Delia Owens: Suon villi laulu - kauno, dekkariaineksin

 

Marskimaa ei ole suonryteikkö. Marskimaa on valoisa paikka, missä heinä kasvaa vedessä ja vesi soljuu osaksi taivasta.

Delia Owens: Suon villi laulu, 416 s. - suom. ilm. 2020 - esikoisproosateos - Where the Crawdads Sing 2018 - suomennos: Maria Lyytinen: - kannen suunnittelu: Na Kim - WSOY ******* arvostelukappale

Prologista:
- Tänä aamuna kaksi kylän poikaa sattui kuitenkin pyöräilemään vanhalle palotornille, jonka kolmannelta porrastasanteelta he huomaisivat Chasen farkkutakin.

1952
Kuusivuotias Catherine "Kya" Clark elää perheineen syrjässä marskimaan reunalla Pohjois-Carolinassa.
Perheessä on viisi lasta, joista Kya on nuorin, muita lapsia paljon nuorempi.
- He asuivat äidin ja isän kanssa ahtaasti kuin kuin kanit kopissa, heikkotekoisessa hökkelissä, jonka ikkunaverkoin suojattu kuisti törrötti silmät ammollaan tammipuiden alla.

Eräänä aamuna Kya havahtuu siihen, että ulko-ovi lämähtää kiinni. Kuka mökistä oli lähtenyt? Kya ryntää kuistille ja näkee äitinsä kävelevän alligaattorikuvioiset korkokengät jalassaan ja sininen kapsäkki mukanaan. Yleensä äiti vilkuttaa lähtiessään, mutta nyt ei. Kya odottaa äitiään koko päivän, mutta turhaan, äiti ei tullut takaisin.
Äidin lähtöä seuranneina viikoina lähtevät myös Missy, Murph ja Mandy. Lopulta myös Jodie, jota isä oli motannut naamaan,
- "Mun on pakko lähteä, Kya. En vaan voi asua täällä enää." (...) Kya olisi halunnut anella Jodielta, ettei tämä jättäisi häntä yksin isän kanssa, muuta sanat juuttuivat kurkkuun.

Kya ymmärsi, että kaikki olivat häipyneet isän takia, mutta miksei kukaan ottanut häntä mukaan? Ja niin tyttö jää kaksin väkivaltaisen hullun isänsä kanssa, joka katoaa välillä päiviksi mitään sanomatta. Lopulta isäkin lähtee ja pikkuinen Kya jää ypöyksin keskelle soista marskimaata. Miten pikkuinen pärjää? Mistä saa ruokaa? Onneksi tyttö osaa ajaa venettä ja pääsee läheiseen kylään. Sen asukkaat ovat sitä mieltä, että suoasukkaat ovat vain valkoista roskasakkia, jota ei tarvitse auttaa. Rämelikaksi Kya on nimetty. Kylän bensa-aseman Jumpin on vaimonsa kanssa ainoa, joka tajuaa tilanteen ja auttaa Kyaa. Kya alkaa ajatella Jumpinia uutena isänään. 

Näin Kyan yksinäinen elämä keskellä suota on alkanut. Kya täyttää seitsemän ja haettiin kouluun. Siellä muut oppilaat kiusasivat niin paljon, että Kya päätti lopettaa koulunkäyntinsä yhteen päivään. Koulussa olisi saanut syödäkseen, mutta sekään ei saanut tyttöä palaamaan koulunpenkille. 

Vuonna 1969 kaksi kymmenvuotiasta pikkupoikaa on seikkailemassa vanhan hylätyn palotornin lähettyvillä. Pojat lähtevät kipuamaan tornin portaita.
- Hei, mitäs tuolla on? - Missä? - Kato, tuolla. Siniset vaatteet, kuin joku makais tuolla mudassa.
Pojat olivat löytäneet kylän kultapojan ruumiin. Mitä on tapahtunut? Ei löydy sormen- eikä jalanjälkiä. Onko mies pudonnut palotornista? Vai olisiko joku sittenkin tappanut miehen? Miksi? Tuota pikaa teolle löytyy tekijä, mutta onko hän loppujen lopuksi kuitenkaan syyllinen? 

Kyan elämä etenee vuosi vuodelta, aikuisuuten ja lopulta vanhuuteen asti. Väleissä eletään vuotta 1969, jolloin selvitetään Chasen kuolemaa.

Tarina kertoo millaista on joutua hylätyksi, hyljeksityksi, ainoana seurana luonto ja parhaina kavereina lokit. Minkälaista on vihdoin tuntea rakkautta ja pettyä siinä? Löytääkö Kya koskaan rauhaa ja rakkautta? Tuleeko onnelliseksi ja hyväksytyksi? 

Sain kirjan jo aiemmin syksyllä, mutta jätin tietoisesti lukemisen aivan loppuvuoteen. Miksi? Siksi, että silmiini alkoi tulvehtia kehuvia kommenteja: vuoden paras kirja, paras kirja ikinä jne. Etuliepeessäkin kirjoitetaan: " Vuonna 2019 se oli USA:n myydyin kirja ja sitä myytiin enemmän kuin Margaret Atwoodin, Stephen Kingin ja John Grishamin kirjoja yhteensä ." Tämä on kova juttu!

Halusin yksinkertaisesti lukea ensin mahdollisimman monta muuta kirjaa nähdäkseni ylittäisikö Suon villi laulu kaikki muut lukemani hyvät teokset ja etenkin olisinko samaa mieltä ylistäjien kanssa. Voisiko kirja todella olla niin hyvä? Syksyllä yritin olla lukematta kommentteja, mutta ajan mittaan näin myös toisenlaisia kommentteja: epäuskottava, naiivi, lapsellinen. 
Lopulta tartuin romaaniin. Oli otettava itse selvää millainen kirja käsissäni on.

Mikä tarinassa minusta on hyvää? Ensinnäkin Owensin luonto- ja lintukuvaukset ovat upeita.
- Kuunvalo kulki yllättävää reittiä männikön lävitse ja langetti ympäristöön rytmikkäitä varjoja. (...) 
Laguuninrannan sileä muta hohteli kuun väkevässä kajossa, ja sadat tulikärpäset tuikkivat metsässä.

Ja miten Kya yrittää ammentaa luonnosta voimaa. Joskus tosin onnistumatta.
- Hänen rinnassaan asusti sydämen kokoinen tuska. Eikä sitä helpottanut mikään. Eivät lokit, ei komea auringonlasku, eivät harvinaisimmat simpukatkaan.

Mahtavat luontokuvaukset eivät ihmetytä, sillä kirjailija-tutkija  on elänyt Afrikan luonnon keskellä sekä opiskellut eläintieteitä. 

Kirjan kieli on notkeaa ja tarina etenee moitteettomasti. Lukeminen on vaivatonta. Nenäliinapakettia ei ollut varannut viereeni, enkä olisi sitä tarvinnutkaan, vaikka kirjassa on surullisiakin hetkiä. 

Kertomuksen heikkouksia ovat epäuskottavuus, rakkaustoorien ennalta-arvattavuus ja viihteellisyys. Lopun töksähtävyys. Tuliko kirjailijalle kiire? Pieni silmiin tarttunut seikka oli että piimäsämpylöitä syötiin joka välissä.
Entä Kyan uskomatttomat opinnot ... en sano enempää. Tässä kohti tuli mieleen toinen kirja: Tara Westoverin  Opintiellä
En antanut heikkouksien kuitenkaan häiritä, vaan viihdyin romaanin parissa. Se lienee pääasia.

Hieno suomennos, kiitos Maria Lyytiselle. 

P.S.
Jos kirjasta tehtävä elokuva tulee päätymään Suomeen asti, niin menen katsomaan. Toivon vain, että Kya Clarkin rooliin osataan valita oikeanlainen näyttelijätär.

Edit: Leffa tuli Suomeenkin syksyllä 2022. Oli ihan katsottava. Kyan lapsuuden rankat tapahtumat olivat sivuosassa, kuten vanhuuskin. Hienoja maisemia. Näyttelijä oli ihan sopiva rooliin.

Hän painautuu meren voimakkaaseen syliin ja se tarttuu häneen, pitelee häntä. Hän ei ole yksin.

+++++++
Kirjailija, eläintieteilijä
Delia Owens, synt. 1949, asuu Pohjois-Carolinassa. Kirjailija on asunut yli 20 vuotta Afrikassa.
Aluksi Suon villiin lauluun ei uskottu ja siitä otettiin vain 28 000 kappaleen painos. Romaanista tulikin menestys ja sitä myytiin puolessatoista vuodessa yli 4,5 miljoonaan kappaletta.

Lisää Owensista hänen kotisivuillaan:
Delia Owens

********
Ilmestyneet romaanit:
Suon villi laulu 2020

Lisäksi Owens on kirjoittanut ex-miehensä kanssa monia elämäkerrallisia teoksia tutkijanelämästään Afrikassa.  

Heti alkusivuilta mieleeni tuli vähän samantyylinen kirja, jossa myös asutaan keskellä ei mitään ja jossa lapsi joutuu elämään väkivaltaisen isän kanssa ja pärjäämään itsekseen. Molemmat kirjat ovat esikoisromaaneja ja lisäksi yhteistä ovat kauniit maisemakuvaukset. Sisällöllisesti hyvin kirjoitettu Gabriel Tallentin  Minun ikioma kultani on vaan paljon rankempi kuin Suon villi laulu.