suurehko kirja.
Tämä saari on henkien saari, kuolleiden kotimaa, heidän, joita kukaan ei rakasta, eikä halua, ei tunnusta omakseen eikä huoli hautausmaalleen.
Kirjailija:
Ina Westman on töissä kirja-alalla ja harrastaa lukemista, joogaa, hiihtoa ja kokkausta.
Kirjailijan omat blogit: INAhdus sekä Pieni novelliblogi.
**************
Ilmestyneet teokset:
Syliin 2016 - Henkien saari 2018
''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''
Stina Jackson: Hopeatie - 284 s. - suom. ilm. 2019 - esikoisdekkari - Silvervägen 2018 - suomennos: Jaana Nikula - Otava ************ kirjaston kirja
Lelle eli Lennart Gustafsson on jättänyt 16-vuotiaan Lina-tyttärensä bussipysäkille, mutta Lina ei ole koskaan astunut bussiin vaan on kadonnut. Nyt, kolme vuotta myöhemmin poliisi on jo lopettanut aktiiviset etsinnät, mutta Lelle ei ole. Mies ajaa yökaudet Hopeatietä pitkin hakemassa tytärtään, laajentaen kerta kerralta etsintäreviiriä. Yhtään hylättyä taloa, kellaria, aittaa, navettaa ei jää tutkimatta.
- Hän oli ajanut niin monta kertaa tuota valtatietä, jota paikalliset kutsuivat Hopeatieksi, että tunsi sen läpikotaisin. Hän tunsi mutkat ja riista-aitojen repeämät, joista hirvet ja porot pääsivät tielle miten tahtoivat... Tie oli menneen ajan kaikuja, peräisin ajalta jolloin oli kuljetettu hopeaa Nasafjällista Pohjanlahdelle.
Lellen ex-vaimo Anette puolestaan toimii etsinnässä toisin.
- Panin Facebook-sivulle ilmoituksen siitä sunnuntain kolmivuotispäivästä. Thomas (Anetten uusi mies) ja minä ostamme kynttilät ja äidin ompeluseura on painanut lisää t-paitoja.
Toisaalle, mutta kuitenkin lähistölle, Norrlantiin, muuttavat Silje ja hänen teini-ikäinen tyttärensä Meja. Silje on löytänyt netistä vihdoin itselleen miehen, Torbjörnin, jonka luokse äiti ja tytär muuttavat. Tila ei osoittaudukaan ihan mieleiseksi, eikä ehkä mieskään, mutta Silje on päättänyt, että nyt ikuinen muuttaminen saa riittää. Meja on ikäisekseen liian paljon nähnyt ja kokenut. Äidin pääasiallinen "harrastus" on punaviinin litkiminen ja maalaaminen. Meja ei viihdy kotona, vaan hakee ja löytää seuraa muualta, mutta millaista seuraa?
Ja mikä on omituinen lähistölllä asuva hippiperhe?
Linan katoaminen ei jää ainoaksi rikokseksi. Ovatko tapahtumat yhteydessä toisiinsa? Löytyykö Lina vihdoin?
Tämä tummasävyinen esikoisdekkari on kirjoitettu hyvin ja juonikin kantaa. Henkilöhahmot ovat hyviä, ällö tyyppi on ällö tyyppi. Sivuja on vain 284, mutta kaikki oleellinen on saatu mahtumaan mukaan. Ei tarvitse toivoa tiivistystä. Pidin tästä dekkarista, joka mielestäni hakkaa aika monta "vanhempaa" dekkaria. Toivottavasti Jacksonilta ilmestyy lisää, luen taatusti.
++++++++++
Kirjailija:
Stina Jackson, synt. 1983, kotoisin Skellefteåsta ja asuu nykyisin Denverissä, USA:ssa.
************
Suomennetut teokset:
Hopeatie 2019 (Ruotsin paras rikosromaani v. 2018)
^^^^^^^^^^^^^^^^^
https:// facebook.com/kirjarouvanelamaa
Instassa: #pirittaolen
Kommentit
Lähetä kommentti