Gabriel Tallent: Minun ikioma kultani - kauno

Jutkahteleva tunne vatsassa, kuin kala joka käy koukkuun ja pakenee rantakaislikkoon, eikä hän liikahdakaan, liipasimessa ei ole enää yhtään varaa, paska, paska, hän ajattelee, älä katso sitä, älä katso sitä. 

Gabriel Tallent: Minun ikioma kultani 445 s. - suom. ilm. 2019  - esikoisteos - My Absolute Darling 2017 - suomennos: Arto Schroderus - kannen suunnittelu : Jaya Mikeli - Gummerus ******* kirjaston kirja

Tämä on tarina 14-vuotiaasta Juliasta eli Turtlesta sekä hänen isästään Martin Alvestonista. Tämä on myös kertomus, joka ei jätä kylmäksi!

Turtle asuu isänsä kanssa Pohjois-Kalifornian rannikolla, syrjäisessä talossa, jonka seinät ovat valkoista hilseilevää maalia, ja toppien välissä rehottavat köynnösruusut. Sisällä talossa yksi seinä on peitetty puolen tuuman vanerilevyllä ja teräspellillä. Seinällä on kivääriammuntaan tarkoitettuja maalitauluja.

Turtle on saanut ensimmäiset oppinsa pienoiskiväärin käytöstä jo kuusivuotiaana, joten nykyään tyttö on taitava aseenkäyttäjä, jolla on oma kivääri.

Turtle on pitkä, varsamainen, pitkäraajainen ja leveälanteinen. Siniset, mantelinmuotoisen silmät, vaalea paksu tukka ja pisamaiset laihat kasvot, joissa on vino suu ja isot hampaat.
- Rumat kasvot, hän tietää, ja epätavalliset.

Turtle kutsuu isäänsä isiksi ja isä Turtlea nappulaksi. 
Martin-isillä ja tytöllä on omat aamurutiininsa ennen kouluun lähtöä. Turtle rikkoo raakoja munia suoraan suuhunsa ja kun Martin tulee keittiöön tyttö heittää isilleen oluen. Mies painaa pullon korkin tason reunaa varten ja paukauttaa korkin irti. Sitten:
- "Ei tarvitse saattaa", Turtle sanoo.
- "Tiedän", Martin sanoo.
- "Ei tarvitse", Turtle sanoo.
-" Tiedän ettei tarvitse", Martin sanoo.
Martin saattaa hänet bussille.

Koulussa ollaan huolissaan Turtlen oppimisesta. Isi kyllä yrittää opettaa ja neuvoa. Mikä on pedantti?
- Pedantti nauttii lasten kanssa työskentelystä, Turtle kirjoittaa.
Martin on kärsimätön ja katkaisee kynän kahtia.  -Juurihan se käytiin läpi. Turtle kumartuu sivun ylle ja ajattelee: tyhmä, tyhmä, tyhmä ja paska kaikessa.

Isi neuvoo muissakin asioissa, kuten aseen ja veitsen käytössä. Ja etenkin tapa miten leuanvetoja harjoitellaan on pöyristyttävä ja julma.
Turtle on saanut ukin vanhan veitsen, jota isä terottaa.
- Partaveitsen terävyys on toki kaunista, mutta puukon ei ole tarkoitus olla kaunis. Tällä puukolla on tarkoitus viiltää kurkku auki, ja siihen tarvitaan mikroskooppisia sahalaitoja, joita saa karkealla hiomakivellä.

Isä on kuitenkin omalla tavallaan ylpeä tytöstään:
- Se on puoliksi villikissa. Se on jo lähes myyttinen. Jos siltä napsauttaisi akillesjänteet ja sen kuskaisi erämaahan ja jättäisi sinne, se alkaisi seurustella susien kanssa ja perustaisi oman valtakunnan.
- Tyttö on minulle kaikki kaikessa...Oikea kaunotar.

Pihapiirissä, vaunussa, asuu Martinin isä David. Ukin kanssa Turtle pelaa korttia ja keskustelee.
- "On se uskomatonta miten se mies kasvattaa sinua,"
-" Se rakastaa minua", Turtle sanoo.
Ukki pudistaa päätään.
 "Se rakastaa minua tosi paljon", Turtle sanoo.

Lopulta ukki taitaa olla se ainoa, joka tietää mitä on käynnissä. Sen takia Martin ei varmaankaan pidä isästään.

Turtle viihtyy luonnossa kuljeskelemassa ja pohtimassa asioita. Onneksi näin, sillä Alvestonit asuvat syrjäseudulla, jossa ei ole kavereita. Eikä niitä muutenkaan taitaisi olla.

Eräänä päivänä samoillessaan maastossa Turtle näkee kaksi poikaa, Brettin ja Jacobin. Turtle on nähnyt pojat ennenkin, viime vuonna. Pojat ovat luokkaa ylempänä. Tyttö ei kuitenkaan lähesty poikia, vaan seuraa heitä. Nuorukaiset eksyvät taipaleellaan ja joutuvat vaaralliseen tilanteeseen. Turtle tuntee luonnon ja maaston ja tulee siksi esiin, auttamaan. Jacob ja Turtle ystävystyvät. Mutta isäpäs ei pidäkään Turtlen uusista ystävistä, sillä Martin on sitä mieltä, että:
- Sinä olet minun!

Turtle aavistaa sisimmässään, että elämässä ja kodissa on jotain vinossa ja väärin, muttei osaa oikein toimia. Neljätoistavuotiaalla ei ole riittävästi tietoa. Vaikka isä käyttäytyy kuinka huonosti, niin Turtle puolustaa, sillä sanoo rakastavansa isäänsä.
Ja miten isä puhuu lapsestaan: Sinä käyttäydyt kuin rasittava pikku ämmä. Yritätkö olla rasittava pikku ämmä? Nyt jumalauta, nappula. 

Martin telkeää lapsensa omaan sairaaseen vaikutuspiiriinsä, eikä Turtlella ole keinoja pyristellä sieltä ulos. Kunnes. Tutustuttuaan Jacobiin Turtle tajuaa, että on olemassa toisenlaistakin elämää ja että on isänsä kanssa loukussa. Vapaudenkaipuu valtaa mielen. Lisäksi eräät tapahtumat kotona saavat Turtlen lopullisesti tajuamaan, että jotain täytyy tehdä ennen kuin jollekin käy huonosti. Irtipääsemisen yritys johtaa kuitenkin järkyttäviin tapahtumiin, sellaisiin, jota ei voi edes kuvitella.


Alkaessani lukea tätä teosta en oikein muistanut millainen opus "Minun ikioma kultani" on, mutta selvisihän se sitten aika nopsaan. En myöskään pystynyt heti kirjoittamaan kirjasta, sillä sen sisältöä oli pakko ensin ulkoistaa ajatuksista.

Kirja on samalla rujo, raaka, pysähdyttävä, kamala, vaikuttava, itkettävä, kaunis, hyvä.... voisin jatkaa loputtomiin. Harvoin törmää mihinkään teokseen jota voi kuvailla näin monella erilaisella ja vastakkaisella adjektiivilla. Pidin kirjan kirjoittamistavasta, vaikka tarina on julmankaunis ja välillä teki huonoa. Lukiessa toivoo, että tulisi tilanne, jolloin kaikki olisi hyvin, ja että kaikki selviytyisivät kunnialla. Tallent on osannut taidokkaasti kuvailla sekä Martin-isän että Turtlen. Myös arkisen elämän askareet, ihmisten väliset tapahtumat ja talokuvaukset & maisemat ja luonto on kerrottu niin, että silmissään näkee tilanteet ja paikat.

Onneksi kaiken sen ahdistavan keskellä on hyvää ja kaunista. On välittäviä ihmisiä, lämpimiä ihmissuhteita ja kaunista tekstiä:
- Hän istuu jalat ristissä takan edustan kivillä, tekee tulen, syö kuivattuja kelppisuikaleita (kelppi kuuluu ahvenkaloihin) ja kuuntelee hiljaisuutta, kun tuli syttyy hänen edessään ja levittää valonsa himmeänä olohuoneen tyhjälle lattialle. 

Ja se luonto, niin kauniita kuvauksia:
- Pitkät nokkoset taipuvat virrassa ja huojuvat kuin merilevä, uppeluksiin painuneet suohaisuhuput yrittävät saada nokkaa pinnan yläpuolelle... 
Ilman kaikkia näitä positiivisia asioita tekstistä tulisi liian raskasta lukea. Toistan: itse päätarina ei ole kaunis, kaukana siitä, mutta Tallent osaa kirjoittaa hyvin.
Pidin myös Arto Schroderuksen suomennoksesta.

Jos jotain olisin muuttanut, niin varsinaisen loppuratkaisun olisin rauhoittanut, Jacobin osuutta laajentanut ja syventänyt sekä kauniita luontokuvauksia lisännyt.

Olen aika paksunahkainen lukija, mutta sanon etten todellakaan suosittele tätä herkille ihmisille, sillä teksti hiipii välillä niin vahvasti ihon alle!
Odotan mielenkiinnolla seuraavaa kirjaa. Toivottavasti sellainen tulee - ja hieman lempeämpi tarina, jos saan pyytää.

Zaki, jota vesi jostain syystä kiehtoo, loikkaa sohvalta, tassuttelee laatoilla ja sutii kulman takaa, ja ääni on kuin sipsuti sipsuti sipsuti - sskrrriiii - sipsuti sipsuti sipsuti. 

P.S. Martin sanoo olevansa tyytyväinen Turtlen kanssa, koskei poikia ja psilosybiiniä ole toistaiseksi näkynyt:
Myrkyllisiä psilosybiinisieniä kutsutaan puhekielessä taikasieniksi ja niitä käytetään tajuntaa ja havaintoja muuntavien keskushermostovaikutusten vuoksi yleisesti psykedeelisinä päihteinä.
(Lähde: Wikipedia)

+++++++++
Kirjailija:
Gabriel Tallent, synt. 1987 / Santa Fe, New Mexico / Yhdysvallat

**********
Ilmestyneet teokset:
Minun ikioma kultani 2019
- Kirja nousi ilmestyessään New York Timesin bestsellerlistalle, ja sen oikeudet on myyty 30 maahan.

^^^^^^^^^^^^^
kirjarouvanelamaa.blogspot.com
https://www.facebook.com/kirjarouvanelamaa/
Instagram: #pirittaolen