Lucinda Riley: Perhosten huone, 652 s. - suom. ilm. 2020 - itsenäinen teos - The Butterfly Room 2019 - suomennos: Tuukka Pekkanen - kansi: Laura Noponen - Bazar Kustannus Oy ******** arvostelukappale
Seitsemääkymmentä lähenevä Adriana Rose "Posy" Montague asuu nykyään yksin Suffolkin maaseudulla Admiral Housessa. Kolmesataa vuotta suvulle kuulunut 26-huoneinen ihastuttava kotitalo alkaa olla siinä kunnossa, että Posy on miettinyt sen myymistä. Haikealta tuntuu, sillä Posy on viettänyt talossa onnellisen varhaislapsuuden, jonka muistoihin kuuluu isän kanssa tehdyt perhosretket. Posy oli ollut aina enemmän isän tyttö.
- Äiti vietti paljon aikaa huoneessaan, koska kärsi jostakin, mitä sanottiin migreeniksi ja hänellä oli aina niin kiire ettei hän ehtinyt viettää kanssani aikaa silloinkaan, kun hänellä ei ollut oireita.
Vanhemmat olivat tavanneet Pariisissa. Ranskalainen äiti lauloi yökerhossa, jonne isä sattui paikalle, ihastui ja toi äidin Englantiin. Englantilainen isä oli Spitfiren lentäjä.
Sodan aikana, olosuhteiden pakosta Posyn on lähdettävä Admiral Housesta ja jäätävä isoäitinsä luokse. Aikanaan Posy joutuu sisäoppilaitokseen ja sen jälkeen päätyy opiskelemaan kasvitieteen laitokselle Cambridgeen. Elää tovereitaan vaisumpaa opiskelijaelämää, koska opiskelut kiinnostavat enemmän, mutta silti ihastuu, pettyy, rakastuu. Kaiken takana on kuitenkin juurettomuuden tuntu.
- Mihin minä sitten kuulun?
Posy löytää kuitenkin paikkansa elämässä, kunnes jää leskeksi ja palaa Admiral Houseen, jossa kasvattaa poikansa Samin ja Nickin aikuisiksi. Posy menee töihin galleriaan ja vapaa-aikanaan möyrii puutarhassa. Isä oli aikoinaan tehnyt piirrustukset puutarhaa varten, jota tytär ryhtyy toteuttamaan.
Nick on ollut vuosia töissä ulkomailla, mutta on palaamassa kotiin uusien suunnitelmien kanssa.
Samaan aikaan myös Nickin entinen rakkaus muuttaa paikkakunnalle tyttärensä kanssa.
Sam puolestaan on yrittäjä, jonka liiketoimet menevät aina kiville. Samilla on kaunis vaimo, Amy, jonka täytyy olla töissä hotellin vastaanotossa, jotta taloon saadaan ruokaa. Perhe asuu vaatimattomasti, kylmässä mökissä, mutta Sam lupaa aina parempaa ja parempaa. Amy ei enää tiedä mihin uskoa, uskoako enää edes avioliittoonsa. Posy on usein pyytänyt, että Sam perheineen muuttaisi Admiral Houseen, mutta Samin ylpeys ei anna myöten.
Eräänä päivänä Posy kohtaa sattumalta vanhan nuoruudenrakkautensa, Freddien, jota ei ole tavannut vuosikymmeniin. Miksi suhde aikoinaan loppui niin äkkiä, sitä Posy ei ikinä ymmärtänyt.
Freddie saapuu galleriaan, jossa Posy on töissä ja saa houkutelluksi lounaalle. Joko vanhat asiat selviäisivät?
Kirja etenee Posyn kertomana 1940- ja 1950-luvuilta vuoteen 2006. Millainen on ollut Posyn lapsuus ja nuoruus? Entä nyt? Nykyisyyteen kuuluvat myös aikuisten poikien Nickin ja Samin rakkaus- ja työelämän kuviot. Admiral Housen myynnissä on myös omat hankaluutensa.
Romaanin nimi sai selityksensä. Posyn oli pienenä luullut, että isä vapauttaisi pyydystetyt perhoset. Isän työhuoneeseen/huvimajaan ei saanut mennä, mutta paikka kiehtoo lasta. Kerran ovi oli jäänyt auki ja Posy kiipeää ylös ja järkyttyy. Rakkaudella haavitetut kauniit perhoset oli neulattu vitriineihin isän työhuoneen seinille.
Kuluu kuusikymmentä vuotta ennen kuin Posy seuraavan kerran kiipeää huvimajaan ja silloinkin järkyttyy. Mitä siellä aikoinaan on mahtanut tapahtua? Siitä Posy saa kuulla myöhemmin.
Olen lukenut kaikki Lucinda Rileyn romaanit ilmestyessään, vastapainoksi dekkareille. Muutama asia kuitenkin tässä(kin) viihderomaanissa ärsytti: uskomattoman puoleensavetävä ... komein mieshenkilö vuosikymmeniin ...ruumiillinen viehätysvoima ... naiset ovat kuvankauniita ja pitkäsäärisiä ja heillä on aina silmienväriin sointuvat vaatteet...
Tarinat ovat ennalta-arvattavia, mutta sehän kuuluu moniin viihdekirjoihin, joten ei siinä mitään.
Eniten kuitenkin ärsytti shamppanjan ja viinin jatkuva litkiminen, etenkin kirjan loppupuolella.
Ja onko pakko kirjoittaa aina vain tiiliskiviä. No, huolimatta massiivisesta sivumäärästä, tarinat kulkevat selkeästi, eikä ole pelkoa että putoaisi kärryiltä. Ja vaikka nyt kritisoin "kaikkea kaunista ja ihanaa", niin Perhosten huoneessa on draamaankin.
Viihdyttävää luettavaa, silloin tällöin.
Mitä tulee paljon puhuttuun Seitsemän sisarta-sarjaan, niin niissä pidän siitä, että tapahtumat sijoittuvat ympäri maailmaa ja taustatyö on tehty hyvin. Pidän kirjoissa oikeastaan enemmän menneisyyden tapahtumista. Kaksi osaa on vielä lukematta ja odotan (niin kuin muutkin) sitä viimeistä osaa, jossa nivotaan kuusi edellistä osaa yhteen.
Edit. Sarjaan tulee vielä 8. osa Atlas, Papa Saltin tarina, ilm. keväällä 2023
++++++++
Kirjailija:
Lucinda Riley, synt. 1967 Irlannissa. Asuu Englannissa ja Etelä-Ranskassa. Jos Rileyn elämä (ryysyistä rikkauksiin) kiinnostaa enemmän, niin alla olevan linkin takana Enkelipuussa on kerrottu lisää.
Edit: Kirjailija menehtyi kesäkuussa 2021.
********
Suomennetut teokset:
Keskiyön ruusu 2016 - Enkelipuu 2018 - Perhosten huone 2020
Seitsemän sisarta-sarja:
Seitsemän sisarta (Maian tarina 2017 - Myrskyn sisar (Allyn tarina) 2018 - Varjon sisar (Tähden tarina) 2019 - Helmen sisar (CeCen tarina) 2019 - Kuun sisar (Tiggyn tarina) 2020 - Auringon sisar (Electran tarina) ilmestyy syksyllä 2020
Suomentamattomia teoksia löytyy runsaasti.
Linkki edelliseen itsenäiseen teokseen: Enkelipuu:
https://kirjarouvanelamaa.blogspot.com/2018/11/lucinda-riley-enkelipuu.html
Kommentit
Lähetä kommentti